TOP5 Parhaat seerumit


Moniko vielä miettii mikä tarkoitus seerumeilla on ihonhoidossa? Kaikille asia ei ole täysin selvä, joten seerumi on usein se tuote mikä ensimmäisenä jätetään pois ihonhoitorutiineista turhana. Ei kannattaisi. Seerumeissahan kaikki iholle hyvää tekevät aineet ovat tiivistetyssä muodossa ja yleensä niiden molekyylikoko on pienempi kuin esim. kasvovoiteissa, joten aktiiviaineet pääsevät paremmin imeytymään ihoon. Aktiiviaineita käytetään seerumeissa myös kasvovoiteita enemmän. Seerumeita on koostumukseltaan erilaisia mm. vesimäisiä, geelimäisiä ja ohuita, mutta varsinkin luonnonkosmetiikassa seerumit voivat olla usein myös öljypohjaisia. 

Seerumeita voi käyttää kuuriluontoisesti ihon kunnon mukaan. Itse käytän seerumeita vuoden ympäri joka päivä, mutta vaihtelen seerumeita sen mukaan, mitä ihoni tuntuu tarvitsevan. Onko se kuiva? Kaipaako heleyttä? Ohuita ja vesimäisiä seerumeita käytän niin päivä- kuin yövoiteidenkin alla. Sen sijaan öljypohjaisia seerumeita käytän yleensä vain öisin. Seerumi on itseasiassa hyvä levittää hieman kosteille kasvoille. Laitan alle aina ensin kasvo/hoitoveden ja/tai essencen, jonka jälkeen lisään välittömästi päälle seerumin. Yleensä yksi pumppaus seerumia on tarpeeksi koko kasvoille ja kaulan iholle. 

Olen käyttänyt elämäni aikana varmasti kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia seerumeita, koska aloitin niiden käytön jo reilusti alle parikymppisenä. Jos sinulla on normaali iho, seerumin tekemiä positiivisia vaikutuksia ihossa on vaikeampi huomata, voit juurikin ajatella, että tuskin ne mitään tekevät. Mutta jos ihossa on mitä tahansa pientäkin ongelmaa, hyvän seerumin kanssa ero on helppo huomata, jopa lyhyelläkin käyttöajalla. Omat viisi suosikkiseerumiani ovat sellaisia, että näen niiden positiiviset vaikutukset iholla jo muutamassa päivässä, se onkin ehdoton juttu ja vaadin sitä, että voin sanoa seerumia hyväksi. 


Bakel Malic – Tutustuin tähän seerumiin ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten, siitä lähtien ei ole tullut talvea, ettei kaapissani olisi ollut yhtä pulloa Malicia. Monesti happoja sisältävissä seerumeissa on omalla pintakuivalle iholleni se vaikeus, että ne kuivattavat ihoani liikaa, mutta Malic ei tee sitä. Seerumin tehtävänä on kuoria, kirkastaa ja tasapainottaa ihoa. Talvella kun ihoni on pintakuivimmillaan juuri hellävaraisesti kuoriva ominaisuus on enemmän kuin tervetullutta. Käytän Malicia tällä hetkellä päivittäin ja jatkan sen kuuriluontoista käyttöä ainakin helmikuun loppuun asti. Laitan seerumia aina yöksi, mutta joskus myös aamuisin päivävoiteen alle. En voisi ajatellakaan luopuvani tästä, sillä Malicin ansiosta ihoni on tällä hetkellä aivan loistavassa kunnossa. Se on pehmeä, pinta on hämmentävän sileä ja huokoset ovat jälleen kerran supistuneet silmissä kuurin aikana. Meikki levittyy iholle kuin unelma, eikä yhtään kuivaa kohtaa löydy kasvoista. Malic on sekoitus kosteuttavia kasvipohjaista glyseriinia ja ammonium hydroxydea. Kuorivina ainesosina toimivat malic,-mandelic,- tartaric,- ja kojic -hapot. Koostumus on väritöntä, liukkaan geelimäistä ja lisäksi tuote on täysin tuoksuton. Suosittelen kaikille muille, mutta todella kuivaihoisten kannattaa jättää tämä väliin. 

Esse Plus Probiotic Serum – Essen seerumin taika on siinä, että se sisältää millilitraa kohden yli miljardi elävää probioottimikrobia. Ainoa huonopuoli on se, että seerumia ei voi käyttää sellaisenaan vaan se on yhdistettävä Essen omaan voiteeseen, mutta mielellään niin, että muutkin käytössä olevat tuotteet olisivat ainoastaan Esseä. Joten tätäkin seerumia käytän kuuriluontoisesti. Itselleni nyrkkisääntö kuurin aikana on se, että seerumin päälle lisään AINA Essen oman voiteen ja koko muu ympärillä oleva ihonhoito on tuolloin luonnonkosmetiikkaa. Seerumi sopii kaikille ihotyypeille, mutta varsinkin ikääntyvälle iholle. Koostumus on öljymäistä, joten käytän tuotetta pääosin vain öisin. Sopii myös aknen, rosacean, POD:in ja atopian hoitoon. Tuoksu on järjettömän ihana, sellainen jännän makea. Esse-kuurin puoleen käännyn silloin, kun ihoni ärtynyt ja kenkulla tuulella, sillä tällä seerumilla saan rauhoitettua sen mahdollisimman nopeasti.

Kiehl`s Hydro-Plumping Re-Texturizing Serum Concentrate – Vaikka saankin pintakuivuuden pidettyä kurissa happoja sisältävällä seerumilla, en koe kuitenkaan järkeväksi, että "rasittaisin" ihoani jatkuvasti tällaisillä tuotteilla vaan minusta iho tarvitsee välillä lepoa, jotta saan taas noista tuotteista parhaan terän irti. Silloin käännyn todella kosteuttavan vaihtoehdon puoleen, mikä on itseasiassa näistä uusin tuttavuuteni. Kiehl`s in jännän koostumuksen omaava seerumi häivyttää iholta kuivat kohdat sekunneissa ja tekee kasvoista kimmoisamman oloiset. Tuotteen kosteuttava teho perustuu siihen, että seerumi sisältää peräti 15% kasvipohjaista glyseriiniä. Tämä toimii myös meikin alla. Tuote on omaan nenääni lähes tuoksuton. Loistava tuote varsinkin kuivalle iholle.


Payot Les Elixirs Elixir Idéal* – Payotista on nopeasti tullut yksi suosikkisarjojani ihonhoidossa, laadukkaita hoitolatuotteita, mutta kohtuullisin hinnoin. Elixir Idèal on ihoa tehokkaasti heleyttävä seerumi, jota käytän silloin, kun iho näyttää harmaalta ja kaipaa heleyttä. Koska tämä heleyttää, tämä on suosikkiseerumi meikin alle. Tällä hetkellä, jos en käytä Malicia aamuisin, pistän tätä. Seerumi kirkastaa ihoa ja saa ihohuokoset näyttämään pienemmiltä. Tekee heleän pohjan meikille. Lupaa myös tasoittaa ihon pigmenttiläiskiä, mutta koska itselläni ei niitä ole, niiden hävityksen tehosta en pysty sanomaan mitään. Seerumin tehokkaasti ihoa kirkastava vaikutus perustuu ihoa kirkastavaan C-vitamiiniin sekä litsiuutteeseen. 

philosophy no reason to hide – Tästä seerumista juttelinkin teille joulun alla ensimmäistä kertaa, en vieläkään voi uskoa, että se oli ensimmäinen kerta.  Maitomaisen koostumuksen omaava seerumi sisältää Niasiinia, joka toimii C-vitamiinin tavoin heleyttäen ihoa, samalla sillä on ihohuokosia supistava vaikutus. Tämä auttaa tehokkaasti myös ihon punoitukseen. Salisyylihappo kuorii kevyesti, puhdistaen ihohuokosia. Sopii käytettäväksi aamuin illoin kaikille ihotyypeille. Oma luottotuotteeni silloin, kun iho punoittaa ja kaipaa kimmoisuutta.

Käytättekö seerumeita? Suosikkinne?

*Payot PR-näyte saatu blogin kautta, muut omia.


  1. Tuo Payot kyllä kiinnostaisi kovasti mutta taitaa olla hankala saatavuus ja hintaakin mietin? t HennaA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Payotin jälleenmyyjät löydät täältä: http://www.payot.fi/jalleenmyyjat/ Muistaakseni Les Elixir sarjan seerumeiden hinta jossain 40-50€:n paikkeilla (voi olla halvempikin!), voin vielä tarkistaa tämän maahantuojalta. :)

      Poista
    2. Muistin oikein, ulosmyyntihinta seerumille on 48,10 euroa. :)

      Poista
  2. Nykyään käytän seerumeita kyllä, aikaisemmin minullakin oli vähän se, että ensimmäisenä ne jäi ensimmäisenä ostamatta.

    Itse tykkään Payotin seerumista, noita muita en olekaan testannut, mutta ihania vaihtoehtoja taas esillä <3
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä oikeasti tiedän, että ihmiset tekee tota, mutta jos on tosi rasvoittuva iho, voi pärjätä pelkällä seerumillakin, voidetta ei edes välttämättä tarvi. :D Omassakin ihossa jos ei ole liiemmälti pintakuivuutta niin seerumi yksinään riittää meikin alle tai max päälle joku tosi kevyt voide.

      Mukavaa sunnuntaita S!

      Poista
  3. Seerumit on kuuluneet munkin rutiineihin jo kauan, olisinkohan ollut 22-vuotias kun ekan ostin? Se oli Clarinsin kosteuttava kaksifaasinen ja sen jälkeen huomasin, että sain sanottua kuiville kohdille bye bye! Ja vähän riippuen ihonhoitosarjoista kuinka seerumeita käytän, kun innostuin luonnonkosmesta ekan kerran, silloisilta merkeiltä ei juuri seerumeita saanut :P Tuo Bakel kyllä kuulostaa siltä, että se on pakko metsästää käsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvissä ajoin olet sinäkin aloittanut. Itse nuorempana, kun oli enemmän sekaiho tykkäsin usein seerumeista voiteita enemmän. Se Clarins on huippu, oli myös yhtenä listalla, kun mietin, mitkä viisi tähän pääsee, kamalaa kun joutuu tiputtamaan aina jotain hyviäkin tuotteita pois, kun sitten toisissa on vaan jotain vielä enemmän. :D

      Bakelin Malic on ollut omassa ihonhoidossa sellainen kaiken muuttava tekijä. Talvi-aikaan ihan pelastus. <3

      Poista
    2. Kävin nyt ostamassa tuon Bakelin ja pakko vinkata, http://www.mychoice.fi/ kaupasta kun tilasin, sain vielä kaupan päälle merkin aurinkorasvan :D Tuolla oli yli 80 euron tilauksiin lahja ja yli sadan euron sai ilman toimitusmaksuja ^_^

      Poista
    3. No nyt on hyvä tarjous! On aika arvokas kaupanpäällinen! Muuten mychoiceen kannattaa laittaa viestiä, jos siellä ei ole jotain Bakelin tuotetta, pitäjä tilaa varmasti ja lähettää. Esim. mun yhtä lempparia Thio C:tä ei ole, mutta varmaan onnistuu, kun vaan pyytää tilaamaan. :)

      Suosittelen, että käytä Malicia aluksi vain iltaisin kasvoiteen alla ja se kannattaa levittää aina ensin puhtaalle iholle ja vasta sen päälle lisätä muita tuotteita. Esim. Bakelin seerumeitakin voi kerrostaa, mutta silloin on laitettava Malic aina ensin. Eli älä laita essenceä, hoitovettä tms hoitotuotetta ennen sitä vaan se aina puhtaalle iholle. Lupaan, että näet viikossa eron. <3 Se voi sitten parilla ekalla kerralla vähän kipristellä, itsellä oli silloin kolme vuotta sitten, nykyään mun iho ei ole moksiskaan siitä.

      Poista
    4. No siis mäkin olin sohvalta tippua kun huomasin mitä saa kaupan päälle, tuollahan sivupalkissa oli vain "ilmainen lahja yli 80 euron tilauksiin" ja ajattelin sen olevan tyyliin esim. vanupaketti tai huulirasva tms. :D

      Ja kiitos syväkäyttöohjeista ^_^ Mutta kasvovesi on varmaan ok kuitenkin? Sellainen perinteinen, ei "liian hoitava ( eli geelimäinen )?

      Poista
    5. Perinteinen kasvovesi on ok. Tärkeää on laittaa tuo ekana hoitotuotteena, koska jos lyöt sen jonkun muun päälle, ne hapot ei pääse niin vaikuttamaan, siksi tärkeää laittaa se ensin. Mähän olen lisännyt siihen päälle tällä hetkellä toisinaan Essen seerumin ja sitten Omega Richin, joskus vaan Omega Richin, eli sen päälle voi sitten hyvin kerrostaa.

      No vähän muuta kuin vanulappuja. :D Olisko niissä tulossa eräpäivät (?), Bakeleissahan on tarkkaan merkitty vika käyttöpäivä kuukauden tarkkuudella ja käyttöaika avaamisesta. Mutta mun kokemuksen mukaan, kun pakkaukset ovat ilmatiiviitä, niin esim. Cool Eyesia en saa koskaan käytettyä 6kk:ssa avaamisesta, se kestää mulla 9kk:tta, ihan priimaa tavaraa on silti. :D

      Poista
  4. Aloin käyttää seerumeita säännöllisesti todella myöhään. Parasta, etten sano kuinka myöhään ja vanhana;) Nykyisin käytän etupäässä anti-age -tuotteita ja seerumeissakin retinol jyrää. Voisin varmaan kokeilla jotain kosteuttavia ja heleyttäviä seerumeita siinä rinnalla.
    Pumppupulloista iso plusssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retinol on tehokas, samoin C-vitamiini ja hapot, niillä saa ikääntyvään ihoon kummasti potkua. :) Jännä muuten, että kaikki suosikkini ovat pumppupullossa, seerumit pakataan useammin pumppuun kuin voiteet, joitakin pipettiversioita tulee aika usein vastaan, mutta melkein pumppu tai pipetti ovat seerumeiden pakkausmuodot.

      Poista
  5. Pitäis varmaan kokeilla jotakin noista seerumeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kaikki lämpimästi, kannattaa valita sen perusteella mitä oma iho eniten kaipaa. :)

      Poista
  6. Mikään ei ole mielestäni niin must tälle korppunaamalle kuin seerumi! <3 Nyt käytössä Exuviancen Vespera. Laitoin sinulle fb:ssa viestiä, en tiedä huomasitko! Kivaa sunnuntain jatkoa Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, jos on pintakuivuutta tai kuivuutta, niin kyllä seerumin on silloin ihan ehdotona tuote. Käynpä kurkkaamassa, heiluttelin juuri imuria tässä sunnuntaipäivän kunniaksi. :D

      Mukavaa sunnuntaita sinne Katja!

      Poista
  7. Seerumit on käytössä vakituisesti. Heti kyllä huomaa eron ihon kunnossa, jos jättää seerumin pois. Jäin miettimään, että mikähän mahtoi olla se eka seerumi millä käytön joskus aloitin. En saa päähäni ja nyt vaivaa kovasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin huomaa, oma iho alkaa rapisemaan välittömäst kuivuuttaan. Mäkään en muista ekaa seerumiani, mutta veikkaan jotain Lumenea. :)

      Poista
  8. Niina/Oh so many reasons15. tammikuuta 2017 klo 16.02

    Seerumit ovat olleet mullakin käytössä jostain 25-vuotiaasta lähtien. Ensimmäinen ihastus oli Clarinsin kaksifaasinen seerumi. <3 En tiedä mikä aivohäiriö iski noin 3 vuotta sitten että aloin pihistelemään seerumeissa ja käytin vain voiteita jonkun aikaa ja iho oli kuiva ja harmaa. Sen koommin ei kyllä ole ollut aamua tai iltaa etteikö joku seerumi kasvoilleni eksyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Clarinsin kaksifaasinen on ihana varsinkin kuivalle tai pintakuivalle iholle. Kyllä se oikeasti huomaa ihossa aika nopeasti, jos seerumit jättää pois, omalla iholla lähin katastrofi. :D

      Poista
  9. Kyllä, olen käyttänyt niitä koko aikuisen ikäni enkä osaa olla enää niitä ilman. Uskonkin, että niissä sekä muutenkin säännöllisessä hoitamisessa on hyvän ihoni salaisuus - vielä tässäkin iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä iäkkäämmäksi tulee sen tärkeämpää on säännöllinen hoito, lisäksi jos nuorena on laiminlyönyt ihonhoitoa niin jos et ole luonnonoikku niin sen kyllä löytää vielä edestään. ^_^

      Poista
  10. Seerumi kuuluu mullakin vakiona ihonhoitoon, aina joku käytössä ihon kunnon mukaan :) Tuo Essen seerumi mun on ehdottomasti kokeiltava jossain vaiheessa! Just tänään kirjoitinkin blogissa omista kokemuksista Esseen liittyen. Aivan huippusarja, ei voi muuta sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seerumeita on tosi helppo vaihdella tarpeiden mukaan, siksi ei ole syytä jättää pois. ^_^

      No niin on, mitään huonoa en ole sarjalta laittanut kasvoille, ainoa ongelma on se, että voiteet eivät toimia välttämättä kaikkien meikkivoiteiden alla.

      Poista
  11. Mä en oikein osaa käyttää seerumeita, en oo itse huomannut ihossa mitään eroa kun olen niitä käyttänyt. Voi tosin olla, että omalle iholle sopivaa ei ole vaan vielä löytynyt. Muutenkin meen ihonhoidossa aika yrityksen ja erehdyksen kautta ja oon aina vähän pihalla et mitkä tuotteet on olleet hyviä iholleni ja mitkä ei. Yleensä siis fiilis, tuoksu ja tuntuma ratkaisee mitkä on niitä suosikkeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on sitten hyvässä kunnossa iho, esim. kesällä kun oma iho on melko normaali, on huomattavasti vaikeampi eroa huomata. Mutta erilaisia happoja, C-vitamiinia tai A-vitamiinia sisältävät seerumit, niin niiden käytön erot huomaa kyllä aina. :D

      Poista
  12. Eucerinin tehoseerumit käytössä täällä.

    VastaaPoista
  13. Seerumit on ihan mun juttu ja niinkin paljon, että tulee oikaistua ajoittain ja tartuttua meikkipuikkoon heti seerumin laiton jälkeen. Kiinnostuin Kiehl's seerumista ja philosophyn, molemmat sopisivat varmasti iholleni. Payot on merkkinä ollut oikea löytö, hieno ja tyylikäs hoitolasarja, joka on kuitenkin lompakkoystävällinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No musta voi hyvin oikaista meikkipuikkoon, jos tuntuu siltä, kunhan öisin muistaa laittaa jotain kosteuttavampaa päälle. Tosin rasvoittuvat iho voi pärjätä hyvin pelkällä seerumilla. :)

      Poista
  14. Kyllä käytän ja juuri nyt tuota Payot Elixiriä ja kohta siirryn tuohon Bioeffect seerumiin:) Käytän sitten myös öisin Exuvianxen Age Reverse yöseerumia ja se on ollut kyllä napakka tuote. Oletko testannut tuota Lumenen Valo sarjan Artic Berry coctailia? En nyt löytänyt sun postausta siitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumene on ihana, olen sivunnut sitä mun Lumene suosikit -postauksessa viime kuussa. Ollut vuosia yksi mun lempituotteista Lumenelta. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives