Klassikot osa 49 – CeraVe Hydrating Cleanser


Siitä on vierähtynyt melkein pari kuukautta aikaa, kun viimeksi esittelin teille kosmetiikkamaailman klassikon. Jos puhutaan edullisista, hellävaraisista ja erittäin simppeleistä herkän ihon puhdistustuotteista, on kaksi ylitse muiden. Klassikot-sarjan osassa 9. esiintynyt Cetaphil ja sitten tämän postauksen tähti CeraVe Hydrating Cleanser. Aluksi on heti sanottava, että itse tykkään paljon CeraVen tuotteesta kuin Cetaphilista. 

Brändi ei ole vanha, vaan se on perustettu vuonna 2005. Tuotesarja lanseerattiin vuonna 2006 kolmen tuotteen voimin, yksi näistä kolmesta tuotteesta oli Hydrating Cleanser. Tuotteet on kehitelty yhdessä ihotautilääkärien kanssa. Teho perustuu keramideihin ja tuotteet sisältävät yhdistelmän kolmea keramidia. CeraVelta löytyy toinenkin geelimäinen puhdistuote sekä misellivesi, mutta Hydrating Cleanser on sarjan kulttituote. 

Tuotteita ei ole aiemmin saanut Suomesta, mutta syksystä 2018 lähtien niitä on myyty myös meillä. Omiin silmiini hivenen erikoisen tästä Suomen myynnistä tekee se, että tuotteet ovat maasta riippuen eri tavalla formuloituja. Katselin, että jopa Feeluniquella ja Lookfantasticilla on erilaisilla incilistoilla varustettua tavaraa. Ostin omani kokeiluun Lookfantasticilta. Myönnän suoraan, että ostopäätökseeni vaikutti sisällysluettelo, vaikka en usko, että asialla on kovinkaan paljon merkitystä loppupelissä.

Minulla oleva versio on sisällöltään tämä: 
Purified Water, Glycerin, Behentrimonium Methosulfate, Cetearyl Alcohol, Ceramide 3, Ceramide 6-II, Ceramide 1, Hyaluronic Acid, Cholesterol, Polyoxyl 40 Stearate, Glyceryl Monostearate, Stearyl Alcohol, Polysorbate 20, Potassium Phosphate, Dipotassium Phosphate, Sodium Lauroyl Lactylate, Cetyl Alcohol, Disodium EDTA, Phytosphingosine, Carbomer, Xanthan Gum.

Kun taas Suomessa myytävän sisällysluettelo (Yliopiston Apteekki) näyttää tältä: 
AQUA/WATER, GLYCERIN, CETEARYL ALCOHOL, PHENOXYETHANOL, STEARYL ALCOHOL, CETYL ALCOHOL, PEG-40 STEARATE, BEHENTRIMONIUM METHOSULFATE, GLYCERYL STEARATE, POLYSORBATE 20, ETHYLHEXYLGLYCERIN, POTASSIUM PHOSPHATE, DISODIUM EDTA, DIPOTASSIUM PHOSPHATE, SODIUM LAUROYL LACTYLATE, CERAMIDE NP, CERAMIDE AP, PHYTOSPHINGOSINE, CHOLESTEROL, SODIUM HYALURONATE, XANTHAN GUM, CARBOMER, TOCOPHEROL, CERAMIDE EOP.


"CeraVen Hydrating Cleanser ei ole puhdistuote, jolla saisi minkäänlaista elämyksellisyyttä ihonhoitoon, mutta se tekee tehtävänsä."


Tekisi silti oikeasti mieli kokeilla, tunteeko näiden erilaisten tuotteiden eroa iholla mitenkään pidempiaikaisessa käytössä. Varsinkin Suomessa myytävän version voisi kuvitella jollakin tapaa "huonommaksi", koska juuri keramidien osuus, mikä on se tärkein raaka-aine, olisi sisällysluettelon perusteella pieni. Sanni oli kuitenkin selvittänyt asiaa ja CeraVelta oli vastattu, että keramidipitoisuus on täysin sama.

CeraVen Hydrating Cleanser ei ole puhdistuote, jolla saisi minkäänlaista elämyksellisyyttä ihonhoitoon, mutta se tekee tehtävänsä. Se poistaa yksin kevyen meikin, mutta tykkään käyttää tätä enemmän iltaisin toisen vaiheen puhdistukseen tai sitten aamuisin yksinään. Tuote on tuoksuton, joten sopii heille, ketkä haluavat vältellä hajusteita. Puhdistuote ei vaahtoa vaan maitomaisen geelimäinen koostumus liikkuu iholla pehmeästi, tekee ihon selvästi pehmoiseksi, mutta huuhtoutuu hyvin pois lämpimällä vedellä. Ihoa ei kiristele pesun jälkeen lainkaan, koska tuote tukee ihon kosteustasapainoa. Olen vuosien aikana huomannut, että ihoni pitää näistä hellävaraisista puhdistajista todella paljon. Hydrating Cleanseria voi käyttää atoopikot ja sillä voi pestä tarvittaessa vaikka koko kropan.



Onko CeraVe tuttu? Millaisia puhdistustuotteita suositte?


  1. Tämä on tuttu tuote ja yksi suosikeistani. Käytän Ceraveta yleensä vain aamuisin kasvojen pesun yhteydessä. Onpa jännä juttu tuo incien eroavuus. En ole edes huomannut moista. Aiemmin tilasin Ceraven putsarit iHerbistä, ja siellä inci näyttäisi olevan äkkiä luettuna yhteneväinen Lookfantasticista ostamasi kanssa.
    Maitomainen geelikoostumus on just se mistä itse tykkään Ceravessa<3

    Kivaa sunnuntaita Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin nähnyt tämän useasti sinulla vilahtavan loppuneissa. ;)

      Incien eroavuus on todella mielenkiintoinen juttu, tavallaan ymmärrän, että esim. USA:ssa on eri kuin meillä, koska säädökset kosmetiikkalaisäädännössä eri ainesosien määrän osalta ovat eri, mutta se, että Englannistakin saa toisenlaisella INCI:lla tuotetta, on kiintoisaa.

      Katselin just, et iHerb on ainoa nettikaupoista joita käytän, jossa tätä on saatavan myös matkakokona, pumput eivät ole mukana kovin käteviä. Kerran kun ostaa, niin sitten voi myöhemmin sitä uudestaan pumpusta täytellä, kun tyhjenee.

      Aurinkoista sunnuntaita Sari. <3

      Poista
  2. Olen käyttänyt tätä putsaria siitä asti, kun se tuli apteekkeihin myytäväksi. Hinta-laatusuhde on ihan ehdoton! Elämyksiä tästä ei tosiaan saa, mutta on kuitenkin niin mukava käyttää, etten ole enää muita haikaillut. Silmämeikkikin lähtee, joskin lempeämmin lähtee misellivedellä. Käytän tätä enimmäkseen mikrokuituliinan kanssa. Öljypuhdistuksen vaivaudun tekemään vain pari kertaa viikossa;D
    Aurinkoista kesää!
    Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta/laatusude on kyllä ihan huippu! Itse tykkään tästä paljon enemmän kuin Cetaphilista, jossa ei ole ollenkaan CeraVen kaltaisia ihonhoidollisia etuja. Itsehän käytän silmämeikkiin myös misellivettä, joten ehkä siksi kolahtaa myös minuun.

      Aurinkoista kesää Virpi, nyt on ainakin lämpöä luvassa. <3

      Poista
  3. Mielenkiintoinen ja pitääkin testata juuri tuhon aamuputsaukseen! Tällä hetkellä testaan Priori merkiltä hellää putsaria ja olen tykännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Priori onkin itselleni aivan tuntematon. Mullahan kuivuu iho todella herkästi, joten jos suoritan aamulla vesipesun pitää putsarin olla tosi hellävarainen, ettei kuivata. Tämä on juuri sellainen. <2

      Poista
  4. Kuulostaapa hyvältä tuotteelta ja sopisi meidän perheen atoopikoillekin. Meillä on nyt käytössä Eucerinen puhdistusgeeli.
    Ihanaa iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CeraVen melkein kaikki tuotteet on muuten sellaisia, mitä suositellaan hyvin herkälle ja kuivalle iholle, kannattaa apteekkireissulla vilkaista, hinta/laatusuhde on tosi hyvä.

      Ihanaa hellepäivää Outi! <3

      Poista
  5. Tätä en ole testannut, mutta täällä miehen kanssa käytetään molemmat kroppaan CeraVen kroppavoidetta. Miehellä rutikuiva iho ja itsellä atooppinen. Todella laadukas brändi, joka purkkien ulkoasultaan on varsin vaatimaton, mutta sisältä pukkaa priimaa.

    Ihanaa uutta viikkoa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kroppavoide on tosi hyvä. Mähän tykkään kropalla mahdollisimman miedosti tuoksuvista tai täysin tuoksuttomista tuotteista. Kun käyttää hajuvettä, niin ei todellakaan halua kuorruttaa enää kroppaa millään voimakkaasti tuoksuvalla tuotteella.

      Ihanaa viikkoa Tiia. <3

      Poista
  6. Yllätyin, kuinka hyvin tämä on toiminut rasvoittuvalla ihollani. Tätä kun yleensä suositellaan kuivalle ihotyypille. Näin hellävaraista mutta hommansa silti hyvin hoitavaa putsaria en ole ennen käyttänyt. Tämän lisäksi olen testannut Ceravelta foaming cleanserin (vähän turhan tuju), moisturising creamin (sopii vartalon iholle) sekä moisturising lotionin (suosikkivoiteeni kasvoille. kesällä yökäytössä kosteuttavan seerumin päällä ja talvella päivisin meikin alla). Toivottavasti valikoima laajenee meilläkin, sillä merkillä on kuulemma paljon hyviä tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin eilen ihan kokeilunhalusta Foaming Cleanseria pikkupullon iHerbistä (matkakokoja en oo nähnyt muualla), nyt alkoi vähän jänskättää, että jos se on sun rasvoittuvalla iholla liian pesevä, että mitenhän oman ihon käy (tällä hetkellä normaali). :D No informoin tänne, en ainakaan aamupesussa sitä käytä, ehkä illalla toisen vaiheen puhdistukseen.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives