Kolme parasta tuotetta meikin alle
11.11.2018
8.00
Arvatkaapa mitä?
Olen jämähtänyt. Jämähdys koskee sitä, että miten valmistelen ihoni meikin alle. Tämä syksy on ensimmäinen, ettei pintakuivuus ole vaivannut ihoani lähes lainkaan, syy voi olla osin pitkään jatkuneissa lämpimissä säissä tai aloittamissani uusissa lisäravinteissa, mutta kuitenkin. Ihossani on tiettyä herkkyyttä, mutta muuten se on lähes normaali. En muista koska näin olisi viimeksi ollut. Viimeiset viikot olen aamuisin käyttänyt meikin alle vain kolmea tuotetta. Joka kerran meikki istuu kasvoilla älyttömän nätisti ja kestää koko päivän, niin hyvin, etten ole uskaltanut edes lähteä kokeilemaan muuta.
Olen vuosien aikana kokeillut iholleni mitä erinäisempiä yhdistelmiä, mutta mikään ei koskaan ole toiminut yhtä hyvin. En väitä, että tuotteiden tarvitsisi olla juuri nämä mitä itse käytän, mutta kannattaa kokeilla kolmen samantapaisen tuotteen yhdistelmää, jos sattuu kaapista löytymään.
Aamulla pyyhin ensimmäiseksi kasvot misellivedellä. Tämän jälkeen teen Whamisan Tonereilla kolminkertaisen kosteutuksen eli kerrostan toneria kolme kertaa kasvoille. Tämä on se tärkein vaihe. Olen vaihdellut vähän oman ihotuntumani mukaan kolmen erilaisen Whamisan Tonerin välillä, Deep Richia käytän harvemmin, ainoastaan jos iho tuntuu tosi kuivalta (tämä voi olla liiankin hoitava), muuten käytössä on melkein aina Original, mutta kesällä käytin myös toisinaan Refreshia. Luulen, että suurin taika koko jutussa on Whamisan ansiota, eli vaikka vaihtelisitte muita kahta tuotetta, niin aina alle Whamisaa kolme kerrosta. Kaikissa kolmessa on mukavan "täyteläinen" vesimäinen koostumus, Rich toki hivenen paksumpi kuin kaksi muuta.
Tämän jälkeen hoitoveden antama kosteus kannattaa lukita iholle ja itse teen sen kevyellä seerumilla. Tärkeää onkin valita kosteuttava, mutta silti mahdollisimman kevyt tuote. Terre d'Ocin lisäksi olen käyttänyt myös Lovely Dayn Bloom Hydration Nectar -seerumia*, joka toimii yhtä loistavasti meikin alla kuin Terre d'Ocin Sérum Éternel Oriental Fig -seerumikin.
Tämän jälkeen lisään iholle primerin. Ensimmäisellä kierroksella en ollut hirveän ihastunut Guerlain Météorites Baseen, mutta päätin antaa tuotteella kuitenkin toisen mahdollisuuden ja se kannatti, uuden pullon pinta on alkanut hupenemaan melkoista vauhtia. Primer tuo iholle todella kaunista vienoa heleyttä, pidentää meikin kestoa ja toimii loistavasti alle laittamani combon kanssa.
Pakko vielä lopuksi tunnustaa, että olen tehnyt näiden kolmen tuotteen lisäksi myös meikkivoidejämähdyksen... Arvaatteko mikä tuote on kyseessä?
Se on tietenkin Misshan Perfect Cover B.B Cream SPF 42, josta kirjoittelin teille jo kesällä. Meikkivoide on osoittautunut päivittäisessä käytössä vieläkin paremmaksi, mitä siitä kesällä ajattelin. Parasta on kesto. BB-voide kestää iholla lähes aamusta iltaan muttumattomattana, eikä mene juonteisiin. Rakastan myös sitä, kuinka helppoa se on sutaista aamulla kasvoille ennen töihin menoa pelkästään sormin.
Mitkä ovat luottotuotteesi meikin alle? Oletteko kokeilleet kerrostaa hoitovettä meikkipohjan alle?
*Terre d'Oc PR-näyte saatu Naturellementilta, muut omia.

