4.6.2017

Klassikot osa 36 – Guerlain Météorites


On aika palata kuukauden tauon jälkeen klassikkojen pariin. Tällä kertaa tutustutaan tuotteeseen, joka täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 30 vuotta. 

*Kuvissa näkyvistä tuotteista muut omia, paitsi Birthday Candle Pearls ja Perles De Légende PR-näytteitä, saatu blogin kautta.

Tajusin, etten varmaan koskaan ole täällä kertonut ensimmäistä muistoani Guerlainin Meteoriiteista. Tämä tuote on sellainen, jota en löytänyt itse vaan bongasin ihastuneita huudahduksia herättäneen purkin 2000-luvun taitteessa eräältä tutultani. Olimme lähdössä viettämään tyttöjeniltaa ja vasta vähän aikaa tuntemani tuttavuus alkoi meikkaamaan. Kohoteltiin siinä samalla kuplajuomaa, enkä kiinnittänyt hänen meikkaamiseensa oikeastaan sen kummempaa huomiota kunnes hän otti käsiinsä kauniin rasian, johon silmäni loivat välittömästi katseen. Rasian sisällä hän alkoi sitten pyöritellä suurta puuterisivellintä, jolla hän suti lopuksi tuotetta kasvoilleen. Aloin tietenkin välittömästi tiedustelemaan, että mitä tuo on. Hän kertoi sen olevan puuteria, jolla saa iholle hehkua. Ilta jatkui ja unohdin koko jutun. Kävin kyllä tuonkin jälkeen ostosreissuillani ahkerasti Guerlainin hyllyn edessä, mutta koriin tipahteli lähinnä ihonhoitotuotteita, eikä katseeni kiinnittynyt Meteoriitteihin. Menikin vuosia ennen kuin ostin ensimmäiset "palleroni", mutta sen jälkeen se onkin ollut menoa. 

Tällä hetkellä en enää edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt meikkini, etten olisi puuterisivellintäni meteoriittirasiassa pyöräyttänyt. Joten voikin sanoa, että Meteoriitit ovat yksi viimeisiä asioita, mistä meikkauksessa luopuisin. Jos et ole vaikkapa tiukan highlighterin ystävä, meteoriiteilla saa sellaista hillittyä hienostunutta hohdetta, joka tekee juuri sen viimeisen pienen silauksen parempaan päin. 


Kukkaisen orvokkisilta tuoksuvia erittäin hienojakoisia puuterihelmiähän suositellaan käytettäväksi siten, että kasvojen puoliskoille tehdään G:n muotoista kuviota. Aloitat vedon keskeltä otsaa, vedät sivellintä ohimon kautta kohti alaleukaa ja sieltä kohti leuan keskipistettä. Sieltä jatkat kohti nenää kunnes tule poskiluun kohdalle ja vedät G:hen viimeisen vedon. Voitte uskoa, että nykyään rikon tätäkin suositusta huolella. Varsinkin viime aikoina olen ihastunut käyttämään Meteoriitteja silmien alla, joihin sudin niitä Real Techniquesin Setting Brushilla. Tässä toimii parhaiten Compact, koska hohto on hillittyä, vaaleaa ja neutraalia, sillä saa silmien alle juuri sopivan määrän valoa.

Itseltäni löytyy tällä hetkellä kuusi erilaista Météorites -tuotetta. Viisi näistä on Limited Edition -pakkauksissa olevia kuulia, mutta koska rasioita on hieman hankala kuljettaa mukana ja minähän en meikkiäni ilman näitä tee, olen ostanut itselleni myös Compact -version, jossa tuote on painettu litteään kivipuuterimaiseen muotoon, jonka vuoksi sitä on helppo kuljettaa mukana. Lisäksi Compactissa on todella neutraali sama sävymaailma kuin vakiokokoelmassa olevissa rasioihin säilötyissä puuterihelmissäkin, joita muuten löytyy kolmea eri sävyä. Minulla on Compactin vaalein 02 Light sävy, joka toimii omalla vaaleahkolla ihollani parhaiten.  Sitä voikin huoletta levitellä lopuksi koko kasvoille. Olen tosin kesäksi harkinnut 03 Mediumin hankkimista, koska se voisi toimia päivettyneellä iholla kivasti.

Kolmekymppisten kunniaksi Guerlain toi markkinoille suorastaan syötävän herkullisen näköiset juhlahelmet, jotka kantavat nimeä Birthday Candle Pearls. Juhlaversiosta onkin tehty todella harmooninen kokonaisuus, sillä rasian sisään on piilotettu kaunis vaalean roosan, kullan, shampanjan ja valkoisten helmien sinfonia, joka mielestäni imartelee hyvin kaikkia ihon sävyjä. 

Tiesittekö, että jokainen purkissa olevasta neljästä sävystä punnitaan erikseen, jotta purkin sävyt täydentävät toisiaan ja luovat keskenään juuri oikean neutraalin sävyn, joka valaisee ihoa? Meteoriittien teko on edelleen osin käsityötä, sillä jokainen purkissa oleva helmi on mitattu ja punnittu käsin ennen rasiaan menoa.


Löytyykö meikkipussistanne ikoniset Meteoriitit?


*Birthday Candle Pearls ja Perles Légende PR-näytteitä, saatu blogin kautta, muut omia.



22 kommenttia:

  1. Mua ehkä vähän ahdistaa tämmöiset tuotteet, joita ei ehkä koskaan saisi käytettyä pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla näkyy tossa Compactissa pian pannu, piti valita oikein kuvan kohta, ettei näyttäisi tyhjältä. :D Myös Flacons on vajonnut aika alas ja se varmaan tulee loppumaan, noihan on tosi pehmeitä, joten jos joka päivä käytät niin kyllä ne kuluu, mut toki on pitkä projekti. :D

      Poista
  2. Mulla on muistaakseni joskus ollut. Mutta en ikinä nähnyt niissä mitään ihmeellistä, muutakuin kauniin meikkituotteen :) jäivät sitten vähän pyörimään niin en ole sen ihmeemmin näihin enää ihastunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ei ole kaikkien mieleen, koska se lopputulos on todella hienovarainen, kaikille ei riittävä, mutta itselle se on just sitä mitä kaipaan meikin viimeistelyyn ja saadakseni ihooni sen hakeman heleyden. :)

      Poista
  3. Mulla on neljä rasiaa meteoriitteja, se enkeliposkipunaversio ja sitten kolmet puuterikuulat. Compact-versio löytyy myös. En keksi mitään kauniimpaa meikkituotetta! Hinta on tietenkin kauhean korkea ja harva varmaan oikeasti tarvitsisi monta rasiaa, mutta meteoriittien kohdalla mulla kyllä vähän järki loppuu. Haaveissa on hyllykkö täynnä toinen toistaan kauniimpia meteoriittirasioita :D Nuo juhlavuoden kuulat on tosi kauniit. Tämän kevään meteoriitit oli kans ihanat, mutta budjetti ei oo antanut periksi ja uusia lisäyksiä kokoelmiini ei oo nyt aikoihin tullut. Sniff.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan tarvi, kun loppuunkuluttamisessa on hienoista ongelmaa, huomaan, että toiset taipuu paremmin koko kasvoille sudittaviksi ja ne selvästi kuluu itselläni nopeampaan. Compactista paistaa melkein pannu ja Falconseissa pinta on laskenut selvästi. :D Mulla on sama haave. ;) Pitäis ostaa pallossa olevat kevätkuulat vielä kun ehtii, niitä vielä kyllä saa ainakin nettikaupoista, jos kivijalasta on loppu. ;)

      Poista
  4. Kerkaikkisen ihania, nämä ovat aivan keräilykohteita kauniine rasioineen <3 Suloista sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta samalla myös käyttökohteita, ei tarvitse pelkästään ihailla. ^_^Aurinkoista sunnuntaita Tiia! <3

      Poista
  5. Mä varmasti tykkäisin näistä, koska en pidä glitterikimalteista vaan kevyestä hohteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nää on just tuollaista haluavalle täydelliset! :)

      Poista
  6. Tutustuin meteoriitteihin teininä. Olin äitini kanssa jossain kauneusillassa jossa esiteltiin nämä helmet. Äitini osti itselleen TÖRKEÄN kalliit pallerit ja olin niin kateeliinen. Ne tuoksuivatkin niin ihanalta 💙
    Vuosia sen jälkeen äitini antoi palkerot minulle. Välillä unohdin ne. Mutta kiitos konmarin ja meikkipöydän, olen alkanut käyttämään niitä säännöllisemmin.
    Kerran pallot tipahti vessan kaapista lattialle. Onneks ei sentään pönttöön. Itkin kun helmistä muodostunut ihana jauhe meni imurin kitaan. Pallerot säilyi. Onneksi 💓 reilun 60euron arvoiset pallerot on nyt kestäneet ainakin 20v. Eli aika hyvä sijoitus kuitenkin 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, paljon aikaisemmin kuin minä, itse olin tuolloin reilu parikymppinen, kun näin Meteoriitit tuttavallani. :) Sulla on laatutietoinen äiti. <3 ;) No kyllä on todella hyvä sijoitus, jos purkista on noin pitkään riittänyt! :o :D

      Poista
  7. Itse en palloista eroja näe iholla, ehkä kultaisemmista joulupalleroista hieman. Siksi yritän käyttää vanhoja, enkä hamstrata aina uusia LE-purkkeja. Tosin se uudempi lumipallo vähän kiinnostelisi😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi joulun 2015 Perlesit on ehkä aavistuksen punertavat, vaikka sävy tosiaan on iholla kaikissa aika sama, itse käytän niitä aika paljon poskilla, enkä universaalisti kasvoilla niin kuin muita. :) Se uusi lumipallo on ihana!

      Poista
  8. Tällä hetkellä ei löydy, mutta aiemmin on pariinkin otteeseen näitä ollut käytössä. AIVAN IHANIA! Minulla on ollut sellaisia, jotka tasoittivat ihon omaa sävyä ja sellaisia, joista sai kultaista hehkua kasvoille.

    VastaaPoista
  9. Voi miten kauniit kuvat ja täytyy sanoa, näissä on niiin kaunis pakkaus! Jotenkin vetoaa muhun enemmän, kuin ne pallomaiset pakkaukset :D Mutta se on tuo väri, onkin sanonta " sitä pinkimpää, mitä vanhempaa" ;D ( eli mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä enemmän hän alkaa intoilla vaaleanpunaisesta/pinkistä xD )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myönnän, että tää Birthday-versio on varmastikin kaunein hetkeen ilmestynyt rasia, se on kuin kakku! Lisäksi puuterihelmien sävymaailma hivelee omaa silmää enemmän kuin mikään tuon Falconsin jälkeen.

      Poista
  10. Itsellä on vain refill kiinteästä meteoriitti Voyage (Mythic) puuterista, kun Sokoksen alessa maksoi peräti vajaat 17€, rasian kera alkuperäinen hinta olisi muistaakseni ollut 170€ nurkilla. Pidän puuterista kyllä, mutta en sentään tuota täyttä hintaa maksaisi :) Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, sulla on se oikein luksusversio! Joo se rasiahan siinä maksaa ei niin se puuteri, mutta hyvästä alesta olet refillinkin löytänyt. :D

      Poista
  11. Guerlainin meteoriitit on todella kauniita ♡ Itse en niitä vielä ole päässyt ostamaan, mutta ehkä sitten kun saan töitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on, yhtä paljon silmänruokaa kuin käyttömukavuuttakin. ^_^

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown