25.6.2014

Ihanat misellit!


Niin muodikas miselli- eli puhdistusvesi on tällä hetkellä varmasti kaikkien huulilla. Ei vähiten sen vuoksi, että tämä on loistava tuote myös mökillä käytettäväksi. 

Olen käyttänyt jo vuosia silmämeikinpuhdistukseen Bioderman klassikkoa, jonka olen hyväksi havainnut. Muodikkuuden myötä on markkinoille tullut muitakin vesiä, jotka ovat helposti saavutettavissa ihan täältä kotimaan kamaralta. Olenkin viime aikoina korvannut aamulla puhdistukseen käyttämäni kasvoveden täysin misellivedellä, ihan siksi, että edelleenkään en halua sitä kuivattavaa vesipesua, mutta misellivesi puhdistaa tehokkaammin ihon kuin pelkkä kasvovesi. Varsinkin, kun ihon pintakuivuuden vuoksi olen käyttänyt öisin seerumeita ja paksuja voiteita, joten niiden rippeet on kiva saada tehokkaasti aamulla pois kasvoilta.


Kaikkia käyttämiäni viittä tuotetta yhdistää se, että niistä jokainen poistaa hyvin myös vedenkestävän meikin. (paitsi yksi) Toisten kanssa vanulapulla hankaamista tarvitaan vain vähän enemmän kuin toisten. Kaikkien tuoksut ovat miellyttävän mietoja. Nuxessa on kuitenkin selvä ruusuntuoksu. Misellivesien hyvä puoli onkin se, että ne yleensä sopivat kaikille ihotyypeille, jopa herkimmällä. Yksikään vesistä ei ärsyttänyt herkkiä helposti vuotavia ja kirveleviä silmiäni. Kaikissa muissa pulloissa on normaali napsautuskorkki, paitsi ddp professional RVB SKINLABIN pullossa on pumppu, jonka avulla tuotetta on vieläkin miellyttävämpi annostella.


Laitoin tuotteet koetukselle ja yllä näette lopputuloksen. Väritin käteeni viisi raitaa Goshin vedenkestävällä eyelinerilla. Jokaista raitaa on pyyhkäisty kaksi kertaa vanulapulla, jossa on ollut runsaasti kunkin merkin misellevettä. Kuvasta huomaa, että Bioderma ja varsinkin RVB SKINLAB diego dalla palma tekivät tosi tehokasta jälkeä jo parilla pyyhkäisyllä. Seuraavaksi parhaiten pärjäsi Guinot, mutta Garnierilla alkoi olla jo pikkaisen vaikeuksia. Heikoimman tuloksen antoi Nuxe, jota pidin heikoimpana. Tuotteella ei väri meinannut lähteä kädestä edes useilla pyyhkäisyillä. Pienen testijakson aikana totesin Nuxen sen verran tehottamaksi, että normaalilla kasvovedellä saa varmasti saman lopputuloksen. Kasvovetenä aion tuotteen käyttääkin loppuun, sillä tuote ei ihan vastannut misellivedelle asettamiani toiveita. Niin paljon kuin Nuxesta brändinä pidänkin, nyt osui vastaan ensi kertaa tuote, jota en ostaisi itse uudestaan. Omia ehdottomia suosikkejani ovat tehokas pumppupullossa oleva ddp ja Guinot, sekä tietenkin vuosia käyttämäni klassikko Bioderma. Vaikka Garnierin hinta on tosi edullinen, tuote ei kolahtanut minuun niin, että ostaisin sitä uudestaan. Sen sijaan Mustaa Kajalia blogin Heidi tykästyi tähän edulliseen Garnieriin. Heidin postauksen voi lukea täältä.


Tuotteiden +/-, suositushinnat ja incit: 
(hinnoista linkit ostopaikkoihin)

Bioderma

+tehokas puhdistaja
+ mieto tuoksu
+ edullinen hinta
- ei myydä Suomessa

INCI: Water, PEG-6 Caprylic/Capric Clycerides, Cucumis Sativus, Fruit Extract, Mannitol, Xylitol, Rhamnose, Fructooligosaccharides, Propylene Glycol, Disodium EDTA, Cetrimonium Bromide.

ddp professional RVB SKINLAB

+ käytännöllinen pumppupullo
+ mieto raikas tuoksu
+ tosi tehokas puhdistaja
+/- hinta

INCI: Aqua, Poloxamer 184, Pentylene Glycol, Snail Secretion Filtrate, Mannitol, Sodium PCA, Sodium Lactate, Panthenol, Sodium Hyaluronate, Saccharomyces/copper ferment, Saccharomyces/iron frement, Saccharomyces/magnesium ferment, Saccharomyces/silicon ferment, Saccharomyces/zinc ferment, Hydrolyzed Candida Saitoana Extract, Caprylyl Glycol, 1,2-Hexanediol, PEG-6, Caprylic/Capric Glyseridis, PPG-26-Buteth-26, Lecithin, PEG-40, Hydrogenated Castor Oil, Disodium Edta, Parfum, Sodium Cocoyl Glutamate, Sucralose, Tropolone.

Garnier:

+ edullinen hinta
+ helppo saatavuus
+ iso pullo
- hieman heikko puhdistusteho

Aqua, Hexylene Glycol, Glycerin, Disodium Cocoamphodiacetate, Disodium Edta, Poloxamer 184, Polyaminopropyl Biguanide.

Guinot:

+ ylellinen mieto kukkaistuoksu
+ hyvä puhdistustulos
+/- hinta
- saatavuus vain kauneushoitoloista

Water, Propanediol, PEG-6, Caprylic/Capric Clycerides, Butylene Glycol, Pentylene Glycol, Polysorbate 20, Propylene Glycol, Fragrance, Cetrimonium Bromide, Disodium EDTA, Triethanolamine, Lilium Candidum Mulb Extract.

Nuxe:

+ ihana ruusuntuoksu
+ hyvä saatavuus
- todella heikko puhdistusteho

Aqua, Rosa Damascena Flower Water, Glyserin, Parfum, Benzyl Alcohol, Capryloyl Clycine, Citrid Acid, Coco-Glucoside, Sodium Hydroxide, Allantoin, Caprylic/Capryl Glucoside, Tetrasodium EDTA, Dehydroacetic Acid, Sodium Hyaluronate, Linalool.

Käytättekö te misellevesiä? Suosikkeja?

Osa tuotteista saatu blogin kautta, osa ostettu itse. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niistä rahallista korvausta.





45 kommenttia:

  1. Hih en ole tälläisistä kuullutkaan. Kiitos vinkistä ja vitsi ovat nättejä nuo putelit. Viehättää kun vesi näkyy läpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku kuuli ekaa kertaa, ettei tule sellainen olo, että turhaan höpisen. :)

      Poista
  2. Mie käytin monta purkkia L'Orealin puhdistusvettä, mut tympäännyin siihen, että se loppu niin nopeasti. Nyt ostin ton Garnierin ja minusta ollut ihan yhtä hyvä. Poistan sillä silmämeikin (en käytä vedenkestävää yleensä) ja samoin kuin sinä, niin käytän aamulla kasvojen puhdistukseen. Oikein toimiva tuote :) Garnier on hajusteeton myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorkkua en ole itse kokeillut. Garnier kyllä irroittaa ei vedenkestävän meikin hyvin. :)

      Poista
  3. Ai se on misellevesi eikä misellivesi kuten minä sanon :o mulla on kokemusta vain tuosta Garnierista. Käytän sitä geeliputsarin jälkeen, en oikein tykästynyt kaksoispuhdistuksen ykkösvaiheena. Ihan tehokas noin käytettynä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, lapsus... :D Mut eikös rakkaalla lapsella ole monta nimeä, vai miten se meni. ;)

      Poista
    2. Hahah luulin että itse olin väärässä :D :D miselli tai miselle, sama kai tuo..eiköhän kaikki tiedä mitä tarkoittaa ;)

      Poista
    3. Et ollut! :D Mä itse olin ollut ajatuksissani... (tyypillistä)

      Poista
  4. Oho! En kyllä olisi uskonut, että Garnier on käytössä noin heikko Biodermaan verrattuna :( Tosin itse käytän todella vähän vedenkestäviä meikkejä ja ainakaan kasvoilla en ole huomannut, että Garnier ökköttelisi vesiliukoisen meikin kanssa. Tämä pistää kyllä silti miettimään kaksi kertaa, vaikka Garnier on käytössä hyväksi todettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin kans yllättynyt, vesiliukoisen Garnier irrottaa hyvin, mutta vedenkestävien rajausten poisto oli kyllä melko tuskaa. Tietenkin sitä sitten alkaa miettimään sitä, että putsaako niin tehokkaasti sitä meikkivoidettakaan kuin esim. Bioderma.

      Poista
  5. Mä oon tykännyt Lancomen ja Diorin misellivesistä, muita en ole vielä tainnutkaan kokeilla kunnolla. Ilman misellivettä ei voi elää! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diorin vettä olen vähän sillä silmällä katsellut, saatan sortua. ;)

      Poista
  6. Mä tykkään misellivesistä, mun mielestä ne on käteviä. :) Käytän niitä nykyään lähinnä vain aamupuhdistukseen ja toisinaan iltapuhdistukseenkin, jos mulla ei ole meikkiä enkä käy illalla suihkussa (siellä käytän aina kunnon putsaria). Siinä mielessä olen huono vertailemaan puhdistustehoja.

    Mulla loppui vastikään Nivean misellivesi, se oli musta oikein hyvää, hellävaraista mutta mulle tarpeeksi tehokas. Korkkasin juuri Yves Rocherin matkakokoisen vastaavan, eilen ostin alesta Garnieria. Sittenhän mulla on varastossa Lumenen matkakokoinen misellivesi, Clarinsin 100 ml ja Sephoran iso pullo... Oho, nyt vasta tajusin että niitä onkin vähän ehtinyt kertyä. :D Nuxea himoitsin joskus ja mulla taisi siitä ollakin pieni pullo, mutta mulle riitti senkin tehot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yves Rocheria mun on pakko kokeilla, mennyt ihan ohi, että niiltäkin löytyy. :)

      Poista
  7. Kiitos kivasta postauksesta! Olipas hyvä keino havainnollistaa tuotteiden puhdistusteho vetämällä nuo väriviirut käteen ja kuvaamalla tulos :) Toivottavasti et pahasti, jos hyödynnän tuota kekseliästä keinoa, kun kirjoittelen vastaanvanlaisia juttuja meikinpuhdistustuotteista? Miten en itse tullut ajatelleeksi :D

    Misellivedet taitavat olla munkin uusimpia hurahduksia ;) Biodermaa kokeilin joskus, kun sitä joka puolella hehkutettiin, mutta se ei jotenkin myynyt itseään mulle. En tiedä tökkikö siinä sitten nimenomaan se liika "tuoksuttomuuden tuoksu", joka oli musta vähän ihmeellinen :D Mutta näin ne tuoksutottumukset ja mielipiteet vaihtelee :D Tuota ddp:tä tekisi mieli kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta voit. Pohdin, että silmämeikin poistot on aika työlästä kuvata. Sitten ajattelin, että voihan sitä käteensäkin piirrellä ja siitä saa varmasti ihan hyvän kuvan. Antaa kuitenkin vähän enemmän pohjaa kuin pelkkä pullojen kuvailu.

      Poista
  8. Hei jee, ihana testi! Mä olen kokeillut L'Atelierin ja Aloreen misellejä, joista jälkimmäinen on ehdottomasti tehokkaampi. Biodermaa ostan seuraavaksi, tämä postaus löi lukkoon päätöksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloreeta itse käytän ihan kasvovetenä, itse en saanut sillä vedenkestävää meikki irti. :p L`Atelier on sellainen brändi, mitä kyllä tekisi mieli testata, ihan muutenkin kuin pelkkää ihmevettä. ;)

      Poista
  9. Oon joskus kokeillu ja tykkäsin. Mistä oot tota Biodermaa tilannu? Sitä meinaan kiinnostais kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Escentualilta: www.escentual.com, jossa tuote on tällä hetkellä vielä alennuksessa. :)

      Poista
    2. Kiitti :) mitähän muuta mä ottasin ton lisäks :)

      Poista
    3. Kannattaa ehdottomasti testata monen hehkuttamaa Bioderman Hydrabio Seerumia ja jos haluaa maailman ihanimmalta tuoksuvat kädet ja super-riittoisan käsienpesuaineen niin kannattaa ottaa ostoskoriin Roger&Galletin Bois d`Orange Liquid Soap ;) Se on mun pieni arkipäivän ylellisyys.

      Poista
    4. Kiitti vinkieistä :) tuota seerumia ei vaan taida olla nyt yhtään saatavilla..

      Poista
    5. Harmi! :( Selkeästi suosittu siis. ;)

      Poista
    6. Ens kerralla sitten :)
      Otin kokeeks muuten tuosta saippuasta sen käsivoiteen ja jos tuoksu on mieluinen ni tilaan sitten sen saippuan..

      Poista
    7. Kerro ihmeessä millainen se käsivoide oli, en ole itse ikinä tilannut sitä, mutta saippuaa on kulunut monta pulloa. :p

      Poista
    8. Juu ilman muuta, koska sähän siitä vähän niinku vinkkasit :D toivottavasti tulis vaan nopeesti..

      Poista
    9. Mulla menee yleensä tasan viikko, joskus pari pvä päälle, mutta ei Beautybayn kolmen viikon odotuksia. :D

      Poista
  10. Mä en lähtis millään tämmösellä meikkiä putsaamaan alusta asti, vaan ensin vesipesu + Sebamed ja sit miselliä perään! Garnier mulla on ja ihan hyvin meikinrippeet putsaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän vain silmämeikin puhdistukseen ja aamulla koko kasvojen. Muuten teen kaksoispuhdistuksen. ;) Mökkiolosuhteissa en pahemmin meikkaa, joten misellivesi riittää puhdistajaksi ihan hyvin.

      Poista
  11. Mielenkiintoinen testaus! :) Tuo rannekuva demonstroi hyvin sen, miksi Bioderman misellivesi on niin suosittu!

    Olen käyttänyt Garnierin misellivettä puoli pullollista ja todennut sen ihan hyväksi. Silmämeikin poistossa pidän vanulappua aina hetken silmän päällä ja sitten vasta pyyhin ja kaikki meikki lähteekin tällä tavalla helposti. Kasvomeikin kanssa taasen tuntuu, että mikäli meikkiä on paljon, niin sitä saa pyyhkiä useampaan otteeseen. Noh, hintaansa nähden ihan asiansa ajava, eikä kirvele silmissä! :)

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi tehokasta, vaikka en itse meikkien puhdistukseen yksinään pelkkää misellivettä käytä. Mutta vedenkestävää silmämeikkiä ei mielellään kamalan paljon hankaa, joten on ensiarvoisen tärkeää, että se lähtee sutjakkaasti pois. Garnierilla irtoaa kyllä vesiliukoinen meikki silmistä hyvin.

      Poista
  12. Yllättävä testitulos! Olen käyttänyt pullolliset Lumenea ja Nuxea ja kummallakin sain kyllä silmät puhtaiksi. Muuten kului ihon puhdistamiseen niin monta vanulappua ennen kuin alkoi näyttää puhtaalta, että palasin takaisin puhdistusmaitojen pariin. Matkoille otan kyllä aina vain pikkupullollisen misellivettä, jatkossa siis jotain muuta merkkiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua niin harmitti, että tuo Nuxe oli noin tehoton vedenkestävään meikkiin, minä kun olisin halunnut pitää siitä. :) Matkoilla misellivesi on kyllä erinomainen. ;)

      Poista
  13. Huulilla ja unissa - näin nimittäin viime yönä unta misellivedestä. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Pistit sitten niinkuin vieläkin paremmaksi. :D

      Poista
  14. Kävin juuri ostamassa tuon Garnierin, kun joku sitä suositteli.. Muita en tällä hetkellä omista.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garnier toimii ihan jees vesiliukoiseen meikkiin. :)

      Poista
  15. Mä käytän Garnieria enkä ikinä käyttäisi sitä vedenkestävään silmämeikkiin - siihen on ihan omat puhdistustuotteensa. Garnierilta tuli samoihin aikoihin uusi vedenkestävän silmämeikin poistoaine kuin tuo misellivesi eli sitä ei ole siihen tehtävää tarkoitettukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään kyllä avustaa silmämeikinpoistoa misellivesillä, koska kaikki siihen tarkoitetut tuotteet kirvelee mun silmiä, ihan muutamia lukuunottamatta. :( Yleensä poistankin silmämeikin kookosöljyllä tai muilla öljypohjaisilla puhdistajilla.

      Poista
  16. Bioderma <3

    Korvaan misellivedellä aamupesun, kun vesipesu kuivattamisen lisäksi saa kasvot punoittamaan. Iltaisin kaksoispuhdistuksen jälkeen pyyhin misellivedellä vielä hiusrajan, korvat ja kaulan. Paitsi niinä iltoina, kun pesen hiukset, ei sitä tarvitse. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misellivesi on kyllä loistava aamupesuun, jos on herkkä iho niin kannattaa pysyä vedestä mahdollisimman pitkään erossa. :) Kiitos tuosta hiusraja vinkistä!

      Poista
  17. Mä olen käyttänyt ainoastaan tuota Nuxen vettä ja sen perusteella tuominnut puhdistusvedet höpöhöpöksi. Kasvovetenä se oli ihan ok, mutta olin odottanut tuotteelta hieman enemmän. Mutta kaipa tuota voisi joskus kokeilla jonkun toisen merkin vettä, kun kuitenkin pidän tuotteen ideasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuxen vesi on tosi tehoton, enkä kyllä luettelisi sitä miselliksi, koska sillä ei irtoa meikki sen kummemmin kuin kasvovedelläkään. En osta toisten tähän tarkoitukseen.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown