Lancôme La vie est belle l`eau de toilette florale


Tuntuu ihan käsittämättömältä, että siitä on kaksi ja puoli vuotta aikaa, kun kirjoittelin teille Lancômen La vie est belle -tuoksusta. Tuoksu ilmestyi vuonna 2012, mutta siitä huolimatta minä pidän sitä jonkinlaisena uuden ajan klassikkona, sillä se on vakiinnuttanut suositun asemansa tuoksumarkkinoilla. Siitä kertoo jo sekin, että vuoden 2014 lopussa La vie est belle oli maailman neljänneksi myydyin tuoksu.

Nykyisin tietenkin on tapana se, että kun saadaan tehtyä joku oikein myyvä tuoksu, siitä alkaa ilmestymään flankereita, niin kävi myös La vie est bellen kohdalla. Aiemmat flankerit eivät itseeni ihan valtavasti iskeneet, mutta en tiedä mitä Lancômella on kuluneen vuoden aikana puuhailtu, sillä kevättalvella myyntiin tullut La vie est belle l`eau de toilette florale iski tuoksuhermoihini siihen malliin, että minun on pakko myöntää, että tykkään tästä jopa enemmän kuin alkuperäisestä tuoksusta ja se on paljon se. Alkuperäinen tuoksu on tumma ja lämmin, minulle ehdottomasti syksy/talvi tuoksu, mutta Florale tulee kukkimaan kaapissani ympäri vuoden.


Minulle Florale on hyvinkin erilainen tuoksu kuin alkuperäinen La vie est belle, mutta on siinä silti jotain samaakin. Sitä kuvaillaan myskiseksi kukkais-itämaiseksi tuoksuksi. Se on edeltäjänsä tapaan hienostunut, siinä on edelleen hienoista lämpöisyyttä, pehmeyttä ja makeutta, mutta kukkien sinfonia pääsee uudessa versiossa mielestäni paremmin esiin ja se onkin oikeastaan se syy, miksi rakastuin tähän ensimmäisellä nuuhkaisulla.

Tuoksulla on valloittava luonnollisen raikas kukkaissydän, joka koostuu pienen itämaisen vivahteen antavasta ostmanthuksesta, puuterisesta iiriksestä, jasmiinista, magnoliasta ja mimosasta. Kukkaista kokonaisuutta painottaa alun kirpeän raikas bergamotti. Pohjalla tuoksun viimeistelee lempeän rauhoittavat myskin, puun ja ambran -vivahteet. Olen haistavinani myös pientä hedelmäisyyttä, joka tulee luultavimmin ostmanthuksen aprikoosisesta vivahteesta.


Kun aamulla suihkautan ranteeseeni suihkauksen uutta Floralea, minut valtaa lämpö. Olo on turvallinen ja onnellinen, hyvin seesteinen. Tuoksu osaa samaan aikaan rauhoittaa, mutta myös valloittaa. Pieni suihkaus tuoksua ja tuntuu, että juuri nyt kaikki on mahdollista. Se antaa kantajalleen itsevarmuutta ja korostaa naisellisuutta. Tuoksun kesto iholla on huikea. Omasta ranteestani haistan tuoksun puiset vivahteet vielä kymmenen tunnin päästä.

Pullo jatkaa aiemmin ilmestyneiden La vie est belle -tuoksupullojen linjaa. Läpinäkyvä pullo tuo esiin hempeän ja hennon vaaleanpunaisen tuoksunesteen. Pullon kaulan ympärille on kiedottu vapautta siipien muodossa koristava herkkä valkoinen kukka. Pullo kuvastaakin hyvin sitä, mitä sen sisältä tulee löytymään.


Tuoksun luojina ovat toimineet maineikkaat Anna Flipo ja Dominique Ropion, joiden nimet eivät tuoksujen ystäville paljon esittelyjä kaipaa. Anna Flipo on luonut tuoksuja mm. Chloèlle, Jimmy Choolle ja Paco Rabannelle. Dominique on kunnostautunut tekemällä ikonisia tuoksuja Burberrylle, Cacharelille ja Viktor & Rolfille.

Joko olette tuoksutelleet La vie est belle -tuoksuperheen uusinta tulokasta?

Suositushinta:
La vie est belle edt florale 50ml, 69€


Tuoksu saatu goodie bagista.



  1. Kuvat kuin naistenlehdestä! <3 Aion tuoksutella, alkuperäinen ei napannut, mutta josko tämä. <3 Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Mä luulen, että sä tykkäisit tästä, tämä on alkuperäistä hivenen kevyempi, raikkaampi ja pehmeämmän kukkaisempi. :)

      Aurinkoista päivää Tiia! <3

      Poista
  2. Alkuperäinen ei sovi mun iholle, mutta tuoksuu muiden iholla ihanalta. Aina satun kysymään, kun jollain sitä on! :) Tämä taas on enemmän mun tyylinen. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei onneksi tuoksut ihan hirveästi iholla muutu, joitain poikkeuksia toki löytyy niin lopulta on sitten kyse siitä tykkäänkö itse tuoksusta. Mutta joo on tullut tuoksuja vastaan, jotka tuoksuvat ihan älyttömän hyvältä muilla ja itsellä ei toimi ollenkaan samalla tavalla.

      Tää on kyllä ihana! <3

      Poista
  3. Tämä eka kaunis elämä oli ihan suosikkini, kun joitakin vuosia sitten tuli! Nyttemmin en enää lasten vuoksi tuoksuttele, niin en ole edes tutkinut mitä uutuuksia maailmalle tuleekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että alkuperäinen oli suosikkisi. Sitten kun lapset kasvaa ja jos tuoksumaku on sitten muuttunut hieman kevyemmäksi, niin kannattaa pitää tää mielessä. ;)

      Poista
  4. Tällä hajuvedellä on kauniin klassinen pakkaus, ja helposti arvaa, että se sisältää naisellisen tuoksun. Flankeri oli muuten itselleni ihan uusi sana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään myös pakkauksesta todella paljon, olisko jopa yksi suosikkejani. :) Flankeri on tosiaan aika paljon käytössä kuvaamaan noita tuoksuja, mitä sitten alkuperäisen tuoksun jälkeen tuutataan eri variaatioita pihalle. :)

      Poista
  5. Täytyy käydä nuuhkimassa, alkuperäinen ei ollut yhtään "mun" tuoksuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä, koska musta tää on helpommin lähestyttävä ja hyvinkin erilainen kuin se alkuperäinen tuoksu. =)

      Poista
  6. Tätä en ole nuuhkinut, mutta päätin jokunen aika sitten, että sen originaalin ottaisin kyllä mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä nuuhkimassa, mutta suhtautua niin, että tää on aika erilainen kuin alkuperäinen. Tykkään, että se lämpöisyys ja vieno itämaisuus on silti tässäkin läsnä. :)

      Poista
  7. Kauniit kuvat ja ihanaa kerrontaa:) Kun tätä suihkaisee, voi pystyä mihin vain ja toivottavasti se antaa itsevarmuutta naisille. Tuoksussa on varmasti taikaa, joten pitää mennä nuuhkimaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M. :)

      Ehdottomasti on taikaa, tästä tulee hyvä ja itsevarma fiilis, just sellaisia tunteita tuoksun pitää herättää. <3

      Poista
  8. Mä en oo tätä vielä nuuhkinut. Tuo eka mulla oli, mutta se ei sopinut mulle. Muilla se tuoskuu ihanalta, mulla mummolta. Annoin siskolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummo ei kuulosta ikinä hyvältä tai ehkä sellaisen nostalgiatripin ajaksi. :D Tää on kyllä erilainen kuin se eka, kannattaa käydä nuuhkimassa ja kokeilla iholle, jos tää olis sit nuorekkaampi kuin granny. ;D

      Poista
  9. Mä oon miettinyt sen alkuperäisen ostamista äidille lahjaksi, ainakin pullosta nuuhkaistuna se tuoksuu lupaavalta. Täytyy ihan mielenkiinnosta tuoksuttaa sitä ihollekin asti, nyt kun luin muiden kommentteja kiinnostuin, onko se mullakin mummo mahdollisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ja kerro oliko mummo, mullahan se ei ole. Itseasiassa olen ymmärtänyt, että kyseinen tuoksu on erittäin suosittu parikymppisten keskuudessa, siitä tuli uusi Coco Mademoiselle. ;)

      Poista
  10. Minulla on alkuperäinen ja tykkään siitä edelleen, sääli vain että se on supersuosittu. Hih, mistähän kekkaisi jonkun vähän yksilöllisemmän aarteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on supersuosittu, jos haluaa erottua joukosta niin ei ehkä ole aamuisin se ensimmäinen valinta. Nyt vaan ahkerasti haistelemaan, niin kyllä se löytyy! :)

      Poista
  11. Tätä uutuutta en ole vielä kokeillut, kun tuo aiempi on niin suuri pullo, että ajattelin käyttää sen ensin loppuun. Ja minä niin tykkään siitä, sopii ilmeisesti hyvin iholleni koska kaikki tuttavani kehuvat tuoksua. Mukavaa alkukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään myös itse siitä alkuperäisestä, mutta tää on kukkaisessa keveydessään enempi mun juttuni, mutta ihania tuoksuja molemmat. :)

      Ihanaa alkukesää klaara!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives