Hintansa arvoiset ihonhoitosuosikit

*Sisältää mainoslinkkejä

Moni pitkään blogiani seurannut varmasti muistaa, miten alkuaikoina rakastin luksuskosmetiikkaa. Meikeissä tuo pätee osin edelleen. Sillä huvittavaa kyllä, maksan monista ahkeraan käyttämistäni meikkituotteista nykyään enemmän kuin ihonhoitotuotteistani. Ihonhoidon suhteen pyörä onkin pyörähtänyt melkoisesti eteenpäin vuosien saatossa. Viimeisen parin vuoden aikana suurin osa käyttämästäni ihonhoidosta maksaa reilusti alle neljäkymppiä, puhdistustuotteet vieläkin vähemmän. Monien ahkeraan käyttämieni suosikkituotteideni hinta pyörii 20-30 euron kieppeillä. Käytän silti edelleen joitakin arvokkaampiakin tuotteita, esim. C-vitamiinituotteista olen valmis maksamaan. Olen aiemmin puhunut myös sitä, miten en enää ostaisi ihonhoitotuotteita esim. Chanelilta, Diorilta, YSL:ltä yms. Tämä siksi, että sisältö on tärkeämpää kuin elämys. En vain koe noiden tuotteiden ostamista enää ihonhoidolliselta kannalta järkeväksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei joku toinen voisi noista tuotteista nauttia. Ne eivät vaan ole enää minua varten. Ostan ihonhoitotuotteita ainoastaan sellaisilta selektiivisiltä brändeiltä, joiden alkuperäinen fokus on ollut juuri ihonhoidossa – Elizabeth Arden, Sensai jne.

Tällä hetkellä minulla on käytössä vain viisi hieman arvokkaampaa tuotetta, joita käytän kaikkia useamman kerran viikossa. Joten jos joku siellä etsii tuotteita, joihin haluaa panostaa, tässäpä viisi ehdokasta. 

 

*Peter Thomas Roth Peptide 21 Lift & Firm Moisturizer 91 € – Rakastuin voiteeseen viime vuoden loppupuolella palavasti. Voide on samalla kevyt, mutta silti koostumukseltaan miellyttävän täyteläinen. Sisältää peräti 21 erilaista peptidiä, sekä glyseriinia ja skvalaania. Syväkosteuttaa ihoa ja tekee siitä kimmoisan tuntuisen. Sopii myös meikin alle. Käytän tuotetta päivällä ja illalla. Peptide-sarjan voide on täysin tuoksuton. En tiedä onko tähän tulossa pakkausuudistus, sillä normaalin reilun 90 euron hinnan sijaan, tämä on tällä hetkellä tarjouksessa mm. *Bangerheadilla 61,90 eurolla. Pullo on iso 100 ml:ä, joten tarjoushinnalla tämä on suorastaan halpa. Yleensähän kosteusvoiteet ovat kooltaan vain 50 ml:ä.

*Sensai Silky Purifying Clear Gel 49 € – Sensain syväpuhdistava geeli kuulostaa äkkiseltään tuotteelta, joka ei monen iholle sopisi. Omien käyttökokemusteni perusteella voin suositella puhdistustuotetta toisen vaiheen puhdistajaksi kaikille ihotyypeille päivittäin. Tuote ei vaahtoa, vaikka se onkin läpinäkyvää paksua geeliä. Pakkaus annostelee yhdellä pumppauksella juuri oikean määrän tuotetta. Valmistaja suosittelee kahta pumppausta, mutta ainakin omalla annostelulla tämä olisi liikaa ja tuotteen tuhlausta. Tuntuu iholle levittäessä miellyttävältä. Poistaa meikin ja kuivan ihosolukon. Geelin pH on lähes sama kuin ihossa, joten ei jätä kiristävää tunnetta vaan iho tuntuu puhdistuksen jälkeen pehmeältä ja tasapainoiselta. Tuoksu on puhtaanraikas. 

*Tranderma C 130,50 € – Kuten sanottu hyvät C-vitamiinituotteet ovat niitä, joista olen valmis maksamaan enemmän. Tehokkuus on tärkeää, mutta tykkään myös käyttää erilaisia koostumuksia. Ohuessa lähes juoksevassa seerumissa on kivalla tavalla mielenkiintoinen koostumus. Se tuntuu iholla aluksi kuivaöljymäiseltä. Imeytyy hetkessä. Ei jätä ihoa kiiltäväksi tai öljyiseksi millään tavalla. Loistava tuote meikin alle varsinkin talviaikana, jos iho tuntuu haluavan lisäkosteutta. Sisältö on hämmentävä, se sisältää KAHTA raaka-ainetta – Organic 1,2 -propanediolia ja L-ascorbic Acidia. Saa ihon näyttämään kirkkaalta ja tasaiselta. Kevään tullen luultavasti siirryn taas vesimäiseen suosikkiini *SkinCeuticalsin C E Ferulic -seerumiin. (165 €) Tarjouksessa *Skincitylla 132 euroa. Olen parin vuoden aikana huomannut, että säännöllinen jokapäiväinen C-vitamiinin käyttö (aamuisin) yhdessä retinolin käytön kanssa iltaisin on tehnyt iholleni melkoisia ihmeitä ja tätä mukaa monien muiden tuotteiden tarve on vähentynyt ja olen pystynyt alkaa toteuttamaan hyvin minimaalista ihonhoitoa.

*Bioeffect EGF Day Serum 129,95 € – Seerumi on kehitelty meikinalustuotteeksi. Olenkin käyttänyt tuotetta viimeiset puolitoista vuotta joka kerta kun teen meikin. Meikittöminä päivinä seerumia käytä. Laitan alle aina ensin hoitoveden ja C-vitamiiniseerumin. Niiden jälkeen lisään tämän lopuksi päälle. Läpinäkyvä jellymäinen seerumi sulaa iholle, eikä jätä tahmeaa pintaa. Tekee primermäisen tartuntapinnan meikille. Saa ihon näyttämään heleältä ja tekee siitä hyvin kosteutetun tuntuisen. Sisältää EGF:n lisäksi sorbitolia, hyaluronihappoa ja glyseriiniä, joten seerumi pakkaa ihon täyteen kosteutta rasvattomasti. Tuote on tällä hetkellä tarjouksessa *Elevenillä hintaan 97,46 euroa.

*Medik8 Crystal Retinal 3 Serum 67 € – Crystal Retinal on erittäin hellävarainen retinoli, joka sopii herkällekin iholle. Tämä on niitä harvoja retinolituotteita, jotka eivät aiheuta iholleni hilseilyä. Jos sinulla kuitenkin hilseilyä esiintyy, kannattaa tuotetta käyttää vaikka pari kertaa viikossa. Siitäkin saa jo hyödyn, mutta tulokset näkyvät hivenen hitaammin. Paksusta seerumista saa kaikki retinolin hyödyt, mutta hellävaraisemmin. Tuoksu on mieto ja aavistuksen vaniljainen. Sisältää kapseloitua retinalhydea, joka on uusi A-vitamiinin muoto. Ohuen voidemaiseen tuotteeseen on lisätty ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa, E-vitamiinia ja glyseriinia. Tuotteesta on olemassa vahvempiakin versioita, mutta en ole kokenut tarvetta siirtyä niihin.

 


Mitkä ovat sinun käyttämäsi hintansa arvoiset tuotteet?

  1. IS Clinicalin geelinaamio. Taitaa olla noin 95 e. Viimeksi sain tosin tarjouksesta 69 e. Viilentävä, rauhoittava ja superkosteuttava. Minulla on sitkeää ruusufinniä ohimoilla. Tämä naamio yöksi ja jopa aamulla meikin alla pitää näppylät kurissa.
    Mutta mielenkiintoisia oli sinun suosikit..vain tuota Transderman C-vitamiinia olen testannut näytteen verran ja tykkäsin😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle iS Clinicalilta ehdottomasti hintansa arvoiset tuotteet ovat puhdistusgeeli ja sk50. Josta tulikin mieleen, että pitää taas kesäksi ostaa toi aurinkovoide, kun viime kesänä sain kulutettua purkin loppuun helposti. Tekisi toisaalta mieli kokeilla myös sk40, jossa on vielä enemmän ihonhoidollisia ominaisuuksia. 😀

      Poista
  2. Kallein ja koukuttavin ihonhoitotuotteeni taitaa edelleen olla V10 syväkosteuttava naamio. Ei siis mitään hurjia summia ole minun tuotteissa, keskihinta taitaa olla n.20€ :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. V10 plus tuotteet ovat ihania. Tykkään varsinkin seerumeista ja puhdistustuotteista. 😍

      Samaa sinne Outi. ❤️

      Poista
  3. Tuo Sensain geeli on minulle sellainen hintansa arvoinen tuote :) muutoin käytän kyllä enemmän keskihintaisia tai edullisia tuotteita. Tosi moni K-Beautyn ihonhoitotuote on mieluinen mutta ne ei hirmu kalliita ole verrattuna luksuskosmetiikkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä huippu, mut mietin sitä kahden pumppauksen ohjetta. Se olisi ihan jäätävästi. Onneksi yksi riittää, kestää pidempään. 😅

      Poista
  4. olipa kiva lukea näistä tuotteista! itse olen vasta parivuotta sitten alkanut todella hoitamaan ihoania, tällä hetkellä arvokkain "yksittäinen" tuote on Mary Kay mikrohionta setti johon kuuluu kuorinta-aine sekä seerumi. Seerumi on käytössä melkein joka päivä ja kuorinnan teen kerran viikossa saunassa :) nyt hyllyllä odottaa avamistaan myös Mary Kayn C+E seerumi ja sinun ajatuksesi C-vitamiiniseerumeista ja retinolista olikin tämän postauksen mielenkiintoisinta lukemista! :D taidan palata tänne toistekin!

    http://www.sangynalla.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa sivun laidassa olevaan hakukenttään retinoli tai C-vitamiini hakusanaksi, niin sieltä löytyy lisää asiaa näiden käytöstä omassa ihonhoidossa ja suosikkituotteista. Jos aihe kiinnosti. 😊 Ja tervetuloa! ❤️

      Poista
  5. Mulla Medik8 ollut käytössä ja sarjan retinoliseeerumi myös, mutta ei taida kuitenkaan olla tuo Crystal. Oon tykännyt!

    Bioeffect EGF Day Serumia mulla oli pikkupullo vissiin LF:stä boksista ja se oli mulle kai liian öljyistä, koska ei meinannut imeytyä ollenkaan vaikka olisin siitä halunnut tykätä kun kovasti kehuttu tuote.
    Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pikku pullo mikä niissä tulee on ihan vaan EGF Serum eli eri tuote. Tuotteessa ei ole öljyä vaan todella paljon glyseriiniä, hyaluronihappoa, joten se jää ihon pintaan kostean tuntuiseksi. Jos laittaa meikin alle niin pitää kuivattaa aika kauan. Käytän sitä siksi vain iltaisin. Kun taas tämä Day Serum on aivan erilaista koostumukseltaan ja nimenomaan suunniteltu meikin alle. Tämä imeytyy heti.

      Poista
  6. Mä olen juuri sellainen, joka ei välitä maksaa ihonhoitotuotteistaan maltaita, vaikka onhan niitä luksusbrändienkin ihonhoitotuotteita ihan hauska testata. Sensailta oon joskus testaillut muutamia tuotteita ja ne oli ihan mielettömän hyviä muistaakseni jokainen! Nyt sain juuri kaverilta pienen testipakkauksen jotain Sensain kasvonaamiota, innolla odotan mitä siitä pidän :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives