Näytetään tekstit, joissa on tunniste christian lacroix. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste christian lacroix. Näytä kaikki tekstit

Tuotteet joita kaipaan


Onko teille hetkiä, että kaipaisitte jotain tuotetta takaisin markkinoille? Minulla tulee ajatuksiin oikeastaan päivittäin tuotteita, joita haluaisin takaisin. Kaipaus koskee vähän kaikkea: meikkejä, ihonhoitoa, ruokaa, astioita... lista on loputon. Astioissa on toki se hyvä puoli, että niitä löytää melko helposti kirppareilta ja nettikirppiksiltä. Tämä postaus keskittyykin enemmän kosmetiikkaan, mutta haikailen samalla muutaman muunkin asian perään. Aloitetaan kuitenkin kosmetiikasta. Jos löysin netin syövereistä kaipaamistani tuotteista kuvan, nimen kohdalta voi klikata niin näkee tuotteen jota tarkoitin. 

Christian Lacroix for Women – Yksi maailman historian upeimpia tuoksuja. Kuka vielä muistaa jumalaisen simpukkapullon, jota oli pakko säilyttää kyljeltään hyllyllä? Puinen, kukkainen ja makea tuoksu jollaista ei ole vielä tänäkään päivänä kukaan muu tehnyt. Vuonna 1999 julkaistusta tuoksusta minulle tulee ikuisesti mieleen parikymppinen minä. 

Dior Sweet Sun –  En vaan pysty mitenkään ymmärtämään miksi ihmeessä Dior ei tuo tätä tuoksua takaisin. Tällaisille olisi juuri tänä päivänä kysyntää. Kevyehkö auringonpaahteinen tuoksu oli täydellinen kesätuoksu.

Escada Sunny Frutti – Paras Escadan kesätuoksu, en ole koskaan haistanut mitään mehukkaampaa hedelmäsalaatilta tuoksuvaa tuoksua. Tämä on myös tuoksu, jossa tuoksui voimakkaasti banaani, nuotti jota harvemmin tuoksuissa näkee. Lisäksi kaipaan Escadan vanhoja ultra-ylellisiä pulloja, nykyiset ovat hivenen liian lapsellisia ja naiivin näköisiä makuuni.

Nivea Mascara – Kuka vielä muistaa Nivean kumiharjaripsarin, se taisi olla ensimmäinen Suomen markkinoilla ollut kumiharjamascara aikoinaan. Rakastin sitä! Kumiharja oli silloin jotain uutta ja olin ihan heikkona siihen, kuinka helpoksi se teki ripsivärin levittämisen. Lisäksi mascara pysyi silmissäni suttaamatta koko päivän. Käyttäisin loistavan hintaista ripsiväriä vieläkin, jos sitä vaan saisi jostain.

Max Factor Erace – MF meni lopettamaan maailman parhaan peitepuikon, joka oli ollut markkinoilla ties miten monta vuosikymmentä. Olen kokeillut varmaan kaikki myynnissä olevat peitepuikot marketista selektiivisiin, yksi mikä edes hieman pääsee lähelle Max Factoria on Silk oil of Moroccon Peitepuikko, mutta se ei pysty millään kilpailemaan hinnassa. Erace on ainoa peitepuikko joka pysyy finnin päällä koko päivän, ilman, että se haihtuu päivän kuluessa taivaan tuuliin. Silti koostumus on niin kivan voidemainen ja juonteita häivyttävä, että se sopii erinomaisesti myös tummille silmänalusille. Olen edelleen tästä asiasta täysin pöyristynyt. Siitä on nyt pari vuotta, kun tuote poistettiin markkinoilta,  joten olen hamstrannut eBaysta itselleni omaa sävyä ainakin viisi puikkoa ja toivon, että voidemaiset tuotteet säilyisivät ja riittäisivät siihen asti kunnes Max Factor tulee järkiinsä.

Pout Eye Brow Pencil – Ei pitäisi koskaan mennä rakastumaan indiebrändin tuotteeseen, koska voi käydä niin, että koko firma lopetaan. Kaipaan edelleen Poutia. Brändillä oli todella suloiset pakkaukset ja laatu priimaa, varsinkin luomivärit ja poskipunat olivat loistavia. Minähän käytin vielä muutama vuosi sitten Poutin kulmakynän tynkääni täällä blogissakin, mutta sitten se vihdoin loppui. Koitin jo luopumisprosessin aikana löytää jotain yhtä hyvää, mutta turhaan. Ei ole tämän hetkisistä Anastasiasta tai Too Facedista Poutin kilpailijoiksi. Menevät paremman puutteessa, mutta joka kerran kulmia tehdessä huokaan turhautuneena.

Kääretorttujäätelö – Muistaako kukaan tällaistä? Oli lapsena ihan lemppari. Jäätelö oli pakattuna sellaiseen oranssiin pyöreään pahvipakkaukseen, sillä se oli kääretortun näköinen. Sisällä muistaakseni vanilja tai tiikerijäätelöä ja ympärillä pehmeää kääretorttupohjaa. Toki tätä voisi tehdä itsekin, mutta olisi kiva, jos sitä olisi kaupassa valmiina. 

Roope-Ankan Kolikot – Ooh, nämä olivat parhaita hedelmäkarkkeja.

Mondo-lasit – Saisivat tulla takaisin tuotantoon. Itseäni välillä ärsyttävät nykyisin myytävät ohuen jalan omaavat lasit, jotka tuntuvat tosi heppoisilta kädessä. Mondot ovat tukevat pikku hiprakassakin. hih Onneksi olen niin onnekas, että ystäväni ehti vuosien aikana ostaa minulle kahdentoista kappaleen setin harmaita Mondo-viinilaseja. Niistä nautittiin viiniä joulun alla, kun samainen ystäväni oli käymässä. 

Fanny-vanukas – Valio päätti suorittaa ihmiskidutuksen poistamalla Fanny-vanukkaat myynnistä. Vanilja- ja maitosuklaavanukas olivat suosikkini. Muista vanukkaista nämä erotti se, että näissä oli aivan täydellinen täyteläisen paksuhko koostumus. Esim. Jackyn sininen on ihan vetelää kuraa verrattuna Fannyyn. Vaniljavanukkaassa oli kunnon aidon vaniljan maku. Slurps.

Näitä tulisi vaikka kuinka, mutta lopetetaan tähän, että edes joku jaksaa lukea loppuun asti.

Mitä tuotetta kaipaatte?





Long lost parfumes


En ole ollut pitkään aikaan mistään haasteesta niin innoissani kuin tästä, jonka kaimani Nonnulasta heitti minulle eteenpäin viime viikolla. Suorastaan ahmin postauksen ja sitä lukiessa mieleeni putkahteli tasaisin väliajoin tuoksuja, joita olen todella jäänyt todella kaipaamaan. Osaa tuoksuista ei saa enää mistään, osaa voi ostaa isolla rahalla, ilman varmuutta siitä onko tuote vielä kurantti, mutta ainakin yksi on helposti saatavilla ja olenkin usein suunnitellut liittäväni sen takaisin tuoksukokoelmaani. Olen lukenut innoissani jo haasteeseen vastanneiden postaukset, mitä ihania nostalgisia muistoja niistä on itsellekin tullut. Tämä muistelu on jälleen kerran todistanut sen, kuinka vahvana erilaiset tuoksumuistot meissä ihmisissä elävät. Jonnan haasteeseen ehtivät vastata ainakin Jusu ja Fanni, käykäähän kurkkaamassa postaukset, jos tuoksumuistelot kiinnostavat. Sitten niihin omiin kauan kadoksissa olleisiin tuoksuihin. Nämä yhdeksän tulivat heti mieleeni, kun luin kaiman postausta. Voin ihan rehellisesti sanoa, että jos nämä olisivat helposti saatavilla ja kelpo hintaan, ostaisin kaikki välittömästi takaisin tuoksukokoelmaani ilman silmän räpäystäkään.

Christian Dior Sweet Sun – Tämä oli silkkaa rakkautta kesät 2004-2006. Sweet Sun on edelleen paras alkoholiton "rantatuoksu"/kesätuoksu, mitä on koskaan valmistettu, se olisi tänäkin päivänä moderni ja sillä olisi mielestäni markkinoilla oma rakonsa, en vaan voi käsittää, miksi Dior ei tuo tuoksua uudelleen markkinoille. Tiedän, etten todellakaan ole ainoa, joka tätä kaipailee. Tällä hetkellä lähimmäksi tätä pääsevä tuoksu on Guerlain Terracotta Le Parfum (joka sisältää alkoholia), mutta tämä Dior oli jotenkin hempeämpi ja pehmeämpi. Pysyvyys oli tuoksussa myös loistava. 

Christian Lacroix for Women – Christian Lacroix on mielestäni hieman unohdettu nimi tuoksumarkkinoilla tänä päivänä, johtuen varmasti siitä, että yhtään tuoksua ei ole brändiltä tullut kymmeneen vuoteen markkinoille. Sen sijaan Lacroix on esim. tehnyt yhteistyötä Avonin kanssa. Kun kauniiseen simpukan malliseen pulloon puettu for Women tuli markkinoille 90-luvun lopussa Lacroixin tuoksut elivät kulta-aikaansa. Rakastin lämpöistä, puisen pehmeää, hieman mausteista hienostunutta kukkaistuoksua talvipäivinä. Muistan, kuinka tätä laittaessa tuli aina sellainen lämmin ja hyvä olo. Koen tuoksun tosi uniikiksi, markkinoilla ei ole tällä hetkellä mitään vastaavaa tuoksua.

Escada Sunny Frutti – Paras Escadan tekemä kesätuoksu. Jo pelkkä raikkaan kellertävän vihreän pullon näkeminen saa hymyn huulille. Pakko kritisoida tässä vaiheessa vähän Escadaa, joka teki minusta emämunauksen, lopettamalla kausituoksujen pakkaamisen noihin legendaarisen klassisiin sydänpulloihin. Uudet ovat lähinnä tylsiä ja lapsellisia, kuin näissä vanhoissa oli värikästä, mutta silti nuorekasta eleganssia. Joskus uudistukset eivät vain ole kovin onnistuneita... Sunny Frutti vie minut suoraan kesään 1998, tuoksu on kuin haukkaus kesää. Nykyään tehdään paljon kukkaishedelmäisiä tuoksuja, mutta mikään ei ole kuin Sunny Frutti.

Kenzo d´Ete 1992 – Tämä oli yksi ensimmäisiä omistamiani arvokkaampia tuoksuja, joten siksikin rakas, 1990-luvun alussa osattiin tehdä ihan mielettömän upeita raikkaita kukkaistuoksuja ja tämä lehden malliseen pulloon pakattu oli yksi niistä. Muistan vieläkin kuinka voimakkaasti tässä tuoksui niin paljon rakastamani hyasintti. Kenzohan teki uuden version kymmenen vuotta myöhemmin 2002, mutta se ei ollut mielestäni lainkaan yhtä hyvä kuin alkuperäinen, vaikka siinä toki samanlaisia elementtejä olikin. 

Kenzo Jungle L´ Elephant – On näistä tuoksuista se, jonka pystyy edelleen helposti tilaamalla ostamaan. Minulle tuoksu on yhtä kuin joulu 1997. Muistan edelleen, kun tulin kotona huoneestani jouluaattona alakertaan juuri, kun olin suihkauttanut tuoksua. Kummitätini kommentoi minun tuoksuvan aivan joululle. Niin... joululle tämä tuoksuukin, tämä on varmasti mausteisin koskaan omistamani tuoksu. Tuoksu vie mieleni suoraan Intian viidakkoihin tai torille, mutta samaan aikaan siinä on todellakin jotain jouluista. Tuoksu on voimakas ja sen käytön kanssa piti aina olla äärimmäisen varovainen, ettei sitä laita liikaa. Olen tuon vuoksi lykännyt tilaamista, koska pohdin onko Jungle L´ Elephant minulle nykyään liiankin mausteinen, sillä 90-luvulla tuoksumakuni oli ihan erilainen kuin nyt. Rakastin todella voimakkaita ja sellaisia kunnon statement-tuoksuja.

Nina Ricci Deci Dela – Pinkkiä kultakorkkista pulloa katsoessani olen taas hämyisessä yökerhossa tanssilattialla puhkuen nuoruuden elinvoimaa. Muistan, että miehet rakastivat tätä tuoksua, sain baarissa aina kohteliaisuuksia tuoksustani. Kukkainen chypre-tuoksu on sellainen, että en edelleenkään ole löytänyt mitään vastaavaa. Hedelmäisyys, kukkaisuus, raikkaus ja makeus oli Deci Delassa täydellisessä balanssissa. 

Nina Ricci Les Belles de Ricci Liberty Fizz – Taas ollaan ysärillä, mitä pidemmälle olen tätä kirjoittanut niin tajuan, että ysäri oli kyllä tuoksujen kulta-aikaa, silloin tehtiin aivan tajuttoman hienoja luomuksia, joihin moni brändi ei ole sen koommin pystynyt. Voiko ihmisen saada muuta kuin iloiseksi vihreällä kissan muotoisella pullolla, jolla on pinkki kruunu päässä? Ei kait. Liberty Fizz olisi edelleen markkinoilla ollessaan paras mehukkaan marjaisa ja mieltä virkistävä tuoksu. Rakastin käyttää päivinä, kun olin jostain syystä vähän apea ja kaipasin piristystä, tämä pelasti päivän joka kerran.

Torrente L´Or de Torrente for Women – Kultainen lehdillä koristeltu pullo on mielestäni edelleen yksi kauneimpia tuoksupulloja, mitä on koskaan tehty. En kuitenkaan ostanut tuotetta pullon perusteella vaan tutustuminen tapahtui näytteen kautta. Olin St. Martinilla lomalla vuonna 2005 ja kosmetiikkaostoksia tehdessä pussiini sujautettiin tuoksusta näyte ja onneksi, päätin kokeilla sitä näytettä jo loman aikana, koska eihän tätä ole Suomesta koskaan saanut. Ihastuin ikihyviksi tähän täyteläiseen erittäin hienostuneeseen kukkais-itämaiseen tuoksuun. Mikä tuoksuun tekee twistin on se, että se tuoksuu erittäin voimakkaasti kahville. Kävinkin ostamassa sen seuraavana päivänä omaksi ja sen jälkeen se oli aina mukanani iltatuoksuna lomamatkoilla. Tänäkin päivänä minulla on tätä pieni ripe pullon pohjalla, mutta en raaski käyttää, koska tuoksua ei enää saa mistään tai saa, mutta siitä pyydetään ihan naurettavia summia. 

Versace Versus Time For Pleasure – Muistan vieläkin tuon pullon kaulasta roikkuvan sinetin kilinän pulloa vasten, kun tätä suihkautti. Siinä 2000-luvun puolta väliä lähestyessä me 90-luvun "Escada-tytöt" aloimme olemaan hieman tympääntyneitä Escadan kesätuoksuihin, koska ne olivat saavuttaneet siinä vaiheessa niin suuren suosion, että tuntui, että kaikki tuoksuivat niille. Niinpä sitten lähdettiin etsimään niille hieman uniikimpaa korvaajaa ja Versacen Time For Pleasuresta tuli sellainen. Mehukkaan marjaisa tuoksu vaniljaisella pohjalla, täydellisyyttä Escadan tuoksujen rakastajille, mutta modernimpana ja ehkä hieman aikuismaisempana versiona. Tähän liittyy monia ihania kesämuistoja.

Mitä tuoksuja olette jääneet kaipaamaan?




Designed by FlexyCreatives