Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

Loman jälkeen

Loman jälkeinen olotila on kuin leijuisi kahden täysin eri maailman välissä. Jotenkin tämän aina unohtaa, kunnes se tulee jälleen kohdalle. Töihin paluusta on jo pari viikkoa, mutta silti tämä leijuminen jatkuu edelleen. Mieli tavallaan elää jossakin sopukassaan edelleen lomaa, kun taas toinen puoli on jo täydessä työmielentilassa. Suoritat töitäisi tietyllä varmuudella, mutta samaan aikaan osa sinusta elää edelleen sitä mennyttä lomaa. Välitila on erikoinen, en oikein tiedä, miltä pitäisi tuntua. Tänä vuonna tämä välitila on kohdallani vieläkin erikoisempi, sillä ensi viikon jälkeen minulla on vielä toinen pätkä kesälomasta jäljellä. Ehkä tämän vuoksi mieli ei ole vielä parinkaan viikon jälkeen palautunut täysin arkeen.


Tänä vuonna tuli seikkailtua lomalla enemmän kuin aikoihin. Vietin aikaa paljon puolison vanhempien mökillä, lisäksi tuli tehtyä tietenkin perinteinen mökkireissu parhaan ystävän kanssa. Lomaan mahtui myös taidetta, sillä yksi päivä tuli vietettyä turistina syntymäkaupungissani Mäntässä Kuvataideviikkojen parissa. Tämän jälkeen olikin Rodoksen reissun aika, tällä kertaa halusin vain nauttia lomasta ja jätin somen käytön lähes tyystin. En muista, että olisin koskaan ottanut kesälomalla näin vähän kuvia. Laskin, että kuvia oli kolmelta viikolta reilusti alle 50, vaikka samaan aikaan tuli käytyä monissa mielenkiintoisissa paikoissa. Jotenkin halusin nauttia vain pienistä hetkistä ilman häiriötekijöitä. Vaikka Mäntän Kuvataideviikot olivatkin kivat, silti loman mieleenpainuvimman taidekokemuksen koin yllättäen Rodoksella, jossa nykytaiteen museossa oli Nefeli Massian näyttely. Massia on kreikkalaissyntyinen kuvataitelija ja matemaatikko. Teoksia tuli katseltua pitkään eri suunnista ja ne olivat todella mielenkiintoisia, miten valo ja varjot osuivat niihin. Rodoksen nykytaiteen museo on Kreikan toiseksi suurin ja suosittelen kyllä jokaista joka on taiteesta kiinnostunut käymään siellä, jos Rodokselle matkustaa. Liput olivat 6 €/henkilö ja lipun hinnalla sai katsottua kaksi eri näyttelyä. 

Rodoksen matkaan sisältyi myös hieman haikeutta, kun käy samassa paikassa melkein vuosittain, muutokset kuuluvat asiaan. Silti ne herättävät tajuamaan, miten aika kuluu ja itsekin vanhenee. Tällä kertaa koimme luopumisen tuskaa, kun huomasimme, että rakkaassa kirjakaupassamme oli loppuunmyynti, jossa viimeisiä tavaroita vietiin. Kirjakauppaa piti nyt jo iäkäs pariskunta ja sen tarjonta oli huikea. Sieltä löytyi jopa Mika Waltarin teoksia kreikaksi käännettynä. Loistava valikoima myös englanninkielistä kirjallisuutta. Ikinä emme lähteneet kaupasta tyhjin käsin ja kävimme siellä useamman kerran loman aikana. Muistan kirjakaupan jo vuodelta 2006, kun kävin Rodoksella ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa oli aika jättää hyvästit.


Miten sinun kesäsi on mennyt?

Kolme parasta aurinkosuojaa kasvoille

*Sisältää mainoslinkkejä

Toivottavasti kaikki ovat kaivaneet viimeistään nyt aurinkosuojat esille. Itsehän käytän ympäri vuoden aurinkosuojaa kasvoilla, mutta tiedän, että monet alkavat käyttämään vasta, kun kesä kurkistaa nurkan takana. Minulla on aurinkosuojia kahteen tarkoitukseen; kasvoille sellaiseen normaaliin kaupungissa käyskentelyyn tai kun tiedän, ettei minulle tule pahemmin kuuma/hiki. Sitten rannalle, lomamatkoille ja ulkonatyöskentelyyn on eri suojat, kun tarvitaan myös vedenkestävyyttä. 

Viimeisen vuoden aikana minulla on ollut kolme ehdotonta aurinkosuojasuosikkia kasvoille juuri kaupunkiolosuhteisiin. Kaikki näistä sopivat myös loistavasti meikin alle. Olenkin todennut, että tähän tarkoitukseen K-Beautyn aurinkovoiteet ovat ylivoimaisia, niiden koostumukset ovat niin kevyitä, etten usko, että kukaan enää pystyy kieltäytymään aurinkosuojan käytöstä vedoten tahmaisuuteen.


*DR. ALTHEA AQUA GLOWING SUNSCREEN SPF50 PA++++ (TARJOUS 19,79 €) – Käyttämistäni aurinkosuojista tämä on uusin tuttavuus, mutta myös suosikkini, niin loistavia kuin kaksi muuta ovatkin. Ajattelin, että mikään ei voisi voittaa Beauty of Joseonia, mutta toisin kävi. Tykkään litteästä paketista yli kaiken, koska sitä on helppo pitää mukana. Ainoastaan paketin hieman kovahko muovi epäilyttää, saanko puristettua sieltä lopulta kaiken ulos. Koostumukseltaan voide on joukon täyteläisin, mutta tällä ei nyt tarkoiteta mitään paksua voidetta vaan se on ohuehkoa emulsiota. Levittyy iholle tasaisesti ja ihan hetken kuivuttuaan, jättää kasvoille himmeän pinnan. Ei kiillä, mutta kasvoille jää sellainen todella kaunis terveen ihon hehku. Pysyy hyvin. Tuoksuton. Sopii erittäin hyvin varsinkin kuivalle/epäpuhtaalle/normaalille iholle. Sisältää mm. bambu-uutetta, niasiiniamidia ja keramideja. 

*BEAUTY OF JOSEON RELIEF SUN AQUA FRESH SPF50 PA++++ (TARJOUS 15,20 €) - Luottotuote, tällä ei voi mennä vikaan. En edes muista monesko tuubi on menossa sen jälkeen, kun tuote tuli markkinoille. Ehdottomasti paras kolmesta herkälle iholle, mutta sopii hyvin kaikille ihotyypeille, sillä tämä on harvoja aurinkosuojia, joka ei sisällä niasiiniamidia, joka ei kaikille sovi. Tuubista on helppo annostella tuotetta. Koostumus on todella ohutta emulsiota, joka imeytyy heti. Tämä on omilla kasvoillani joukon mattaisin, vaikka toki K-Beautyn aurinkosuojat eivät ikinä jätä täysin mattaista pintaa. Sisältää mm. riisin siemenvettä, glyseriinia ja keramideja.

*COSRX ULTRA-LIGHT INVISIBLE SUNSCREEN SPF50 PA++++ (TARJOUS 13,40 €) - COSRX sopii joukosta mielestäni parhaiten rasvoittuvalle iholle, vaikka se toimii hyvin myös omalla normaalilla iholla. Erittäin herkän tai kuivan ihon omaaville suosittelen jättämään tuotteen väliin. Syynä ovat niasiiniamidi ja varsinkin taikapähkinävesi, josta rasvoittuva iho voi hyötyä, mutta herkkää ihoa se saattaa helposti ärsyttää ja kuivattaa. Itselleni ei ole tullut tuotteesta mitään, vaikka normaalisti koitan vältellä taikapähkinää sisältäviä tuotteita. En kuitenkin käytä samaa aurinkosuojaa joka päivä vaan vaihtelen näiden kolmen välillä, joten uskon, että siksi kuivattavaa vaikutusta ei ole tullut. Koostumus onkin sitten kolmikon paras. Se on ohutta, lähes geelimäisen läpinäkyvää ja voide suorastaan hulahtaa ihoon. Jännästi tämä kuitenkin jättää näistä itselleni hehkuvimman pinnan, vaikka olisi ollut iholla pidempäänkin. Sisältää lisäksi kosteuttava hyaluronihappoa ja allantoiinia.


MITÄ AURINKOSUOJAA SINÄ KÄYTÄT KASVOILLA? SUOSIKKISI?

HUOM! Postauksessa mainitut hinnat ovat olleet voimassa jutun kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.

Hellepäivän nopea ihonhoitorutiini

*Sisältää mainoslinkkejä


Lomani on pidetty, mutta toisille kesä on vasta alkanut. Viimeiset päivät meitä on vihdoin hellineet helteiset ilmat, joita moni varmasti kaipasi viileähkön alkukesän aikana. Itsehän en ole koskaan ollut näiden todella lämpimien kelien ystävä, mutta tässä sitä kärvistellään. Onneksi enää kuukausi, niin vääjäämättä yölämpötilat ainakin alkavat tippumaan siedettäviksi.

Helteisinä päivinä pidän ihonhoitorutiinin mahdollisimman simppelinä. En myöskään tykkää kerrostaa tuotteita, koska iho tuntuu silloin hikoillessa helposti tahmealta. Moni ei ajattele, mutta aurinko kuivattaa ihoa. Rasvoittuvan ihon omaava saattaa siis hyötyä auringosta, mutta kuivempi iho voi hikoilusta huolimatta tuntua entistä kuivemmalta. Tämän vuoksi hellepäivinä ihon kosteuttaminen on tärkeää. Itse en kuumalla jaksa juurikaan panostaa meikkaamiseen. Laitan vähän ripsiväriä, lisäksi kirkkaan punaiselle huulipunalla ja pienellä määrällä peitevoidetta pääsee pitkälle. Kuumien öiden jälkeen käytän aina puhdistustuotetta aamuisin, vaikka talvella huuhtaisen kasvot useimmiten vain pelkällä vedellä.

Aamuisin pesen kasvot  *CeraVen Hydrating Cleanserilla (9,49 €), joka on emulsiomainen todella hellävarainen puhdistustuote. Hieron tuotteen kevyesti kuiville kasvoille ja huuhtelen viileällä vedellä pois. Iho jää pehmeäksi, eikä tuote kuivata lainkaan ihoa.

Tämän jälkeen suihkautan kasvoille *Novexpertin Magnesium Mistia (7,68 €). Olen ollut jo pidemmän aikaa ihan koukussa tähän. En edes muista monesko pullo minulla on menossa. Talvella suihkutan tätä suihkusta tullessa usein koko kropalle, jonka jälkeen levitän heti perään iholle vartaemulsion. Voide imeytyy paremmin kosteaan ihoon ja iho tuntuu heti pehmeämmältä. Suihkeessa on todella hieno suihke, koska se on pakattu ponnekaasupakkaukseen, Ei roiski iholle isoja pisaroita kuten muunlaiset ratkaisut. Sisältää veden lisäksi suolaa ja magnesiumia, jotka hillitsevät myös ihon kiiltelyä ja rasvoittumista, sillä ne tasapainottavat ihon talin tuotantoa. Suihketta voi suihkutella pitkin päivää ja sillä voi kiinnittää myös puuterisen mineraalimeikin. 

Sen jälkeen lisään päälle vain aurinkovoiteen. Tämän kesän lemppariaurinkovoiteet kasvoille, kun ei ole tiedossa suurempaa hikoilua, ovat olleet *Beauty of Joseonin Relief Sun SPF50+ (TARJOUS 12,40 € norm. 22,20 €) -ja Relief Sun Aqua Fresh SPF50+ (TARJOUS 14,80 € norm. 21,90 €). Ensimmäinen sopii paremmin kuivalle iholle, kun taas jälkimmäista suosittelen rasvoittuvalle ja herkälle iholle. Oma ihoni on normaali ja käytän molempia vaihtelevasti. Uudessa Aqua Freshissa on todella paljon miellyttävämpi tuubi käyttää ja toivon, että vaihtavat sen myös toiseen tuotteeseen. Hinta/laatusuhde on molemmissa niin kohdillaan, ettei edes tee mieli kokeilla muita tuotteita. Sen sijaan rannalle valitsisin vedenkestävän aurinkosuojan. Tykkään, että sama tuote käy tällöin niin kasvoille kuin vartalollekin. Tässä tarkoituksessa toimii parhaiten *Avènen Intense Protect SPF50+ (TARJOUS 17,80 € norm. 25,90 €). Koostumus on mukavan ohutta, eikä voide jätä ihon pintaan tahmeaksi. Spf on ultra vedenkestävä 6x20 minuuttia, eikä ärsytä silmiä, kuten minulla useat varsinkin vedenkestävät aurinkosuojat tekee. Soveltuu myös raskaana oleville ja vauvoille 6 kk:sta eteenpäin. Joten koko perhe voi käyttää huoletta samaa tuotetta. 

Illalla on tärkeää saada aurinkovoide puhdistettua kasvoilta, varsinkin jos olen käyttänyt vedenkestävää tuotetta. Siksi teen aina kaksoispuhdistuksen. Käytän ensimmäisen vaiheen puhdistukseen samaa tuotetta mitä aamullakin, mutta toisen vaiheen puhdistukseen tykkään käyttää kesäaikaan *CeraVen SA Smoothing Cleanseria (8,71 €). Sisältää salisyylihappoa, joka kuorii ihoa hellävaraisesti. Tällä pesen usein kesällä kuumilla ilmoilla koko vartaloakin, koska se estää "hikinäppyjen" syntymistä ja jos niitä on jo tullut, niin tällä ne saa pois. 

Puhdistuksen jälkeen, jos iho tuntuu kireältä, suihkautan Novexpertin suihketta. Annan sen kuitenkin kuivaa iholle kunnolla ennen kuin levitän retinolin. Kesällä sopivan mieto, mutta silti tehokas retinoli on *Medik8 Crystal Retinal 3, (TARJOUS 44,60 € norm. 70,80 €). Tuote ei kuivata ihoa ja se sopii herkkäihoisillekin, jotka haluavat aloitella retinolin käyttöä. Monesti en pistä tähän päälle enää mitään. 

Jos kuitenkin iho tuntuu erityisen kuivalta, lisään päälle vielä voiteen. Kesäaikaan tykkään erityisesti *Ole Henriksenin Strenght Trainer Peptide Boost Moiturizerista (TARJOUS 51,40 € norm. 68 €), koska se tuntuu iholla erityisen raikkaalta ja kevyeltä. Kuumalla ei tee mieli laittaa iholle mitään liian paksua ja huonosti imeytyvää voidetta. Jos voide ei ajatuksena miellytä, kannattaa kokeilla yön yli jätettävää naamiota, niissä koostumukset ovat usein ohuita. Geelimäisen kevyen koostumuksen omaavat ovat parhaita tähän tarkoitukseen. Lisäksi tykkään valita tuotteen, joka erityisesti rauhoittaa ihoa. Suosikkini on *Dr. Jart+ Cicapair Sleepair Intense Shoothing Repair Mask (41,50 €). Naamio sisältää rauhoittavaa rohtosammakonputkea, joka vähentää punoitusta. Loistava, jos on käynyt niin ikävästi, että on palanut auringossa. Lisäksi naamion sisältämä allontoiini korjaa vaurioitunutta ihon suojakerrosta. 



Mitkä ovat suosikkituotteitasi hellepäivänä?


Kuvat: Pexels

Mikä ihana kesä!

Kesä alkoi toukokuun puolivälissä pari päivää syntymäpäiväni jälkeen. Vihdoin eilen illalla syyskuun puolivälissä minusta tuntui, että vihdoin syksy alkaa ottamaan otettaan. Kurkkasin nukkumaan mennessä mittaria ja se näytti +6°C. Toivotan syksyn tervetulleeksi, sillä niin ihana kuin tämä kesä on ollutkin, aloin kaipaamaan viileitä iltoja ja öitä.

Ensimmäinen kesä tässä uudessa kodissa todellakin alkoi toukokuun puolivälissä. Toukokuun loppu ja kesäkuun alku olivat todella kiireistä, tuntui, että töiden osalta meillä mentiin kotona läpsystä vaihto taktiikalla. Tässä vaiheessa kieltämättä alkoi loma siintämään vahvasti mielessä. Harvoina yhteisinä vapaapäivinä käveltiin paljon. Niin paljon, ettei tässä kaupungissa taida olla enää katuja, joita ei olisi kävelty. Heinäkuun alussa onneksi vähän helpotti. Olin tuolloin perinteisellä kesälomareissulla parhaan ystäväni mökillä lapsuuden maisemissa. Se oli täydellinen pieni irtiotto ennen lomaa. Säät suosivat. Aurinko paistoi, mutta ei ollut liian kuuma. Hyttysten ruuaksi kuitenkin jouduin kaikista varotoimenpiteistä huolimatta. Auringonlaskut olivat juuri tuolloin sanoinkuvaamattoman kauniita. Kuviin ei todellakaan tarvittu minkäänlaisia filttereitä.

Hyttysistä puheenollen. Niitä oli enemmän kuin koskaan. Olimme juhannuksena kävelemässä erästä metsäpolkua ja aloin kuuntelemaan, että miksi täällä keskellä ei mitään kuuluu hirveä humina. Ensin luulin, että jos metsässä on ampiaispesä, mutta sitten tajusin, että se ääni tuli hyttysistä. En ole koskaan juossut hyttysparvea pakoon, mutta silloin juoksin. Myrkyistä huolimatta ne seurasivat perässä. Pitkin kesää kävivät kimppuun jopa keskellä kaupunkia. Kaikki vuodet mitä olen täällä asunut, olen nähnyt keskustassa ehkä pari hyttystä koko aikana, nyt niitä pyöri kävellessä joka ilta kymmeniä kimpussa. Ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä kävelemään ilman, että laittoi myrkkyä. Ensimmäinen kerta, kun jouduin näin tekemään.


Heinäkuun loppu meni hujauksessa, jonka jälkeen olikin parin viikon Rodoksen reissun aika. Sain nollattua siellä aivot jälleen täyteen lomafiilikseen. Kun tekee kaksi viikkoa täysin eri juttuja kuin kotona, huomaa, miten oma kroppa ja sielu asettuvat lepoon. On ihanaa istua valmiisiin pöytiin ja siivouksenkin hoitaa joku muu. Päivän vaikein päätös on se, että mihin menisi syömään.

Elokuun loppu meni sairastellessa, mutta siitäkin selvittiin. Syyskuu on ollut paluuta arkisiin rutiineihin. Samalla kun ne tuntuvat ihan hyvältä, mieli palaa vielä lomaan. Päätinkin suunnata vähitellen katseeni ensimmäiseen jouluun uudessa kodissamme. Kuuselle on jo paikka mietittynä valmiiksi. Valehtelisin, jos sanoisin, että olen täysin kotiutunut. Tämä tuntuu kyllä kodilta, mutta mieli harhailee välillä edelleen entiseen kotiin, koska eihän sitä 15 vuotta tuosta noin vain pyyhitä pois, jonka siellä asuimme. Tulevaisuus näyttää, kuinka pitkäksi aikaa jäämme tähän nykyiseen asuntoon, sillä ihmisellä pitää olla haaveita. Tämä on kuitenkin kaikin puolin helmi, eikä meillä ole mitään kiirettä pois.



Kesä oli silti ihana hyttysineen ja lämpöineen. En muista yhtään jatkuvasti näin lämmintä kesää. Pari mennyttä on olleet melko samanlaisia, mutta tästä poikkeuksellisen teki kosteus. Koko ajan sellainen trooppinen ilmavire, mikä teki kaikesta hiostavaa.  Vain muutamana päivänä koko kesänä päivälämpötila jäi täällä alle kahdenkymmenen. Muuten oli koko ajan yli. Helpostus oli se, että niitä lähes +30°C -päiviä ei tainnut olla kuin kaksi, vaikka muuten helleraja paukkui useasti rikki.

Miten sinun kesä meni?



Ohitse lipuvat päivät

Eikös se yleensä ole niin, että aika menee nopeasti, kun on hauskaa? Kesä tuli yllättäen ja nopeasti. Juhannusruusutkin aloittivat kukintansa jo toukokuussa. Toukokuusta lähtien onkin tuntunut, että päivät ovat vain lipuneet ohitse. Olisin halunnut kirjoitella tännekin paljon enemmän, mutta yhtäkkiä huomaan, että onkin jo ilta ja kirjoittaminen jää.

Toisin kuin monella muulla, itselläni ei ole helteitä ikävä. Kuumuutta kesti taas sen verran kauan putkeen, että se alkoi vaikuttamaan yöuniini. Inhoan sitä oloa, minkä kuumuus omalle kropalle tekee. Olo on saamaton ja vetelä koko ajan. Sieto olisi parempi, jos suomalaiset kerrostalot olisi tehty siten, että myös asunnon viilentäminen rakentaessa olisi otettu huomioon. Tiedän, että toisilla tämä on aivan toisin päin, kroppa oikein herää kuumuudesta eloon. 


Vaikka päivät ovat lipuneet vauhdilla ohi, täällä on eletty ihan normaalia arkea. Päivistä paljon aikaa ovat ottaneet pidemmät kävelyt. Monena viikkona on tullut käveltyä reilut 50 kilometriä. Koitan kuitenkin pitää lepopäiviäkin. Onko muita, mutta kun on kesä ja aurinko paistaa, tuntuu suorastaan syntiseltä istua sisällä? :D Itselle tulee sellainen rauhaton olo, että ulos on päästävä. 

Olen ihminen joka elää aistiensa kautta. Mikään ei tuoksu paremmalta kuin hivenen kostea metsänpohja. Voisin nuuhkia sitä tuoksua sisuksiini ikuisesti. Haaveilen edelleen siitä, että vielä joskus pystyisin muuttamaan maalle metsän keskelle omaan rauhaan. Ehkä se päivä vielä joskus tulee. Tykkäisin myös kasvattaa osan ruokaani. Lapsuudenkodissani viljeltiin omat perunat ja monena kesänä meillä oli lisäksi sipuleita, herneitä, avomaankurkkuja, porkkanoita, mansikoita, raparperia, salaattia ja retiisejä, joita sitten pystyi syömään suoraan omasta maasta. Meillä oli myös viinimarjapuskia piha täynnä. Muistan, että minulla oli lapsena pienviljelyyn viha-rakkaussuhde, toisaalta rakastin puuhata kasvimaalla mummon kanssa, mutta välillä ei huvittanut yhtään. Porkkanoiden harventaminen oli inhokkipuuhaani. Nyt näen tuon mielettömänä rikkautena ja mitä vanhemmaksi tulen, haluaisin päästä toteuttamaan samaa yksinkertaisempaa elämää. Kun kasvatat ruokasi itse, tiedät mitä syöt. 

Vähitellen mieli alkaa asettua myös kesäloman odotukseen, vaikka siihen on vielä muutamia viikkoja aikaa. Viimeiset pari vuotta kesälomani on ollut vasta syyskuussa, joten on ihan mukavaa päästä lomalle hivenen aiemmin. Juhannukseni tulee menemään töissä, kuten edellisetkin. Nyt tosin on sellainen olo, että ensi vuonna voisi juhannuksena tehdä pitkästä aikaa jotain muuta kuin töitä.


Miten kesäsi on alkanut? Mistä haaveilet?





Hei hei mitä kuuluu?



En ollut ajatellut, että blogin päivittämiseen tulisi näin pitkä tauko. En itseasiassa ajatellut, että pitäisin mitään taukoa. Näin vain pääsi tapahtumaan. Toukokuu ja kesäkuun alku on lipunut ohi yhdessä hujauksessa. Välillä on ollut tunne, ettei ole itse meinannut pysyä perässä, vaikka myös vapaalle on jäänyt jonkin verran aikaa. 


Huhtikuun täyttivät työt. Toukokuun alkupuolella pidin viikon verran kesälomaa, loput sitten syyskuussa. Innostuttiin puolison kanssa raivaamaan kotia. Ollaan asuttu tässä asunnossa 14 vuotta ja voi elämä, minkä määrän ylimääräistä roinaa ihminen tuona aikana voi kerätä ympärilleen. Kaapeista löytyy mitä ihmeellisempää silppua. Projekti ei ole vieläkään valmis, mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan. 

Ollaan iltaisin kävelty paljon. Tosin joudun tunnustelemaan viime kesänä rasitusmurtuman kokeneen jalkateräni tuntemuksia ja olenkin välillä pitänyt lepopäiviä ihan varmuuden vuoksi. Viimeinen mitä haluan, on viettää jälleen puolet kesästä neljän seinän sisällä jalan vuoksi.

Sitten olikin edessä kummipojan ylioppilasjuhlat Pirkanmaalla. Kivat pienet intiimit juhlat. Koko juhlien ajan mietin, miten aika voi mennä näin nopeasti. Tunnen, etten olisi vanhentunut päivääkään siitä, kun kummipoikani syntyi. Silti vuosia on vierähtänyt välissä melkoinen määrä. Omassa elämässäkin on tässä välissä ehtinyt tapahtua vaikka mitä.

Viimeisen viikon olenkin sitten ollut normaalin flunssan kourissa. Taitaa olla ensimmäinen flunssani kolmeen vuoteen. Nyt alkaa vihdoin tuntumaan siltä, että tästäkin selvitään. Itselläni tahtoo mennä flunssat vanhemmiten aina poskionteloihin ja niin tälläkin kertaa. Sain onneksi hyvät lääkkeet ja nyt näyttää siltä, että ne riittivät tällä kertaa parantamaan tilanteen. En millään haluaisi syödä antibioottikuuria, joka kyllä määrättiin varmuuden vuoksi, jos ei mene muuten ohi. Nykyäänhän eivät yleisesti taida edes määrätä antibiootteja poskiontelotulehdukseen, mutta itselläni jos se ei mene ohi, nostaa lopulta tosi korkean kuumeen ja olen kipeänä viikkoja, eikä se lopulta mene muulla ohi kuin niillä antibiooteilla.

Nyt näyttää siltä, että edessä taitaa olla tämän kesän ensimmäiset todella lämpimät päivät. Tykkään näistä kesäkuun helteistä, koska yöllä on edelleen viileämpää ja ikkuna auki saa nukuttua vielä hyvin. 


Miten sinun kesäsi on alkanut?

Kuvat: Pexels


Parhaat aurinkosuojat

 *Sisältää mainoslinkkejä

Kahdeksan vuotta sitten kirjoitin blogissani näin:

"Tiedän, että on vähän noloa myöntää, mutta en inhoa mitään muuta niin paljon kuin aurinkosuojien kanssa läträilyä. Minulla on aina tunne, että ne hiostavat, tuntuvat vaatteita vasten inhottavilta ja tekevät olon nihkeäksi. Ihan kuin olisi jotain ylimääräistä, jota ei pitäisi olla."

