Näytetään tekstit, joissa on tunniste atopia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste atopia. Näytä kaikki tekstit
Ihonhoidon raaka-aineet – Karitevoi / Sheavoi
4.11.2021
13.12
Pienen tauon jälkeen olisi jälleen aika puhua suosikkiraaka-aineistani ihonhoidossa. Tällä kertaa on vuorossa karitevoi, joka kulkee myös nimellä sheavoi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä jne.
Kyseistä kasvirasvaa saadaan voipuun pähkinästä.
Kyseessä on uskomaton ja jälleen hivenen aliarvostettu ihonhoidon raaka-aine. Karitevoita voi ostaa ihan 100%:na purkissa, mutta usein sitä lisätään hiustenhoitotuotteisiin, kasvovoiteisiin, huulivoiteisiin ja kasvonaamioihin yhdeksi raaka-aineeksi.
Sheavoi sopii erityisesti kuivalle iholle. Se tuokin helpotusta niin rohtuneille huulille kuin kynsinauhoillekin. Siedettävyys on hyvä, raaka-aine sopii oikeastaan kaikille, myös atooppiselle iholle. Tämän vuoksi se onkin paljon käytetty raaka-aine.
Sisältää rasvahappoja, vitamiineja ja antioksidantteja. Sisältää mm. E- ja F-vitamiineja. Se ravitsee, hoitaa, kosteuttaa, kiinteyttää, suojaa, uudistaa ja pehmentää ihoa tehokkaasti. Lisäksi karitevoi on myös lievästi antibakteerinen, jolloin se hoitaa pieniä naarmuja ja sitä voikin laittaa vaikka hyttystenpistoihin lievittämään kutinaa. Sheavoi on loistava raaka-aine ihonhoitotuotteissa varsinkin talviaikaan.
Talviaikana käyttämiäni shevoita sisältäviä lempituotteitani ovat *Paula's Choicen Daily Replenishing Body Cream, joka on todellinen vartalon ihon pelastus. Tykkään myös siitä, että tuote on tuoksuton. Koostumus on täyteläistä, mutta se imeytyy hyvin, eikä jätä ihoa tahmeaksi. *SKINCITY skincaren Mellow Moisture Mask syväkosteuttaa kuivaa ihoa. Täyteläinen naamio sopii loistavasti yönaamioksi kuivalle iholle. Omaa ihoani saattaa edelleen toisinaan varsinkin talvella retinoli kuivattaa, mutta tämän naamion päälle lisäämällä parina-kolmena iltana viikossa, kuivuus pysyy poissa. (HUOM! Alekoodilla HAKUSANA25 saat SKINCITY skincaren tuotteista -25% vielä tämän päivän 4.11. ajan.) Rohtuneille huulille, kuiville kanta- ja kyynerpäille, sekä kynsinauhoille suosikkiapuni on *Maria Åkerbergin Shea Balm. Balmimaisen tuotteen pääraaka-aine on karitevoi, mutta tuotteiseen on lisätty myös kehäkukkauutetta rauhoittamaan ihoa. Koostumus on uniikki, siinä on ikäänkuin pieniä kiteitä, jotka sulavat iholle levittäessä. Varsinkin kuivilla huulilla tunne on miellyttävä.
Käytätkö karitevoita / shevoita?
Kuvat: Pexels
Klassikot osa 49 – CeraVe Hydrating Cleanser
21.7.2019
8.00
Siitä on vierähtynyt melkein pari kuukautta aikaa, kun viimeksi esittelin teille kosmetiikkamaailman klassikon. Jos puhutaan edullisista, hellävaraisista ja erittäin simppeleistä herkän ihon puhdistustuotteista, on kaksi ylitse muiden. Klassikot-sarjan osassa 9. esiintynyt Cetaphil ja sitten tämän postauksen tähti CeraVe Hydrating Cleanser. Aluksi on heti sanottava, että itse tykkään paljon CeraVen tuotteesta kuin Cetaphilista.
Brändi ei ole vanha, vaan se on perustettu vuonna 2005. Tuotesarja lanseerattiin vuonna 2006 kolmen tuotteen voimin, yksi näistä kolmesta tuotteesta oli Hydrating Cleanser. Tuotteet on kehitelty yhdessä ihotautilääkärien kanssa. Teho perustuu keramideihin ja tuotteet sisältävät yhdistelmän kolmea keramidia. CeraVelta löytyy toinenkin geelimäinen puhdistuote sekä misellivesi, mutta Hydrating Cleanser on sarjan kulttituote.
Tuotteita ei ole aiemmin saanut Suomesta, mutta syksystä 2018 lähtien niitä on myyty myös meillä. Omiin silmiini hivenen erikoisen tästä Suomen myynnistä tekee se, että tuotteet ovat maasta riippuen eri tavalla formuloituja. Katselin, että jopa Feeluniquella ja Lookfantasticilla on erilaisilla incilistoilla varustettua tavaraa. Ostin omani kokeiluun Lookfantasticilta. Myönnän suoraan, että ostopäätökseeni vaikutti sisällysluettelo, vaikka en usko, että asialla on kovinkaan paljon merkitystä loppupelissä.
Minulla oleva versio on sisällöltään tämä:
Purified Water, Glycerin, Behentrimonium Methosulfate, Cetearyl Alcohol, Ceramide 3, Ceramide 6-II, Ceramide 1, Hyaluronic Acid, Cholesterol, Polyoxyl 40 Stearate, Glyceryl Monostearate, Stearyl Alcohol, Polysorbate 20, Potassium Phosphate, Dipotassium Phosphate, Sodium Lauroyl Lactylate, Cetyl Alcohol, Disodium EDTA, Phytosphingosine, Carbomer, Xanthan Gum.
Kun taas Suomessa myytävän sisällysluettelo (Yliopiston Apteekki) näyttää tältä:
AQUA/WATER, GLYCERIN, CETEARYL ALCOHOL, PHENOXYETHANOL, STEARYL ALCOHOL, CETYL ALCOHOL, PEG-40 STEARATE, BEHENTRIMONIUM METHOSULFATE, GLYCERYL STEARATE, POLYSORBATE 20, ETHYLHEXYLGLYCERIN, POTASSIUM PHOSPHATE, DISODIUM EDTA, DIPOTASSIUM PHOSPHATE, SODIUM LAUROYL LACTYLATE, CERAMIDE NP, CERAMIDE AP, PHYTOSPHINGOSINE, CHOLESTEROL, SODIUM HYALURONATE, XANTHAN GUM, CARBOMER, TOCOPHEROL, CERAMIDE EOP.
"CeraVen Hydrating Cleanser ei ole puhdistuote, jolla saisi minkäänlaista elämyksellisyyttä ihonhoitoon, mutta se tekee tehtävänsä."
Tekisi silti oikeasti mieli kokeilla, tunteeko näiden erilaisten tuotteiden eroa iholla mitenkään pidempiaikaisessa käytössä. Varsinkin Suomessa myytävän version voisi kuvitella jollakin tapaa "huonommaksi", koska juuri keramidien osuus, mikä on se tärkein raaka-aine, olisi sisällysluettelon perusteella pieni. Sanni oli kuitenkin selvittänyt asiaa ja CeraVelta oli vastattu, että keramidipitoisuus on täysin sama.
CeraVen Hydrating Cleanser ei ole puhdistuote, jolla saisi minkäänlaista elämyksellisyyttä ihonhoitoon, mutta se tekee tehtävänsä. Se poistaa yksin kevyen meikin, mutta tykkään käyttää tätä enemmän iltaisin toisen vaiheen puhdistukseen tai sitten aamuisin yksinään. Tuote on tuoksuton, joten sopii heille, ketkä haluavat vältellä hajusteita. Puhdistuote ei vaahtoa vaan maitomaisen geelimäinen koostumus liikkuu iholla pehmeästi, tekee ihon selvästi pehmoiseksi, mutta huuhtoutuu hyvin pois lämpimällä vedellä. Ihoa ei kiristele pesun jälkeen lainkaan, koska tuote tukee ihon kosteustasapainoa. Olen vuosien aikana huomannut, että ihoni pitää näistä hellävaraisista puhdistajista todella paljon. Hydrating Cleanseria voi käyttää atoopikot ja sillä voi pestä tarvittaessa vaikka koko kropan.
Onko CeraVe tuttu? Millaisia puhdistustuotteita suositte?
Loistava herkän ihon hoitovesi – Pyunkang Yul Essence Toner
9.4.2019
7.30
Viime aikoina blogissa on näkynyt suurissa määrin luonnonkosmetiikkaa. Olen kuitenkin edelleen sekakäyttäjä kosmetiikan suhteen, vaikka varsinkin ihonhoitoni on hyvinkin luonnonkosmetiikkapainoista tänä päivänä. Kun vastaan osuu jokin itselleni uusi kiinnostava brändi, innostun helpostikin testaamaan uusia tuotteita.
Yksi tällaisista merkeistä on ollut Pyunkang Yul. Kyseessä on K-Beauty brändi, joka on tunnetun Pyunkang Oriental Medicine Clinicin -tuotemerkki. Se on tunnettu varsinkin atooppisen ihon hoidosta. Brändi pyrkii käyttämään kaikissa tuotteissaan hellävaraisia ja turvallisia ainesosia. Pyunkang Yul oli vielä jonkin aikaa sitten puhdas Cruelty Free brändi, mutta tätä juttua varten googlettelin brändin nykyistä statusta (nämä kun usein voivat muuttua hyvinkin nopeasti). Viime vuoden lopulla merkki oli ilmeisesti hakenut lisenssiä Kiinan markkinoille ja heillä on FDA:n hyväksymiä tuotteita. Joten vaikka brändin tuotteita ei testata eläimillä, niitä kuitenkin myydään Kiinassa. Tämä tiedoksi teille, kenelle asia on tärkeä kosmetiikkaa valitessa.
Pyunkang Yulin kulttituote on heidän vain seitsemää ainesosaa sisältävä hoitovesi Essence Toner. Hoitovesi lupaa vähentää iho ärsytystä, kosteuttaa ja vähentää punoitusta. Sopiikin loistavasti kaikille ihotyypeille, varsinkin jos ihossa on ongelma: akne, ekseema, kuivuus, couperosa...
Essence Tonerin pohja ei ole vettä, vaan pohjana toimii Coptis Japonica -uute (91,3%) jota on käytetty perinteisessä kiinalaisessa ja korealaisessa lääketieteessä. Se on rauhoittava antioksidantti ja ihoa rauhoittava aine. Sitä saadaan Ranunculaceae -kasvin juurista.
Brändi neuvoo tuotetta levitettävän heidän omilla viskoosilapuillaan (joita en ole kokeillut), jotka neliskanttisuudessaan näyttävät kovasti Shiseidon vanulapuilta. Omasta mielestäni tällaisille tuotteilla laput ovat silkkaa haaskausta ja suosittelinkin levittämään tuotteen aina käsin taputellen iholle. Yksi kikka on kuitenkin kostuttaa muutama lappu hoitonesteellä kosteiksi, laittaa ne kasvoille ja käydä makuuasentoon 10-15 minuutiksi. Silloin ne ikäänkuin toimivat kangasnaamion tapaan.
Pyunkang Yul Essence Toner on pakattuna siniseen muovipulloon. Mielestäni sininen luo tuotteelle ylellisemmän vaikutelman. Mukana tuleva yönsininen tukeva pahvipakkaus tuo mieleen Kjaer Weisin ylelliset punaiset pakkaukset. Pullossa on todella hyvä annostelija, josta pulloa kallistamalla ohutta aaavistuksen geelimäistä nestettä saa annosteltua tipottain. Tuoksu on todella mieto, melkein tuoksuton. Kuvailisin sitä hyvin miedoksi kirsikankukaksi, vaikka tuotteeseen ei ole lisätty hajustetta. Ennen kuin ostin tuotteen, katselin Youtubesta videota, jossa käyttäjä kuvaili tuoksua yrttiseksi. Tuotteen kotiin saatuani olin vähän ihmeissäni, koska omaan nenääni tuoksu ei olen lainkaan yrttinen. Koostumukseltaan hoitovesi imeytyy ihoon nopeasti, mutta se jättää ihon pinnalle todella kosteutetun tunteen, joka vielä vähän kosteana tuntuu aavistuksen tahmealta. Kuitenkin kuivuttuaan kokonaan, iho tuntuu vain pehmeältä ja tahmeus häviää.
Olen pitänyt hoitonesteestä paljon. Kemiallisen tai mekaanisen kuorinnan jälkeen käytettynä ihanteellinen. Rauhoittaa ihosta punoituksen todella nopeasti, joten voin kuvitella, että tuote toimii hyvin myös herkällä iholla. Sopii kerrostettuna seerumin kanssa loistavasti meikin alla.
INCI: Astragalus Membranaceus Root Extract, 1,2-Hexanediol, Butylene Glycol, Bis-PEG-18 Methyl Ether Dimethyl Silane, Hydroxyethylcellulose, Carbomer, Arginine
Pyunkang Yulia Suomessa ainoana myy Kokoskin (24,90€), mutta tuotteita saa tilattu myös iHerbistä (10,21€). Katselin, että tällä hetkellä molemmista paikoista on juuri tämä hoitovesi loppu. Kertoo varmasti jotain tuotteen kulttimaineesta ja suosiosta.
Onko Pyunkang Yul tuttu? Käytettäkö hoitovesiä?
Atoopikon aseet
18.2.2014
11.00
Meidän perheen atooppinen iho kuuluu miehelleni. Atopia ei ole kovin paha, kesällä iho voi melko hyvin auringon avustuksella, mutta talvet ovat yhtä tuskaa. Kuivia kohtia ilmestyy varsinkin kasvoihin, koko vartalonihoa kiristää. Kasvojen ihoa entisestään ärsyttää parranajo, johon tarvittavat tuotteet kuivattavat jo valmiiksi herkkää ihoa. Varsinkin poskiin ilmestyy hilseileviä halkeamia, jotka kutisevat. Ei varmastikaan mikään mukavin tunne.
Mieheni on kuitenkin löytänyt kasvojen pahimpiin kohtiin apua parista tuotteesta ja haluankin esitellä ne teille. Ehkä joku samoista ongelmista kärsivä löytää näistä apua.
Pari vuotta sitten tilasin ihan sattumalta Dermosilin nettikaupasta Face Extraa. Face Extra on erikoisvoide kuivan ja herkän ihon hoitoon. Tehokosteuttavana aineena toimii glyseriini. Tuotetta voidaan levittää vain kasvojen kuiviin kohtiin tai tarvittaessa koko kasvoille normaalin voiteen tapaan.
Mies on käyttänyt voidetta useita tuubeja ja pitänyt. Voide on täysin tuoksuton. Koostumus on paksua helmiäishohtoista voidetta, joka jättää puolihimmeän pinnan. Paksuudestaan huolimatta levittyy helposti. Voide antaa välitöntä apua ihon kuiviin hilseileviin kohtiin.
Tammikuussa Kauneuslinnassa käydessäni mieheni iho tuli puheeksi ja kotona goodie bagista paljastui ihan oma yllätys myös miehelleni. Dermosilin tapaan dermaviduals ei koreile ulkonäöllään ja se ei ole kulma tarkoituskaan. Dermavidualsin tuotteiden tarkoituksena on säilyttää ihoa suojaava hydrolipidikalvo mahdollisimman luonnollisessa, häiriintymättömässä tilassa. Tuotteet eivät sisällä säilöntäaineita, mineraaliöljyjä, silikoneja, väriaineita tai hajusteita.
Dermavidualsin Novrithen hoitaa ihoa urean, helokkiöljyn, sekä DMS:n voimin. DMS:n patentoitu koostumus vastaa ihon sarveiskerroksen soluväliaineen rakennetta, tämän vuoksi tuotteet sulautuvat helposti ihon sarveiskerrokseen. Joten hoito -ja suojavaikutus kestää pidempään kuin tavanomaisen emulsiorakenteisen ihonhoitotuotteen. Ehkäisee atooppisen ihon oireita.
Novrithen on koostumukseltaan ohuen emulsiomaista. Tuoksu on hyvin lääkemäinen. Mieheni tuumasi: "Tämän on pakko toimia." Ilmeisesti lääkemäinen tuoksu toi tunteen tuotteen tehokkuudesta. Voide sulautuu ihoon välittömästi ja jättää jälkeensä puolihimmeän pinnan. Mies ihastui tuotteeseen, vaikka voide on ohutta, se on tehokasta. Olenkin huomannut mieheni tarttuvan iltaisin ja aamuisin Novrithen purkkiin. Muutaman kerran on tullut myös kommenttia voiteen hyvyydestä ja riittoisuudesta. Eikä mies ole pahemmin valitellut käytön aloittamisen jälkeen kuivia kohtia kasvoissaan. Liekö uusi suosikki löytynyt?
EDIT: Kysyin vielä miehen mielipidettä tarkemmin asiaan. Dermosil on kulma hyvä perusrasva, mutta sillä ei saanut pahimpia kuivia kohtia pidettyä täysin kurissa. Novrithenin käytön jälkeen kuivia kohtia ei ole ilmaantunut kasvoihin oikeastaan laisinkaan.
Onko teillä kuivan ihon kanssa ongelmia talvisin? Ratkaisunne?
Dermosil Face Extra 60 ml, 3,70 €
Dermaviduals Novrithen 50 ml, 34,50 €
Face Extra omani, Novrithen saatu goodie bagista.









