Se kaunein naamio – Lancôme Nourishing and Revitalizing Rose Mask


Ihan ensiksi kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, teitä oli hurja määrä. Lupaan, että jatkossakin tulen pitämään luonnonkosmetiikka-arvontoja, koska sen verran monta innokasta osallistujaa tuli tällä kertaa. On oikeasti todella mielenkiintoista huomata, mitkä arvonnat innostavat teitä eniten, joten toki haluan sitten tehdä myös arvonnoista juuri teille mieluisia. Tarkistakaahan tällä viikolla sähköpostinne, sillä voittajalle lähtee viestiä vielä ennen viikonloppua. Toivottavasti teillä oli muutenkin mukava viikko. Itsellä on pienen tauon jälkeen rentoutuneempi olo ja onkin taas kiva palata rutiinien pariin.

Jotkut teistä saattavat muistaa postaukseni Lancômen Precious Cells -sarjan hoitovedestä vajaa vuosi sitten? Olen testaillut kesän ajan saman sarjan Ruusunaamiota* ja taitaa olla niin, että olen vihdoin löytänyt Lancômen ihonhoitosarjoista sen oman suosikkini. Sillä myös Absolue Precious Cells Rose Mask vakuutti minut, muutenkin kuin ulkonäöllään.


Kesän jäljiltä ihoni alkaa tuntumaan nopeasti kiristävältä ja kuivalta, mutta en välttämättä halua käyttää vielä kovin tuhteja kosteuttavia naamioita, haluan säästellä niitä ennemmin myöhäisempään syksyyn. Tähän tarpeeseen Rose Mask vastaa sopivalla keveydellään. Geelimäisen raikas naamio sisältää mm. aitoja ruusuhiutaleita, ruusuvettä ja hyaluronihappoa. Tuotteessa on miedon herkkä ruusumainen tuoksu, voisi kait sanoa hyvin Lancômemainen.

Naamiota levitetään puhtaille kuiville kasvoille ja annetaan vaikuttaa kymmenen minuuttia. Iho tuntuu käytön jälkeen virkistyneeltä, pehmeältä ja ravitulta. Virkistävyyden vuoksi tykkään käyttää naamiota ennemmin aamuisin, jolloin huuhtelen ylimääräiset lopuksi pois viileällä vedellä. Illalla annan naamion vaikuttaa ensin tuplaten pidempään, jonka jälkeen painelen ylimääräiset pois kasvopaperilla ja lisään päälle lopuksi yövoiteen. Aamulla iho tuntuukin miellyttävän pehmeältä ja kimmoisalta.

INCI: AQUA / WATER, METHYLPROPANEDIOL, PROPANEDIOL, ROSA CENTIFOLIA FLOWER WATER, GLYCERIN, PENTYLENE GLYCOL, PEG-40 HYDROGENATED CASTOR OIL, CI 17200 / RED 33, TOCOPHERYL ACETATE, ALCOHOL, SODIUM HYDROXIDE, SODIUM HYALURONATE, PHENOXYETHANOL, PEG-30 DIPOLYHYDROXYSTEARATE, DEHYDROACETIC ACID, TRIDECETH-6, LIMONENE, BENZYL ALCOHOL, LINALOOL ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER, ROSA CANINA FLOWER, DISODIUM EDTA, ROSA CENTIFOLIA FLOWER EXTRACT, CITRONELLOL, PARFUM / FRAGRANCE


Joko olet kaivanut kosteuttavat naamiot käyttöön?

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta. 



  1. Huomenta! Naamiot ovat aktiivisessa käytössä ja käytän niitä läpi vuoden. Niihin(kin) olen jäänyt vähän koukkuun, niin pehmeältä iho tuntuu aina naamion jälkeen. Viime yönkin nukuin Lierac'in kosteuttava Hydragenist-naamio kasvoilla vaikkei se ole varsinaisesti yönaamio.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieracin naamio on muuten ihana, käyttänyt sitä yhden tuubillisen. ^_^Kosteuttavia naamioita voi hyvin käyttää myös yönaamioina, jos vain koostumus joustaa siihen.

      Mukavaa viikkoa Maarit!

      Poista
  2. Kosteuttavat naamiot käytössä ympäri vuoden :D

    Eilen korkkasin TBS:n puhdistavan kasvonaamion ja oho! Miksi en ole korkannut aiemmin? Tuntui kuin kasvoilta olisi lähtenyt 1 kg painoa, kun tuli kasvot puhtaaksi ja sileäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi 1 kg painoa pois kuulostaa hyvältä. :D TBS:n naamioista se hunajanaamio sekä riisinaamio ovat mun omat lempparit. :)

      Poista
  3. Odotan jo vähän kauhulla sitä ekaa syyspäivää, kun hoksaa että ihoa alkaa kiristää kylmenemisen takia. Iltaisin onkin ollut jo sen verran viileää, että olen hanskoja tarvinnut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä toi tapahtuu juuri siinä vaiheessa, kun patterit alkavat lämmittämään sisällä. Ihan kamalaa aikaa.

      Poista
  4. Nuo Lancomen uudet ruusutuotteet tuoksuu ihanalta! Mulla on naamiot aktiivikäytössä ympäri vuoden, mutta syys-talviaikaan kaikki kosteuttavat naamiot pääsee oikein supertehokäyttöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuoksuvat, sopivan miedosti. :) Itse huomasin käyttäväni nyt helteillä enemmän puhdistavia naamioita, pari kertaa kaivoin kosteuttavan esiin, edes sheet maskeja ei tehnyt mieli pistää, vaikka muuten rakastan niitä. :D

      Poista
  5. Kuulostaa ihanalta tuotteelta mutta valitettavasti hinta on liikaa (Stockmann verkkokauppa 147 euroa) meikäläisen kukkarolle.
    Muita naamioita tulee kyllä käytettyä talven aikana ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvokkaan hinnan vuoksi linkkasinkin tuotteen nimestä elevenin verkkokauppaan, jossa vielä tämän päivää kaikki Lancômen tuotteet ovat -20%, mutta jäähän sille alesta huolimatta vielä hintaa. :) Kiva kuulla, että muutkin tykkäävät käyttää innokkaasti naamioita. :)

      Poista
  6. Oi näyttää juuri "herkulliselta" naamiolta, mistä ihoni nauttisi. Ei voi olla totta, mutta mulla on alkanut ihoa jo/taas kiristämään kovempaa kun sää on muuttunut astetta viileämpään! Ihanat kuvat ja kiva että listasit raaka-aineetkin ^_^

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomaan heti kiristelyn, kun patterit lämpiää yöaikaan, jos ne on vaan päällä. Iho ei tykkää yhtään. :( Mietin, että koitan pistää näissä selektiivisissä aina raaka-aineetkin esiin, luonnonkosmetiikkatuotteista löytää helposti Googlesta, mutta selektiivisten kanssa on vaikeampaa. Tosin Lancôme on listannut sivuillaan myös raaka-aineet, mikä on selebrändeille poikkeuksellisista ja siitä iso peukku. :)

      Kiitos kuvakehuista. <3

      Poista
  7. Ihanan kuuloinen tuote ja niin kauniskin. Luulen, että itse käyttäisin tätä samalla tavalla iltaisin kuin sinä.
    Mukavaa tiistai-iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset naamiot vaan sopivat paremmin aamuun, tämä on yksi sellainen.

      Ihanaa päivää Outi. <3

      Poista
  8. Tästä ei ole kokemusta, mutta tuoksuttelin tätä Lancomen tilaisuudessa ja ihan mielettömän ihana ruusun tuoksu ja houkutteleva koostumus.

    Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä tuoksuu juuri sopivasti ruusu, ei liiaksi. <3

      Mukavaa torstaita Tiia. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives