Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalat. Näytä kaikki tekstit

Jalkapuolen terveiset

Kaupallinen yhteistyö: Sortter.fi

Minulla on ollut pieni salaisuus kohta kaksi viikkoa. Ensin ajattelin, etten ala siitä täällä edes mitään puhumaan, koska maailmassa on isompiakin ongelmia. Suomalaiseen mentaliteettiin tietenkin kuuluu se, ettei pidä pienistä valittaa, joten kynnys pienelle valitukselle on suuri.

Nyt kuitenkin valitan. Satutin tuossa pari viikkoa takaperin jalkani. Ilmeisesti akillesjänne koki sellaisen tärähdyksen, että sen paranemiseen auttaa vain aika. Sehän on sitten kärsimättömälle mahdottoman vaikea asia. Varsinkin, kun joutuu elämään epätietoisuudessa, että koska se nyt paranisi siihen kuntoon, että voisin jatkaa kodin ulkopuolista työtäni.

Sanoin pomollekin puhelimessa, että olen kaivannut töitäni. Varsinkin, kun nyt ei oikein pääsee liikkumaan, niin ihan mikä tahansa aktiviteetti kuulostaa kadehtivalta. En ole varmaan koskaan haaveillut niistä kesäillan iltakävelyistä niin paljon kuin nyt. Olen suorastaan kateellinen miehelle, joka lähtee iltaisin lenkille. 

Tässä onkin nyt sitten eletty viikko kerrassaan. Ensimmäisenä viikkona, kun tapaturma tapahtui, en pystynyt ottamaan painoa jalalle lainkaan. Nyt toisena viikkona olen vähitellen pystynyt varaamaan painoa (tämä oli helpotus), mutta kävely on todella hidasta ja jäykähköä. Jokainen askel varsinkin aamuisin tai kun on ollut vähänkään kauemmin jalkaa käyttämättä, on kuin joku iskisi joka askeleella pienellä puukolla jalkapohjaan. Kipu kuitenkin vähenee päivä päivältä, mutta omaan makuun aivan liian hitaasti. Jokaisen askeleen jonka kävelen, joudun tekemään harkiten. Ette usko, miten odotan sitä päivää, kun voin nousta sängystä, ajattelematta ensin jalkaa ja sitä, että miltähän se tänä aamuna tuntuu ja mitenhän pääsen tästä eteenpäin. Pystyn kuitenkin kävelemään varpailla täysin kivutta, mutta se kiristää akillesjännettä entisestään, joten se ei ole oikein suositeltavaa. Jalka on myös siitä jännä, että lepotilassa siinä ei ole minkäänlaista kipua, eli särkylääkkeitä en tarvitse, jotain hyvääkin. Ainoa kipu tulee kävellessä. Nyt kun olen viikon aikana kokeillut kävellä enemmän, jalka tietenkin turpoaa helposti, mutta sekin onneksi vähenee. Aamuisin turvotus on yleensä kokonaan pois, mutta kävely tuo sen heti takaisin. Eniten inhottaa epätietoisuus – meneekö tässä nyt kuukausi vai enemmän. Minua ei pieni kipu tai turvotus haittaa, riittää, kun pystyn askeltamaan normisti, niin palaan heti töihin. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, ettei sen aika ole vielä ensi viikollakaan. 

Menneet viikot ja yhtäkkinen pidempiaikainen sairastaminen ovat tietenkin saaneet miettimään myös raha-asioita. Vaikka vakituisessa työssä onkin palkka tietyn aikaa turvattuna, niin ei sekään turvallisuus loputtomiin kestä. Mitä jos jääkaappi tai astianpesukone hajoavat kesken sairastamisen ja aiheuttavat ylimääräisiä kuluja? Tämä luo tietenkin pientä turvattomuutta sairastamisen keskellä. Tällöin apuun tulee Sortter. Sortter on kilpailutus- ja vertailupalvelu. Lainanvertailija Sortter on kuluttajalle täysin ilmainen palvelu, jolla on vieläpä parhaan koron takuu. Lainoja pääset vertailemaan Sortterin kautta täältä: Joustoluotto

Epävarmassa tilanteessa saattaa olla ajankohtaista miettiä myös jo olemassa olevien lainojen yhdistämistä. Vertailun avulla säästää rahaa. Sortterilla voit myös vertailla yhdistelainoja ja siten säästää koroissa sekä kuukausierissä. Tämän palvelun avulla voi saada selkeyttä omaan taloudelliseen tilanteeseen. Sortterin avulla voit kilpailuttaa yhdistelainan täältä: Yhdistä lainat

Kun luotettava ja turvallinen lainanvertailija on tiedossa, onkin helppoa odottaa jalan kuntoutumista, kun tietää, miten asiat saa hoidettua tarpeen tullen kuntoon. 

Viimeksi minulla oli yhtä pirullinen vaiva, kun satutin 17-vuotiaani toisen jalan polven nivelsiteet pahasti (eivät kuitenkaan olleet poikki). Silloin tahti oli aika sama – ensimmäisella viikolla en pystynyt laittamaan jalkaa maahan. Toisella viikolla keppien kanssa varpailla uskalsi vähän varata ja sen jälkeen meni vielä kaksi viikkoa ennen kuin pystyin kävelemään normisti. Tosin tuo vamma aiheutti silloin yhden liikuntaharrastukseni aerobicin lopun, koska polvi ei kestänyt varmaan pariin vuoteen mitään isompaa pomppimista tuon jälkeen, vaikka siinä ei muuten kipuja ollut, mutta pomppivasta liikkeestä se otti aina nokkiinsa. Jos tämäkin nyt menisi edes kuukaudessa samaan pisteeseen, olisin onneni kukkuloilla. Mutta ei kai tässä auta kuin koittaa pysyä rauhallisena, käydä näyttämässä jalkaa viikottain lääkärillä, joka seuraa sen edistymistä ja toivoa, että pääsen tästä riesasta ja tuskasta. Odotan niin paljon, että pääsisin vielä ennen kesälomaa siihen omaan arkirytmiini, että se loma sitten tuntuisi lomalta.

Ensi viikolla tavoitteeni on, että koitan edes pientä matkaa kävellä ulkona ja pidentää sitä sitten oman kipukynnyksen mukaan. Vähän kuulostella, mitä jalka tykkää siitä. Lääkäri sanoi, että kävellä saan ihan oman kipukynnyksen mukaan, mutta pitää varoa, etten satuta jalkaa uudestaan, koska sitten se menisi jo pahemmin. 


Joten terveisiä tuskastuneelta jalkapuolelta. 

Miten sinulla menee?


Arkipäivän ylellisyyttä - jalkahoito kotona



Yksi parhaista koskaan saamistani joululahjoista on mieheni minulle ostama jalkakylpy. Eikö olekin söpöä, että se on vaaleanpunainen? En itse ihan heti keksi syysiltoihin mitään muuta rentouttavampaa kuin jalkojen hoitaminen kotioloissa.

Itselläni on erittäin helposti kovettuvat kantapäät ja kuivuvat jalat. Joten perusteellinen jalkahoito kerran kuukaudessa kuuluu rutiineihini. Kylpyveteen sujautin vajaan korkillisen Frantsilan Luontoäidin virkistävää jalkakylpytiivistettä. Se pehmittää jaloissa olevia kovettumia. Itselleni nenään kiiri ensiksi raikas salvian tuoksu, jota seurasivat rosmariini ja piparminttu. Kylpytiiviste auttaa elvyttämään laskimoverenkiertoa ja sitä kautta helpottaa suonikohjuongelmia. Poistaa myös turvotusta.


Kun jalat ovat pehminneet n. 15 min kylvyssä, on aika poistaa karhentumat jalkaraspilla. Oma ehdoton suosikkini tähän tehtävään on Tweezermanin Pedro. Kovettumien poiston ja jalkojen huuhtelun, sekä perusteellisen kuivauksen jälkeen on vuorossa rasvaus.


 Frantsilan Virkistävä Jalkavoide sisältää kylmäpuristettuja ja luonnonmukaisesti viljeltyjä auringonkukka-, manteli-, ja jojobaöljyjä, jotka ovat korkealaatuisia ihoa hoitavia raaka-aineita. Niihin on uutettu nokkosta, siankärsämöä, voikukkaa, ratamoa, iisoppia, kehäkukkaa ja mäkikuismaa, jotka antavat voiteelle elvyttäviä ja ihoa hoitavia vaikutuksia. Ihanat aromaterapeuttiset öljyt; sypressi, pelargoni, frankinsensi ja ruusu elvyttävät ja antavat jaloille virkistyneen olon. Johtuuko sitten ihanista aromaterapeuttisista öljyistä, mutta tämän jalkavoiteen tuoksu on ehdottomasti paras tähän mennessä vastaan tulleista voiteista. Yleensä jalkavoiteissa on omaan nenääni liian piparminttuinen tai lääkemäinen tuoksu. Kun rasva on hieman imeytynyt, on ihana vetää pehmeiseen jalkoihin villasukat.


Kylpytiivisteen ja jalkavoiteen lisäksi Frantsilalta löytyy muitakin tuotteita väsyneille jaloille. Jalkasuihke raikastaa ja virkistää jalkoja. Kotimaiset luomu-yrtti- ja kukkaterapeuttiset uutokset sekä aromaterapeuttiset eteeriset öljyt enneltaehkäisevät ja hoitavat hajuhaittoja, virkistävät väsyneitäkin jalkoja.

Säihkysääri on taas sisäiseen nautiskeluun. Se sisältää nokkosta, siankärsämöä, anista, voi- ja kehäkukkaa. Aikuiset voivat nauttia 15-20 tippaa 2-5 kertaa päivässä veden kera. Toimii erinomaiset sisäisenä tukena muille jalkatuotteille. Auttaa pitämään väsyneet jalat vireinä.

Frantsilan jalkatuotteiden tuoksumaailma oli itselleni mieleinen. Se ei ole liian voimakas, silti raikas. Kylpytiivisteestä levisi ihana tuoksu koko asuntoon. Virkistävä jalkavoide imeytyi helposti ja pehmitti kovia kantapäitänä kiitettävästi, vaikka paksuudeltaan se ei ollutkaan erityiseen jämäkkää voidetta.

Frantsilan kaikkien tuotteiden valmistamiseen on käytetty suomalaista perinnetietoutta ja tieteellistä tutkimusta tuotekehittelyssä. Tuotteita ei testata eläimillä. Yrtit luomuviljellään ja ne ovat tarkan omavalvonnan alaisena niin viljely-, keräily kuin tuotantovaiheessakin.

Harrastatteko te jalkahoitoja kotona?

Frantsilan tuotteita voi ostaa melkein kaikista luontaistuotemyymälöistä, ekokaupoista ja suurimpien tavaratalojen luontaistuoteosastoilta.

Tuotteet saatu blogin kautta.



Designed by FlexyCreatives