Kahdeksassa vuodessa on tapahtunut paljon ja tultu pitkälle. Varsinkin aurinkosuojien koostumukset ovat parantuneet hurjasti, vaikka toki vieläkin markkinoilla on paljon voiteita, joiden koostumukset ovat jämähtäneet tuonne vuosien takaiseen. Oma asenteenikin on muuttunut. En enää inhoa aurinkosuojien kanssa läträilyä. Kun löytää hyvät tuotteet, ei niiden käyttö tunnu työltä vaan ne ovat sujahtaneet helpoksi osaksi ihonhoitorutiiniani. Lisäksi asenteeni aurinkoon on muuttunut. Vielä kahdeksan vuotta sitten parasta mitä tiesin, oli lomilla löhöillä aurinkovarjon alla lukien kirjaa. En ole enää vuosiin ottanut lainkaan aurinkoa, en varjossa, enkä auringossa. Koitan myös tietoisesti vältellä aurinkoa ja suojaan ihoni aina. Silti pidän auringosta, mikään ei tee minua iloisemmaksi kuin kevään ensimmäiset aurinkoiset päivät. Maaliskuu-huhtikuu on myös se aika vuodesta, kun kaivan esiin lisäsuojaksi *aurinkokapselit. Muutoksesta kertoo varmasti eniten se, että jos puhutaan yksittäisestä tuotekategoriasta, niin aurinkovoiteita minulla on varastossa eniten erilaisia. Tykkään käyttää kasvoille erillisiä tuotteita, varsinkin meikin alle laitettavalta aurinkosuojalta vaadin paljon. Käytössäni on kuitenkin myös pari tuotetta, joita käytän vartalolle, mutta pistän myös hyvillä mielin tarvittaessa kasvoille. Tykkään hifistellä tuotteiden koostumuksia. Aurinkosuojia loppuukin eniten, koska käytän niitä joka päivä ympäri vuoden. Käytän niin fysikaalisia-, laajakirjoisia- kuin kemiallisiakin aurinkovoiteita. Sillä paras aurinkosuoja on käytetty aurinkosuoja. 


SUOSIKIT KASVOILLE

*Sensai Essence Day Veil SPF30 (143,90 €) – On harvoja luksustuotteita, joita nykyään käytän. Jokainen käyttämäni pisara on tässä tuotteessa hintansa arvoinen. Olen monesti sanonut, että tämä on markkinoiden paras aurinkosuoja meikin alle. Joten jos lompakossa on ylimääräistä, tämän parempaa et löydä. Haluaisin käyttää voidetta joka päivä kasvoilla sen äärimmäisen helppouden vuoksi, mutta nuukana käytän vain päivinä, kun pistän meikkiä. Kyseessä on ihonhoitotuote, jossa on aurinkosuoja. Koostumuksesta ei voisi koskaan tietää, että tuote sisältää näinkin korkean spf:n. Valmistaja tituleeraa tämän seerumiksi, mutta itselleni koostumus on enemmän voidemainen. Emulsiomainen erittäin hoitavalta ja kosteuttavalta tuntuva kevyt voide levittyy iholle kauniisti ja imeytyy nopeasti. Jättää ihon miellyttävän pehmeäksi, joustavaksi ja kivan heleäksi. Tuotteessa on raikas kukkaisa tuoksu. Sopii kaikille ihotyypeille ja varsinkin ikääntyvälle iholle.

*Garnier Anti-Dark Spots & Anti-Pollution Super UV SPF50+ (11,95 €) – Edullisista aurinkovoiteista ehdoton suosikkini. Juoksevan ohut ja kevyt aurinkosuoja levittyy iholle nopeasti. Jättää puolimatan pinnan. Sopii loistavasti heille, jotka eivät halua kiiltävää pintaa. Voide toimii hyvin myös meikin alla. Tämä on arkipäivien luottotuoteeni.

*La Roche-Posay Anthelios UVMUNE Ultra Light SPF50+ (21,20 €) – Hikoilun kestävä, hajusteeton ja laajakirjoisen suojan sisältävä aurinkosuoja on koostumukseltaan lähes vesimäisen ohutta emulsiota. Levittyy hyvin, eikä jätä ihoa tahmeaksi. Iho jää kuitenkin levityksen jälkeen hivenen kiiltäväksi ainakin itselläni. Tämä on todella miellyttävä hajusteeton "arkisuoja" herkälle ja herkistyneelle iholla, joka taipuu niin meikin alle kuin yksinäänkin. Koostumukseltaan ja tuntumaltaan tämä ja Garnier ovat lähes identtiset. Molemmat firmathan omistaa L' Oreal, joten tämä ei ole mikään ihme. Ainoa ero on oikeastaan se, että ainakin omalla ihollani Garnier jää hivenen matemmaksi. 

*Dermalogica Invisible Physical Defense SPF30 (41,70 €) – Fysikaalisista suojista tämä on paras hinta/laatusuhteeltaan. Sisältää läpikuultavaa sinkkioksidia, joka ei kuitenkaan sisällä nanoteknologiaa, jos joku kokee tämän itselleen tärkeäksi. Levittyy ja sulautuu ihoon tasaisesti, eikä jätä valkoista efektiä. Samalla voide rauhoittaa ihoa ja sen sisältämä antioksidanttinen vihreä tee suojaa ihoa ulkoisilta haittavaikutuksilta.

*Riemann P20 Sun Face Protection SPF 30 (20,50 €) – Valintani aurinkolomilla päiväkäyttöön, kun en meikkaa. Rakastuin aurinkosuojaan syyskyyn lomalla palavasti sen äärimmäisen helppouden vuoksi. Aurinkovoidetestit ovat osoittaneet tuotteen suojaavan ihoa jopa 10 tunnin ajan. Joten tätä aurinkovoidetta ei tarvitse lisätä päivän aikana. Lisäksi se pystyy pitämään saman suojakertoimen yllä 4 x 20 minuutin vedessä oleilun jälkeen. Olin noille lupauksille todella skeptinen, mutta Rodoksen reissulla jouduin liittymään fanien joukkoon. Laitoin lomalla aamulla voiteen kasvoille yhdeksän maissa ja lisäsin sen jälkeen kasvoille vielä *Jane Iredalen puuterisen mineraalisuojan SPF30 (60,95 €), koska tykkään sitoa mineraalisuojalla aurinkosuojan kasvoille, kun tiedän oleilevani paljon ulkona. Arvatkaapa mitä? En palanut. Yksitoista päivää ja tuntikausien kävelyjen jälkeen kasvoillani oli juuri ja juuri havaittavissa aivan pientä päivetystä, jota mikään ei aurinkosuoja ei tietenkään estä. Mutta olin hämmentynyt siitä, kuinka vähän olin edes päivettynyt. Yleensä olen päivettynyt lyhyemmilläkin lomilla enemmän suojista huolimatta. Koostumus on miellyttävä. Levittyy pehmeästi ja imeytyy nopeasti. Hajusteettomassa tuotteessa on hivenen lääkemäinen tuoksu, mutta se häviää nopeasti levityksen jälkeen. Tarvittaessa toimii myös meikin alla. 

SUOSIKIT VARTALOLLE  (KASVOILLE)

*Avène Sun Intense Protect SPF50+ (24,30 €)  – Suoja ei sisällä hajusteita, eikä se tuoksu mielestäni miltään. Väri on aavistuksen persikkainen. Iholle levitettynä se ei jätä valkoista efektiä, kuten kemialliset- tai laajakiroisetsuojat eivät yleensäkään tee. Voide levittyy iholle miellyttävästi. Tuntu iholla on miellyttävä ja kosteuttava. Imeytyy nopeasti. Ei tunnu rasvaiselta, mutta jättää ihon pinnan hivenen kiiltäväksi. Sopii hyvin herkimmällekin iholle. Aurinkovoide on lisäksi vedenkestävä, joka on vartalolle levitettävissä aurinkosuojissa aina plussaa. Sopii kasvoille ja meikin alle, eikä lähde rullautumaan. Hyvä hinta/laatusuhde.

*Sensai Silky Bronze Cellular Protective Cream for Body SPF50 (93,20 €) – Isolle pinta-alalle aurinkosuojaa levittäessä olen valmis maksamaan myös hyvästä ihotuntumasta. On ihanaa, kun vaatteet tai hiekka eivät tartu ihoon kiinni. Yksi kauhunhetkiäni oli aikoinaan, kun levitin kropalle fysikaalista suojaa joka oli niin tahmeaa, että rannalla ollessa jokainen hiekanjyvänen ja roska oli ihossa kiinni. Sensain kanssa olo ei ole "lähmäinen" vaan kevyt. Ihan kuin olisit levittänyt iholle vain tavallista hyvin kevyttä kosteuvoidetta. Olen levittänyt tuotetta huoletta myös kasvoille, koska miksipä ei. Vedenkestävä suoja on koostumukseltaan kevyttä ja imeytyy ihoon nopeasti. Aurinkosuojan lisäksi voiteen sisältö on mietitty myös ihonhoidolliselta kantilta. Se sisältää mm. niasiiniamidia, glyseriiniä ja hydrolysoitua silkkiä.

*Dermalogica Protection 50 Sport SPF50 (43 €) – Täysin fysikaalisista suojista Dermalogica vie ihotuntumassaan taas voiton muista. Voide kosteuttaa tehokkaasti ihoa ja se sopii hyvin ulkoiluun. Suoja on myös vedenkestävä 40 minuutin ajan, joten se kestää hikoilua. Koostumus on kevyttä, eikä jätä ihoa tahmeaksi. Sopii myös kasvoille ja meikin alle.


Käytätkö aurinkosuojaa ympäri vuoden? Suosikkeja?

Kuvat: Pexels

TUOKSUARVOSTELU – Ellis Brooklyn Sun Fruit

 *Sisältää mainoslinkkejä

Vuosi takaperin tutustuin Ellis Brooklynin tuoksuihin. Brändin perusti vuonna 2015 New York Timesin kauneuskolumnisti, Voguen, Vanity Fairin, In Stylen, Glamourin ja Yahoo Beautyn avustaja Bee Shapiro. Kun Bee tuli aikoinaan raskaaksi, hän koki, ettei markkinoilla ollut vaihtoehtoja ylellisten tuoksujen rakastajalle, joka halusi "luonnollisia" tuoksuja. Ihonhoitoa löytyi jo tuolloin paljon, mutta tuoksujen kohdalla oli aukko. Tänä päivänä myös luonnonkosmetiikan puolelta löytyy useampia tuoksubrändejä. Ellis Brooklynin tuoksut sopivat myös vegaaneille ja ne ovat cruelty-free. 

Olen vuoden verran nautiskellut *Ellis Brooklynin Sweet -tuoksusta, joka varmistui loistavaksi lisäksi tuoksukaappiini. Minua kiinnosti jo silloin suuresti juuri markkinoille ilmestynyt *Sun Fruit. Intoa kuitenkin lannisti se, että tuoksua oli tosi vaikea saada. Jopa Eurooppalaiset nettikaupat eivät toimittaneet sitä Suomeen, vaikka muita brändin tuoksuja sai tilattua. Tuoksu on ollut kuitenkin jo jonkin aikaa *Bangerheadin verkkokaupan valikoimissa, mutta se on edelleen niin suosittu, että jatkuvasti joko isompi tai pienempi koko on loppu. Joten jos tuoksuun haluaa käsiksi, kannattaa kyttäillä viikottain tilannetta. Se mikä kiva juttu näissä Ellis Brooklynin tuoksuissa on, niin aina voi ostaa ensin edullisemman 10 ml:n koon, millä voi fiilistellä tuoksua, tunteeko sen oma. Lisäksi matkoilla tuon kokoiset pakkaukset ovat täydellisiä. 

Sun Fruit EdP on saanut inspiraationsa lomapäivien unelmista. Joten eipä ihme, että tuoksu on koko ajan loppuunmyyty useissa paikoissa. Sillä kukapa meistä ei haluaisi elää ainaisessa lomafiiliksessä?

Sun Fruit suorastaan huutaa täydellistä kesäpäivää – rusketusrajoja, kermaista lämpöä, aurinkoa, kukkia ja hedelmäistä mehukkuutta.

Se ei ole kuitenkaan makea Escada-tuoksu vaan Ellis Brooklynin ihan kaikissa tuoksuissa on nenääni sellainen myskisen mystinen hienostunut pohja, josta joko tykkää tai ei. Se tuo tuoksuihin uniikkia ylellisyyttä, minkä vuoksi erotat heti Ellis Brooklynin tuoksut muista tuoksuista.

Sun Fruitissa alkutuoksuna makeaa viikunaa, kirpeää bergamotia, luumun lehtiä ja mehukasta päärynää. Sydäntuoksu on kukkainen – jasmiinia, syklaamia, appelsiinin kukkaa ja orvokin juurta. Pohjalla ambraa, vaniljaorkideaa, myskiä ja kookosta.

Vaikka en halua jaotella tuoksuja eri ikäisille, sillä käytänhän itsekin esim. Escadan ja Juicy Couturen -tuoksuja, jotka yleensä mielletään nuorten käyttämiksi, niin kyllä minulle tulee tästä vääjäämättä mieleen, että Sun Fruit on hienostunut Escada aikuisempaan makuun. Jotenkin näen tämän heti, St. Barthin rannalla lomaa viettävän julkkiksen yllä. Siinä on tietynlaista hienostuneisuutta, joka tekee siitä erilaisen.

Omaan nenään tuoksu ei ole lainkaan niin makea, mitä tuoksunuoteista voisi päätellä. Ihollani kirpeä bergamot ja pehmeä myski tulevat ensin esiin. Hetken iholla oltuaan, alkaa pehmeämmät ja makeammat vivahteet erottua. Sun Fruit on aluksi raikas, sitten kermainen ja lopuksi trooppinen. Vaniljaorkideaa en juurikaan haista, en saa oikein mitään vaniljaista irti omalla ihollani, vaikka kuinka haistelisin. Sen sijaan vivahde kookosta ja pehmeän makeahkoa ambraa on läsnä. Kesto ihollani on kuutisen tuntia. Tuoksua voi laittaa helposti 2-3 suihkausta, ilman, että se olisi liian hyökkäävä. 

Loppumietteet

Sun Fruit on makuuni täydellinen kesätuoksu. Olen käyttänyt tätä nyt muutamia viikkoja silloin tällöin ja olen heti ensimmäisestä suihkauksesta kesäfiiliksissä. Eniten tykkään tunteesta, että tämä yllä on yleensä uniikkifiilis, sillä joka toinen vastaantulija ei todellakaan tuoksu tälle. Jos et pidät myskistä tai muutenkaan Brooklyn Ellisin tuoksupohjasta, tämä tuoksu ei ole sinua varten. Sen sijaan jos haluat hienostunutta aurinkoa ja lämpöä elämääsi, kannatta kokeilla.

*Ellis Brooklyn Sun Fruit: 35 € / 10 ml – 119 €/ 50 ml 

Oletko tutustunut Ellis Brooklynin tuoksuihin?


Ihonhoito loppukesällä

*Sisältää mainoslinkkejä

Tuntuuko teistä muista, että tämä kesä on ollut harvinaisen pitkä? Itsellä varmasti jalan murtuma ja sen vuoksi kotona neljän seinän sisällä pakosta kykkiminen ovat pidentäneet aikaa. Siitä huolimatta tämä kesä on jatkunut ja jatkunut. Heinäkuutakin on vielä kokonainen viikko jäljellä. 

Omassa kalenterissa aletaan kuitenkin lähestyä loppukesää. Minulla sellaista aikaa on koko elokuu ja vielä syyskuun alkupuolikin. Syyskuun lopun miellän mielessäni jo alkusyksyksi, vaikka sen voisi loppukesäksi vielä lukea. Alamme siis olemaan loppukesän kynnyksellä. 

Ihonhoidollisesti nyt on hyvä aika katsastaa iho. Mitä se on tykännyt kesästä? Pääsääntöisesti jokaisen iho nauttii auringosta. Harvoin kuulee, että kasvojen iho menisi kesällä kellään huonompaan suuntaan. Kosteampi ilma on ollut myös kaivattua pitkän kuivan talven jälkeen. Ihoni näyttää aina loppukesästä paremmalta kuin alkukesästä. Sen kosteuspitoisuus on selvästi lisääntynyt ja se on hehkuvampi ja kimmoisamman näköinen. Koska en oleskele tarkoituksellisesti lainkaan auringossa (tänä kesänä vieläkin vähemmän kuin normaalisti pakollisen sisälläolon vuoksi), ihooni ei ole ilmestynyt tänä kesänä mitään negatiivisia vaikutuksia, joita aurinko voi aiheuttaa. Pigmenttiläiskät, ihon ennenaikainen vanheneminen ja syventyneet rypyt ovat merkkejä auringon aiheuttamista vaurioista.


Nyt onkin hyvä aika pakata iholle kosteutta. Käyttöön kannattaa ottaa tehokkaasti kosteuttava hoitovesi. Olen tosi tarkka hoitovesien suhteen ja käytän vaihtelevasti muutamia hyväksi havaitsemiani tuotteita. *Bioeffectin Facial Essence, Pyunkang You Essense Toner ja *Clarinsin Super Restorative Essence. 

Katse kannattaa kääntää myös seerumeihin, joihin pakattu runsaasti tehoaineita, jotka ehkäisevät ihon ikääntymistä. *SkinCeuticalsin H.A Intensifier parantaa ihon kimmoisuutta ja tekee ihosta täyteläisemmän näköisen. Sen sisältämä lakritsiuute rauhoittaa ihoa. Jos ihosi on kesän jäljiltä epätasaisen sävyinen, apua saa atselaiinihappoa sisältävistä tuotteista. *Paula's Choicen 10% Azelaic Acid Booster sisältää atselaiinihapon lisäksi salisyylihappoa. Boosteri tasoittaa ihon sävyä, samalla kirkastaa ja puhdistaa ihoa. Vanhemmiten olen huomannut myös yhden raaka-aineen, jonka huomaan boostaavan ihoni aivan eri tavalla kuin nuorempana, nimittäin peptidit. Se on raaka-aine, jota etsin tuotteista. Peptidit vahvistavat, korjaavat ja suojaavat ihoa. Lisäksi ne ovat hyvin siedettyjä, joten sopivat myös herkkäihoisille. Jos sekä kasvovoide, että seerumi sisältävät peptidejä, ei haittaa, sillä tämän kanssa more is more. Peptidi-seerumeista suosin *Paula's Choicen Peptide Boosteria, *Peter Thomas Rothin Peptide21 Wrinkle Resist Seerumia, sekä *Medik8 Liquid Peptides seerumia.

Vaikka en ole kuorintojen ystävä, kesäaikaan ihoni saattaa sellaista joskus tarvita. Tykkään käyttää silloin happokuorintoja. *Paula's Choicen 25% AHA + 2% BHA Exfoliant Peel on yksi tehokkaimpia kuorintoja, mitä olen käyttänyt. Sisältää viiden hapon yhdistelmän. Kirkastaa ihoa ja avaa mahdollisia tukkeutumia. Tuotetta kannattaa ensin testata kädelle. Aluksi vaikutusajan kannattaa olla suositusta lyhempi, vaikka vain pari minuuttia, jonka jälkeen tuote huuhdellaan pois vedellä. Tuotteen käytön jälkeen en koskaan laita iltaisin enää iholleni retinolia vaan pakkaan sille kosteutta tuovia tuotteita. Todellinen pikakaunistaja! 

Loppukesästä iholle voi tuoda lisäkosteutta ravitsevalla hoitonaamiolla. Käytän naamioita nykyään harvemmin, mutta tykkään iholle yön ajaksi jätettettävistä naamioista, joita muuten kannattaa käyttää kuuriluontoisesti vaikka joka yö silloin, jos retinoli tuntuu kuivattavan ihoa liiaksi. Lisäät vain naamion kaikkien muiden hoitotuotteiden päälle viimeiseksi. Näissä naamioissa minulla on ollut samat suosikit jo vuosia. *Sensain Extra Intensive Mask on varmasti arvokkain tuote, joka minulla on nykyään käytössä. Se kuitenkin tekee ihosta erityisen hehkuvan ja kimmoisan. Tuote kestää lisäksi käytössäni aina pitkän aikaan, vaikka laitan sitä runsaammalla kädellä. Yleensä laitan sen jo reilusti ennen nukkumaanmenoa, jotta paksumpikin kerros ehtii imeytyä. Ei tunnu iholla tahmealta. Jos sinulla on kiire nukkumaan, levitä tuotetta vain ohut kerros. Toinen pitkäaikainen ja huokeampi lemppari on *Cliniquen Moisture Surge Overnight Mask. Naamio kosteuttaa ihoa tehokkaasti.


Alkaako siellä olemaan jo haikeutta ilmassa, kun loppukesä lähestyy? Miten sinun ihosi voi?


Kuvat: Pexels

Näin hoidan ihoani kesällä

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Sairaslomani vuoksi olen ollut viimeiset viikon kotona. Silloin kun olen tehnyt meikin, se on ollut lähinnä hiven peitevoidetta, puuteria, huulikiilto, ripsiväri ja pientä kulmien piirtelyä. Ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki koittaa todella minimalistista ihonhoitorutiinia tutuilla hyväksi havaitsemillani suosikkituotteilla. Tarkoitus oli, että ihonhoito olisi tehokasta, vaikka käytössä on vain muutama tuote. Olen jo puolentoista kuukauden ajan mennyt erittäin pienellä tuotemäärällä. Luulin, etten voisi saada enää ihoani paremmaksi, mutta niin on käynyt. Olen täysin ihastunut tähän yksinkertaiseen ihon hoitamiseen, joka ei vie aamulla minuutin verran ja illalla toisen lisää. En silti toista päivästä toiseen samaa vaan varioin muutamalla tuotteella ihonhoitorutiinia fiiliksen mukaan. Jokaisella käyttämälläni tuotteella on pitänyt olla jokin funktio ja varsinkin ikääntyvää ihoa auttavia vaikutuksia. Ihon kuntoon on varmasti vaikuttanut myös hyvät yöunet, joista ei sairasloman aikana ole tarvinnut pahemmin tinkiä. Ei edes kuumalla, koska saimme vihdoin ostettua ilmastointilaitteen helpottamaan kuumia kesäöitä. Onneksi, sillä lihasmuistissani on vieläkin viime kesän unettomat yöt, joita nukuin sitten syyskuussa kesälomallani pois. Uni on parasta ja vieläpä ilmaista ihonhoitoa mitä voit ihollesi antaa.


Aloitan aamun huuhtelemalla kasvot haalealla vedellä. Taputtelen kasvot kuivaksi, koska levitän C-vitamiinituotteen aina kuivalle iholle. Käytössäni on ollut *SkinCeuticalsin C E Ferulic, jonka hinta kirpaisee, mutta kaikista kokeilemistani C-vitamiiniseerumeista tämä on tehokkain. Tykkään lisäksi koostumuksesta, joka on iholla kosteuttavan tuntuinen. Tämän jälkeen lisään aurinkosuojan. Aurinkosuojan olen valinnut niin, että niissä olisi mahdollisimman paljon myös ihonhoidollisia vaikutuksia suojan lisäksi. *Sensain Silky Bronze Cellular Protective Cream for Face spf 50 on ollut suokkini jo vuosia. Ohut ja ylellinen aurinkosuoja ei kirvele silmiä ja levittyy iholle kuin silkki. Ei jätä tahmeaa pintaa. Tuoksukin on sopivan mieto. Sisältää niasiiniamidia, kosteuttavaa hydrolosoitua silkkiä ja muita ihoa hoitavia raaka-aineita suojan lisäksi. Sensain lisäksi olen käyttänyt aurinkosuojana *Bioderman Cicabio SPF50+ aamuina, jolloin iho on tuntunut kuivemmalta. Varsinkin kuivalle ja herkälle iholle loistava aurinkosuoja. Tämä tuoksahtaa iholla hivenen rautaiselta, mutta tykkään siitä miten hyvin voide suojaa ja kosteuttaa samaan aikaan. Tuotteeseen on lisätty antibakteerisia ominaisuuksia, joten se auttaa myös ihoärsytyksiin. Auttaa ihoa suojautumaan hyperpigmentaatiota vastaan. Jättää iholle kauniin hehkuvan pinnan. 

Iltaisin puhdistan kasvot kahteen kertaan mielestäni parhaalla puhdistustuotteella *Paula's Choice Resist Optimal Results Hydrating Cleanserilla. En edes viitsi laskea montako kertaa tuote on täällä esiintynyt, mutta monta. Hellävarainen ja silkkinen koostumus pesee ihon puhtaaksi, mutta samalla se suojaa ja ravitsee ihoa. Sopii hyvin myös silmämeikin puhdistukseen. Tämä ei ole mikään elämyspuhdistaja, mutta arvostan sen hyviä ominaisuuksia sitäkin enemmän. 

Vaikka voin käyttää nykyään retinolia vaikka joka ilta, haluan ihan tietoisesti pitää pari päivää viikossa, että pidän siitä taukoa. Taukopäivien pitäminen ei vaikuta mitenkään tuotteen tuomiin tuloksiin, varsinkin, kun retinoli on ollut käytössäni säännöllisesti kohta pari vuotta. Pääsääntöisesti olen käyttänyt retinolina *Paula's Choicen 1% Retinol Treatmentia. Emulsiomainen seerumi on tehokas, mutta siihen on lisätty ainesosia, jotka tukevat ihoa ja siten estävät mahdollista retinolin aiheuttamaa ihoärsytystä. Purkki riittää useampia kuukausia, koska retinolin kanssa on tärkeää, ettei sitä annostele turhaan liikaa. Herneenkoinen nokare riittää koko kasvoille. Kannattaa varoa huulten- ja silmänympärysihoa. Itse suojaan alueet vaseliinilla ennen levitystä. Jokin aika sitten ostin kokeilupakkauksen *Paula's Choice Resist Barrier Repair Moisturizeria ja ihastuin siihen välittömästi. Täysikokoinen on jo kaapissa. Jos ihosi on todella herkkä ja haluat kuitenkin koittaa retinolin käyttöä, tämä on loistava tuote aloittaa. Kyseessä on kosteusvoide, joka sisältää retinolia, mutta paljon vähemmän kuin tehokas Retinol Treatment. Kosteusvoiteessa on helposti imeytyvä silkkinen koostumus ja retinolin lisäksi se sisältää mm. peptidejä, ihoa rauhoittavaa lakritsijuuriuutetta ja kosteuttavaa skvalaania. Voiteen käyttö mahdollistaa sen, että illalla erillistä kosteusvoidetta, eikä mitään muuta tuotetta tarvita, sillä tässä on kaikki. Puhdistuksen jälkeen voide vain kuivalle iholle ja valmista. Sen sijaan Retinol Treatmentin päälle lisään aina erillisen kosteusvoiteen, koska se on selvästi kuivattavampi. Olen ollut jo pitkään ihastunut *Peter Thomas Rothin Peptide 21 Lift & Firm Moisturizeriin. Tämä pakattiin aiemmin pumppupulloon (kuvissa), mutta uusi pakkaus on valitettavasti purkki. Tavallaan pidän tätä huononnuksena, mutta ymmärrän valmistajan kantilta tällä kertaa asian. Voide on koostumukseltaan paksuhkoa, mutta liukuvaa. Alussa pumppua oli vaikea saada toimimaan. Jouduin aikoinaan avaamaan ja ravistamaan pulloa, että tuote vihdoin alkoi tulemaan pumppuun. Tämän jälkeen se on toiminut hyvin. Tuoksuton voide on sisällöltään sellainen, ettei vastaavia ole markkinoilla. Ihoa siloittavaan ja kosteuttavaan voiteeseen on pakattu peräti 21 erilaista peptidiä. Näiden lisäksi voiteesta löytyy glyseriiniä ja jojoban siemenöljyä. Voide sopii mielestäni ihan kaikille.

Iltoina jolloin en käytä retinolia, olen laittanut iholleni *Bioeffectin EGF Serumin. Se riittää yksinään kosteuttamaan tarpeeksi. On tärkeää levittää tuote kostealle iholle, jolloin sen kosteuttava vaikutus toimii parhaiten. Tällöin seerumi imeytyy ihoon paremmin. Olen käyttänyt tuotetta myös silmänympärysiholle silloin, kun käytössäni on ollut pelkästään retinolia sisältävä kosteuvoide. Muina iltoina olen levittänyt silmänympärysiholle Peter Thomas Rothin  kosteuttavan voiteen.


Oletko yksinkertaistanut ihonhoitoasi kesällä?

Kesäkuulumisia


Miten kesä on mennyt?

No voi kuulkaa...

Moniko vielä muistaa parin vuoden takaisin jalkaepisodini? Tästä oikeasta jalasta on nyt selvästi tulossa toistuva teema, josta en oikein pidä. Viime talvena oli todella liukasta ja liikuttua tuli vähemmän kuin talvisin yleensä. Rakastan kävelyä, mutta talvinen liukkaus on sellainen juttu mitä inhoan. Pari läheltä piti tilannetta on tehnyt minut araksi. Kun kevät vihdoin maaliskuussa koitti, alkoi talviuntaan nukkuneen karhun menojalkaa vipattaa. Kävelimme puolisoni kanssa koko kevään paljon. Monta kertaa viikossa ja usein hyvinkin pitkiä matkoja. Yleensä olen kävellyt vähän millä kengillä sattuu, mutta tänä vuonna kevättalvella ostin oikein vartavasten kävelyyn soveltuvat jalkineet, joten senkin puolen piti olla kunnossa. 

Eräänä toukokuun keskiviikkona päivä ennen helatorstaita lähdimme taas kävelylle. Ihan ilman mitään varoitusta aloin tuntemaan jalkapöydässä pistävää kipua, jollaista en ollut ennen tuntenut. Ajattelin, että jospa se on vain rasittunut paljosta kävelystä ja onnuin lopulta kotiin. Seuraava päivä oli vapaata, joten mietin, että sillä se hoituu ja ei muuta kuin perjantaina töihin. Jalkapöytää ei särkenyt levossa, mutta kävely oli kivuliasta ja varpaisilteen nouseminen sattui. Turvottikin vähän. Jalka oli lisäksi kipukohdasta jalkapöydän päältä niin arka, että teki mieli irvistää, kun siitä vähänkään painoi. Kengänlaitto teki todella kipeää. Perjantai meni ontuen töissä, mutta en pystynyt tekemään mitään vähänkään enemmän kävelyä vaativia työtehtävä. Illalla töistä tultua oli pakko varata työterveyslääkärille aika lauantaiksi. Lääkäri sitten tutki jalkaa, mutta siinä ei ollut mitään näkyvää. Heitti kuitenkin ilmoille mahdollisen rasitusmurtuman. Sanoi, että katsotaan viikko, jos ei asetu, niin uutta aikaa. Jalalla voisi alkaa varata, jos siltä tuntuu. Viikko läheni loppuaan ja itsestä jopa tuntui, että jalka saattaisi olla aavistuksen parempi, kipukohta oli edelleen erittäin arka ja turvotus lisääntyi. Uudelleen sitten perjantaina lääkäriin ja kuvaukseen. Murtamahan sieltä paljastui, elämäni ensimmäinen, jos lukuun ei oteta pientä hiusmurtumaa, joka minulla oli isovarpaassa parikymppisenä. Kuvassa toisessa jalkapöydän luussa näkyi yläosassa kohta ihan kuin hius olisi ollut luun päällä. Murtuma oli siisti, mutta hankalassa kohdassa, sillä juuri tuohon kohtaan astuessa varataan melkoisesti painoa, kun jalkaa taivuttaa eteenpäin askeltaessa. Kipsiä ei tarvittu, mutta kirurgin ennuste oli karu. Vältettävä jalalla täyden painon varaamista jopa kuuden viikon ajan ja samalla tukea jalkaa kovapohjaisella jalkineella. Varvistamistakin suositeltiin välttävän kolme viikkoa. Olen elänyt Birkenstockeissa tuosta lähtien... Minusta on tullut suorastaan fani, omistan kolmet erimalliset – Arizonat, Gizehit ja Daloat. :D Kiinnostaisiko teitä muuten postaus näistä pari vuotta sitten uudelleen muotiin nousseista jalkineista? 

Pari ensimmäistä viikkoa uloslähtiessä piti olla kepit, tosin kävin niillä vain lääkärissä. Asumme hissitömässä kerrostalossa kolmannessa kerroksessa ja varsinkin portaiden alasmeno ei meinannut onnistua jalalla millään, en vain pystynyt laittamaan jalkaa kivun vuoksi asentoon mitä alasmeno vaati. Joten mitäpä sitä turhaan yrittämään. Viimeiset kuusi viikkoa ovat olleet pitkiä. Jalkaa ei oikeastaan ole särkenyt lepotilassa kuin ihan parina päivänä. Koko tämän ajan olen tuntenut, että jalka menisi parempaan hyvin pikkuhiljaa, mutta eihän sitä voi tietää. Vasta viimeisen viikon aikana olen pystynyt vihdoin alkaa varaamaan jalalle kunnolla painoa ja myös askel on vihdoin alkanut kulkea. Uskaltauduin jopa lähikauppaan kävellen 300 metrin päähän. Vaikka jalkaa hivenen kuumotti kävelyn jälkeen, se rauhoittui nopeasti, eikä alkanut särkemään. Pidin tätä hyvänä merkkinä.


En muista, olisinko koskaan jännittänyt lääkäriä niin paljon kuin eilen. Tiesin, että nämä voivat olla pitkiä juttua, varsinkin, kun en ole enää mikään nuori ja kaikki kestää tässä iässä kauemmin, myös luutuminen. Kuusi viikkoa kokonaan sisällä lähes liikkumatta, on ollut pitkä aika jopa introvertille. Tylsyyskuolema on iskenyt monesti ja samaan tapaan kuin pari vuotta sitten, olen ollut kateellinen ihmisille, jotka ovat kuvanneet itseään menemässä vaikka missä. Tiedän, tämä on todella absurdia ja naurattaa itseänikin, mutta jokainen joka on ollut samassa tilanteessa tajuaa ajatukseni. Kesälomani on vasta edessäpäin ja kolmen vuoden tauon jälkeen matkakin on varattuna. Toki se voi peruuntua tässä maailmantilanteessa vaikka minkä vuoksi, varsinkin kun itseltä on se k:lla alkavakin tietääkseni vielä sairastamatta... En todellakaan halua sitä, mutta kyllähän se takaraivossa jatkuvasti kolkuttaa, että mitä jos just ennen matkaa voitan tässä arvonnassa. Toivon, että tämän suhteen onneni on yhtä huono kuin lotossa. Eihän sille mitään voi, mutta kyllä v-käyrä on siinä vaiheessa sitten pilvissä. En käy tätä edes kieltämään. On vain otettava päivä kerrallaan.

Päässä meni eilen monenlaista ajatusta, ehkä eniten pelkäsin sitä, että jospa luu ei luudu ja heittävät sen vuoksi ilmoille vaihtoehdon leikkauksesta. Minua ei ole koskaan leikattu, inhoan sairaaloita ja menen lääkäriin vasta kuin on pakko. Nukuttuminen ideana kammottaa minua, varsinkin, kun ei ole kokemusta, enkä tiedä yhtään miten keho reagoi niihin aineisiin. En kuitenkaan kehota ketään olemaan minä, menkää aina lääkäriin, jos vähänkään tuntuu siltä. 

Päässäni pyöri siinä pedillä maatessani ja kuvia ottaessa miljoona ajatusta. Huomasin olevani jäykkä kuin rautakanki, kun hoitaja väänteli jalkaani oikeisiin asentoihin. Mahanpohjaa kiristi ja rauhoittelin itseäni mielessäni, että no sehän on vain murtuma, voisi olla jotain paljon pahempaa. Koin itseni lähinnä naurettavaksi. Jäin odottamaan lääkärille pääsyä. Mahassa velloi edelleen, tiesin kuitenkin, että olin tehnyt omasta puolestani kaikkeni lepäämällä, nyt oli vain kyse enää siitä, toimisiko kehoni kuten pitäisi. Sitten tuli tuomion aika, lähes pidättelin itkua, kun mietin, mitä sieltä on tulossa. Lääkäri kysyi, että miten on mennyt, kerroin lyhyesti. Onneksi lääkäri meni kuitenkin nopeasti asiaan, koska istuin tuolissa vähintäänkin hermostuneena. "Tämä sinun kuvasi näyttää hyvältä", tokaisi lääkäri ja käänsi ruutua minua kohti. Olin ottanut mielenkiinnosta asioista selvää ja tiesin miltä näyttää luutumaan alkanut luu röntgenkuvassa. Minun murtuman kohdalla oli alkanut parantuminen. Se oli kaunein hetkeen näkemäni kuva. Olin taas purskahtaa itkuun, mutta tällä kertaa helpotuksesta. Eilen kävelin kuuteen viikkoon pisimmän matkani – vajaat kaksi kilometriä. Lopullinen ohje oli ottaa rauhallisesti vielä pari kuukautta ja välttää samanlaista toistuvaa liikettä. Eli taidan hypätä kävelyn lisäksi myös fillarin selkään, mutta rauhallisesti. Olo on lähinnä helpottunut. Kiittelin mielessäni kehoani, että se vielä tämänkin ikäisenä jaksaa toimia. Aion jatkossakin kuunnella tuntemuksiani ja Birkenstockit taitavat olla tänä kesänä kenkäni siihen asti, kunnes varpaita alkaa ulkona paleltamaan. Töihin palaan takaisin vihdoin ensi viikolla kuuden viikon sairasloman jälkeen. 

Miten sinun kesä on sujunut?




Kesäinen kosmetiikkahaaste

*)Sisältää mainoslinkkejä

Siitä on ihan liian pitkä aika, kun olen viimeksi tehnyt blogihaasteen. Syykin on yksinkertainen. Tuntuu, että monet bloggaajat ovat siirtyneet Instagramiin, eikä siellä toteuteta tämänkaltaisia juttuja samalla tavalla, mikä on sääli. Olen aina tykännyt lukea blogeista näitä haastepostauksia. Viime viikolla lueskelin Lindan blogia ja huomaisin siellä niin kivan kosmetiikka-aiheisen haasteen, että päätin sen tännekin toteuttaa.

1. Mitä aurinkosuojia käytät vai käytätkö ollenkaan?

Todellakin käytän ja joka päivä, kasvoihin laitan, vaikka olisin koko päivän sisällä. Kymmenen vuotta sitten oli ihan eri meno... Joten aina voi parantaa. :D Alle SPF30 suojia en käytä lainkaan, en ainakaan siten, että niillä olisi mielessäni jokin funktio auringolta suojaamisessa. Vaihtelen aurinkosuojia aika paljon fiiliksen mukaan, koska nykyään on niin paljon hyviä tuotteita saatavilla, toisin kuin silloin kymmenen vuotta sitten. Tänä vuonna olen käyttänyt loppuun asti mm. *Paula's Choicen Resist Skin Restoring Moisturizer SPF50, jota ostin itseasiassa lisää, koska oli niin loistava. Tässä yhdistyy kevyt koostumus ja aurinkosuojan, sekä päivävoiteen parhaat ominaisuudet, joten erillistä voidetta ei tarvita, mikä helpottaa ihonhoitoa. Lisäksi loppuun on käytetty *SkinCeuticalsin Mineral Radiance UV Defence SPF50, *Bioderma Photoderm AR Natural SPF50, *Sensai Silky Bronze Cellular Protective Cream for Face SPF50, *V10 Plus Water Base Sun Block SPF40 ja *Avène Sun Intense Protect SPF50, joka on käytössä sekä kasvoille, että vartalolle. Lisäksi se on tuote, mistä myös puoliso pitää. Suosittelenkin Avènea sellaiseksi koko perheen aurinkosuojaksi, sitä voi käyttää myös yli 6kk:n ikäisille lapsille. Toimii kuitenkin hyvin myös meikin alla. Loistavan monipuolinen aurinkosuoja.

2. Meikkaatko kesäisin vai muuttuuko meikkityylisi jotenkin kesän tultua?

Meikkaan lähes identtisesti vuoden ympäri. Kesällä saatan jättää meikkipohjan jopa kokonaan pois. Eli laitan vain primerin, vähän peitevoidetta, puuteria ja ripsiväriä. Jos oikein innostun, sitten laitan jotain sävyä luomille, poskipunaa, highlighteria, huulikiiltoa ja aurinkopuuteria. Hyvin simppelillä tyylillä mennään. Toki myös kulmat pistän aina, mutta se on lähinnä pari kynän piirtoa harvoihin kohtiin ja kulmageeli.


3. Lempisävyt kesämeikissä?

Poskiin ehdottomasti jotain korallista. Huulikiilloissa suosin mehukkaita punaisia ja koralleja sävyjä, mutta toisinaan myös nudempia sävyjä.

4. Vaihdatko ihonhoitotuotteitasi kesällä?

En oikeastaan. Käytän samoja tuotteita kuin talvellakin. Ainoastaan saatan valita hieman kevyempiä koostumuksia omaavia tuotteita ja pärjätä vielä tavallistakin  yksinkertaisemmalla ihonhoitorutiinilla.

5. Paras kesäinen hajuvesi?

Ei voi valita mitenkään yhtä. Tänä kesänä olen käyttänyt paljon Hérmes Un Jardin Sur Le Nil, *Elizabeth Arden White Tea, *Brooklyn Ellis Sweet ja *Zarkoperfume Pink Molecule -tuoksuja.

6. Minkäsävyiset ovat kesäkyntesi?

Paljon vaaleansinistä, minttua ja vaaleaa. *Essien sävyistä Salt Water Happy, Mint Candy Apple ja Fiji ovat olleet eniten käytössä. Kaikki kuuluvat vakiokokoelmaan ja ovat Essien klassikkosävyjä. 

7. Kesäisin luomiväripaletti?

Tähän olen aika jäävi kommentoimaan, koska en käytä kesällä juurikaan luomiväripaletteja vain yksittäisiä sävyjä. *Jane Iredalen PurePressed Eye Shadow Palette Naturally Glam ja *bareMineralsin Mineralist Eyeshadow Palette Ultranatural ovat tyylisiäni paletteja ympäri vuoden. Molemmissa on neutraalit sävyt, mutta myös vähän säihkettä, josta pidän. Molempien palettien sävyissä on myös huippu pysyvyys, jota tarvitaan, koska silmäluomeni ovat rasvoittuvat ja lisäksi haastavan malliset, jolloin ne asettavat luomivärin kestolle haasteita joita läheskään kaikki luomivärit eivät pysty toteuttamaan.

8. Pesetkö kesäisin hiukset useammin kuin muina vuodenaikoina?

Jos on todella kuuma ja hiostava, hiuksia saattaa tulla pestyksi useammin kuin talvella, mutta koitan parhaani mukaan pitää saman pesuvälin. Oma päänahka on selvästi herkempi kuin nuorempana ja se myös asettaa toisinaan haasteita. Pesukertojen lisääntyminen aiheuttaa haasteita myös hyville tuotteille. Kesällä ainakin kerran viikossa syväpuhdistan hiuspohjan ja hiukset valkosavea sisältävillä tuotteilla. *Probic8 Scalp Peel Treatment on yksi tämän hetken suosikkeja.

9. Paras suihkugeeli kesäksi?

Tykkään pestä vartaloa pääsääntöisesti tuoksuttomilla tuotteilla, mutta tuoksullisista, joita innostun toisinaan käyttämään, kaksi on ylitse muiden. *Yves Rocherin Monoi, joka on muuten tarpeeksi hellävarainen siihen, että sillä voi pestä hiuksetkin hätätapauksessa (aina matkalla mukana!), sekä *Molton Brownin Rhubarb & Rose Body Wash. Molton Browneissa saattaa toisinaan olla makuuni liian voimakas tuoksu, mutta edellämainittu on miedompi ja tasapainoinen tuoksumaailmaltaan.

10. Avainasiat meikin pysymiseen kesällä?

*Sensain kolmekasiripsarit ja hyvä primer. Suosikki primer on *Jane Iredalen Smooth Affair Oily Skin Face Primer. Nimeä ei kannata säikähtää, sopii loistavasti kaikille ihoille. Meikkipohjana olen käyttänyt jo reilun vuoden verran joko *Jane Iredalen Pure Pressed Basea (sävy Amber) tai *Misshan M Perfect Cover BB Creamia, josta käytössä on sävy 23 Natural Beige. Jane Iredalen pohja kestää hyvin kuumuutta ja kovimmatkin menot. Käytin sitä maskiaikaan paljon töissä, koska se ei juurikaan tarttunut maskiin kiinni ja pysyi täysin muuttumattomana koko päivän. Suosikkipohja helteille.


Mitkä ovat suosikkituotteesi kesällä? Hyviä vinkkejä?


Kuvat: Pexels

Designed by FlexyCreatives