Gucci Bamboo EdT


Viime vuosina tuoksumaailmaan on minusta tullut uusi omanlaisensa genre vesituoksuihin tai sitten vesituoksut ovat näin 2010-luvulla alkaneet jalostua täysin erilaisiksi. Oletteko huomanneet saman? Joka tapauksessa nämä eivät ole samanlaisia vesituoksuja, mitä 90-luvulla tehtiin vaan sellaisia, joissa raikkaus kohtaa raikkauden sijaan syvyyden, makeuden ja sellaisen saippuaisen puhtauden. Ensimmäinen tällainen tuoksuttelemani tuoksu oli Bvlgarin Omnia Paraiba. Kun tuoksutin viime vuoden loppupuolella Guccin Bamboo EdT:ta*, tajusin välittömästi, että nyt ollaan taas samantapaisen tuoksun äärellä. 


Guccin Bamboo EdT on tuoksu, joka on samaan aikaan vahva ja naisellinen. Tuoksun alku on raikkaan kukkainen: appelsiinin kukkaa, kirpeää sitruksista bergamotia, joita pehmentää hedelmäinen mandariini. Sydäntuoksussa jasmiinia, eksoottista ylang-ylangia sekä liljaa, joka antaa tuoksulle sen puhtaan saippuaisen vivahteen. Pohjatuoksu on lämmin ja pehmeä. Hieman puista vivahdetta pohjaan tuo santelipuu, makeutta vanilja ja pehmeyttä lämmin myski. 

Guccin Bamboo on juuri sellainen tuoksu, mitä itse tykkään käyttää lämpiminä kesäpäivinä tai suihkauttaa ylleni, kun tiedän viettäväni koko päivän kotona. Se on yhtä aikaa rento, mutta hienostunut. Siinä on jotain puhdasta, mutta aavistus kiehtovan makeaa vivahdetta, joka tekee siitä loistavan raikkaan, saippuaisen, mutta erittäin kermaisen pehmeän tuoksun, joka tuoksuu pitkään. 

Tuoksu on EdT, mutta tämän kesto on huikea. Itse haistan tämän helposti vielä 10 tunnin päästä ranteesta, joten siltä osin toimii myös hyvin työtuoksuna, koska tätä ei tarvitse päivän aikana lisäillä. 

Upeasti leikatusta lasipullosta tulee Artdeco -fiilikset. Korkki on saanut vaikutteita Guccille tunnusomaisista bambukahvoista. 


Oletteko tuoksutelleet Guccin Bamboo EdT:ta? Mitä mieltä olette tällaisista uudemmista pehmeän raikkaista tuoksuista?

Suositushinta:
Gucci Bamboo EdT 30ml, 69,90€
Gucci Bamboo EdT 60ml, 89,90€


*Tuoksu PR-näyte, saatu blogin kautta.



  1. Itse en tälle tuoksulle muistaakseni aivan täysin lämmennyt.. Pitäisi käydä uudelleen testaamassa onko mieli muuttunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on oikeasti tosi jännä ja erilainen tuoksu, vähän sellainen, että tästä pitää tai ei. :)

      Poista
  2. Bamboo on yksi ehdottomista suosikeista, olisiko jo peräti kolmas pullo menossa. <3 Se on sopivan lämmin, muttei liian raskas päiväkäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on kyllä sitten kyse todellisesta suosikista!!! Onko sulla muuten tämä EdT vai EdP -versio? Itse en ole muistaakseni tuoksutellut EdP:a ollenkaan (tuli ensin), tämä EdT tuli viime keväänä myyntiin. :)

      Poista
  3. Olen tätä tuoksua nuuhkutellut ja ajatellut, että se sopisi äidilleni täydellisesti. Ihana tuoksu! Valitsen meidän perheen tuoksut aika usein, on niiin kiva löytää tuoksu jonka tietää sopivan toiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä yhtään ihmettele, että olet teidän perheen "tuoksumestari". ^_^Toi on oikeasti ihan parasta, monta kertaa jotain tuoksua nuuhkiessani mietin, että tää olisi ihan sen tai sen tuoksu.

      Poista
  4. Täytyykin heti tänään mennää tuoksuttelemaan tätä, kuvauksen perusteella vaikuttaa ihan sellaiselta mistä tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, mä luulen, että voisit tykätä tästä. :)

      Poista
  5. Oon sun kanssa samaa mieltä, että pullo on ihanan elegantti ja se onkin houkutellut mut tuoksuttelemaan tätä useampaan otteeseen :) mutta ikävä kyllä tuoksu ei ole yhtään mua. Mää aina elättelen toiveita, että kukkaistuoksut sopisi mulle, mutta eivätpä ne koskaan oikein sovi. Mää tarvitsen yleensä jotain melko makeaa tai sitten kirpeän sitruksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mun mielestä varsinkin todella jännä tuoksu puhtautensa vuoksi, ei edes pelkkää kukkaisuuttaa. Tästä tosiaan uupuu ihan alkua lukuunottamatta tuo kunnon sitruksisuus, se tulee ihan alussa, mutta ei jää kyllä pitkäksi aikaa nenään. Makeutta tässä on tosi hintsusti, joten en ihmettele, että ei ollut makuusi. Tosi harmi, jos pullo on miellyttänyt. ^_^

      Poista
  6. Enpä olekaan tähän ehtinyt törmätä, mutta lupaavalta kuulostaa :) Pullokin on kaunis kuin koru ♥

    VastaaPoista
  7. Wau mikä kesto ja kivan klassinen pullo. Tätä täytyy ehdottomasti tuoksutella. <3 Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää kestää ja kestää... Näissä Bamboo-tuoksuissa on tosi nätit pullot. :) Mukavaa iltaa Tiia! <3

      Poista
  8. Puhtaus kuulostaa tuoksussa mielenkiintoiselta, täytyy käydä ehdottomasti tuoksuttamassa. Mietin jo, voisiko tässä olla jotain, mikä veisi tuoksumuistoissa Thaimaaseen, siellä kun oli aika huumaavan ihana, kostean kukkainen ja vähän makeakin tuoksu ilmassa ( ainakin joidenkin kukkapensaiden lähettyvillä :D ) Pullokin on todella upea ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on just sellainen puhdas hieman saippuainen vivahde, mutta sitten on makeutta ripaus ja kukkaisuutta. ^_^

      Poista
  9. En saa vastausta liitettyä aiempaan viestiini, mutta mulla onkin EdP-versio, en muistanutkaan. Tarttis taas ostaa uusi, samoin toinen ihastukseni Le Jardin de Monsieur Li vetelee viimeisiä suihkauksiaan, kääk! Jälkimmäisestä saan muuten ihan aina kehuja ihmisiltä, kun sitä käytän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, no mikähän siinäkin taas on, joku bloggerin bugi... Mä mietinkin, että jos sulla on EdP, koska se on ollut markkinoilla kauemmin, pullot on hämmentävästi saman, ainoastaan tuoksuneste on hieman erisävyistä. Mietin, että aika haipakkaa oot saanut tätä EdT:ta käytellä, toki se mahdollista on, jos on ainut tuoksu. :D Monsieur Li on aivan ihana, mä käytän sitä vain kesällä, onneksi kohta voi taas ottaa kesätuoksut esiin. Ilmeisesti sopii sun ihon ph:n kanssa tosi hyvin yhteen, jos siitä kehuja satelee. ^_^Jännä että niinkin simppeliltä äkkiseltään tuoksuva tuoksu, herättää ihmisten huomion.

      Poista
  10. Ihana, tyylikäs pullo! Ja kertomasi mukaan tuoksu, josta pitäisin. Puhdas ja kuitenkin makea, kuulostaa hyvältä. Tulee kesä mieleen. Pitää tuoksutella, kun menen Sokokseen.
    Kiitos hyvästä esittelystä ja nuo kuvasi ovat taas niin kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Tämä on tosiaan puhdas, ripauksella makeutta. :) Kiitos. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives