Parhaat – Joulukuu`15


Palataan vielä ihan pieneksi hetkeksi menneeseen vuoteen ja joulukuuhun. Joulukuun suosikeiksi muodostui monia ihonhoitotuotteita, koska asia oli itselläni pinnalla. Juhlakausi saa minut panostamaan ihoon entistä enemmän. Tietenkin lämmitys sekä muut ilmanvaihtelut tekevät haastavuutensa siihen, että pintakuiva iho ei kuoriutuisi lopullisesti pois. Joten kaikki erikoistuotteet olivat kovassa käytössä. Ne selkeästikin auttoivat, koska iho pysyi kasvoilla rapistumatta alas. :D Joulunaika toi tietenkin käyttöön punaisen huulipunan ja miten ihanan sellaisen löysinkään varastoistani. Olin unohtanut punan olemassaolon kokonaan. Lisäksi sain vihdoin käytettyä ostamaani Sensain 38°C Separating & Lengthening -mascaraa, joka oli tähän asti se, jota en ollut koskaan Sensain mascaroista kokeillut. Kannatti käyttää, sillä siitä tuli ehdoton suosikkini. Löysin myös todellisen pelastajan kuivalle iholle.


GUERLAIN MIDNIGHT SECRET LATE NIGHT RECOVERY TREATMENT

Tämä ihmeaine on pitkäaikainen suosikkini, mutta jostain syystä tämän käyttö rajoittuu itselläni vain talviaikaan. Jos yöunet jäävät vähäisiksi, ratkaisu löytyy Midnight Secretista. Tuote sisältää mm. verenkiertoa vilkastuttavaa andioksidanttia, sekä ihoon kosteutta sitovaa lecithinia. Tuotetta levitetään kasvoille ennen nukkumaanmenoa ja kappas, aamulla iho näyttää todella virkistyneeltä ja raikkaalta. Itse tykkään käyttää tätä myös meikin alla aamulla silloin, kun haluan erityistä heleyttä pohjalta. Tuotteessa on ihanan ylellinen kukkainen tuoksu. Koostumus on silkkisen kevyttä ja se imeytyy ihoon nopeasti. Tuotetta ei suositella käytettäväksi joka päivä, ainoastaan silloin, kun iho kaipaa erityisesti piristystä. Ihana seerumi joka on ollut luottotuotteeni jo vuosia. Huomasin juuri, että pullo on jo puolessa välissä, joten kohta on uuden osto edessä.


SILK OIL OF MOROCCO MOROCCAN POPPY

Joulu ja punainen huulipuna kuuluvat vääjämättä yhteen. Olin saanut jo kesällä testattavaksi Silk Oil Of Moroccon -huulipunan, mutta jotenkin se oli unohtunut laatikkoon, kunnes joulukuun alussa kaivoin laatikoita etsiessäni punaista huulipunaa ja käteeni osui tämä Moroccan Poppy, josta tuli kertaheitolla käytetyin huulipunani joulukuussa. Huulipuna sisältää hoitavia seftifioituja orgaanisia ainesosia kuten arganöljyä, karitevoita, jojobaöljyä ja risiininsiemenöljyä sekä appelsiinin eteeristä öljyä, jotka lupaavat ylläpitää kosteutta huulilla ja antaa pysyvän värin. Allekirjoitan nämä molemmat lupaukset. Moroccan Poppy on mattapuna, mutta sen koostumus levittyy aivan mielettömän pehmeästi ja sileästi jopa hieman kuiville huulille. Ei kiristä vaan tuntuu huulilla todella pehmoiselta, mielestäni jopa pehmentää huulia. Väri pysyy loistavasti. Sitä jää toki vähän kupin reunaan juodessa teetä, mutta ei paljoakaan. Punaa ei tarvitse olla lisäilemässä vaan se kestää hyvänä useita tunteja. Huulipuna sisältää mineraaleja, eikä sitä ei ole testattu eläimillä. Puna ei sisällä myöskään synteettisiä hajusteita. Ihan mieletön uusi tuttavuus, jossa on kaikki mitä hyvältä huulipunalta voi toivoa: kaunis ulkonäkö, loistava koostumus ja pigmenttinen sävy. Minkähän 14 sävystä seuraavaksi hankkisi? Punan huulilla voit katsoa täällä, sillä se oli myös valintani uuden vuoden iltaan. 


JOE BLASCO ULTRALIFT SERUM

Joe Blascon Ultralift -seerumi on tehoseerumi, joka kiinteyttää, kirkastaa ja elvyttää ihoa välittömästi, siksipä se onkin loistava meikin alla. Itselleni tämä on nimenomaan tuote meikin alle. Seerumi toimii tuhkimotippojen tapaan, se ikäänkuin kuroo kasvot kimmoisamman näköiseksi ilman kiristävää pintaa. Säännöllinen käyttö lupaa vahvistaa ihon sidekudosta. Seerumia voi käyttää voiteen alla tai yksinään. 


DECLÈOR SMOOTHING NIGHT BALM

Mitäs sitten kun pakkasten alettua alkaa kasvoja kiristelemään ja tuntuu, että mikään ei auta? Silloin tulee apuun erilaiset balmit. Ne ovat astetta tehokkaampia kuin voiteet. Koostumukset ovat paksuja ja erittäin hoitavia. Meikin alle nämä eivät sovi, mutta yövoiteena ovat erinomaisia. Declèorin Smoothing Night Balm on tarkoitettu +30-vuotiaille ensimmäisiin ilmejuonteisiin, mutta suosittelisin sitä ihan kaikille ihon kuivuudesta kärsiville. Balm on paksua, joten sitä otetaan vain pieni nokare, jota lämmitetään ensin sormien välissä, jonka jälkeen sulanut tuote levitetään puhdistetuille kasvoille. Vaikuttavina aineina on käytetty siloittavaa kääpiöesikkoöljyä sekä voipuunvoita, jotka uudistavat ihoa yön aikana. Capuacu-voi kosteuttaa tehokkaasti ja mandariiniöljy toimii andioksidanttina. Balmi tekee yön aikana ihan mielettömiä ihmeitä iholle. Kaikki kuivat kohdat häviävät ja iho tuntuu aamulla joustavalta ja pehmeältä. Uskomaton fiilis. Tuotetta ei tarvitse käyttää joka yö, ainoastaan silloin, kun iho kaipaa pikaista apua. Annan jopa tämän tuotteen hieman kummallisen tuoksun anteeksi, niin loistava tämä on. Tuoksu ei ole nenääni kovinkaan miellyttävä, sillä siinä on vähän mandariinia, mutta haistan tässä myös selvästi bensan. :D Ensimmäisen käyttökerralla harkitsin voidetta vartin kasvoillani nuuhkuteltuani, että menen pesemään sen pois, mutta päätin jääräpäisesti nukkua aamuun. Aamulla tuoksua ei enää ollut ja tulokset olivat sellaiset, että käytin tätä melko ahkerasti joulukuussa. Tuoksuunkin alkoi useamman käyttökerran myötä turtua, mutta en vieläkään pidä siitä erityisesti. Koska tämä on niin loistava ihon kosteuttaja tai oikeastaan paras mihin olen ikinä törmännyt, jatkan käyttöä.


SENSAI 38°C SEPARATING & LENGTHENING MASCARA

En vaan voi kysyä kuin itseltäni miksi? Miksi en kokeillut Sensain 38°C Separating & Leghthening -mascaraa aiemmin? Sillä siitä tuli välittömästi kaikista kolmesta suosikkini. Tuote on muiden Sensain mascaroiden tapaan kestävä ja se peseytyy pois vain lämpimällä vedellä. Tämä ripsiväri sisältää kuitenkin ripsiä pidentäviä kuituja, mitä ei kuitenkaan ole ihan hirveästi, mutta kuitenkin niin, että se erottelee ja pidentää ripsiä todella hyvin sekä tuuheutta. Omissa ohuen lyhyissä mutta tuuheissa ripsissä tällä saa ihan loistavaa jälkeä. Ripsistä tulee todella pitkät ja tuuheat. Tykkään myös harjasta. Se ei ole mini, mutta ei suurikaan. Rakkautta!

Löytyikö joukosta tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?


Osa tuotteista lehdistönäytteitä, osa omiani.






  1. Tuo Night Balm herätti heti kiinnostusta. :) Saako sitä suomesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa, Suomessa on nelisenkymmentä Declèor-jälleenmyyjää. Ne löydät täältä: http://www.decleor.fi/points-de-vente.php

      Poista
  2. Tuo Blascon seerumi on käytetty viimeistä tippaa myöten, pidin siitä kovasti. Kaunis tuo huulipuna ja tuo Guerlainin pullo vetoaa, on aivan upea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on todella hyvää ja just meikin alla. <3 Huulipuna on koostumukseltaan paras mattapuna mitä mulla on, MAC:in matat tuntuu tuohon verrattuna tosi kuivalta, toi on koostumukseltaan ihanan pehmeä ja jopa vähän kosteuttava. Ihan rakkauspuna. :)

      Poista
  3. Kyllä löytyi, mutta harmikseni en ole vielä päässyt testaamaan tuota Blascoa,vaikka se laatikossa odotteleekin. Mulla on menossa toisen tuotteen testaus ja se on 30 pv, joten sitten isken tähän:) Huulipuna on siis Moroccon? Se hiusmerkkikö? Näyttää ja kuulostaa hyvältä. Sensain ripsarit on parhaita, mutta itselleni suosikiksi on tullut se pulleampivartinen pakkaus:) Nyt juuri testaan Lumenen uuttuutta ja se on kyllä yllättäjä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää Moroccan Oil on se hiusmerkki, mutta tää on Silk oil of Morocco, mutta toki näiltäkin löytyy myös hiustenhoitoa, sen lisäksi ihonhoitotuotteita ja meikkejä. Maahantuojan sivut: http://www.lanina.fi Huulipunan sävy on taas Maroccan Poppy. :)

      Mulla ei jostain syystä se "pulleavartisempi" pysy ihan yhtä hyvin ripsissä kuin tämä ja se "alkuperäinen", päivänmittaan ripottelee silmien alle palasia. Käytän sitä toisinaan, mutta ei ole se mun suosikki tuon vuoksu. En tiedä mikä siinä koostumuksessa on, että ei ole mun silmissä yhtä kestävää kuin nämä kaksi muuta. :(

      Poista
  4. Me ollaan jotenkin samalla "kosmetiikka-aaltopituudella!" kun kaikki esittelemäsi kosmetuotteet on mielestäni kiinnostavia. Ihonhoito on intohimoni ja esittelet aina kaikkia kiinnostavia juttuja kyseisestä aihepiiristä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla emmi. :) Itse olen käyttänyt niin paljon tuotteita, että huomaa, että mitä enemmän aikaa kuluu sen mielenkiintoisempia ja innovatiivisempia tuotteita sitä yrittää löytää. Sellaisia erilaisia, mistä ehkä ei voi välttämättä monista muista paikoista lukea. Myönnän ihan rehellisesti olevani ihonhoidossa pieni hifistelijä, mutta siinä on etunsa, blogiin ei pääse muut tuotteet kuin ne joista olen oikeasti pitänyt, huteja tulee paljonkin aina matkan varrella. :D

      Poista
    2. En ite voi sanoa että olisin ihan hirveesti kaikenlaista kokeillut, mutta sytyn yleensä vaan sellasille tuotteille missä on jotain spesiaalia ja hifistelyä. Esim. Supermoodin Beauty Sleep-moodin seerumeissa on merifenkolin kantasolu-uutetta mikä kuulosti niin jännältä että innostuin niistä heti :-D Että jotain spesiaalia pitää olla, ihan mikään perusrasva ei innosta.

      Poista
    3. Mua kans kiinnostaa erikoiset raaka-aineet, vaikka en sillä tavalla inci-listoista ymmärrä, mutta erikoisempi raaka-aine herättää heti mielenkiinnon. :D Vähän kuin tuoksussakin. :D

      Poista
  5. Oi muutamia ihanuuksia taisin taas löytää :)

    VastaaPoista
  6. Näistä mitään en ole itse käyttänyt, mutta huulipunaa kohtaan mielenkiintoni heräsi! Pahoin pelkään, että toi on kulutussäännöstelystä huolimatta ostettava :D Ainakin jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
  7. Oi oi oi, huulipuna kutkuttaa, "ylläri" sinänsä :D Ja jopa löytyis jälleenmyyjä omasta kaupungista... Kuulosti kyllä tosi hyvältä. Ja kiva kuulla myös tuosta sensaista, koska jäin joskus siihen luuloon, että kaikki muut kuin perus38 pysyvät huonosti. Mut se olikin vain se tuuheuttava. Joten ehkä vois joskus kokeilla tätä, tosin mun omat ripseni eivät ole kovinkaan tuuheat ja on kohtia, joissa hädin tuskin on ripsiä, et en sit tiedä, toimisiko kuitenkaan hyvin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilin itsekin tuon Sensain pysyvyyttä, koska se Volymising ei tosiaan pysy itsellä aivan yhtä varmasti kuin se alkuperäinen, toki se vaan tiputtelee loppupäivästä pieniä paloja, jotka on helppo sutaista pois, mitään sotkua ei tule. Tämä pysyy yhtä hyvin ainakin itsellä. :)

      Poista
  8. Tuon Midnight Secretin olet maininnut ennenkin, joten kiinnostus on herännyt. Vielä minä sen hankin...olen muutenkin ikäänkuin löytänyt Guerlainin uudelleen viime aikoina.
    Ripsivärit jakavat mielipiteitä ja niin tämä Sensaikin: en tullut ollenkaan toimeen juuri tuon kanssa. Sen sijaan separaiting+lengthening oli hyvä. Kunhan sen sai vielä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Midnight Secret on aivan loistava sellaisena silloin tällöin hemmotteluna, riittää pullo itsellä aina reilusti yli vuoden. Säilyttää vaan valolta suojattuna ja viileässä niin hyvin on pullossa seerumi säilynyt priimana. :) Itsehän oli siitä outo, että mulla oli Guerlain tosi iso juttu jo kaksikymppisena, sitten siinä kolmenkympin kieppeillä tuli pieni tauko, kunnes löysin sun tapaisesti brändin uudestaan, muutenkin mun mielestä Guerlain on nuorentanut tosi paljon brändiään viime vuosina ja varmasti tavoittanut myös nuorempiakin faneja toisin kuin silloin, kun itse olin kaksikymppinen.

      Noi Sensai mascaroiden pysyvyydet tuntuu olevan tähdistä kiinni. ;)

      Poista
  9. Hyvää tätä vuotta Jonna! <3

    Decleorin balmista tuli heti mieleen luonnonkosmetiikan puolelta Neal's Yard Remediesin Wild Rose Beauty Balm. :) Näyttää samalta ja vaikutuskin taitaa olla samankaltainen. Ihanan kuuloinen tuote tämäkin, mutta kuvailemasi kummallinen tuoksu ei saisi mua hankkimaan tuotetta (enkä tosin muutenkaan enää oikein innostu normikosmetiikasta). ;)

    Sensailta mulla taitaa olla just tämä kokeilematta, pikkuharjainen on hyvä arkiripsari, tuuheuttava turhan sottaava. Mulla on nyt ollut käytössä näistä "kolmekaseista" Idunin versio, muuten ok, mutta varisee. Isadoran vastaavat on ollut toimivia. Törsäsin ennen joulua ja tilasin Kjaer Weissin ripsarin, no eihän sitä toki voi näihin em. verrata ja muutenkin pysyvyys on aika heikkoa mun ripsissä. Ja sitä saa sutia aika monta kerrosta ennenkuin näkyy ripsissä. Mutta tuohon taitaa auttaa se, että käyttää vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Ulpu!

      Pitää laittaa Neal`s mieleen. Tosiaan mun nenään tossa on bensan tuoksu (en tiedä tekeekö joku aromaterapeuttinen tuoksu sen), mutta kannattaa jälleenmyyjäpaikassa testeristä nuuhkaista tuoksuuko omaan nenään, tuoksut on niin henkilökohtaisia juttuja. :D

      Se tuuheuttava Sensai on tosi märkämassaista verrattuna tähän. Tämä on musta paksuin näistä kaikista koostumukseltaan. Kjaer Weiss pysyy itsellä ehdottomasti parhaiten ei-38 -ripsareista, sitä tosiaan pitää laittaa ainakin pari kerrosta, mitään huikeaa jälkeä sillä ei saa. Tykkään siitä, että se ei suttaannu silmien alle vaan se pikkusotku mitä päivän lopussa on, on lähinnä ripsivärin palasia, jotka on helppo pyyhkiä pois. :)

      Poista
  10. Hei vielä tuli mieleen sellainen, että jos innostut, niin olisi kiva joskus saada sellainen huulipunavertailupostaus. Kun aika monista huulipunista kirjoittelet ja monista myös tykkäät, niin olis kiva saada samaan postiin vertailua eri merkkien ominaisuuksien välillä ja lopputulos, jos on joku, mikä on ylitse muiden. Toisaalta tämä voi tuntua toistamiselta, kun olet kuitenkin yksittäisten punien kohdalla jo kuvaillut ominaisuuksia. Mut tällai huulipuniin hurahtaneena ja koko ajan uusia ja entistä parempia etsivänä, tuli mieleen, että tuollainen vois olla kiva idea. Ota tai jätä, ihan miltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste otettu vastaan, koitan saada tuon kaltaisen postauksen tehtyä tämän vuoden aikana. Yritän saada mukaan toisen testaajan, niin saisi vähän enemmän näkökulmaa, ihmiset kuitenkin hakee punilta eri juttuja. (tasapuolisuuden nimissä ;) ) Itse asiassa innostuin niin, että voisi tehdä marketti -ja selektiivisistä tällaisen erikseen, koska niitä on mun mielestä vähän hankala verrata, vaikka markettituotteissakin on muutamia huippuja, mutta omat suosikit löytyy selektiiviseltä puolelta.

      Poista
    2. Jee! Jään innolla odottamaan :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives