Vuoden 2021 luetuimmat ja mitä odottaa vuodelta 2022
Vuosi 2021 vetelee viimeisiä päiviään ja ajattelin, että olisi aika kääntää katse vielä hetkeksi menneeseen vuoteen. Kävin läpi vuoden luetuimpia postauksia ja ajattelin jakaa kymmenen luetuinta teille uudestaan luettavaksi. Joukossa oli muutamia yllätyksiä jopa itselleni. Postausten läpi käyminen muistutti minua myös siitä, että tulevana vuonna aion jakaa yhä enemmän vinkkejä edullisista suosikkituotteistani. Mieltäni lämmitti myös se, että lukijoina, ette selvästi vierasta tai pelkää kaupallisessa yhteistyössä toteutettuja postauksia, sillä sellaisiakin löytyi peräti kaksi kappaletta kymmenen luetuimman listalta.
1. L300 VITAMIN C - HELEYTTÄ KAIKILLE IHOILLE
Koko vuoden luetuin postaus oli tietenkin ihonhoitoa. Se oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä L300 -brändin kanssa. Tykkään sarjan tuotteista kovasti ja ehkäpä tulevana vuonna niitä tulee näkymään täällä blogin puolella enemmänkin.
2. SUKLAA SUNNUNTAI - KISMET ISLANTI
Toiseksi nousi jo klassikoksi noussut Suklaasunnuntain postaus Kismet Islannista. Tuo uutuus ei oikein ollut makuuni, enkä ole ostanut tuotetta jutun ilmestymisen jälkeen. Elämä on liian lyhyt pahojen makeisten syömiseen. :D
3. KEVÄTUUTUUKSIA JANE IREDALELTA
Myös kolmanneksi luetuin postaus oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä, tällä kertaa Jane Iredalen kanssa, jonka kanssa tein tiivistä yhteistyötä parin vuoden ajan.
Kukaan ei ole varmasti unohtanut kesää 2021, kun helle helli meitä lähes koko kesän jopa kyllästymiseen asti. Kesä asetti tietenkin omat haasteensa meikkituotteille. Joten ei ihme, että kesän meikkisuosikit pääsivät kymmenen luetuimman joukkoon.
5. EDULLINEN VINKKI - NEUTROGENA HYDRO BOOST
Tarkoituksena oli alkaa jakamaan Edullinen Vinkki -postauksissa halpoja tuotesuosikkejani. Jostain syystä tämä jäi unholaan vuoden aikana, vaikka Hydro Boost -voidetta kului viime vuoden aikana peräti kaksi purkillista (kolmas on avattuna). Ensi vuonna olisi tarkoitus aktivoitua niin, että edullisia vinkkejä alkaisi tulemaan useammin, vaikkapa kerran kuukaudessa.
Kerroin jutussa siitä, miten lapsesta asti jatkuneet painajaiseni vihdoin hiljenivät.
7. VANHAT SUOSIKIT, VIELÄKÖ KÄYTTÄISIN?
Sain postaukseen idean Lindan blogista ja sen suosio yllätti minut täysin. Ehkäpä ensi vuonna tulen palaamaan tähän aiheeseen jossain vaiheessa...
8. VANHAT SUOSIKIT (MEIKIT), VIELÄKÖ KÄYTTÄISIN?
Vanhojen ihonhoitosuosikkien lisäksi kävin läpi saman vuoden meikkisuosikit, käyttäisinkö niitä vielä tänä päivänä?
Ihonhoidon raaka-aineista kertovat jutut ovat olleet suosittuja ja niitä tulen kirjoittelemaan jatkossakin.
10. IHONHOITOSUOSIKIT UNELMAIHON TAVOITTELUUN
Postauksessa annoin tuotevinkkejä unelmaihon tavoitteluun. Sisältää hyviä vinkkejä siihen, miten saavuttaa unelmaiho. Eikä se maksa paljon.
Mitä sitten odottaa tulevalta vuodelta?
Joulukuussa suhtauduin blogiin rennommin muiden kiireiden vuoksi. Tämä sai minut ymmärtämään heti yhden asian – kuinka paljon tämä vie elämästäni aikaa. On ollut mukava ottaa tältä osin rennosti ensimmäistä kertaa vuosiin, vaikka olen kaivannut kirjoittamista. On ollut aikaa miettiä myös sosiaalistamediaa ja sitä, millainen siitä on tullut. Monet asiat mitä alalla on viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut, eivät ole miellyttäneet minua, eivätkä tuntuneet omilta. Rakastan nimenomaan kirjoittamista aiheista, joihin koen intohimoa. Tämän vuoksi jo kuluvana vuonna lähdin täällä vähitellen eri suuntaan mihin monet muut. Pitkäaikaiset lukijat varmaan huomasivat muutoksen? Tämä tulee jatkumaan ensi vuonna. Lisäksi en enää aio hirttäytyä entisten vuosien tapaan aikatauluihin. Tulen julkaisemaan jatkossa postauksia, mutta täysin omaan tahtiini. Jutut tulevat pyörimään edelleen ihonhoidon, kosmetiikan ja oman elämän ympärillä. Uuden rennomman otteen myötä toivon, että aikaa jää enemmän myös kokkailulle, jotta pääsen jakamaan reseptejä teillekin. Kertokaa ihmeessä, jos haluatte lukea blogistani jostain tietystä aiheesta ensi vuonna.
