Matkailijan ihonhoito


*Kuvissa olevista tuotteista Mádarat ja Whamisat PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.

Tiedän, tiedän, moni pakkaa mukaan matkalle laatikoiden pohjille kertyneitä kosmetiikkanäytteitä. Minäkin olin ennen sellainen, ihan siitä syystä, että se oli niin kätevää, kaikki tarvittava mahtui pieneen tilaan. 

Sitten tajusin, ettei se ollut kovin järkevää. Ihoni reistaili usein juuri reissussa ja mietin, mistä se johtuisi. Aloin pohtimaan millainen rasite matkustaminen oikeastaan onkaan iholle. Kukapa ei stressaisi matkustamisesta ja stressi jos mikä tunnetusti vaikuttaa ihoon negatiivisesti. Tähän vielä kun otetaan mukaan matkan aiheuttamat mahdolliset erilaiset lämpötilan vaihtelut, ilmastointi, kaupunkilomien ilmansaasteet, aurinko ja erilainen vesijohtovesi, niin siinäpä iholle haastetta ja kunnon shokkihoitoa kerrakseen. 

Juuri matkoilla iho kaipaakin sekalaisen näytepussiarsenaalin sijasta kunnon huomiota. Varsinkin jos iho on herkkä, saattaa olla, että satunnaisilla näytepusseilla hoidettu ihonhoito näyttäytyy iholle aivan muuna kuin lepolomana. Tämän vuoksi kannattaa luottaa myös matkalla niihin omiin luottotuotteisiin, silläkin uhalla, että ne toisivat kassiin lisää painoa. Onneksi nykyään monista tuotteista on myynnissä hyvän kokoisia matkakokoja, joista tuotetta riittää viikonkin matkan ajaksi. Ne matkakoon purkit kannattaa tietenkin säilyttää seuraavaa käyttökertaa varten, jokaiselle reissulle on turha ostaa uusia.


Itselläni on reissatessa muutamia sääntöjä, kun valitsen ihonhoitotuotteita mukaan. Aloitan tietenkin sillä, että mukaan tulee vain tuotteita, joiden tiedän entuudestaan sopivan iholleni. Usein myös panostan siihen, että nämäkin tuotteet olisivat mielellään mahdollisimman hellävaraisia. Matka ei ole ikinä se paikka, missä alan suorittamaan iholleni minkäänlaisia tehotoimenpiteitä. Loma on hemmottelua niin iholle kuin mielellekin. Yleensä matkan jälkeen on se hetki, kun tartun tehotuotteisiin uudestaan.

Olen vuosien saatossa säästänyt monia Dr. Hauschkan lasisia pienimmän 30ml:n koon lasipulloja. Ne ovat helppo pestä ja täyttää matkalle mukaan haluammallaan tuotteella. Hauschkan suihkepullossa on maailman hienoin suihke ja teen ihan kotioloissakin niin, että kaadan siihen muiden brändien kasvovesiä- ja suihkeita. 

Aurinkosuojan lisäksi pakkaan aina mukaan puhdistusliinoja, joita en muuten arjessani käytä lainkaan. Bioderman ja Benecosin liinat ovat suosikkejani, myös Garnierin normaalin ja herkän ihon miselliliinat ovat hyväksi havaittu. Mukaan lähtee myös muita puhdistustuotteita. Kiehl'sin Ultra Facial Cleanser on niin hellävarainen, että se toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Kiehl's on brändi, jonka valikoimissa on paljon reiluja matkakokoja edullisen hinnoin. Toisin kuin kotona, tykkään lomalla meikata päivittäin varsinkin iltaisin, jonka vuoksi otan usein pienen pullon puhdistusöljyä mukaan, sillä mielestäni öljy on yksinkertaisesti paras meikin irrottaja ja se sopii hyvin myös herkälle silmänympärysiholle. Näin ollen erillistä silmämeikin puhdistajaa ei tarvita.

Rauhoittava naamio löytää myös tiensä laukkuun, milloinkaan ei voi tietää mikä hepuli iholle iskee ja silloin kosteuttava ja rauhoittava naamio on paikallaan. Mádaran SOS -sarjan Hydra Mask* on suosikkejani ja siitä on onneksi myös matkakoko saatavilla. Kangasnaamiot ovat myös hyvä ja kevyt vaihtoehto. 

Voiteeksi pyrin ottamaan vain yhden tuotteen, sellaisen joka sopii meikin alle, mutta sitä voi käyttää myös yövoiteena. Mm. Essen Omega-voiteet ovat pakattuina näppäriin pikkupurkkeihin, joista yhdestä riittää vaikka kahden viikon loman ajaksi. Mádaran SOS Hydra Cream* on stressaantuneen ja kiristävän ihon pelastus. Voide suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta ja luo iholle optimaalisen kosteustasapainon. Koostumus on pehmeää ja helposti levittyvää. 


Miten hoidat ihoa matkalla?



  1. Minä aina ostan matkakokoja tuotteista tai täytän pieniä purnukoita mukaan.
    Hyvältä näyttää sinun matkapussukan sisältö
    Ihanaa tiistaita Jonna ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on just hyvä täyttää pieni purkunoita niillä omilla lempituotteilla, joka kerran ei tarvitse ostaa uusi pikkupurkkeja. :)

      Ihanaa tiistaita Outi. <2

      Poista
  2. Mä hoidan ihoani lomalla hyvin minimaalisesti. Lähinnä pari puhdistustuotetta, kosteusvoide ja aurinkovoide, sekä simppeli meikkivarustus. Tykkään mennä yksinkertaisella tyylillä, ja laukkuun jää shoppailuvaraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen siitä outolintu, et meikkaan enemmän lomalla kuin kotona. En päivällä, mutta iltaisin tykkään tehdä full face, ehkä se osa omaa rentoutusmisrutiinia. :D Olen myös siitä outo, etten juurikaan shoppaile mitään lomilla, ehkä yksi meikkituote tai tuoksu ja kirjanmerkkejä.

      Poista
  3. Ihana kooste. :) Myönnän, että reissussa tulee käytettyä yleensä vain neljää tuotetta iholle. Putsari, sy-voide, päivävoide ja aurinkovoide.

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo ihailen sun minimalismia, itse en ihan tohon pysty. :D

      Aurinkoista tiistaita Tiia. <3

      Poista
  4. Me matkaillaan kotimaassa yleensä omalla autolla, niin kosmetiikan määrä ei ole niin rajoitettu kuin ulkomaanreissuilla. En itsekään ota ulkomaanreissuille mitään näytepussikavalkadia tai mitään uusia tuotteita, koska siitä ei hyvää seuraa;) Yritän kans mahdollisuuksien mukaan hommata pikkukokoja tutuista tuotteista tai sitten laitan niitä omiin pikkuputeleihin. Repertuaari on melko sama kuin muutenkin, mutta ehkä en ota ihan kaikkia seerumeita, enkä montaa lajia puhdistustuotteita. Puhdasta tulee vähemmälläkin;)
    Multa on mennyt ihan ohi, että Benecosillakin on puhdistusliinoja. Pitääkin laittaa korvaan toi tieto. Kiitos siitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan autoon todellakin voi ottaa kaikki herkut mukaan. ;) Noi Hauschkan lasipullot on ihan huippuja, olen niissä montaa kertaa tuotteita vienyt mukana.

      Joo on ja ne on aivan loistavia, suosittelen. :)

      Poista
  5. Olen käynyt tämän saman läpi ja olen niin samaa mieltä tuosta lopputuloksesta:) Ei näytepusseja mukaan, jos ne eivät ole jo käytössä olevia voiteita! Minulla on pelkästään aurinkotuotteista aina joku näppy puhjennut, joten viimeksi laitoinkin minipurkkeihin voiteita, joita käytin sillä hetkellä. Puhdistusliinat taidan nyt hylätä seuraavaa matkaa ajatellen, sillä en vaan saa niillä meikkiä kokonaan putsatuksi. Piti siis käydä kontallaan ja oppia:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkaan mielestä puhdistusliinat ei riitä yksinään, siksi mulla on aina jotain muuta tuotetta, että saa tehtyä kaksoispuhdistuksen. ;)

      Poista
  6. Olen niin samaa mieltä, sillä yleensä aina saan näppyjä pelkästään aurinkovoiteista! Ei näytepusseja enää matkalle, jos ne tuotteet eivät ole jo käytössä! Enkä enää ota noita puhdistuspyyhkeitäkään, kun ei niillä lähde meikki minulta. Piti käydä kontallaan, sitten otin opiksi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkovoiteet on kyllä hankalia, oma ihoni reagoi toisinaan ei onneksi läheskään aina.

      Poista
  7. Sama homma täällä. Vaikka ne pienet näytepussukat sun muut olisivat kuinka näppäriä tahansa, tulee matkalle silti valittua aina ne tutut ja turvalliset tuotteet. Viehän ne tilaa, varsinkin jos joutuu ottamaan täysikokoisina mukaan juttuja, mutta pienempi paha se on kuin kärsiä ihon kunnon huononemisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en enää kerää näytepussikoita muista kuin niistä mun lempituotteista, jätän suosiolla muut keräämättä. :D Todellakin pienempi paha raahata mukana kuin se, että iho räjähtää käsiin.

      Poista
  8. Mä tunnustan, saatan monta kertaa ottaa näytepussukoita jos oon vaan muutaman päivän reissussa 🙈 Useamman päivän reissuille pakkaan sitten niitä luottotuotteita, ja pyrin niidenkin suhteen johonkin järkevään määrään. Se Cliniquen puhdistusbalmi on kätevä reissussa, kun se purkki ei ainakaan falskaa 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin otan, mut vaan sellaisista tuotteista joista tiedän, että ne sopii mun iholle. X-D

      Poista
  9. Vitsi miten hyvä idea säästää nuo Hauschkan suihkepullot! Miten mä en ole tajunnut, äh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, etkö?!? Nyt sitten tästä lähtien, on muuten käsilaukussakin tuo suihkepullo näppärä, täyttelen siihen usein jotain muuta mistiä. :D Vaikka ei ole korkkia, se ei koskaan vuoda.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives