Minä, Converse ja pitkä historia


Olen täällä useampaan otteeseen sanonut, että tästä ei kuunaan tulisi muotiblogia. Syy on siinä, että minua ei kiinnosta muoti loppujen lopuksi paljoakaan, enkä todellakaan pukeudu viimeisen muodin mukaisesti. Vaatteitakin ostan aniharvoin. Olen se tyyppi joka käyttää t-paidatkin reikäiseen loppuun asti. Tästä huolimatta minulla on melko vahva oma tyyli ja veikkaan, että monet minut tuntevat voisivat helposti luetella asioita, jotka toistuvat pukeutumisessani: kukkamekot, nahkatakki, pillifarkut ja Converset

Jos Suomessa ei olisi talvisin lunta, pärjäisin vuoden ympäri kaksilla kengillä Converseilla ja Havaianaseilla. Converseja käytän siihen asti, kunnes mittari kohoaa +20°C joilloin alkaa tarkenemaan flipflopeilla. Molempia kenkiä löytyy kaapistani useampi pari. Lisäksi omistan yhdet ainoat talvikengät ja parit korkkarit, jotka laitan jalkaani, jos on pakko. Converseja käytän niin mekkojen kuin farkkujenkin kanssa. Vaikka pukeutumiseni on aika tylsää, mustaa, harmaata ja tummansinistä, joitain kukkakuoseja lukuunottamatta ovat kenkäni aina värikkäitä. Onkin jännää kuinka usein saan kommenttia hauskan värisistä kengistäni.


Intohimoni Converseihin alkoi yli 25 vuotta sitten. Vanhassa kuvassa minulla on 15-vuotiaani mustat tossut jalassa. Muistaakseni ostin ne Englannista, kun olin kielikurssilla. Rakkauteni retroihin "tennistussuihin" alkoi kuitenkin jo paljon aiemmin. Löysin pikkutyttönä kotini vintiltä aivan käyttämättömät 70-luvun tennistossut, jotka näyttivät tältä, värikin oli sama sini-valkoinen. Ne olivat minulle aluksi liian isot ja jouduin odottelemaan muutaman vuoden, että ne istuivat jalkaani, mutta voi sitä onnenpäivää, kun ne vihdoin sopivat. Harmi vain, että jalkani kasvoivat niistäkin aika pian ulos, jonka jälkeen aika pian ensimmäiset Converset saapuivat jalkaani. Siitä lähtien klassikot ovat olleet osa elämääni. 

Se, että pidän kenkien ulkomuodosta, ei ole ainoa syy miksi käytän niitä. Ne ovat melkein ainoat kengät, joilla pystyn kävelemään kilometrikaupalla ilman, että ne hiertäisivät rakkoja kantapäihini. Monissa kengissä kantaosa nousee liian korkealle. Koska minulla on hyvin suora nilkka takaa, joten ne hiertävät aina, mikään sisäänajo ei auta (kokeiltu on). Olen usein miettynyt, että jos harrastaisin juoksua, edessä olisi valtava painajainen, melkein kaikissa juoksukengissä tuo kantaosa nousee korkealle (jos ei keskeltä niin molemmilta sivuilta), koska niiden pitää tukea jalkaa, mutta minä en voi sellaisia kenkiä käyttää. Toinen hyvä juttu on puolikkaat koot, oma jalkani on sellainen, että 38 kenkä on usein liian pieni, mutta 39 taas liian iso. Converselta löytyy koko UK5,5 joka vastaa kengän mukaan kokoa EUR38, mutta minusta se on kokona tilavampi kuin 38 normisti, osaksi varmasti lestistä johtuen. Ne istuvat jalkaani täydellisesti. Välikoon omistaja osaa arvostaa täydellisesti istuvia kenkiä, niitä ei ole kovin helppo löytää. Lisäksi on pakko kehua kestävyyttä, minulla on vuosia vanhoja kenkiä, jotka ovat edelleen käytössä. Mm. nämä neljän vuoden takaa postauksessa vilahtaneet ovat olleet tälläkin viikolla jalassani. :)


Kenkiä on valmistettu vuodesta 1917 eli tänä vuonna Converse täyttää huikeat 100 vuotta. Sen kunniaksi ostin itselleni uudet ruusukultaiset All-Starsit, joilla kelpaa kävellä. Omani tilasin Zalandolta, jossa kengät ovat tällä hetkellä tarjouksessa. Kieltämättä hieman houkuttaisi myös hopeiset tai kultaiset versiot.

Onko teillä kenkiä, joita ostatte yhä uudestaan?

  1. Mulla on Guessin nilkkureita muutama. Rakastan korkeita korkoja ja niissä on 10-12 cm korot, jess. Kengät pitää olla umpinaiset, varpaat ei saa näkyä, niinpä inhoan sandaaleja yms. Conversit mulla taisi olla joskus vuosia sitten, pitäisikin hommata taas, kun näyttävät niin kivoilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävelin parikymppisenä koroilla talvellakin, mutta sanotaanko viimeiset 10 vuotta on mennyt matalapohjaisilla. :D

      Poista
  2. Haha, meillä on kukkamekkoja lukuunottamatta hyvin samankaltainen tyyli! Converset <3. Mä oon tykästynyt erityisesti niihin uusiin Chuck Taylor II -malleihin, koska niiden välipohja on iskua vaimentava ns. sporttipohjallinen ja niillä kestää todellakin kävellä pitkiäkin matkoja. Toki kaikkia malleja en nahan takia voi käyttää mutta hyvin kestävät kangastossutkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kangastossuistakin löytyy malleja. Mä olen aina välillä miettinyt tota mallia, mutta pitäisi melkein kokeilla joskus jalkaan, että mitä mieltä mun jalat on, niihin kun istuu tosi huonosti mitkään. :D

      Poista
  3. Mua jäi vähän kaivelemaan, kun törmäsin yhdessä kenkien outletmyymälässä Converseihin, jotka maksoi vain 39,90. Värivalikoimakin oli runsas, mutta koska olin vasta shoppailukierroksen alkuvaiheessa ajattelin, että en tohdi vielä ostaa mitään niin "arvokasta" kun ei tiedä mitä vastaan olisi voinut vielä tulla :D

    VastaaPoista
  4. Ihana tää väri! Mä haluaisin niin tykätä Consseista, mutta mun kantapää ei pysy niissä vaan nousee kävellessä:( Varmasti omistaisin useammat, jos voisin näitä käyttää. Vagabond on merkkinä sellainen, että sieltä löytyy hyvin suurella todennäköisyydellä mun jalkaan sopivia malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan just mun jalalle hyvä ominaisuus, on jonkun toisen mallisen jalan tappio. Nouseeko se oudosti myös varrellisissa vai eikö ne oo niin kivat? :p

      Poista
  5. Olen Converse-tyttö 4evö! On kaksi kenkämerkkiä, joista en luovu: Converse ja Dr. Martens. Molempia olen käyttänyt yli 10 vuotta (herra varjele...) enkä pois aio vaihtaa. Nyt minun pitäisi ostaa uudet mustat Conssit, mutta hitsi kun ovat kalliita Suomessa. Täytyy koittaa diilata joku ulkomaanmatkaaja roudaamaan uudet. Itse olen värien suhteen konservatiivinen: minulla on ollut vain mustia ja punaisia tossuja. Niitä Marimekon kanssa yhteistyönä toteutettuja hinguin silloin, ja hingun vieläkin, mutta ei ole tullut vastaan hyvään hintaan. Mutta todellakin, ei ole Consseja voittanutta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen pitkään miettinyt talvikengiksi Dr. Martenseja, ehkä joku pvä. :) Jenkeissähän nää on tosi halpoja, nettikaupassa vois kustomoidakin itselleen omanlaiset.

      Poista
  6. Fanni mainitsi Dr. Martinsit ja se nimi vei mut heti suoraan 90-luvun alkuun kun käytin Martinsin maihareita kesät talvet villasukkien kanssa vuosikaudet kuten kunnon grunge-tyyliin kuului ❤️ Voi että tykkäsin siitä "muodista" - toki silloin sitä ei ajatellut muotina vaan elämäntapana 😊 Löysin Converset vasta vuosi sitten, mulla on vain pitkävartiset koko mustat tossut. Nyt on kattelussa lyhkävartiset- ja mustana 😁 Jos uskallan repästä niin voisin harkita valkoisia pohjia!!!! 😂 😂 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta uskallat repäistä! Tulee heti valkoisella kesäisempi. LOL

      Poista
  7. Minähän olen kenkäfanaatikko. En edes uskalla ajatella, miten monta paria niitä on vaikka olen jo pari vuotta niitä kiertoonkin laittanut - viime laskukerralla lopetin 150 parin kohdalla laskemisen...ja vaikka kenkiä on julmettu määrä, käytän aina vain samoja kenkiä. Talvi on mennyt maihareissa. Pari kertaa pitkät saappaat tai jotkut nilkkureista. Ja maihareita en vieläkään ole vaihtanut kevätkenkiin;)
    Käytin vuosia itsekin Converseja kunnes kauhukseni toisessa jalassa alkoi hiertämään yksi ommel. Sama juttu kaikissa kokeilemissani Converseissa. Eli jalkani oli muuttunut. Mutta ei se mitään - onneksi on Vansit ja niissä ommel toisessa kohtaa. Tänä kesänä aion kyllä vielä sovittaa Conversit uudelleenkin - ties vaikka jalka olisi taas muuttanut muotoaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mulla oli kans joskus nuorempana paljon kenkiä, nykyään elän yksinkertaisemmin osaan luetella ulkoa kaikki kengät mitä mulla on, silti niissä on pari paria joita käytän vain harvoin. :D Inhottavasti ommel ilmeisesti juuri väärässä kohtaa. :(

      Poista
  8. Mä olen Vans-tyttö, ja multa taitaa löytyäkin ehkä kuutisen paria Vanseja. Ostan aina uudet kuluneiden tilalle ja skeittikaupoista saa välillä tosi halvalla merkkikenkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin haluaisin tykätä Vanseista, mutta todella monessa niiden mallissa juuri kanta nousee liian korkealle ja ne hiertää mulla. :(

      Poista
  9. Nää on niin kauniit <3_<3 Multa löytyy parit Conssit, mutta mun täytyy harmikseni todeta, ettei niiden lesti oikein ole mulle parhain :( Se on ehkä aavistuksen liian kapea. Adidakset istuvat mun jalkaan paremmin :P Addulta pitäisikin tennarit ostaa, toisaalta Eccollakin on nykyään päheitä. Dr.Martensit on mun jalalle sitten taas ihan best! Rakastan varsinkin niitä kiiltonahkaisia mustia ^_^ Olen konservatiivinen, enkä voisi kuvitella muun värisiä Martenseja, kuin mustia omaan jalkaani :)

    Ja haha, kuule ihan sama juttu, vuosia sitten kipsuttelin koroissa ympäri vuoden, nykyään mukavuudenhalu on voittanut :D Joskin ostin just äsken ne Maddenin nilkkurit Stockkan alesta, fiksuiksi työkengiksi, mutta niissä onkin maltillinen korko :) Jos korot jalkaani laitan, ne on sitten Swedish Hasbeensin, puukorkkarit on mukavat jalkaan ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aika leveä jalka ja Converset istuu kuin hanska, ehkä mulla ei olekaan ihan niin lättänä jalka kuin olen kuvitellut, jos sulle on liian kapeat. :D Mulla on yhdet alesta hurmiossa ostetut Eccon tennarit, jotka pitäis antaa eteenpäin, sillä kantapäät on veressä, vaikka kävelisin vain 300m lähikaupalle. Olen koittanut pehmittää jopa vasaralla hakaten sitä takaosaa, mut silti hiertää. :/ Muuten ne olis aivan ihana astella kevyet.

      Poista
    2. Mä luulen, että tarvitsisin just jonkun välikoon, mulla on muistaakseni 37 kokoiset, jotka on leveydestä hyvät, mutta voisivat olla pidemmät lestiltään, 38 on taas pituudesta suht.ok mutta taas se lestin kapein kohta asettuu väärään kohtaan mun jalassa :P Ei siis ole helppoa tämä kenkien ostaminen :D

      Poista
    3. On muuten oikeasti ärsyttävää, että välikoko on se oikea. Mulla ainakin 39 kengät hölskyy aina ja näyttää kanooteilta. Kun 38 joskus venytän niin, että kävelen paksut villasukassa jalassa niillä sisällä ensiksi. :D

      Poista
  10. Nuo ovat oikeat herkut ja kenkuleissa on kiva olla pientä pilkettä. <3 Omaat aivan pistämättömän tyylin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on tosiaan pieni juju, kun aurinko osuu näihin, niin nää on makeet! :)

      Poista
  11. AAAw, ihanat! pakko muuten mennä katsastamaan ne hopean väriset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihanat, ne varmaan kotiutan vielä, mutta koitan hillitä himoani. :D

      Poista
  12. Mulle conssit ovat vähän liian kapeat, sillä toisen jalan pikkuvarvas suorastaan kuolee niissä! Tai en tiedä, onko se kapeuskaan syy, mutta se joku sauma (?) siellä sisällä osuu just pahaan kohtaan muutenkin kärsineessä varpaassani.

    Mulla on Niken Air Force 1 -kenkiä kolmet kappaleet (tälle keväälle ostin pinkit ja mintunvihreät jäi vähän kaivelemaan). Arvostan niissä sellaista rentoutta ja että saa nopeasti jalkaan ilman nauhojen availua. Saisivat olla vielä himppusen kevyemmät ja se vähän häiritsee, että noista valkoisista on tullut sellaiset teini-pissis-kengät jostain syystä. Toisaalta nostan lippua nykyteineille siitä, että kulkevat lenkkareissa keskellä kaupunkia sen sijaan, että pilaisivat jalkansa korkkareilla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti just se sauma, tai liimaus tai joku. Olen ihan aavistuksen huomannut malleissa eroa, yleensä nää LE-tossut on jotenkin kärjestä tukevammat ja ehkä aavistuksen leveämmät kuin ihan normi valikoimaan kuuluvat, ne tuntuvat aavistuksen eriltä jalassa, sitä on vaikea selittää. Mulla on yhdet Comme des Garconsin kanssa yhteistyössä tehdyt Converset ja ne on jalassa hieman eri tuntuiset, samoin nää ruusukultaiset on hieman eri, katselin samaa aikoinaan Marimekko -versioista, että näyttävät kans vähän eriltä.

      Omassa nuoruudessa se koroilla kävely meni välillä älyttömyyksiin, vedettiin varpaat lytyssä talvellakin. Onneksi lopetin ajoissa, eikä omat jalat olleet liikautuneet lopullisesti. :D

      Poista
  13. Minä aina lapsena kadehdin Consseja, ei ollut varaa sellaisiin. Senköhän takia ostin niitä aikuisena niin monessa värissä, hih. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä olin ainoa lapsi mummon hoivissa, erikoinen sossutapaus, silloin pidettiin huoli, että oli kengät jalassa. ;) No mut oot ottanut myöhemmin takaisin ja hyvä niin! Ostin muuten luultavasti teininä ne ekat mustat omilla kesätyörahoillani.

      Poista
  14. Ihanan metalliset popot. :D Mun jalkaan nää ei valitettavasti enää sovi, mutta vois ehkä joskus kokeilla muotoiltujen sisäpohjallisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans. :) Pelkään sitä päivää, että jos nää alkaa hiertään jostain, mitkä kengät mä sit laitan? :D

      Poista
  15. Multa löytyy kahdet conssit: viininpunaiset pitkävartiset ja mustat lyhytvartiset. Tykkään kyllä merkin kengistä ja nuo ruusukultaiset on tosi nätit! Mulla conssien rinnalle on nousseet Sketchersit, joita multa löytyy nyt myös kahdet. Niillä on vaan satakertaa parempi kävellä, mut tekeehän ne tyyliin sporttisen vivahteen. Kolmas suosikki on loaferit, ne on kans ihanan simppeleitä ja tyylikkäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän himottaisi itseäni myös kultaiset ja hopeiset versiot, saa nähdä sorrunko. :D Noissa Sketcherseissä on just sellainen takaosa joka hiertää mun jalat verille. :(

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives