Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkaistuoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkaistuoksu. Näytä kaikki tekstit

TUOKSUARVOSTELU – Juicy Couture Petals Please

*Tuoksu saatu, sisältää mainoslinkkejä

Olen huomannut, että tuoksumaku on eräänlainen läpi elämän kestävä taival. Makuni tuoksujen suhteen on vaihdellut siitä lähtien paljonkin, kun kiinnostuin niistä ensimmäistä kertaa teini-ikäisenä. Tällä hetkellä tykkään tuoksuista, jotka ovat jollakin tapaa uniikkeja ja hienostuneita. Monessa pitämässäni tuoksussa on myös vaniljaa. Tuoksunuotti, josta en yhdessä vaiheessa välittänyt lainkaan. Se oli sitä aikaa, kun raikkaat kukkaistuoksut olivat eniten makuuni. Uniikkien lisäksi olen alkanut viime aikoina pitämään todella paljon tuoksuista, jotka muistuttavat minua ajasta, kun olin parikymppinen. Jollakin tapaa niistä tulee yksinkertaisesti todella hyvä fiilis. Olen huomannut, että suosikkituoksujeni joukkoon on salavihkaa noussut paljon hedelmäisen makeita ja kukkaisia tuoksuja, sellaisia, joista yleisesti ajatellaan vain parikymppisten käyttävän. Luulen, että tuoksujen suhteen on sama juttu kuin musiikinkin. Vanhempana nautimme paljon niistä kappaleista, jotka olivat meille tärkeitä teininä ja parikymppisenä. 

Kukkaishedelmäiseen tuoksumakuuni vastaa täydellisesti *Juicy Couturen Petals Please EdP. Tähän astisista Juicy Couturen tuoksuista ehdoton suosikkini on *Viva La Juicy Rosé, jota minulla on pullo aina jemmassa. Viva La Juicy Roséssa viehättää sellainen pehmeä ruusuinen kukkaisuus yhdistettynä makeuteen. Ruusumarmeladia nestemäisessä muodossa pullotettuna.


Pehmeää kukkaisuutta löytyy myös Juicy Couturen Petals Please uutuustuoksusta. Tämä on juuri niitä hyvän fiiliksen tuovia tuoksuja, joita vaan toisina päivinä haluaa käyttää. Ei mitään monimutkaista vaan vain sellaista, joka antaa hyvän fiiliksen ja antaa tuoksumatkan menneeseen. Jos tykkäät makeista kukkaishedelmäisistä tuoksuista ilman suurempia kikkailuja, tämä on sinua varten. Petals Please tuoksusta löytyy myös pieni vivahde ilmavaa raikkautta, joka on todella yllättävä elementti Juicy Couturen tuoksussa. Vivahde tekeekin tuoksusta uniikin brändin muiden tuoksujen joukossa.

Petals Please avautuu hienostuneesti – lummetta, magnoliaa ja lakkaa. Tuoksun sydän on kukkapommi – ruusua, freesiaa, gardeniaa ja jasmiinia. Pohja on Juicy Couturen tuoksuille tyypillisen makea – karamellia, vaniljaa, ambraa, suolaa ja puisia vivahteita. 

Ihollani tuoksu on aluksi kukkaisen raikas pienellä makealla vivahteella. Hetken aikaa iholla oltuaan se alkaa syventyä ja pehmentyä. Makeat vivahteet alkavat hiipimään esiin. Vanilja ja suolainen karamelli alkavat olla enemmän läsnä, samalla kun alun raikkaus alkaa katoamaan. Voisin hyvin kuvitella tämän lomatuoksuksi. En kyllästyisi tähän viikon aikana. Kukapa ei haluaisi olla koko ajan hyvällä mielellä? Kesto iholla on hyvä – seitsemisen tuntia. Iltamenoihin tuoksua voi halutessaan lisätä. 


Käytätkö Juicy Couturen tuoksuja? Suosikkeja?

Tuoksua myy mm. *hajuvesifi (75,95 €/50 ml),*Lyko (66,50 €/ 50 ml) ja *Eleven (50,96 €/50 ml). 

Petals Please -tuoksua voi käydä tuoksuttelemassa Kickseissä, Stockmannilla, sekä Sokoksen ja Emotionin myymälöissä. Yllä olevat hinnat voimassa kirjoitushetkellä.


Marc Jacobs Perfect

*Sisältää mainoslinkkejä, tuoksu PR-näyte

Syksyllä Marc Jacobsilta tuli ulos jotain uutta ja kauan odotettua. Nimittäin tuoksu jonka nimessä ei ole Daisy-sanaa. Marc Jacobs on viime vuosina panostanut paljon jokavuotisiin Daisy-variaatioihin, mutta sitäkin vähemmän on näkynyt mitään täysin uutta Suomen markkinoilla.

Muutama kuukausi takaperin myyntiin tuli Perfect. Ulkoasultaan Perfect pysyy uskollisena Marc Jacobsin tuoksujen tyylille – se on leikkisä. Inspiraationsa tuoksu on saanut Marc Jacobsin mantrasta – "I am perfect as I am." Perfect on myös tatuoitu Marc Jacobsin ranteeseen. 


Olin enemmän kuin innoissani uutuudesta, sillä se sisältää yhtä suosikkituoksunuoteistani – raparperia. Rakastan tuoksuissa raparperin puraisun kirpeyttä. Se luo niihin usein täysin erilaisen fiiliksen, varsinkin, jos raparperin tuoksu on voimakas ja helposti aistittavissa. 

Perfect on kukkaistuoksu, mutta pehmeä sellainen. Parfymöörinä on toiminut Domitille Michalon Bertier, joka on luonut tuoksuja niin Chloélle, Jimmy Choolle, Viktor & Rolfille kuin Sisleyllekin. Itseasiassa lempituoksuni Sisleylta Eau Tropicale on juurikin Domitillen käsialaa. Se on raikkaista kukkaistuoksuista yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Joten tällä pohjalla odotukset Marc Jacobsin Perfectia kohtaan olivat korkealla.

Kuvailisin Perfectia moderniksi raikkaan pehmeäksi kukkaistuoksuksi. En koe tätä liian "nuorekkaana" vaan se taipuu minusta ihan kaikille, jotka rakastavat kirpeän raikkaita kukkaistuoksuja. Tuoksu avautuu raparperilla ja keväisellä narsissilla. Sydämessä pehmeyttä tuovaa mantelimaitoa. Pohjalla lämmittämässä kashmiria ja seetriä. Omaan nenääni tuoksun alku on hyvin vihreä, siitä tulee mieleen kesäsateen nurmikon raikkaus. Hetken aikaa iholla oltuaan tietynlainen hedelmäisyys nousee pintaan, mikä on jännää, koska tämän ei pitäisi sisältää mitään hedelmäistä. Hedelmäisyys on silti läsnä. Pohja on aromaattisen puinen ja lämpimän pehmeä. Aavituksen nenääni myös puuterinen ja makea. Raparperin kirpeys on selvästi läsnä.

Perfect on tuoksu, joka sopii täydellisesti kaikkiin tilanteisiin. Syksyn pimeydessä se piristää mieltä. Talven raikkaassa säässä raikas tuoksu, jossa on makeutta, toimii aina. Puhumattakaan kesän kuumuudesta, jossa sen pehmeys pääsee parhaiten esiin. Marc Jacobsin tuoksuksi tämä on yllättävän voimakas. Yksi suihkaus kantaa koko päivän. EdP:n kesto ihollani on huimat yli 12 tuntia. Tämä on niitä tuoksuja, joita suihkauttaa kaulahuiviin, niin sen voi haistaa siitä vielä päivienkin päästä. Se ei kuitenkaan ole millään tavalla liian hyökkäävä voimakkuudestaan huolimatta. 



Joko olet tuoksutellut uutta Marc Jacobs Perfectia?

Perfect 50 ml 76,95€/100 ml 104,95€ *TÄÄLTÄ
Perfect lahjapakkaus tuoksu 50 ml ja body lotion 75 ml 85,95€ *TÄÄLTÄ

 

Designed by FlexyCreatives