18.9.2013

Terapiassa osa 2


Syksy on täällä, sen voi huomata keltaisesta sävystä, joka pilkotti keittiön ikkunan takaa, kun kuvasin neilikkaa. Kaunista.

Syyskuu on nyt ylittänyt puolen välin ja terapiakäyntejä on takana yhteensä kuusi. Tässä ajassa niistä on itselleni ehtinyt muodostua joka maanantainen rutiini, mikä on hyvä juttu, koska rakastan rutiineja!

Itseasiassa rutiineista oli terapiassakin eräs kerta puhetta. Minä koen elämäni turvalliseksi rutiinien keskellä. Toisille ne ovat kauhistus, minä tarvitsen niitä selviytyäkseni. 

Alunperin elämäni alkoi heittää häränpyllyä siinä vaiheessa, kun rutiinit alkoivat "pettää". Ensin ne pettivät yksityiselämässäni, sen jälkeen työelämässä. Siinä samalla minulta rutiineista elävältä ja hengittävältä ihmiseltä putosi elämästä pohja pois. Itse asiassa rutiinit olivat pettäneet jo kerran aikaisemminkin ollessani 7-vuotias, mutta silloin vielä selvisin. Toinen kerta olikin sitten liikaa.

Olen ihmisiä, jotka tykkäävät juoda aamukahvinsa samanlaisesta kupista samaan aikaan. Varsinkin aamun rutiinit ovat itselleni todella tärkeitä, jos niissä jokin menee "pieleen", se vaikuttaa koko päivään. Onneksi on mies, joka ymmärtää, että ensimmäiseen kahteen tuntiin aamuisin minulta on turha odottaa murahdusta kummempaa keskustelua. Hän antaakin aamuisin minulle pari tuntia aikaa ihan omiin juttuihini, niihin minun rutiineihini. 

Viime keskiviikkona minä kuitenkin rikoin rutiinejani, tein jotain, mihin en vielä vuosi sitten voinut kuvitella edes pystyväni. Menin itselleni aivan uuteen tilanteeseen, täysin uuteen paikkaan, täysin outojen ihmisten keskelle. Voitte uskoa, että sydän hakkasi ja junassa oli pientä paniikin poikasta ilmassa. Arvaatteko mitä? Minä selvisin! Tilaisuuden jälkeinen olo oli mieletön, minä oikeasti tein sen! Varmasti kukaan muu tilaisuuteen osallistunut, ei voinut tietää tai huomata, millaista painia kävin itseni kanssa sisäisesti koko tuon ajan.

Kun sain kutsun viime kuussa kyseiseen tilaisuuteen, sen aihe oli yksinkertaisesti niin lähellä sydäntäni, että päätin lähteä uskaliaasti matkaan. Mitäpä sitä ei tuoksujen eteen tekisi? Illasta ja tuoksuista voitte lukea myöhemmin blogistani.

Löytyykö lukijoistani rutiineja rakastavia?



18 kommenttia:

  1. Hyvä Jonna! :)

    Mä olen kaikkea muuta kuin rutiini-ihminen, oikeastaan ihan päinvastoin. Mulle sopii vaihteleva vuorotyö, jonka takia päivät ovat erilaisia. Välillä vapaa-aika on aamuisin, joskus iltaisin ja esimerkiksi nyt olen menossa nukkumaan kun ensi yön olen töissä. (No okei, yövuoroja kyllä inhoan.) Mutta heti kun elämässä tulee ihan mikä tahansa ahdistava tai stressaava asia eteen, huomaan että kaipaan rutiineja ja toistoa, vaikka yleensä se on vierasta. Silloin saatan olla todella ahdistunut rytmin vaihtelevuudesta, enkä osaakaan enää esim. nukkua silloin kun pitäisi että jaksaa töissä. Ja muuten aamuvuoroon mennessä mulla on tarkka aamurutiini kotona, jos teen asiat vähänkään väärässä järjestyksessä kaikki menee heti ihan pieleen ja olen myöhässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taas rakastin entisessä työssä sitä, että kaikki sujui joka pvä samalla tavalla, lisäksi pystyin itse vaikuttamaan siihen, että näin kävi, kun väliin tuli sähläämään yksi ylimääräinen ihminen illuusio särkyi. Univaikeudet seuraa täälläkin helposti, ahdistushan sitä aiheuttaa.

      Poista
  2. Moikka, olipa mukava tutustua eilen!

    Kuten Juille, en minäkään ole rutiini-ihminen, mutta aamuäreä sitten senkin edestä! :-D Mies on oppinut antamaan minulle rauhaa herätä, puhun sitten kun koen olevani valmis. Kahvi auttaa, samoin kuin ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Eilen ehdin jo vähän kurkata sun blogia kotiin tultuani ja se on yhtä persoonallinen kuin sinäkin, ihana! Saat kommenttilaatikkoosi vakivierailijan! Toivottavasti törmäillään jatkossakin. :)

      Poista
  3. Minä olen toisaalta rutiini-ihminen ja toisaalta en . Tykkään nukkua hotellissa aina samalla puolella sänkyä, sohvalla istun aina samassa paikassa ja ravintolassa syön saman aterian. Nyt olen pakotanut itseni tutustumaan uusiin ruokalajeihin. Samaten uusiin matkakohteisiin. En enää matkusta tuttuihin ja turvallisiin kohteisiin.

    Ja fiilis on mahtava. Kuin olisin syntynyt uudestaan. Voittajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla puolen sänkyä nukkuminen on täälläkin, sori mutta siellä vasemmalla puolen mua ei vaan nukuta. :D

      Poista
  4. Hyvä sinä! :)
    Täällä toinen rutiinien rakastaja. Elämä menee kyllä ihan sekaisin jos tutut rutiinit sekoavat. Olen vielä asunut yksikseni niin kauan, että siks olisikin niin hankala kuvitella tänne vaikka nyt joka ukonköriläs sotkemaan mun juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää vaan löytää joku helposti koulutettava köriläs, jolla on jo valmiiksi sun elämään sopivia rutiineja. ;)

      Poista
  5. Kyllä, rakastan rutiineita. Ahdistun, jos ja kun pitää tehdä jotain täysin rutiinista poikkeavaa. Pieniä muutoksia rutiiniin pyrin tekemään ja "totuttautumaan" niihin. :)

    Johanna

    VastaaPoista
  6. Se onkin yllättävän piristävää kun tekee jotain asioita yllättäen mitä ei yleensä tee. Rutiinit tuo turvallisuuden tunteen ja jos siitä poikkeaa voi tuntua aluksi pelottavalta. Mutta sitten voi miettiä miksi sellaisesta ajatuksesta tulee sellainen tunne. Ehkä se johtuu jostain menneisyydessä kokemasta asiasta. Loppujen lopuksi kun löytää itsensä aivan uudesta tilanteesta tajuaa että tämähän olikin vain hyvä asia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkominen on tosiaan piristävää, mutta tällä hetkellä omaan kuntoon nähden myös äärettömän väsyttävää, kaksi tai kolmekin pvä menee helposti toipuessa, vaikka fiilikset olisivatkin olleet hyvät. En väsy henkisesti, mutta myös ruumiillisesti ja se on joskus niin turhauttavaa, koska ennen jaksoi, mitä vain!

      Poista
  7. Mulle rutiinit on tärkeitä, mä en nykyään jotenkin pysy ruodossa, jos rutiinit jää joltain päivältä pois. Unohdan lääkkeet, naama jää pesemättä, aamupala syömättä tai jotain tuollaista... jos en saa aloittaa aamuani tietyllä tavalla ja käyttää siihen tiettyä aikaa. Nykyään rutiineihin kun tulee muutoksia, ensimmäisenä kärsii ruokailu. Onhan noita esimerkkejä vaikka kuinka, mutta jos kaikki mainitsisin, tästä kommentista tulisi pitkä kuin nälkävuosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Minäkin tarvitsen aamuisin helposti sen 2-3 h "omaa aikaa" lähteäkseni käyntiin, ilman sitä, pvästä tulee kyllä pitkä itselle ja varmaan muillekin.

      Poista
  8. Hienoa, että uskaltauduit. :)

    Itse en voi sietää rutiineja nykyään. Ne tuntuvat tekevän elämästä jotenkin todella tylsän. Mutta, kun muistelen 4,5 v taaksepäin omaa masennustani ja pahaa oloani sekä vaikeita 10 vuoden takaisia paniikkihäiriö-aikoja, kyllä ne rutiinit pitivät mut silloin pystyssä. Tiesin selviäväni, kun esim. töissä huonovointisena tiesin tulevan hiljaisemman hetken kohta, tiesin, ettei aamulla tarvitse herätä aikaisin, tiesin, että juna tulee kohta ja pääsen siitä silloin ja silloin pois. Kaikkia pieniäkin juttuja. Piti elää niin tietoisesti joka hetki ja jännitin tulevaa, joten kaikki tuttu ja turvallinen olivat korvaamattomia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masentuneelle ihmiselle rutiinit tosiaan tuovat sitä kaivattua turvaa, itselläni turvan tunne tosin kumpuaa jo lapsuudesta, joten nuo rutiinit korostuvat entisestään. Tietyissä jutuissa saatan olla spontaanikin, mutta päivän pääpiirteet pitää mennä samalla tavalla.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown