Näytetään tekstit, joissa on tunniste guinot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste guinot. Näytä kaikki tekstit

TOP10 Guinot

*)Tuotteet PR-näytteitä, saatu

Hoitolakosmetiikka on aina ollut lähellä sydäntäni. Sieltä kuitenkin muutama sarja nousee ylitse muiden. Yksi näistä on Guinot. Ranskalainen Guinot perustettiin vuonna 1963 ja vuonna 1965 Mr. Guinot kehitti maailman ensimmäisen ihonhoitolaitteen. Joten Guinot on brändi, joka on aikoinaan mullistanut ihonhoitoa omalta osaltaan. Laitehoidot ovatkin edelleen Guinotin kasvohoitojen kulmakivi. Tämän lisäksi brändiltä löytyy useita tuotesarjoja, joilla pystytään hoitamaan kaikkia mahdollisia ihon ongelmia. Sarjat ovat nimetty kahdeksaan erilaiseen lähteeseen. Näiden lisäksi valikoimiin kuuluu erilaisia spesifioituja tuotteita, sekä miehille suunnattua ihonhoitoa. 

Suurin osa omista suosikeistani löytyy Newhite -sarjasta, rauhoittavan lähteen Hydra Sensitive -sarjasta, myös kiinteyttävän lähteen Lift-tuotteet miellyttävät kovasti. Lisäksi sarjan seerumit ovat kosmetiikkamarkkinoiden parhaimmistoa. Hoitolasarjojen laajoista valikoimista on usein vaikea löytää niitä omia suosikkeja, onneksi yleensä kasvohoidon yhteydessä kosmetologi auttaa valitsemaan oikeita tuotteita juuri sinun iholle. Näin minäkin vähitellen aikoinani löysin ne omat suosikkini Guinotilta. Kaikki suosikkini ovat sellaisia, että ne ovat toimineet ihollani silloin, kun ihoni oli erittäin pintakuiva, mutta myös nyt, kun se on aikalailla normaalissa olotilassa. Koska ikää on reilut neljäkymmentä vuotta, pidän erityisesti hellävaraisista iholle kirkkautta ja kiinteyttä tuovista tuotteista. 


NEWHITE Cleansing Oil – Olen usein sanonut täällä blogissakin, että tämä saattaa olla markkinoiden paras puhdistusöljy. Ainakin se on paras kaikista koskaan käyttämistäni ja niitä on paljon. Jos haluat, että puhdistustuotteesi on muutakin kuin vain puhdistustuote, niin suosittelen testaamaan. Kirkastava puhdistusöljy on melko ohutta ja siinä on raikas tuoksu. Irrottaa tehokkaasti myös vedenkestävän silmämeikin. Soveltuu käytettäväksi myös silmänympärysiholle. Pumppupullo on näppärä, pullon saa suljettua kiertämällä korkkia päästä. Jännää on se, että jo kasvoille pyöritellessä huomaa, että tässä on pientä kevyesti kuorivaa vaikutusta. Jos ihossa sattuu olemaan vaikka pientä kuivanutta näppyä, niiden päältä irtoaa kuollut ihosolukko pois. Öljy muuttuu veden kanssa maitomaiseksi ja huuhtoutuu iholta helposti. Iho on käytön jälkeen puhdas ja jotenkin ihan eri tavalla sileän tuntuinen. Palaan aina tähän syrjähyppyjen jälkeen, koska mikään muu ei saa aikaiseksi samaa hieman kuorivaa ja kirkastavaa efektiä iholle. 

NEWHITE Lotion – Kasvoveden tarkoitus on palauttaa ihon pH-arvot puhdistuksen jälkeen normaaliksi. Iho tuntuu pehmeältä ja tasapainoiselta. Glyseriini kosteuttaa ihoa. Kasvovesi ehkäisee epäpuhtauksia ja iho pysyy kirkkaana. 

HYDRA TENDRE Cleansing Cream – Guinotin hellävarainen vaahtoava puhdistusvoide, sopii kaikille ihotyypeille. Kukkaiselta tuoksuva kauniin helmiäisen vaaleanpunainen voide vaahdotetaan kostutetuille kasvoille ja huuhdellaan pois haalealla vedellä. Tykkään käyttää tätä kuitenkin K-beauty -tyyliin. Eli otan tuubista pienen nokareen tuotetta kädelle ja sekoitan siihen vähän vettä. Tämän jälkeen vaahdotan tuotteen kämmenissä ja vasta siitä vien tuotteen pyörivin liikkein kasvoille. Ihosta tulee todella puhdas, mutta ei kuitenkaan narskuva eikä kiristävä.

MICELLAIRE Cleansing Water – Miedosti kukkaiselta tuoksuva puhdistusvesi. Kun kuusi vuotta sitten kokeilen tuotetta ensimmäistä kertaa, en pahemmin välittänyt siitä. Olen kuitenkin oppinut arvostamaan sen hyvää puhdistustulosta, joka poistaa vesiliukoisen meikin helposti ja liottaa jopa vedenkestävän meikin lähes täysin pois. 


HYDRA SENSITIVE Serum – Tämä todellinen SOS-tuote on myös atooppisen ihon omaavan puolisoni suosikkituote. Häntä ei haittaa edes sen mieto kukkaisa tuoksumaailma. Paksuhkon oikeastaan jopa voidemaisen koostumuksen omaava ihmeseerumi on parantanut atooppiset läiskät jopa parissa yössä. Oman ihoni se saa rauhoittumaan heti esimerkiksi saunan jälkeen, jolloin punoituksen saa laskemaan seerumin avulla nopeasti. Paksuhkon mutta silti kevyen koostumuksen vuoksi tämä tämä sopii yksinään hyvin meikin alle kosteutta tuomaan. Tuotteeseen on pakattu paljon kosteuttavia raaka-aineita – glyseriiniä, skvalaania, karitevoita ja maissiöljyä. Seerumi on kovassa käytössä talviaikaan. 

NEWHITE Vitamin C Brightening Serum – Seerumi on kahden viikon kirkastava ihokuuri. Pakkauksessa tulee mukana erikseen puhdasta C-vitamiinia, joka kaadetaan pulloon ja ravistetaan hyvin. Maitomainen koostumus on miellyttävän tuntuinen. Kahden viikon aikana iho tasapainottuu ja siitä tulee kirkas ja heleä.  

LIFTSOME Serum – Toisinaan tykkään käyttää tehotuotteita, jotka kiinteyttävät ja napakoittavat ihoa välittömästi. Tuloshan ei ole pysyvä, mutta varsinkin meikin alle liftaava vaikutus antaa varsinkin väsyneinä aamuina ihan uutta potkua. Seerumi sisältää Pro-Collagen -yhdisteen, joka sisältää mm. hydrolusoitua collageenia. Tasoittaa juonteita. Koostumus on ohutta mutta voidemaista, jonka vuoksi se sopii hyvin kosteuttamaan kuivaakin ihoa meikin alle. Ihon pinta tulee välittömästi napakammaksi levityksen jälkeen. Tuoksu on tässä kaikista voimakkain, kukkainen, mutta tässä on myös sellainen anti-age -tuotteen tehokas tuoksumaailma. Tuoksuu jonkin aikaa levityksen jälkeen, mutta katoaa päivän aikana.

BIOLOGIC Exfoliating Gel – Tuote on esiintynyt puhdistusöljyn lisäksi varmasti kaikissa useimmin täällä, ehkä jopa useammin. Se on ollut jopa valittuna vuoden parhaisiin tuotteisiin vuonna 2014. Guinotin Biologic on entsyymikuorintojen aatelinen, joka poistaa kuolleen ihosolukon ihon pinnalta ilman ärsyttäviä mekaanisia partikkeleita. Hedelmähappokuorinta on kaunista valkoista helmiäishohtoista geeliä, joka levitetään puhtaille ja kuiville kasvoille. Geeliä pyöritellään kasvoilla, kunnes se muuttuu öljymäisen liukkaaksi. Tämän jälkeen naamio huuhdellaan pois iholta. Iho on kuorinnan jälkeen tasainen, pehmeä, puhdas ja selkeästi kirkkaampi.  Kuorinta sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti käytöstä hyötyvät herkkäihoiset. Tehoaineina on käytetty mm. vihreää teetä ja hedelmähappoja.


HYDRA SENSITIVE Mask – Herkän ihon rauhoittava voidemainen naamio. Naamio levitetään iholle ja annetaan vaikuttaa kymmenisen minuuttia. Ylimääräiset voi pyyhkiä pois kasvopaperilla tai pestä pois. Itse suosin kasvopaperia, ettei hyvä naamio mene "hukkaan". Sisältää mm. manteliöljyä, joka lievittää ihottumaa, virkistää ihoa ja vähentää turvotusta. 

HYDRA SENSITIVE Cream – Jälleen yksi sekä minun, että puolisoni suosikki varsinkin talviaikaan. Rauhoittava hoide voide on pakattu kätevään tuubiin, joten sitä on helppo tarvittaessa kantaa mukana. Voide rauhoittaa ja suojaa ärtynyttä ihoa. Koostumus on voidemaista, mutta levittyy iholle pehmeästi ja imeytyy nopeasti. Sopii meikin alle. Tuoksu tuo aina mieleen mummoni, sillä tämä tuoksuu mielestäni jollekin voiteelle, jota mummollani oli tapana käyttää. Se on hivenen retro, mutta miellyttävä. Sisältää kosteuttavaa glyseriiniä, sekä puuvillan siemenöljyä, joka sisältää hyviä rasvahappoja. 

Guinot tuotteet löytää hoitoloista virallisilta jälleenmyyjiltä täältä. Tuotekysymykset yms. sähköpostitse info@benecom.fi

Onko Guinot tuttu? Suosikkeja?




Hellepäivän ihonhoito


Olen aivan varma, että monet teistä ovat pohtineet, miksi olen kirjoittanut viime aikoina todella vähän ihonhoitojuttuja, syy näkyy yllä. Siinä ovat kaikki kuusi tuotetta, joita olen käyttänyt kohta kaksi kuukautta putkeen. Niistä ei ole pahemmin kirjoitettavaa. Onneksi minulla sentään on luonnoksia useista testatuista tuotteista, joista en ole vielä ehtinyt kirjoitella. Olen pihistellyt niiden julkaisua, koska vähän epäilen, että jos tämä hellekausi jatkuu, tulen tuskin ennen syksyä laittamaan kasvoilleni mitään tämän kummempaa. Joten yritän, että niistä riittäisi syksyn alkuunkin julkaistavaa. 

Jotenkin osaan nyt samaistua heihin, jotka omaavat normaalin ihon. Sen että ihonhoitoon ei välttämättä halua panostaa niin monivaiheisesti. Joka kesä tajuan myös sen, kuinka haastavaa on hoitaa pintakuivaa sekaihoa, jollainen minulla talvisin. Toista se on nyt, kun ihoni on lähes normaali. Lämmin ilman ja kosteus tekevät sen, että ihoni normalisoituu. Hormoninäppyjä edelleen ilmestyy pari, mutta siinä se. Iho näyttää siltä kuin se oli pumpattu täyteen kosteutta, vaikka sellaisia tuotteita on nyt paljon vähemmän käytössä kuin talvella. Yksi syy rakastaa kesää ehkä vielä hivenen enemmän. 

Hellepäivinä meikkikin on usein minimissään, yleensä laitan vain vähän peitevoidetta, huulikiiltoa tai huulipunaa, sekä kiinnitän kulmat värillisellä vahalla. Aurinkopuuteri on myös yllättävän kovassa käytössä. Jos pitää tehdä meikkipohja, se on jotain kevyttä, joko CC- tai BB-voidetta tai hyvin ohutta meikkivoidetta. Suomessa on vielä pienessä kaupungissa puhdas ilma, joten puhdistustuotteilta ei kovin paljoa vaadita. Toki jos teen meikkipohjan, lisään usein rutiiniin myös puhdistusvoiteen- tai öljyn. Näiden kuuden tuotteen lisäksi, käytössäni on toisinaan puhdistava savinaamio, kangasnaamioita sekä mekaaninen kuorinta. Otan kaiken irti siitä, että näin kesällä iholleni tuntuu juuri mekaaninen kuorinta sopivan loistavasti, kun taas talvella iho ei tahdo kestää sitä lainkaan. Esim. talviajan suosikkituotettani yönaamiota en ole käyttänyt kertaakaan. Muita tuotteita vaihtelen mieleni mukaan, mutta Kiehl´sin putsari, Bioeffectin seerumi ja Bioderman misellivesi ovat sellaisia, jotka ovat olleet koko ajan samoja. 

*Sensai, Bioeffect ja Guinot PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.


Hellepäivän ihonhoitorutiinini alkaa misellivedellä, jolla pyyhkäisen kasvot aamuisin. Tämä on ehdoton, sillä yöllä nukkuessa hikoilee usein ja kasvot on saatava aamulla puhtaaksi ja raikkaaksi. Bioderman Sensibio H2O Misellivesi on tähän tehtävään täydellinen. 

Tämän jälkeen suihkautan kasvoilleni vielä virkistykseksi ja kevyeksi kosteuttajaksi kosteussuihketta. Tällä hetkellä käytössäni on Elizabeth Ardenin ihanan virkistävä 8 Hour Miracle Hydrating Mist. Käytän tätä myös meikin päällä, koska suihke on täydellisen hienojakoinen. 

Tämän jälkeen vuorossa on C-vitamiinia sisältävä seerumi. Olen vaihdellut näitä kesän aikana, mutta ehto on se, että seerumin on sisällettävä juuri C-vitamiinia. Tällä hetkellä käytössäni on pehmeän maitomainen Guinotin Newhite Vitamin C Brightening Serum*, joka on pitänyt ihoni kirkkaana. Toimii myös meikin alla loistavasti. 

Lopuksi päälle vielä aurinkosuoja vähintään SPF 30 tai 50. Olen käyttänyt Sensain Silky Bronze -aurinkosuojaa* aiemminkin ja ei voi sanoa kuin, että tämä on maailman paras aurinkosuoja kasvoille. Ei jätä ihoa valkoiseksi, itseasiassa koostumuksesta en ikinä voisi arvata, että tässä on suojakerroin SPF 50. Helteillä ei todellakaan halua, että kasvojen iho tuntuu yhtään lähmäiseltä, kun muutenkin kasvot kiiltävät hikoilun vuoksi helpommin. 

Illalla on vuorossa sitten kevyt kaksoispuhdistus. Aloitan putsaamisen misellivedellä. Tämän jälkeen siirryn Kiehl'sin monivuotiseen suosikkiini Ultra Facial Cleanseriinjoka on tehokas mutta hellävarainen tuoksuton puhdistaja. Kuivaan kasvot, jos tuntuvat kiristäviltä, suihkautan päälle kosteussuihketta, mutta sellaisia iltoja ei ole montaa ollut. Tämän jälkeen lisään pari tippaa Bioeffectin EGF seerumia*, josta kirjoittelin aiemmin täällä. Olen totaalisen hurahtanut tähän ja olen vakuuttunut siitä, että kesän lisäksi tämä on se toinen syy, miksi ihoni on nyt hyvässä kunnossa ja kimmoisa. Tämä on ihan uskomattoman riittoisaa, sillä pullon pitäisi kestää kolme kuukautta päivittäisessä käytössä. Itselläni ei ehkä ihan niin pitkään riitä, sillä minulla on isot kasvot, eikä kaksi tippaa riitä vaan joudun laittamaan kolme. Silti reilusti yli pari kuukautta tämä minullakin kestää. Panikoin jo pari viikkoa sitten, että tämähän loppuu kohta ja ostin kaappiin jemmapullon, koska en voi enää kuvitellakaan olevani ilman tätä. Käytän muuten tätä aamuin ja illoin silmänympärysiholle, koska C-vitamiinituotteita pitää varoa sinne laittamasta. 

Kieltämättä varsinkin iltaisin olen ihmeissäni siitä, miten helpolla pääsen, ei muuta kuin puhdistus ja yksi tuote ja ei kun nukkumaan. Samalla myönnän, että salaa kaipaan sitä talvista monivaiheista rutiinia. Ei tässä ikuisuutta enää ole, kun meitä alkaa lämmittämään joku muu patteri kuin aurinko ja sen jälkeen kasvot kuivuvat taas korpuksi. Joten mennään nyt tosi rennolla otteella, kun se kerta on mahdollista.


Miten hoidatte ihoa helteellä? Mitä tuotetta ilman ette voisi olla?

*Sensai, Guinot ja Bioeffect PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.



Ihonhoidon suosikkiraaka-aine – C-vitamiini


Ajattelin tänään aloittaa blogissani uuden lyhyehkön, ehkä n. viisi osaa käsittävän postaussarjan, joka kertoo suosikkiraaka-aineistani ihonhoidossa. En todellakaan ole inci-listojen asiantuntija, ymmärrän kyllä listoista hyvin yleisimmin käytettävät vaikuttavat raaka-aineet. Koska en ole millekään allerginen, minun ei tarvitse vältellä mitään ainesosia. Yleensä tarkastalenkin aina pullojen kyljestä tiettyjä raaka-aineita, jotka olen todennut hyviksi ja tehokkaiksi ihollani. 

Useissa raaka-aineissa on sen parempi, mitä enemmän tuota haluaamaani raaka-ainetta tuote sisältää, mutta toisissa kuten vaikkapa tänään käsiteltävässä C-vitamiinissa tykkään käyttää hyvinkin erilaisilla pitoisuuksilla olevia tuotteita, riippuen siitä mitä haluan tuotteella saavuttaa. C-vitamiinia sisältävä tuote kannattaakin valita niin, että se sopii omiin käyttötarkoituksiisi. Haluatko käyttää tuotetta mahdollisesti yöllä, päivällä vai molempina? Millainen koostumus on makuusi? Haluatko käyttää C-vitamiinia tehokuurina hetkellisesti, vai haluatko sisällyttää sen jokapäiväiseen ihonhoitorutiiniisi? Vaihtoehtoja on kymmenittäin. 

*Mizon, V 10 Plus ja Alpha-H omia, muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Miksi C-vitamiini?

C-vitamiini on siitä loistava raaka-aine, että se sopii kaikille ihotyypeille. Ei ole ihoa, joka ei siitä hyötyisi. C-vitamiini on voimakas antioksidantti, joka kirkastaa ihoa. Se ennaltaehkäisee mm. pigmenttiläiskiä. Suojaa ihoa UV-säteilyn haittavaikutuksilta ja vähentää punoitusta. Ikääntyvä iho nauttii siitä, että raaka-aine parantaa kollageenin tuotantoa, pitäen ihon kimmoisampana ja joustavampana. Tasapainottaa ihon toimintaa. C-vitamiini on yksi raaka-aineista, jonka on todettu ihan kliinisissä tutkimuksissakin vaikuttavan iholle positiivisesti.



Haasteellinen raaka-aine?

Askorbiinihapon eli C-vitamiinin käyttäminen kosmetiikkatuotteissa on haasteellista, koska se menettää tehonsa altistuessaan vedelle, valolle tai ilmalle. Tämähän tarkoittaa sitä, että tietyn ajan kuluttua kosmetiikkatuote sisältää joko hyvin vai tai ei jopa ollenkaan C-vitamiinia, riippumatta siitä, kuinka iso pitoisuus sitä on alunperin tuotteessa ollut. Nykyään ongelma on kuitenkin ratkaistu stabiloimalla raaka-aine tekemällä erilaisia johdannaisia, että tuotteista saadaan kaikki tehot irti. Markkinoilla on edelleen tehokuureja, jotka pysyvät tuoreena ja käyttökelpoisina 1-2 viikkoa, näissä C-vitamiinipitoisuus nouseekin yleensä suureksi, koska jauhe sekoitetaan ennen käyttöä, mukana tulevaan nesteeseen. 

Vuosien saatossa itselleni on muodostunut rutiini C-vitamiinin kanssa. Talvella käytän usein tehokuureja tai sitten tuotteita, jotka sisältävät suuren annoksen C-vitamiinia, tällöin tuote on käytössä minulla vain öisin. Kun taas keväällä ja kesällä laitan C-vitamiinituotteen aamuisin aurinkosuojan alle, tämä tietenkin aiheuttaa sen, että kesäaikaan pidän enemmän ohuen koostumuksen tuotteista, kun taas talvella paksummatkin tuotteet yöllä käyvät. Lisäksi yksi syy miksi tykkään käyttää korkean C-vitamiinipitoisuuden tuotteita öisin, on se, että minun nenääni ne tuoksahtavat hivenen tunkalta iholla. Aavistuksen kuin itseruskettava, mutta ei kuitenkaan. Oletteko huomanneet saman? Yöaikaan tuo haju ei haittaa, mutta päivisin en halua sitä haistella nenäni edessä koko päivää. Siksi päivisin käytän alhaisemman pitoisuuden tuotteita, koska ne ovat "hajuvapaita". 


Tehokuurit

Tehokuurit ovat tarkoitettu käytettäväksi kuuriluontoisesti. Guinotin Newhite Vitamin C Brightening Serum* on kahden viikon kuuri. Pakkauksessa tulee mukana erikseen puhdasta C-vitamiinia, joka kaadetaan pulloon ja ravistetaan hyvin. Kahden viikon aikana iho tasapainottuu ja siitä tulee kirkas ja heleä. 

Pikaisempaa kuuria haluavalle tarjolla on Cliniquen fresh pressed daily booster*, joka sisältää C-vitamiinia 10%:a. Myös Cliniquen tuotteessa jauhe sekoitetaan muun tuotteen joukkoon, tämä tapahtuu yksinkertaisesti niin, että pakkauksen pohjasta poistetaan sinetti ja painetaan sen alla olevaa pehmeää painiketta, jolloin jauhe vapautuu pakkaukseen. Mukana tulee lisäksi seitsemän jauhemaista C-vitamiinia sisältävää puhdistusta, jolla vaikutuksia tehostetaan. Tehokuurien aikana käytän tuotteita sekä aamuin että illoin.

Kevyet seerumit (joita tykkään käyttää päivisin)

Alpha H:n Vitamin C -seerumi on löytynyt kaapistani jo reilun viiden vuoden ajan. Kaikkia kolmea suosikkiani yhdistää se, että niiden koostumukset ovat vesimäisen ohuita, eikä ole pelkoa, että ne rullaantuisivat meikin alla, koska ne imeytyvät ihoon välittömästi. Osa on vielä juoksevampia kuin toiset. 

Toinen melkein yhtä pitkäaikainen suosikkini samaan tarkoitukseen on V 10 Plus Vitamin C -seerumi, jota olen kuluttanut niin monta pulloa, että olen mennyt jo laskuissa sekaisin. V 10 Plussan tuote on kaikista käyttämistäni C-vitamiini -tuotteista ohuin, se on vesimäinen ja parhaiten iholle levitys onnistuu painellen. 

Koko joukon uusin tuttavuus on Biodroga MD:n Vitamin C Concentrate 15* -boosteri, jonka koostumus on hyvin Alpha-H:n kaltainen eli ei yhtä ohut kuin V 10 Plus. Biodroga MD:n tuote sisältää runsaasti myös ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa. Tämän vuoksi Biodroga MD toimii loistavasti myös talviaikaan.


2 in 1 ja voidemaiset tuotteet

Jokaisen hieman laiskemman ihonhoitajan unelma on The Body Shopin Vitamin C Glow-Protect Lotion SPF 30. Tuote on kiireisten aamujen pelastus tai helppo kesätuote, koska tuotteessa saa C-vitamiinin sekä suojakertoimen näppärästi samassa tuubissa. Voide on todella kiva meikin alla, koska se ei tunnu tahmealta suojakertoimesta huolimatta. 

Kiehl' s uudisti talvella oman C-vitamiini -tuotteensa Powerful-Strenght Line Reducing Concentraten, lisäämällä siihen entistäkin enemmän C-vitamiinia sekä hyaluronihappoa. Paksuhko jopa voidemainen tehotiiviste ei ole koostumukseltaan suosikkejani, koska se sisältää isohkon määrän silikoneja, jotka tekevät siitä todella liukkaan tuntuisen iholla. Tiedän, että toiset tykkäävät tästä ja tämä onkin makuasia, mutta itse en näin tuhdista silikonikoostumuksesta pidä. Se miksi otin tuotteen mukaan postaukseen on se, että koostumuksesta joka ei ole makuuni huolimatta, tämä on todella supertehokas tuote, niin tehokas, että kun käytin tätä talvella öisin kuuriluontoisesti pari viikkoa, ihosta tuli silkkisen sileä. En kuitenkaan suosisi tätä jatkuvassa käytössä. Tämä tuoksahtaa myös iholla kaikista eniten tämän postauksen tuotteista. Sopii sellaisille jotka haluavat tuloksia nopeasti. 

Samaan voidemaiseen kategoriaan kuuluu pHformulan Vita Cream*. Vita Creamissa on myös hivenen paksumpi koostumus, mutta se on makuani enemmän miellyttävä, ei liian liukas. Tuotteeseen ei ole lisätty hajusteita. Todella hyvä tuote yökäyttöön.

Naamiot

Mizonin Joyful Time Essence Mask Vitamin sheet maskeja löytyy aina nippu jemmasta. Sitruunauutetta sisältävä hedelmäiseltä tuoksuva kangasnaamio kirkastaa ihoa välittömästi. Tämä on siitä poikkeuksellinen sheet mask, että jos vain on aikaa, käytän tätä mielellään aamuisin. Annan vaikuttaa 15-20 minuuttia, jonka jälkeen poistan naamion ja hieron ylimääräiset seerumit ihoon. Jos seerumia jää paljon imeytymättä, taputtelen ylimääräiset pois kasvopaperilla, jonka jälkeen lisään aurinkosuojan ja meikin. 

Kuuluuko C-vitamiini ihonhoitonne kulmakiviin?

Ostopaikat


*Mizon, V 10 Plus ja Alpha-H omia, muut PR-näytteitä saatu blogin kautta.







Evening routine / Illan ihonhoitorutiini


Ajattelin, että olisi kiva melko pian aamun ihonhoitorutiini -postauksen perään, että kertoisin myös iltarutiineistani. Ne poikkeavat aamun rutiineista paljonkin, eikä vain käytettyjen tuotteiden osalta. Haluan nyt korostaa, että kenenkään ei tarvitse tuntea huonommuutta siitä, jos ei hoida ihoaan näin fanaattisesti kuin minä. Sillä onhan nyt kaikille ihan selvää, että paljon pienemmälläkin tuotemäärällä tulee toimeen? Meillä kaikilla on intohimomme ja minulle yksi niistä on ollut jo 13-vuotiaasta lähtien ihonhoito. Joku toinen käyttää saman ajan vaikka maalaamiseen, kumpikaan ei ole toistaan sen kummallisempaa. Tehköön jokainen niitä juttujaan, jotka tekevät itselle hyvän olon. Nyt kuitenkin niihin iltarutiineihin, toivon, että löydätte mahdollisia uusia vinkkejä tai tapoja hoitaa ihoa, jos se teitä kiinnostaa. 

*Kuvissa näkyvistä tuotteista iS Clinical, Mádara ja Sensai PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.

Aamulla pyyhkäisen kasvoni puhtaaksi vain misellivedellä, mutta illalla mennäänkin sitten pidemmän kaavan kautta. Aloitan puhdistamalla silmämeikin kevyesti Bioderman Misellivedellä (kyllä tykkään käyttää aamuisin ja iltaisin eri tuotteita), jota korkkasin juuri uuden pullon. Tämä on edullisista ACO:n kanssa ehdottomia suosikkejani, en edes ole enää pysynyt laskuissa monta pullollista tätä on mennyt. Monta. Tämän jälkeen levitän kuiville kasvoille Guinotin Newhite-sarjan puhdistusöljyä. Olen aika monia puhdistusöljyjä käyttänyt, mutta tätä parempaa ei kyllä ole löytynyt. Tykkään, että tuote kuorii kasvoja kevyesti, on silti hellävarainen, mutta tehokas meikin poistaja, sillä sopii käytettäväksi myös silmänympärysiholle. Öljyn jälkeen käytän aina jotain emulsiomaista tai voidemaista puhdistajaa, mutta viime aikoina olen ollut todella ihastunut iki-vanhaan suosikkiini Kiehl`sin Ultra Facial Cleanseriin. Laitan paksuhkoa geelimäistä tuotetta hieman kämmenelle, lisään joukkoon vettä, vaahdotan ja pyörittelen tuotteen kasvoille. Koen tämän geelimäisestä koostumuksesta huolimatta todella hellävaraiseksi, yleensä tämän tyyliset tuotteet saattavat kuivattaa ihoani liiaksi. Sitten pyyhin kasvot Kiehl`sin Ultra Facial Tonerilla. Tämän jälkeen alkaakin sitten variointi päivän mieltymysteni tai sen fiiliksen mukaan, miltä ihoni juuri sillä hetkellä tuntuu.


Aloitan kuitenkin puhdistuksen jälkeen aina hoitovedellä (paitsi kts. lisähoidot). DHC:n Lotion oli niin kiva, että sitä on jo toinen pullollinen menossa. Siitä lähtien, kun Virve kertoi blogissaan aasialaisesta 7 Skin Methodista, olen ollut koukussa siihen. Jos sinulla on ikääntyvä, kuiva tai pintakuiva iho, suosittelen kokeilemaan. Tarkoituksena on siis ihonpuhdistuksen jälkeen laittaa seitsemän kerrosta hoitovettä kasvoille (levitän itse myös kaulalle ja sy-iholle). Lopuksi homma hoidetaan loppuun sinetöimällä hoitovesikerrokset ihoon voiteella, myös seerumi tai illalla yönaamio ajavat saman tarkoituksen. En tietenkään joka ilta jaksa seitsemää kerrosta laittaa, siinä kuitenkin menee hetken aikaa, pyrin vähintään kolmeen, mutta usein menee viisikin. Tämä saa aikaan sen, että iho on hyvin kosteutettu ja aamulla kasvot ovat "plumped", ihan kuin olisi käynyt pikaisessa kasvojen kohotuksessa niin eri näköinen iho on, koska se on täynnä kosteutta. Sanomattakin selvää, että meikkiä on todella erilaista levittää sellaiselle iholle.

Tämän jälkeen lisään seerumin, käytössäni on ollut retinolia sisältävä Verso Skincaren Super Facial Serum ja Alpha-H:n Vitamin C. Molemmathan omalla tavallaan kuorivat ja kirkastavat ihoa, joten on ihan fiiliksestä kiinni kumpaa laitan. Jos iho tuntuu tosi kuivalta, lisään päälle Bakelin P-Lipicin, joka on itseasiassa geelivoide, mutta jota itse käytän iltaisin ikäänkuin toisena seerumina. Silmäympärysiholle aamun tapaan iS Clinicalin Youth Eye Complexia ja lopuksi Bakelin Nutriremedy-voidetta, jonka levitän myös sy-iholle, jotta sekin saa extra-kosteutta. Kerran tai kaksi viikossa teen iholle vielä jotain lisähoitoja vaihtelevasti, joista lisää alla. 


Nämä lisähoidot teen oman fiiliksen ja ihoni sen hetkisten tarpeiden mukaan. Ykkössuosikkini on syväpuhdistaa iho joko naamiolla tai kuorinnalla, jonka jälkeen käyttää hoitavaa naamiota. Bakelin Pure Peeliä olen käyttänyt jo vuosia, kun haluan iholleni kirkastavaa happokuorintaa. Toinen loistava tuote on Supermoodin Youth Glo Luxury Peel. Happokuorinnan jälkeen tykkään hoitaa ihoani kangasnaamioilla, valitsen jonkun kosteuttavan, liftaavan tai kirkastavan version. Happokuorinnan jälkeenhän iho on hyvin vastaanottavainen hoitotuotteille ja mikä sen parempi kuin imeyttää hyviä aineisosia ihoon käyttämällä kangasnaamiota.

Syväpuhdistukseen loistavia naamioita ovat Mádaran Detox, joka tekee ihosta todella kirkkaan, mutta ei kuitenkaan kuivata. Monilla tämä tuntuu pistelevän kasvoilla, mutta oma ihoni ei tunne mitään, toki hieman kiristävyyttä niin kuin savinaamioilla on tapana. Toinen tämän hetkinen suosikkini on  The Body Shopin Japanese Matcha Tea -naamio. Näiden jälkeen laitan iholle jonkin voidemaisen naamion, Sensailta löytyy ehdottomat suosikkini Extra Intensive tai kuvissa oleva hieman kevyempi Hydrachange Mask. Molempia Sensain naamioita voi käyttää yönaamioina, johon ne on oikeasti tarkoitettukin ja niin niitä itsekin toisinaan käytän. Silloin ne lisätään viimeiseksi muiden hoitotuotteiden päälle ennen nukkumaan menoa.

Laskeskelin, että jos käytin aamuisin 7-8 tuotetta, niin illan saldo on 9-11 päivästä riippuen, joten määrä ei lopulta ihan radikaalisti lisääntynyt, vaikka kuvissa purkkien määrä näyttää jopa itsestäni jotenkin hurjalta.

Millainen on teidän illan ihonhoitorutiini?

*Kuvissa näkyvistä tuotteista iS Clinical, Mádara ja Sensai PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.



Morning Routine / Aamun ihonhoitorutiini


Ajattelin kertoa teille hieman omista aamuisista ihonhoitorutiineistani. Rutiinit vähän vaihtelevat päivästä riippuen ja tietenkin jonkun verran myös tuotteet, mutta olen melko pitkäänkin käyttänyt aika paljon samoja tuotteita vain pikkaisen varioiden niinä ajanjaksoina, kun minulle ei ole testattavia ihonhoitotuotteita. Aamurutiinini on itseasiassa aika yksinkertainen, illalla käytänkin huomattavasti enemmän tuotteita ja silloin lisään mukaan myös kaikki tehotuotteet joita en aamuisin käytä. Kuvauskaverina toimi tällä kertaa kohta yksitoista vuotta täyttävä jänönen, jonka sain parhaalta ystävältäni lahjaksi. Jänö on kulkenut mukanani siitä lähtien. Kuka sanoo, ettei aikuiselle voisi ostaa pehmoleluja? Torstaina jatketaan sitten iltarutiinien parissa.

Postauksen tuotteista Aco, Guinot ja iS Clinical PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia. 

Aloitan aamun puhdistamalla kasvot misellivedellä kostutetulla vanulapulla. Tällä hetkellä käytössä on ACOn Micellar Cleansing Water*, josta pidän paljon. Se puhdistaa hyvin ja jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi ilman tahmaista pintaa. Miselliveden jälkeen pyyhin kasvot kasvovedellä. Olen viime aikoina vaihdellut kahden tuotteen välillä Muradin Essential C-Tonerin ja tämän Kiehl`sin paksuhkon maitomaisen Ultra Facial Tonerin välillä. Kiehl`sin tuote on hellävarainen ja sisältää mm. avokadoöljyä, aprikoosin siemenöljyä sekä ihoa kosteuttavaa hyalurinhappoa ja skvalaania sekä ihoa hellästi kuorivaa salisyylihappoa. Lopuksi ennen muita hoitotuotteita suihkautan kasvoilleni ihoa hoitavaa mistiä runsaasti, jonka painelen sormin iholle. Tälle hetkellä käytössäni on Guinotin Hydra Beauté Mist*, joka vetelee viimeisiään. Mistissä vaikuttavina aineina mm. hyaluronihappoa, kuparia, magnesiumia, sinkkiä ja vihreää teetä. Tämän viimeisen vaiheen lisäsin rutiinini vasta n. vajaa vuosi takaperin ja olen huomannut, että sillä on todellista vaikutusta, varsinkin, jos tuotteiden päälle alkaa rakentamaan meikkipohjaa. Yksikään pintakuiva iho ei sano ei kosteutta lisäävälle tuotteelle. ^_^


Tämän jälkeen on varsinaisten kosteuttavien tuotteiden vuoro. Aloitan aina essencellä tai hoitovedellä. Näin talven tullen hieman paksumman koostumuksen omaava Sensain Prime Solution on ehdoton, varsinkin, jos aion tehdä meikin. Jos on tarkoitus olla meikittä, saatan käyttää alla jotain ohuempaa hoitovettä kuten Sensain Lotion II (moist). Kesällä Prime Solution soveltuu jopa yksinään meikin alle, mutta näin syksyllä se on osa isompaa kokonaisuutta. Essencen tai hoitoveden päälle lisään seerumin. Tällä hetkellä käytössäni on Alpha-H:n Vitamin E. E-vitamiinihan vahvana andioksidanttina vahvistaa ihon luonnollista toimintaa ja yhdessä macadamia-öljyn kanssa se kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti. Tällä saa jopa hieman hilseilevän ihon sileäksi. Todella hyvä tuote kuivalle ja pintakuivalle iholle. Silmänympärysvoiteenani on kesästä asti toiminut iS Clinicalin Youth Eye Complex*, joka soveltuu hyvin niin aamu kuin yökäyttöönkin. 


Lopuksi tähän mikä saattaa kuulostaa toisista oudolta. Lisäänkö oikeasti seerumin päälle vielä seerumia? No kyllä minä lisään, pintakuivan ihon kanssa kerrostaminen on se juttu. Jos iho tuntuu todella kuivalta tai jos on meikitön päivä, en lisää Alpha-H:n seerumin päälle enää Guerlainin Abeille Royale Daily Repair Serumia vaan laitan lopuksi Bakelin Oxyregen -voiteen. Sen sijaan jos iho tuntuu hyvältä ja varsinkin päivinä jolloin meikkaan, rakastan laittaa Abeille Royalen viimeiseksi (tällöin jätän Bakelin voiteen pois), sillä se tuo iholle kaunista hehkua. Seerumi ei montaa kertaa ole täällä blogissa näkynyt, mutta se on silti yksi lempiseerumeita ikinä. Toinen pullo on jo menossa hyvää vauhtia. Huomaan aina silloin tällöin, että tänne uusista kivoista tuotteista kertoessani ne jokapäiväiset suosikit saattavat jäädä täällä blogin puolella hieman pimentoon. 

Aamun tuotteiden saldo on mielestäni tällaiselle ihonhoitohifistilijälle hyvin hillitty 7-8 tuotetta. Tykkään pitää aamut hieman yksinkertaisimpina, kun taas iltaisin on kiva hemmotella ihoa kokonaisvaltaisesti.

Millainen teidän ihonhoitorutiini on aamulla? Montaako tuotetta käytätte?

*ACO, Guinot ja iS Clinical PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.



Parhaat – kesäkuu´17


Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että lauantaina alkaa heinäkuu. Niin se taisi kesäkuu hurahtaa ohi tänä vuonna ilman ainuttakaan hellepäivää. Myönnän, että nämä koleat ja sateiset päivät ovat kyllä vaikuttaneet kesäiseen mielialaani jonkun verran, se ei ole yhtä korkealla kuin yleensä. Kolean ilmankin kestäisin, mutta tämä vesisade mitä on viime aikoina ollut enemmän tai vähemmän joka päivä alkaa vähitellen kypsyttämään. Voisi nuo pilvet siirtyä sinne, missä makeasta vedestä on oikeasti pulaa. 

Koska kuu vaihtuu, on aika kerätä yhteen kesäkuussa ihastuttaneet tuotteet. Tällä kertaa mukana on paljon ihonhoitoa. Kesällä ihoni on yleensä melko hyvässä kunnossa ja tykkäänkin hieman yksinkertaistaa ihonhoitorutiiniani. Meikkaaminenkin jää vähemmälle, sen sijaan kynsiin huomaan panostavani talvea enemmän. 

*Postauksen muut tuotteet omia, mutta Elizabeth Arden ja Guinot PR-näytteitä saatu blogin kautta. 


BAKEL P-LIPIC 

Tämä on nyt kolmas kesä, kun Bakelin P-Lipic on ehdoton ykköstuotteeni ihonhoidossa. P-Lipic on geelivoidetta, mutta minusta tätä voisi sanoa seerumiksikin, sillä koostumus on läpinäkyvän ohutta geelimäistä. Tuoksu on mieto, sillä Bakelhan ei lisää tuotteisiinsa synteettisiä tuoksuja ollenkaan. Tuote käy myös silmänympärysiholle, joten tällä saa hoidettu monia tarpeita kerralla. Käytän tuotetta yhdessä hoitoveden kanssa meikin alla, illalla hoitoveden kanssa tai sitten jos iho tuntuu hieman kuivemmalta, lisään päälle vielä paksumman voiteen, jolloin P-Lipic toimii seerumin tapaan. Ohut geelivoide on pakattu täyteen pelkästään iholle hyvää tekeviä vaikuttavia ainesosia kuten taikapähkinävettä, hyaluronihappoa ja glyseriiniä. Tuote sopii vegaaneille. 

Tämä ei ole mikään mainos, enkä hyödy tästä mitään, mutta haluan vinkata Bakelin ystäville, että My Choice -verkkokaupasta saa -30% ostosten loppusummasta kassalla koodilla KESÄ2017. Bakelin tuotteissa tämä ale on todella tuntuva. Joten jos olet halunnut Bakelin tuotteita testata, mutta hinta on hirvittänyt, niin nyt voit saada niitä huomattavasti edullisemmin. :) Itse suosittelen varsinkin sarjan Pure Act Wateria, Oxyregen- ja Nutriremedy -voiteita sekä tietenkin maailman parasta silmänympärysvoidetta Cool Eyesia, joka takuulla laskee aamuiset silmäpussit, sekä tietenkin Malic -seerumia ja Pure Peel -kuorintaa. Nämä ovat ne tuotteet, jotka löytyvät aina kaapistani. 


GUINOT HYDRA BEAUTÉ MIST

Guinotin linjoista kosteuttava Hydra Beauté on isoimpia suosikkejani. Olinkin innoissani, kun sain Guinotilta testiin juuri sopivasti kesäksi uuden Hydra Beauté Mistin. Käytän kosteussuihkeita paljon ympäri vuoden, koska pintakuiva iho suorastaan huutaa ylimääräistä kosteutta. Guinotin tuote on pakattu kestävään 100ml:n pulloon, joten tämän voi ottaa mukaan vaikka lentokoneeseen ja suihkia lennon aikana kasvoille, ettei iho menetä kosteuttaan. Kosteussuihke sisältää mm. hyaluronihappoa, kuparia, magnesiumia, sinkkiä ja vihreää teetä. Tuoksu on mukavan raikas ja suihke hienojakoinen. 


ELIZABETH ARDEN SHEER KISS LIP OIL

Jos pitäisi nimetä tämän kesän söpöin pakkaus, se kunnia menisi eittämättä Elizabeth Ardenin Sheer Kiss Lip Oilille. En tiedä kuka siellä on keksinyt pakata hieman väriä ja kosteutta huulille tuovan huuliöljyn pyöreään ja litteään pakkaukseen, mutta pointsit siitä. Pakkaus on muuten kovaa muovia, mutta keskellä värillinen osa on pehmeää kumimaista materiaalia, kun siitä painaa, tuotetta tulee ulos, tuo suuaukko on muotoiltu viistoksi, että sillä olisi helpompi levittää tuotetta. Itse koen sen hieman haastavaksi, sillä pää on aavistuksen liian lyhyt, että sitä olisi näppärä käyttää. Joten levittäminen vaatii hieman keskittymistä. Lip Oileja on olemassa useampaa eri sävyä, mutta väri on huulilla hyvin hento ja läpikuultava, itse tykkäänkin enemmän siitä, miten huuliöljy kosteuttaa huulia ja tekee niistä pehmoisemman tuntuiset. 


ESSIE FIJI

Essien Fijistä en ala teille enempää runoilemaan, kaiken tarvittavan voitte lukea täältä. Tämä oli kynsilläni melkein koko kesäkuun, toissapäivänä lakkasin kynteni muulla sävyllä ja jo nyt pohdiskelen pitäisikö ottaa pois ja laittaa tilalle taas Fijiä. Täydellinen kesäsävy kynsille!


CLINIQUE CLARIFYING LOTION 1.0

Tämä on Cliniquen kasvovesistä se, joka sopii parhaiten kuivalle tai herkälle iholle. Ei sisällä alkoholia. Tiedän, että monet eivät tykkään tästä uudesta versiosta, mutta itse olen käyttänyt Mild Claryfying Lotionia niin kauan aikaa sitten, etten osaa käytössä vertailla tuotteita keskenään. Tämä sen sijaan on pitänyt ihoni epäpuhtaudet hyvin kurissa (salisyylihapon ansiota) ja ihon tasapainoisen tuntuisena ilman kuivattavuutta (hyaluronihappo ja glyseriini). Yhden muutoksen toivoisin pakkaukseen, siinä voisi olla suuaukossa jonkinlainen annostelija. Nyt suuaukon virkaa toimittaa vain yksi iso aukko, johon on parasta painaa vanulappu tiukasti kiinni, ettei tuotetta hulahda kerralla liikaa.

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?


*Elizabeth Arden ja Guinot PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.






Parhaat aurinkosuojat meikin alle


Aluksi on pakko tunnustaa, että minä olen se pahis, joka vältteli vuosikausia laittamasta aurinkosuojia kasvoille. Toki jos tarkoitus oli viettää päivä auringossa tai ulkona, niin silloin kuorrutin aina kasvot suojakertoimilla, mutta että olisin pistänyt aurinkovoidetta kasvoille meikin alle tai yksinään normaaleina päivinä ei tullut kuuloonkaan. 

Tähän oli pari syytä, en vaan oikein edelleenkään voi sietää aurinkovoiteen hajua nenän edessä, se kyllä menee, mutta päivästä toiseen haisteltuna se alkaa etomaan. Pitkään aurinkolomien jälkeen paras hetki oli se, kun tuli kotiin, eikä kasvoilla tarvinnut haistella aurinkovoiteen hajua, joka alkoi kovasti 1-2 viikossa tympimään. Toinen asia on tietenkin se tahmeus ja valkoinen kerros, minkä tuotteet jättävät jälkeensä. 

Viime vuosina olen kuitenkin alkanut antaa periksi, koska olen käynyt tarkemmaksi ihoni kanssa ja niinpä käytänkin kesällä aina meikin alla aurinkovoidetta, siitä huolimatta, että en ole toistaiseksi löytänyt kuin yhden melkein täydellisen voiteen, jonka käyttö ei ala tympiä parin peräkkäisen päivän jälkeen. Koska suosikkini on hieman arvokkaampi, pitää aina taistella joidenkin hieman edullisimpien tuotteiden kanssa siinä välissä. Onneksi niistäkin on löytynyt muutama ihan kiva vaihtoehto, mutta totuuden nimissä on pakko sanoa, että jos haluat todella hienojakoisen ja pehmeästi levittyvän ison suojakertoimen tuotteen, se maksaa. Seuraavaksi viiden tällä hetkellä käyttämäni tuotteen plussat ja miinukset.

*Postauksen tuotteista Aco ja Ultrasun PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.


ACO SUN FACE FLUID MATTIFYING ANTI-BLEMISH SPF50+ n. 18€* ☺︎☺︎☺︎-

Voide on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Se lupaa jättää iholle mattapinnan. Hajusteeton.

+Ohut, miltein vesimäinen koostumus.
+Kuivuu nopeasti levityksen jälkeen mataksi.
+Näppärä pieni pumppupullo.

-Tuote on hajusteeton, mutta kyllä tämä tuoksuu voimakkaasti perinteiselle aurinkovoiteelle. Haju leijuu nenän alla koko päivän.
-Jos iho on kuivempi kosteutehot eivät ihan riitä vaan alle pitää laittaa kosteusvoide.


Valkoisen värinen voide sopii kaikille ihotyypeille. Voide muuttaa iholla väriä, mukautuen kaikkiin ihon sävyihin. Stabiloitu C-vitamiini kirkastaa ihoa.

+4in1-tuote, toimii kosteusvoiteena, primerinä (peittävämmän meikkivoiteen voi levittää päälle, tämä tasoittaa ihon valmiiksi ja toimii ikäänkuin primerinä), kevyenä meikkivoiteena ja aurinkosuojana. 
+Ihastuttava kukkainen tuoksu.
+Ei tahmaa.

-Kuivempi ihoinen tarvitsee alle kosteusvoiteen.
-Jättää hieman kuultavan pinnan.

LA ROCHE-POSAY ANTHELIOS XL SPF50+ n. 18€ ☺︎☺︎☺︎+

Ihoa kosteuttava ja pehmentävä voidemainen aurinkovoide herkälle iholle. Hajusteeton.

+Näppärä pumppupullo.
+Hieman parempi raikkaampi tuoksu kuin Acossa, aurinkovoiteen tuoksu puskee silti hieman läpi.
+Kuivuu puolimataksi.

-Jähmeä levittää ja tarvitsee työstämistä.

SENSAI DAY CREAM SPF25 n. 117€ ☺︎☺︎☺︎☺︎☺︎-

Kevyt anti-ageing päivävoide suojakertoimella.

+Koostumus on höyhenenkevyttä ja jopa raikkaan geelimäistä.
+Puhdas raikas tuoksu.
+Imeytyy heti.
+Kuivuu himmeäksi.
+Kaunistaa ihon pintaa.
+Sisältää runsaasti ihoa hoitavia ainesosia.

-Hinta.
-Suojakerroin voisi olla korkeampi.

ULTRASUN FACE SPF30 n. 25€*☺︎☺︎☺︎☺︎-

Andioksidantteja sisältävä voide lupaa palauttaa ihon kosteustasapainon ja vähentää auringon aiheuttamia ikääntymisen merkkejä. Sopii herkälle iholle.

+Raikas ja suht kevyt koostumus.
+Melko neutraali tuoksu, aavistuksen puskee aurinkovoiteen ominaistuoksu läpi hetken päästä levityksen jälkeen.
+Tyhjiöpakattu näppärään pumppupulloon, säilyy 24kk:tta avaamisesta.
+Levittyy helposti.

-Suojakerroin voisi olla korkeampi.


Mikä on teidän aurinkosuojasuosikki kasvoille ja meikin alle?



*Aco ja Ultrasun PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.


Guinotin ihoa kirkastavat puhdistustuotteet


Jos minulta kysyttäisiin, millainen on kaunis iho? Vastaisin, kirkas ja heleä. Kuten olen monesti täällä sanonut, siihen tulokseen pääsee käyttämällä ihonhoidossa erilaisia happoja hyödyksi, mutta myös varsinkin A,- ja C-vitamiini ovat todella oivia tuomaan juurikin heleyttä iholle.

*Postauksen tuotteet ovat omia.

Monet ovat sitä mieltä, että se on ihan sama, millä ihonsa putsaa, kun se huuhdellaan kuitenkin kasvoilta pois. Näin se varmasti usein onkin, mutta sitten on puhdistuotteita, joiden käyttö avaa silmät siihen, että puhdistustuote voi tehdä muutakin kuin vain puhdistaa, se voi jopa heleyttää tai kevyesti kuoria ihoa, joka tietenkin sitten vaikuttaa suoraan ihon kuntoon, vaikka tuotetta käytettäisiinkin iholla vain hetkellisesti. Guinotin NEWHITE -sarja on eittämättä ehdoton oma suosikkini kaikista Guinotin kahdeksasta "lähteestä". En ole käyttänyt NEWHITE -tuoteryhmästä mitään, mistä en pitäisi, siinä tuntuu olevan kohdallaan kaikki, millaista hoitoa toivon iholleni. Huhtikuussa blogissa vilahti sarjan SPF50 aurinkosuoja, joka toimii samalla kevyenä meikkipohjana. Vuosi takaperin kirjoittelin teille 14 päivän tehokuurista ja melkoisesta C-vitamiinipommista, jolla saa ihoon heleyttä muutamassa päivässä.

Puhdistuotteista tutustuin aikoinaan ensimmäisenä NEWHITE -sarjan puhdistusöljyyn, josta taitaa olla tällä hetkellä jo kolmas pullo menossa. Melkein voisin nimetä tämän parhaaksi öljyputsariksi, mitä olen koskaan käyttänyt. Mitä enemmän tätä käytän sen varmempi olen, että tämä vain on paras. Puhdistusöljyn innoittamana hankin myöhemmin ihan mielenkiinnosta kokeiluun itselleni sarjan kasvoveden ja puhdistusvaahdon, vaikka en mikään iso puhdistusvaahtojen ystävä olekaan, paitsi näin kesäaikaan. 


CLEANSING OIL

Kun aikoinaan puhdistin tällä öljyllä kasvot ensimmäistä kertaa, kävi hyvin nopeasti selväksi, että nyt puhutaan hieman erilaisesta puhdistustuotteesta. Kirkastava puhdistusöljy on melko ohutta ja siinä on mukana raikas tuoksu. Irrottaa tehokkaasti myös vedenkestävän silmämeikin, tuote soveltuu siis käytettäväksi myös silmänympärysiholle. Pumppupullo on myös näppärä, pullon saa suljettua kiertämällä korkkia päästä. Jännää on se, että jo kasvoille pyöritellessä huomaa, että tässä on pientä kevyesti kuorivaa vaikutusta. Jos ihossa sattuu olemaan vaikka pientä kuivanutta näppyä, niiden päältä irtoaa kuollut ihosolukko pois. Öljy muuttuu veden kanssa maitomaiseksi ja huuhtoutuu iholta helposti. Iho on käytön jälkeen puhdas ja jotenkin ihan eri tavalla sileän tuntuinen. Kokeilen välillä muita öljyputsareita, mutta palaan aina tähän, koska mikään muu ei saa aikaiseksi samaa hieman kuorivaa ja kirkastavaa efektiä iholle. Tämä kun on muutakin kuin pelkkä puhdistustuote.

INCI: Caprylic/Capric Triglyceride, C12-15 Alkyl Benzoate, PEG-20 Glyceryl Triisostearate, Water/Eau (Aqua), Dextrin Palmitate, Fragrance (Parfum), Linalool, Geranic, Citronellol, Butylene Glycol, Sodium Ascorbyl Phosphate, Glycerin, Brassica Napus Extract.


CLEANSING FOAM

On koostumukseltaan ei ehkä kaikista kuohkeinta vaahtoa, mutta erittäin pehmeää ja riittoisaa. Lisäksi puhdistaessa vaahto pysyy iholla pitkään, eikä "haihdu" pois. Tämän juju on siinä, että se selvästi supistaa ihohuokosia. Tuote on voimakkaasti puhdistava, mutta kesäaikaan se ei kuivata ihoani liiaksi. Käytänkin tätä öljyn jälkeen toisen vaiheen puhdistajana. Tuoksumaailma on kaikissa putsareissa samanlainen, sellainen puhdas ja raikas.

INCI: Water/Eau (Aqua), Glycerin, Sorbitol, PEG-8, Potassium Laurate, PEG-32, Potassium Myristate, Sodium Cocoyl Glycinate, Carpylyl Glycol, PPG-26-Buteth-26, Sodium Chloride, PEG-40 Hydrogenated Castor Oil, Propylene Glycol, Fragrance (Parfum), Citric Acid, Butylene Glycol, Disodium EDTA, Betaine, Pectin, Hamamelis Virginiana (Witch Hazel) Leaf Extract, Sucrose, Glyceryl Acrylate/Acrylic Acid Copolymer, Ethylhexylglycerin, Hydrolyzed Vegetable Protein, Capryloyl Glycine, Sodium Hyaluronate.


LOTION

Kasvoveden tarkoitushan on palauttaa ihon pH-arvot puhdistuksen jälkeen normaaliksi, sen tuote tekeekin. Iho tuntuu pehmeältä ja tasapainoiselta. Olen huomannut, että Lotion ehkäisee tehokkaasti epäpuhtauksia ja iho pysyy kirkkaana. 

INCI: Water/Eau (Aqua), PEG-6 Caprylic Capric Glycerides, Ethylhexylglycerin, Butylene Glycol, Glycerin, Chlorhexidine, Digluconate, Disodium EDTA, Fragrance (Parfum), Bassica Napus Extract, Citronellol.

Ehdottomat suosikkini tuotteista ovat puhdistusöljy ja kasvovesi, mutta varmasti enemmän puhdistusvaahdoista pitävät ihastuvat vaahtoonkin. Olen ollut hieman huono bloggaaja viime aikoina ja olen varmasti jo kuukauden päivät käyttänyt vain näitä kolmea tuotetta iltaisin ihoni puhdistukseen. Iho on pysynyt poikkeuksellisen kirkkaana ja heleänä pitkään, kun se hieman talven jälkeen oli kenkulla tuulella. Meni jonkin aikaa ennen kuin tajusin, että se kirkkaus taitaakin johtua näiden tuotteiden käytöstä. 


Mitkä ovat suosikkituotteenne ihonpuhdistukseen?

Guinotin jälleenmyyjät löydät täältä.

*Kuvissa olevat tuotteet omia, jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä.

Designed by FlexyCreatives