Kuvat: Pexels
Vuoden 2020 kymmenen luetuinta postausta
Blogivuosi 2020 on ollut hyvin erilainen kuin aiemmat ja se näkyy myös siinä, mitkä ovat olleet eniten luettuja postauksia. Blogini vanhatkin ruokajutut nousivat suosioon, sillä ihmiset ovat viettäneet enemmän aikaa kotona kuin koskaan.
Toisin kuin muussa somessa tapahtuvat julkaisut, blogiin kirjoitetut jutut kestävät aikaa. Kun yhteistyökumppani haluaa kaupallisen yhteistyön blogiin, hän saa jutusta itselleen ikuisen mainoksen. Kun taas vaikkapa Instagram-julkaisut ovat nopeatempoista hetken kestävää mainontaa. Tätä ei moni ajattele, kun tilaavat vaikuttajilta yhteistöitä. Blogikirjoituksen kestävyydestä kertoo paljon se, että iso osa blogini vuoden 2020 luetuimmista postauksista oli tänä vuonna kirjoitettu jopa vuosia aiemmin. Toki joukkoon mahtuu myös tänä vuonna julkaistuja juttuja.
Osaisitko arvata, mitkä olivat vuoden 2020 kymmenen luetuinta postausta?
6. Atselaiinihappo ihonhonhoidossa – Ihonhoidon raaka-aineita käsittelevät jutut ovat keränneet kaikki todella kivasti yleisöä. Se on ollut positiivinen yllätys ja saanut minut innostumaan raaka-aineista entistäkin enemmän.
7. Seerumi jonka kaikki tahtovat juuri nyt – Flow Cosmeticsin seerumi tuntui kiinnostaneen monia.
8. Ihonhoitorutiini Paula's Choicen tuotteilla – Vuosi 2019 muistetaan vuotena, kun "hurahdin" totaalisesti Paula's Choicen ihonhoitotuotteisiin, eikä vuosi 2020 tuonut loppua tähän ihastukseen.
9. SENSAI – Vuosia kestänyt rakkaustarina – Ammatillisesti vuoden muistettavin juttu on se, että sain unelmieni yhteistyön Sensain kanssa. Brändi on kulkenut matkassani vuosia.
10. Suklaa-banaanikakku – Lisää reseptejä... tämä saa minut kieltämättä miettimään sitä, että millainen vilske on käynyt tänä vuonna ruokabloggaajien blogeissa. Kertokaahan?!?
Mikä juttu sinulle jäi mieleen vuonna 2020?
Kuvat: Pixabay
Se on täällä taas - Kauneusbloggaajien joulukalenteri
Välillä on tuntunut siltä, että joulun odotukseen ei tulla pääsemään ikinä tänä vuonna. En tiedä onko muistakin tämä vuosi tuntunut hirveän pitkältä? Kaikesta huolimatta se on taas kerran täällä, nimittäin kauneusbloggaajien joulukalenteri. Tiedän, että monet teistä lukijoista ovat seuranneet kalenteria jo vuosia.
Tänä vuonna kalenterin luukut aukeavat eri blogeissa, Instagram-tileillä kuin Youtubessakin. Kannattaa pysyä mukana. Luvassa mahtavaa joulumieltä. Luukkujen takaa paljastuu jouluisia juttuja niin kauneusaiheisia kuin muitakin. Pääasia on hyvä mieli. Joten aika kohti aattoa kuluu tästä eteenpäin kuin siivillä.
Oma luukkuni aukeaa täällä ihan kohta – itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
Kalenterin ensimmäinen luukku avautuu aamulla kello kuusi Charlotta Even -blogissa. Menkäähän kurkkaamaan.
Muut kalenteriin osallistuvat bloggaajat löydät klikkaamalla kyseisen päivän luukkua.
Luukku 24 YHTEINEN! AVAUTUU KAIKILLA MUKANA OLEVILLA.
Ihanaa joulun odotusta kaikille kalenterin parissa!
Puhutaan hyvää selän takana
Zaza's Petalsin Sarin blogista käyn poimimassa kaikki edullisen kosmetiikan tuotevinkit. Sari on inspiroinut minut pitämään silmäni auki uudelleen myös markettikosmetiikkahyllyjen ääressä. Ilman häntä en olisi tutustunut mm. Simpleen, Cienin kosmetiikkaan tai Theyersin tuotteisiin.