Säkenöivää mehukkuutta –Juicy Couture Viva La Juicy Neon

*Tuoksu PR-näyte, saatu blogin kautta, sisältää mainoslinkkejä

Kukapa meistä ei tällä hetkellä haluaisi suunnata välillä fantasiamaailmaan? Tuoksuilla ja niiden tuomilla fiiliksillä on aina ollut elämässäni iso rooli. Juicy Couturen tuoksut eivät välttämättä koskaan ole olleet niitä eleganteimpia, mutta aistillisuus, mehukkuus ja hauskuus ovat niissä aina läsnä. Ne toimivatkin yleensä hyvin mielialan nostattajana. Näin on myös tämän vuoden uutuustuoksun Juicy Couture Viva La Juicy Neonin kohdalla.


Juicy Couture Viva La Juicy Neon on tuoksuna kukkainen ja hedelmäinen. Läsnä on myös pehmeä metsäisyys. Neon onnistuu kirkastamaan mieltä omalla olemuksellaan. Iästäni huolimatta, minulla on päiviä, jolloin rakastan käyttää tuoksuja, joista tulee oma nuoruus mieleen. Ne luovat aina lämpimän nostalgisen ja piristävän tunteen sisälle. Olen takaisin se parikymppinen huoleton minä, jolla on vielä kaikki edessään.

Neon alkaa kirpeän piristävällä verigreipillä, mukana myös sitruunaa ja makeaa vadelmaa. Sydän on kukkainen – appelsiininkukkaa, gardeniaa ja klassista jasmiinia. Pohjalla metsäisen puisia vivahteita, tonkapapua ja myskiä.

Tuoksun alku on nenääni raikkaan kirpeä pirkahdus veriappelsiinia, jota vadelman makeus miellyttävästi pehmentää. Hetken ajan iholla oltuaan, kukkaiset nuotit nousevat selkeämmin esiin. Voimakkaiten nousee ihollani ylös gardenian vihreän maanläheinen tuoksu. Lopulta jäljelle jää tonkapavun makea jopa vaniljaisen mantelinen vivahde. Tuoksu on makeudestaan huolimatta hyvin pehmeä, eikä lainkaan hyökkäävä. EdP:n kesto ihollani on keskiverto – kuudesta seitsemään tuntia. Joten iltamenoihin Neonia voi helposti lisätä, ilman, että muuttuu käveleväksi tuoksupulloksi.


Juicy Couture Viva La Juicy Neonin pullo on puettu kiiltävään liukuvärjättyyn rusettiin. Neon-teemaa on korostettu koristekirjailulla. Lasipullo hohtaa prismaattista hehkua. Pelkkä pullon katsominen saa hymyn huulille.

Tuoksua myy mm. Kicks, Sokos ja Stockmann. Suositushinta 50 ml / 72 euroa. Juicy Couturen tuoksuja voi ostaa myös * täältä ja * täältä.

Käytätkö Juicy Couturen tuoksuja? Millaiset tuoksut viehättävät näin keväällä?

  1. Tykkään hitusen makeista tuoksuista. Olen käyttänyt myös Juicy couturen tuoksuja ja tykännyt niistä. Tuoksut ovat pysyneet hyvin iholla.
    Aurinkoista viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
  2. Yksi Juice Couturen tuoksu löytyy täältä ja onhan se ihana<3 Tykkään näistä tyttömäisen övereistä pakkauksista ja tämäkin uutuustuoksu kuulostaa aivan ihanalta!

    VastaaPoista
  3. Upeat kuvat ja ihana herkullisen kuuloinen säkenöivä tuoksu!

    Mukavaa viikkistä Jonna. <3

    VastaaPoista
  4. Just kevätmuotiin sopiva väri-ilottelu pullossa, mutta nämä ovat liian makeita omaan makuun. Eniten käytän raikkaita sitrus- tai kukkaistuoksuja - niissä maku ei ole muuttunut yhtään iän myötä. Ehkä vivahteet enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans muutamia raikkaita tuoksuja, joita käytän töissä. Tää ei itselleni ole sellainen työtuoksu.

      Kivaa viikkoa. ❤️

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives