16.1.2018

Tuoksumuistoja – Dior J´adore


Pienen tauon jälkeen palataan Tuoksumuistojen pariin. Tuoksupostaukset eivät koskaan ole heti ilmestyttyään niitä suosituimpia postauksia, mutta niitä luetaan aina pidemmänkin ajan jälkeen, kun ihmiset ilmeisesti etsivät Googlen kautta tietoa. Tästä huolimatta itse rakastan kirjoittaa tuoksuista. Nämä ovat minulla postauksia, jotka vaativat ehkä vähiten ajatustyötä, sillä näitä kirjoittaessa sormet liukuvat näppäimistöllä ikäänkuin itsestään. 

Vuosi 1999 

Haahuilin eräänä iltana (niin kuin silloin oli tapana) Tampereen Stockmannin kosmetiikkaosastolla, etsiskellen itselleni uutta tuoksua, kun silmiini osui yksi kauneimmista tuoksupulloista, mitä olin koskaan nähnyt. Varovasti nuuhkaisin tulevaa kukkaistuoksujen klassikkoa, tiesin, että se lähtisi mukaani. Se oli todellakin rakkautta yhdellä nuuhkaisulla. 

Tuon päivän jälkeen kulutin J´adorea useita pullollisia niin paljon, että lopulta kyllästyin siihen. Se oli tuoksu jota käytin usein töissä. Se sai oloni varmaksi asikaspalvelutilanteissa. Aamulla se sai unisetkin silmät hereille uuteen päivään. Oli ihana syödä aamupalaa ja tuoksua J´adorelta. Rakastan!


Nyt minua suorastaan harmittaa, etten ole koskaan käyttänyt tuoksua missään spesiaalitilanteessa, mistä muistaisin sen todella elävästi. Pidin tuoksusta aikoinaan niin paljon, että käytin sitä useita kertoja viikossa. Kun ostin uusimman pulloni, olen säästellyt sitä. Käyn aina välillä nuuhkaisemassa, mutta en kuitenkaan laita sitä ylleni. Olen monesti miettinyt, että säästänkö tuoksua tällä hetkellä alitajuisesti jotain tiettyä tilannetta varten, jolloin haluan laittaa sitä, että saisin tästä vuosia rakastamastani tuoksusta jonkin hyvin spesiaalin muiston itselleni.

Vuonna 1999 ilmestynyt J´adorhan on tänä päivänä yksi tuoksumaailman klassikoista, siitä on tehty monia eri versioita ja itsekin olen paria-kolmea erilaista omistanut, mutta silti minulle ainoa ja oikea versio on EdP. Se on voimakas, mutta juuri siinä piilee alkuperäisen version viehätys. Tuoksussa on voimallisuuden lisäksi tiettyä valoisuutta. Se on kuin kesäinen runsas puutarha, jossa paistaa aina aurinko, joka säteilee lämmittävästi kasvoille. Ikoninen tuoksupullo on saanut vaikutteita kreikkalaisesta saviruukusta. 

Tuoksu avautuu mehukkaalla päärynällä ja mehevällä persikalla, jonka jälkeen nenään tulvii kaunis magnolia, maustettuna kirpeällä bergamotilla. Sydäntuoksun puutarhassa kukkivat jasmiini, freesia, kielo, orvokki, ruusu ja orkidea. Pohjalla maukasta karhunvatukkaa, vaniljaa ja myskiä. Pohja tekee tuoksusta pehmeän täyteläisen. J´adore on tuoksu joka sopii käytettäväksi ympäri vuoden kaikissa tilanteissa, siinä on tarpeeksi luonnetta myös iltaan. Minusta tuoksussa on ainesta myös häätuoksuksi, jos sellainen on etsinnässä.


Onko J´adore tuttu? Muita rakastuneita?



16 kommenttia:

  1. Oi, miten kauniisti kirjoitettu<3 Runollista<3

    VastaaPoista
  2. Nyt on pakko sanoa, ettei ole minkäänlaista mielikuvaa miltä tämä tuoksuu. Olenko koskaan tuoksutellut edes? Mutta hei jos vastaan tulee, niin tuoksuttelen. Omat tuoksumuistot Diorin suhteen menevät Poisoni ja kielon tuoksuisen tuoksun puolelle, jonka nimeä en saa nyt päähän, mutta joka oli Maijun ja minun lemppari nuorena.

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuttele ihmeessä. Mulle J´adore ja Addict 2 olivat sellaisia ehdottomia lemppareita.

      Mukavaa tiistaita Tiia! <3

      Poista
  3. En ole tätä koskaan omistanut, mutta oon miettinyt joskus ostavani äidilleni lahjaksi 😊

    VastaaPoista
  4. J'adore on mielestäni aina ollut todella ihana. Äitini taisi käyttää sitä jossain vaiheessa. Mutta itse en osaisi käyttää J'adorea. Olen kokeillut, eikä se istahda tyyliini ollenkaan. Tuntuu kuin olisin naamiaisasussa! Mutta muilla ihailen tuoksua ja nautin satunnaisesta nuuhkauksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän niin hyvin ton fiiliksen, kun joku tuoksu tuoksuu toisella tai pullosta ihanalta, mutta kun laitat itselleni niin ei, ei tiedä miten päin olisi sen kanssa. Yksi tällainen on Diorin Dune, mä rakastan sitä kaikilla muilla, mutta en itselläni. :D

      Poista
  5. Muistan tämän pullon, mutta en muista miltä se tuoksui. Mukavaa tiistaita sinulle Jonna ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppä huviksesi nuuhkimassa, mä luulen, että saattaisit pitää. ^_^ Mukavaa tiistaita Outi! <3

      Poista
  6. Oi, j´adore! Äitini käytti tätä joskus:) Minulta ei (enää) täysikokoista pulloa löytynyt, mutta Diorin minisetin mukana tullut pikkupullo oli. Siitäkin vain puolet jäljellä, eli joskus olen tätä tuoksua rakastanut. Luettuani postauksesi menin ja kaivoin pullon esiin ja läträsin sillä. En muistanutkaan, että se oli näinkin parfyyminen ja intensiivinen.

    Tuoksu on ihana, mutta liittyy minulla johonkin kokonaan toiseen elämänvaiheeseen. Tuskin enää sitä käyttäisin. Mitään selkeitä muistoja minulle ei tuoksun myötä tullut, mutta jotain selvästi menneisyyttä se tuo tullessaan...
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. J´adore on kyllä just tosi intensiivinen, ei mikään kevyehkö kukkaistuoksu vaan intensiivinen ja hienostunut. :)

      Poista
  7. Kivoja tuoksumuistoja! Minulla on tämä ja tykkään myös pullon ulkoasusta.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown