Herbina Moisture Balance Puhdistusvaahto


Herbina tuo tänään markkinoille uudet virkistävät ja kosteuttavat ihonhoitotuotteet, joihin minäkin pääsin etukäteen tutustumaan. Tiedätte, että olen vähän "ronkeli" näiden markettituotteiden kanssa ja vaikka niitä blogin kautta aina saapuukin, ne jäävät aika usein korkkaamatta. Kuitenkin jokin näissä Herbinan tuotteiden pakkauksissa sai minut tarttumaan niihin ja aloittamaan testailut. Ensimmäisenä testiin pääsi sarjan Puhdistusvaahto, joka tehty muodostamaan yhdessä sarjassa olevan Puhdistusmaidon kanssa kaksoispuhdistus. Selkeästi kaksoispuhdistus alkaa olemaan "se juttu" ihan kaikkialla, enää edes markettisarjat eivät luota siihen, että iho puhdistettaisiin vain yhdellä tuotteella. 


Herbinan Moisture Balance -sarja on suunniteltu kuivalle iholle, mutta samaan aikaan tulee myös myyntiin Energy Boost -sarja, joka on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Moisture Balance tuotteet lupaavat kosteuttaa ja tasapainottaa kuivaa ihoa. Tuotteet sisältävät mm. manteli- ja avokadoöljyjä, jotka pehmentävät, sekä luomulaatuista ruusuvettä joka tasapainottaa kuivaa ihoa. Tuoksu on naisellinen ja hieman hedelmäinen. 

Puhdistusvaahdon pakkauksen ulkomuoto on raikas. Valkoisella pohjalla hempeää ja hillittyä kuviota, joka miellytti minua kovasti. Syy, miksi tähän tuotteeseen lopulta tartuin. Käytin Herbinan vaahtoa kaksoispuhdistuksessa toisen vaiheen puhdistajana. Pumppupullosta tuleva vaahto on koostumukseltaan pehmää ja ilmavaa, mutta kasvoille levittäessä se pian häviää miltein kokonaan, mutta tuntuma pysyy silti koko ajan miellyttävän liukkaana. Itsellä on yleensä hieman arvokkaampia puhdistusvaahtoja käytössä ja tuossa vaahdon koostumuksessa huomasin tähän edulliseen sen isoimman eron. Tätä tekee mieli laittaa enemmän vaahdon katoamisen vuoksi. Käyttämissäni muissa tuotteissa vaahto on yleensä paljon kimmoisampaa ja vaikka levitän vaahtoa kasvoille, se ei katoa mihinkään vaan jatkaa ihon pinnalla elämäänsä. Tuon vaahdon latistumisen huomaa hyvin myös näistä kuvista. Ylemmässä kuvassa juuri pumpattu vaahto ja alemmassa kuvassa ihan pientä hetkeä myöhemmin otettu kuva, jossa vaahto on selkeästi latistunut kasaan. 

Kun on totuttanyt itsensä johonkin parempaan, niin tuotteen koostumus ei valitettavasti saanut itselleni aikaan käytössä sellaista kokonaisvaltaista elämystä ihon puhdistukseen jota haen, toisin kuin muut vaahtoni. Tämä vaahdon koostumus on tietenkin vain makuasia, jollekin toiselle tämä voi olla paras puhdistusvaahto maailmassa. ;)

Pesutulos oli kuitenkin hyvä ja pintakuiva iho tuntui käytön jälkeen pehmeältä ja raikkaalta. Ei yhtään kiristävävältä. Hyvä perustuote. Hinta/laatusuhdehan tässä on erinomainen, sillä puhdistusvaahdon suositushinta on n. 5 euroa. 


Millaisista puhdistusvaahdoista pidätte? Mitkä ovat suosikkituotteitanne Herbinalta? 

Tuote lehdistönäyte.



  1. Näitä oli Sokoksella jo ja hiplasin purkkeja koska ne näyttivät kivoilta. En nyt ostanut mitään mutta hyvä, että tulee uusia vaihtoehtoja edullisen pään tuotteisiinkin:) Itse en ole niin kranttu putsareiden suhteen joten ihan mielelläni kokeilen jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkit on tosiaan kivan näköisiä. Tykkään tosi paljon näiden ulkomuodosta. Mä oon sieltä krantusta päästä, kun haen puhdistuksesta elämystä niin perushyvät tuotteet siihen harvoin täysin pystyy. :D

      Poista
  2. Iih, mä tykkään kovasti tuon pullon etiketistä :) Ei ihan omalle ihotyypille sopiva, muuten ostaisin :D
    Herbinan kuivashampoosta olen tykännyt kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans, se on tosi kivasti suunniteltu, muut tuotteet jatkaa samaa linjaa. Energy Boost olisi varmaan sun iholle sopivampaa tavaraa. :)

      Poista
  3. Ihastuttavia uutuuksia :) ostin sen Energy Boost sarjan miselliveden. Ostin myös uutta muotovaahtoa ja hiuskiinnettä Herbinalta. Hyviä tuotteita hintaansa nähden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tästä sarjasta myös se misellivesi, mutta en oo korkannut sitä vielä, jännityksellä odotan, miten toimii. Aloin käymään näitä yksi kerrallaan läpi ja aloitin tästä vaahdosta. :)

      Poista
  4. Mielestäni tosi kivan näköisiä nämä Herbina uutuudet! Ei ole kyllä hinnalla pilattu ja tuon purkin huolisin kyllä ehdottomasti omaankin kosmetiikkahyllyyn.

    Iloa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookin?!? Tykkään myös, tollainen hempeä ja rauhallinen kuvio miellyttää näköhermoja. ;) Hinta on tosiaan todella alhainen, jos hakee hyvää perustuotetta, eikä halua maksaa niin tässäpä hyvä tuote. :)

      Ihanaa päivää Tiia! <3

      Poista
  5. Tämä ja se energy boost -sarja kyllä lähtee jossain vaiheessa testiin, kun saan entiset pois alta :) Muuten taitaa olla kokemusta vain siitä ruusu kasvovedestä josta tykkäsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusukasvovesi on kiva tuote, tullut kokeiltua joskus. :)

      Poista
  6. Tämä ja se Energy boost-sarja ovat niin samanlaiset, etten heti tajunnut että tämä on eri sarjaa. Moisture balance sarjassa oli myös ruusuvesi ja naamio, jotka kiinnostaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla odottaa se tän sarjan naamio tossa testiä, mulle kehuttiin sitä maahantuojan puolesta paljon, joten se lähtee seuraavaksi kokeiluun. ;) Ulkonäkö on tosi samanlainen, vähän eri sävyt. :)

      Poista
  7. Olen käyttänyt muutaman Herbina-putelin aikaisemmasta Marja Spa -sarjasta ja ollut tyyvyväinen. Kosteusvoidetta taisi mennä kolme ja puhdistusmaitoa kaksi, yövoidetta on viel jäljellä ja ihan kelpo tuote sekin.

    Nämä uudet näyttävät kivoilta, täytynee tutustua vaikket vaahtoon ihastunutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä olet sitten ihan fani! ;) Itse ootan sarjan kosteuttavalta naamiolta paljon, koska sitä mulla kehuttiin. :)

      Poista
  8. Ihanan näköinen pakkaus, todella onnistunut!
    Minä käytän oikeastaan vain markettituotteita, ja kotimainen Herbina tuo ihanan nostalgisen olon, kun minun äitini käytti sitä paljon jo 80-luvulla. Itsellä on tällä hetkellä käytössä Herbinan Fresh -sarjan ruusuvesi ja se on ollut minun iholleni oikein hyvä. Nyt on jemmassa niin paljon Lumenen ym. tuotteita että ihan heti ei ole tarvetta ostella näitä uusia Herbinoita, mutta voisin hyvin kuvitella testaavani tätä vaahtoakin kunhan varasto tyhjenee muista vaahdoista ja putsareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin, tykkään näiden pakkauksista tosi paljon, ihanan harmooniset. Ei tuu mullekaan sekva olo katsellessa. ;) Tosin Herbinalla on kyllä aina ollut mielestäni kivat pakkaukset. Sellaiset simppelit ja rauhalliset.

      Itselle Herbina tuo itselle myös tosi paljon muistoja lapsuudesta juuri 80-luvusta. Aina oli hyllyssä joku Herbinan pullo kotona.

      Poista
  9. Oon tykännyt ihan hirveästi Lumenen Bright Touchista - vaihdoin sen ollessa loppu kauppareissulla merkkiä ja ostin Niveaa, ei olisi pitänyt! Nivea onkin jäänyt käyttämättä kun LivBoxista tuli Neutrogena, mutta se on sopinut miehen käyttöön hyvin. Bright Touch on hellävarainen ja todella hyvin vaahtoava, se on kyllä upea! Näistä Herbinan tuotteista valitsisin tämän herkemmälle iholle olevan sarjan, varmaan jo ihan pakkauksenkin perusteella.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lumene-vinkistä Hanna! Pitää varmaan testata tuo vaahto. Oon käyttänyt vain Lumenen Bright Touch puhdistusvoidetta ja siitä pidin, hyvä perustuote ja kiva tuoksu. Neutrogenat on liian kuivattavia omalle iholle, ihan harmittaa, että sarjassahan on olemassa myös kuivalle ja ikääntyvälle iholle tarkoitettuja tuotteita, mutta niitä ei myydä Suomessa vaan noilla seka- ja rasvoittuvan ihon tuotteilla Neutrogena on haluttu brändätä Suomessa nuorehkoille ihmisille. ;) Jään odottelemaan, että tännekin tulisi myyntiin niitä enemmän itseäni kiinnostavia tuotteita sarjalta. :)

      Poista
  10. Mä oon kyllä aina tykännyt Herbinan tuotteista. :) Vasta hetki sitten oli käytössä kasvovesi, puhdistusvaahto, kuorinta ja naamio ja olin niihin oikein tyytyväinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Fani kuulla. Musta Herbinan tuotteet on olleet aina aika hellävaraisia, mikä on hyvä juttu. :)

      Poista
  11. Samaa mieltä vaahdon koostumuksen tärkeydestä, se ei saa lässähtää kesken kaiken. :-) Kosteuttava naamio kiinnostaa kovasti, sitä kun menee tähän naamaan niin paljon ja usein - olisi huippua löytää kohtuuhintainen & toimiva tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saa, mä tykkään, että se vaahto pysyy, pelkkä liukastunne ei riitä. :) Naamio lähtee heti seuraavaksi testiin, joten varmaan informoin siitä pian lisää. :)

      Poista
  12. Hmm. Voisi kyllä kokeilla tätä, vaikka Herbinan ruususarjan puhdistusvaahto oli mun iholle ihan liian tujua. Madaran vaahto taas sopii mun iholle hyvin, vaikka olen kyllä siirtynyt melkein kokonaan öljy-maito-linjalle mitä puhdistukseen tulee kun iho on niin herkkänä jostain syystä. En kestä yhtään kiristelevää tunnetta kasvoilla enää!

    Mutta arvaa olenko pystynyt luopumaan Sensain Creamy Soapista... Ah, se vaahto ja tuntuma ja tuoksu <3 Eikä ONNEKSI kuivata liikaa ihoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tais olla glyseriini incissa kolmosena, joten on tosi hoitavaa. Ei kiristellyt. :) Öljy-maito kyllä toimii, jos on kuiva iho. Mä ymmärrän ton Creamy Soapin, missään ei ole sellaista vaahtoa kuin siinä, ei missään. <3 Itse en pese sillä päivittäin, joten oon saanut kans pitää herkkuni. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives