TUOKSUARVOSTELU – Valentino Born in Roma Intense

*Sisältää mainoslinkkejä, tuoksu saatu

Valentinon tuoksut ovat olleet minulle aina jotenkin "vaikeita", mutta samaan aikaan ne ovat silti olleet mielestäni aina yksiä hienostuneimpia isojen markkinoiden tuoksuja. Ne ovat moniuloitteisia ja uniikkeja voimakkaan persoonan tuoksuja. En ole kokenut niitä omakseni tähän asti, lukuunottamatta *Valentino Donnaa. Vuosia sitten kukkaisen makean mystinen Donna osui silloiseen tuoksumakuuni täysin. Nykyään pidän enemmän lämpimän täyteläisistä tuoksuista, mutta varsinkin kesäaikaan makean hedelmäiset tuoksut ovat paikallaan. Vielä viitisen vuotta sitten tuoksumakuni oli kukkaisen raikas. Olen huomannut, että tuoksumakuni on vaihdellut vuosien mittaan. Tietty kausi kestää aina muutamia vuosia ja vähitellen mukaan alkaa taas sujahtamaan erilaisia vaihtoehtoja.

Sain muutama viikko sitten testiin Valentinon Born in Roma -sarjan uusimman tulokkaan Intensen. Pakko myöntää, etten ole ollut tämän tuotesarjan isoin fani tähän asti, mutta Intense-versio oli ensimmäinen joka upposi tämän hetkiseen tuoksumakuuni. Onneksi talvea on vielä jäljellä, sillä minulle tämä on selkeä talvituoksu, joka tosin taipuu lämpiminä kesäöinä iltatuoksuksi. 


Valentino Born in Roma Intense on täyteläinen, lämmin, pehmeä ja tasapainoinen tuoksu. Se on kuin viltti ja kupillinen kaakaota, jotka lämmittävät kylminä talvipäivinä. Tässä ei ole lainkaan niin paljon sellaista kirpeyttä tai pippurisuutta, mikä on häirinnyt ehkäpä eniten nenääni sarjan aiemmin julkaistuissa versioissa. Siinä missä tämä on talvipäivien tuoksu, se sopii täyteläisenä yhtä hyvin myös trooppisiin öihin. Täydellinen valinta illan rientoihin tai deittituoksuksi. Tämä yllä, sinut muistetaan. 

Tuoksu alkaa pehmeäasti vaniljalla ja ambralla. Sydämessä klassista jasmiinia ja pohjalla bentsoiinia, joka luo tuoksuun balsamimaisen vivahteen. Tuoksu on täyteläistä makeutta ja lämpöä alusta loppuun asti. Jasmiini luo siihen kukkaisuutta, mutta se ei juurikaan ihollani tuoksu. Ihollani Intense on vaniljainen, balsamimaisen pehmeä ja täyteläinen. Olen haistavinani jonkin ajan kuluttua jopa pientä trooppisuutta. Tuoksussa on voimaa, enkä suosittele sitä yhtä suihkausta enempää. Vaatteissa tuoksun haistaa vielä seuraavana päivänä. Iholla kesto on helposti 10-12 tuntia. Alun jälkeen asettuu lähemmäksi ihoa, joten oikein laitettuna, se ei ns. "tuoksu kilometrien päähän". Intense on kaikessa pehmeydessään tuoksu, että jos haistan sen jollakin toisella, tekee mieli välittömästi halata. Jos et pidä vaniljasta, pysy kaukana! Raikkaiden kukkaistuoksujen ystäville tämä ei ole myöskään oikea valinta.


Valentino Born in Roma Intense -tuoksua myy mm. Sokos, Stockmann ja *Lyko

Hinnat n. 30 ml/72,50 € ja 50 ml/106,50 €.

KÄYTÄTKÖ VALENTINON TUOKSUJA? SUOSIKKEJA?

  1. Mä kyllä tykkään vaniljasta, mutta vain kevyenä tuoksuna. Tätä en uskaltaisi ostaa tuoksuttamatta koska pullo vihjaa mun makuun tummaan, voimakkaaseen tuoksuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ehdottomasti voimakkaampi tuoksu joka kannattaa haistella livenä, jos pitää kevyistä tuoksuista.

      Poista
  2. En ole tainnut koskaan omistaa yhtään Valentinon tuoksua. Vaniljan tuoksu on yksi suosikkituoksuistani, joten jos sitä jossain määrin tuoksusta löytyy, niin siitä varmasti tykkäisin.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vielä 20 vuotta tykännyt juuri lainkaan jos tuoksussa oli vaniljaa, mut nykyisin sytyn nuotille ihan eri tavalla.

      Samaa sinne Outi. ❤️

      Poista
  3. Vaniljan tuoksu on ihana enkä aina oikein lämpene kukkaistuoksuille, joten täähän saattaisi jopa olla mulle mieluisa! Valentinon tuoksut eivät ole tuttuja, en muista olenko koskaan niitä edes tuoksutellut missään kaupassa. Kiitos taas kattavasta arviosta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on todella vähän kukkaisuutta. Mun nenään tässä ei tuoksu se oikeastaan lainkaan.

      Kivaa viikonloppua. ❤️

      Poista
  4. Tuoksut on jännä juttu. Itse en erota osasia tuoksuista, tiedän vain että tykkään tai en voi sietää! Yksittäisistä tuoksuista tykkään laventelista, ruusu on jotenkin tunkkainen. Sitruuna myös miellyttää, vanilja vain häivähdyksenä. Nyt suosikkini on YSL Libre, myös Florabotanica on ihana. Ihailen sellaisia tuoksuneniä, jotka osaavat kertoa tuoksun koostumuksen noin tarkasti kuin sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan joku taipumus ihmisellä, nimittäin haistan ja maistan viineistäkin helposti eri vivahteet. 😄 Toki kaikki kokee asiat omalla tavallaan. Tossa Libressä ainakaan EdT-versiossa ei ole munkaan nenään kovin voimakas vanilja, se on, mutta ei ollenkaan sellainen hallitseva kuten tässä Valentinossa.

      Kivaa viikonloppua sinne.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives