16.12.2014

Hip, hip, Hurraw!


Siinä vaiheessa, kun kaikki blogit huusivat Hurrawta!. Minä vielä mietiskelin, että mikäs juttu tämä nyt taas on. Taasko sama juttu kuin niiden Baby Lipsien kanssa? Joista itelleni lopulta käyttöön jäi kivasti sävyä tuova Pink Punch käsilaukkuun ja yöpöydän laatikkoon pyörimään Hydrate

Minähän olen se tyyppi joka eli huulirasvakoukussa parikymppiseksi asti. Sen jälkeen huulirasvat ovat kuuluneet elämääni, mutta en ole niihin koukussa. Minun ei tarvitse sutaista puikosta kymmentä kertaa rasvaa huulille päivän aikana. Kerta riittää näin talvella, kesällä voi mennä päiviä ilmankin. Huulirasvakoukusta pääsin eroon aikoinani sillä, että laitoin ainoastaan iltaisin huulille paksun kerroksen Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamia aina, kun huulet tuntuivat kuivilta. Tämän teen vielä nykyäänkin. Huuleni vaativat harvemmin päivisin sen isompaa kosteutusta, eikä Eight Hour Creamin kanssakaan tarvi joka ilta läträtä. Tähän mennessä ehdottomasti paras huulirasva, mitä olen kokeillut ja mitä minulla onkin jatkuvasti tuubi pari jemmassa, on Now Foodsin Peppermint. Olen siirtänyt puikon faniuden myös miehelleni, joka pitää siitä kovasti. Saan aina pieniä vihjaisuja, kun huulirasva alkaa olla lopussa, että olisi aika tilata lisää. Ihan ykkösjuttuja Peppermintissä on se, että puikko säilyttää muotonsa myös auringossa. Koostumus on sopivassa suhteessa liukasta ja jähmeää, jotta huulirasva pysyy huulilla kauemmin kuin pienen hetken. Lisäksi sen kosteuttava vaikutus huulilla on ollut tähän asti ylivertaista.


Sitten tähän Hurraw! -ilmiöön, sarjaan kuuluu peräti 22 eri makuista ja tuoksuista huulirasvaa, joista kaksi antaa kevyesti sävyä. Hurraw! lupaa olla huulirasva, joka ei sula taskuun. Ne ovat vegaanisia, soijattomia, gluteenittomia, eivätkä sisällä parabeenejä, parafiiniöljyä tai keinoteikoisia värejä/makuja. Huulivoiteita ei ole testattu eläimillä. Aktiivisina raaka-aineina toimivat: manteli-, avokado-, jojoba-, oliivi-, risiini -ja seesamiöljy, sekä kaakaovoi. Maut ovat 100% luonnollisia, jotka useimmat tulevat eteerisistä öljyistä tai ne on tehty uuttamalla ja tislaamalla 100% luonnon raaka-aineista.

Aloitin omat kokeiluni kevyesti kolmella puikolla: Vanilla, Kahvi ja Suklaa. Ei mitenkään yllättävää. :D Taskuun nämä eivät ole sulaneet, mutta odotan silti jännityksellä kesää, että näitä pääsee testaamaan käsilaukussa tositoimissa kesähelteellä. Maut ja tuoksut todellakin ovat kaikissa kolmessa todella luonnollisia, mikä on ihana juttu. Huulirasvoissa saattaa olla usein hyvinkin esanssinen haju, josta en pidä. Hurraw! -huulivoiteet on pakattu perinteisen pyöreän muodon sijaan ovaalinmuotoisiin puikkoihin, jotka on valmistettu vähintään 50% kierrätetystä materiaalista.


Huulituntuma on miellyttävän liukas ja voidetta on helppo levittää huulille. Valitettavasti omaan makuun nämä kuluvat liian nopeaan pois huulilta ja olin tähän ominaisuuteen aluksi tosi pettynyt. Tämähän on makuasia, toiset eivät voi sietää huulivoiteita, jotka jättävät huulten pintaan pidemmäksi aikaa jonkinlaisen kalvon. 

En kuitenkaan lähtenyt lisäämään voidetta päivän mittaan, sillä se ei kuulu tapoihini. Luonnolliset öljyt selvästikin tehosivat, vaikka tuntui, että rasva kului huulilta nopeaan pois, sillä huulet säilyivät hyvin kosteutettuna iltaan asti. Joten kosteustehot ja pitkävaikutteisuus ovat näissä kohdillaan. Sen verran täytyy myös sanoa, että makuina jokainen näistä kolmesta voittaa sen hieman tylsähkön raikkaan Peppermint-suosikkini. Kolmikosta ylivoimaiseksi suosikikseni tuoksun ja maun puolesta nousi ehkä hieman yllättäen Vanilla. Voisi luulla, että tällainen suklaa -ja kahviholisti olisi pitänyt enemmän noista kahdesta muusta.

Hurraw! -huulivoiteita voi tilata mm. täältä, hintaan 4,90 euroa.

Muita Hurrawhtaneita?









29 kommenttia:

  1. Kun viimeksi tilasin iHerbiltä, niin mahdutin mukaan myös parit Hurrawit. Mieheni nimittäin iski silmänsä Root Beer-makuun ja vaati saada sen. :D Omaa Moon Balmia en ole vielä ehtinyt kokeilla sillä vanha Naked Lips (joka sekin on muuten 100% luonnollinen ja erittäin hyvä tuote) on vielä voimissaan.

    Kaksilahkeinen on ollut myös sitä mieltä, että Hurraw imeytyy/katoaa huulilta aika äkkiä, joten kuulemma ei aina muista tuliko jo rasvattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Root Beer on kieltämättä hyvin erikoinen maku. :D Itse tosiaan tykkään, jos se kosteuttava tunne säilyisi pidempään. Tuo haihtuvuus on hyvä myyntikikka, tulee tunne, että tuotetta on lisättävä ja puikko kuluu nopeampaan. :p Tosin Hurraw! kyllä kosteuttaa tosi hyvin.

      Poista
  2. Noita kyllä tekisi mieli tilata, mutta en varmaan osaisi ikinä päättää minkä tuoksun ottaisin kun haluaisin varmaan ne kaikki. :D Liikaa vaihtoehtoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 22 on kyllä erittäin vaikea valita. Mulla oli tietyt herkut, joten oli sillä tavalla helppo valinta aluksi. :)

      Poista
  3. Ostin muutaman ja olen ihan tykännyt. Olen huulirasvakoukussa joten mulla on n. 10 puikkoa yhtäaikaa käytössä kaikissa mahdollisissa paikoissa, laukuissa ja taskuissa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sellaista se oli itselläkin ennen vanhaan hyvään aikaan. ;)

      Poista
  4. Olen hurahatanut. <3 Lime löytyy ja se on aivan ihana <3 En edes nuuhkinut muita vaan tartuin siihen, nyt jäytää miksi en tehnyt tuoksuvertailuja. :)

    Ihanaa päivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lime on varmasti ihanan raikas, varsinkin kesällä takuulla herkku!

      Ihanaa päivää sinnekin!

      Poista
  5. Multa löytyy Moon balm ja Kapha. Tykkään tosi paljon näiden pehmeydestä ja hoitavuudesta :)

    VastaaPoista
  6. Hurraa joo! Mulla on kirsikanmakuinen, vähän väriäkin antava puikko. Se on ihana, ja nyt himottais se kaneli. Tai oikeastaan nämä kaikki. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka oli se neljäs, joka olisi itseänikin houkuttanut. <3

      Poista
  7. Ensimmäinen asia, joka minua näissä vakuutti oli maut. Ei mitään esanssisekoituksia! Täytyy varmaan tilata lisää, koska nopeaan nämä tosiaan kuluu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei esanssia ja se on ihana juttu. Kahvikin on aivan kahvi, herkullista! :p

      Poista
  8. Mä rakastan näitä! Voisin tilata kaikki maut, mutta kahvipuikkoa multa tulee tuskin koskaan löytymään, sillä en juo kahvia ja jouluna skippaan kahvinmakuiset konvehditkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joten ei kahvia sulle. :D Itseasiassa mä tykkään tosi paljon leivonnaisista joissa on kahvia, mutta kahvilla maustettu suklaa ei mullekaan oo se mikään lemppari.

      Poista
    2. Mokkapalat mulle kyllä kelpaa, vaikka niissä on loraus kahvia ;) Se kun ei niissä niin maistu. Mutta kahvinmakuisia suklaita en kyllä niele! :D

      Poista
  9. Aaaahh, mä rakastan näitä! Just ostin pukinkonttiin Mutulle sen lakritsinmakuisen. Vai hajuisen? Kumpaa termiä näistä nyt olisi oikeaoppisempaa käyttää? ;) Oma suosikkini on ehdottomasti Suklaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kans kirjoittaessa vaikea päättää tuoksuinen vai makuinen. Hmm. VAIKEAA! :D

      Poista
  10. Oihjoih<3 Itse tilasin näitä juuri kanssa kolme testiin ja suosikiksi nousi heti lakritsi! Hitsi se tuoksuu niin hyvälle. :3

    VastaaPoista
  11. Mä niin tahtoisin kokeilla näitä myös... Täytyy varmaan netistä tilata tai sitten jos kävis jossain vaiheessa ihan Ruohonjuuressa paikan päällä haistelemassa (saispa maistaa samalla!) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan katsois vähän pitkään, kun nuolaisis jokaista kerran ennen ostopäätöstä. :D

      Poista
  12. Minäkin tykkään näistä tosi paljon! Minä en vain ole huomannut, että nämä maistuisivat miltään....tuoksuvat kyllä, mutta makua en ole havainnut. Oli ihan pakko heti kokeilla lakritsaisella ja kun varta vasten makustelin niin olihan siinä jonkinmoinen lakritsamainen häivähdys maussakin. :-) Minun ei vaan kauheasti tule huulia nuoltua eikä se huulirasva muutenkaan tunnu minun suuhuni kulkeutuvan, niin en ole makuasiaa huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakritsi on varmasti tarpeeksi voimakas, että se maistuukin. Ehkä se on mielikuva mausta, jonka näiden tuoksut herättää. :D

      Poista
  13. Voi mahdoton, talvella mun pitää lätkiä huulirasvaa vähän väliä, nytki on ylähuuli hiukan rohtunut. Eilen töissä huomasin huulien kuivahtavan ja en tiedä johtuuko ilmastoinnista tmv. vaiko siitä kun viime viikonloppuna oltiin pari päivää mökillä ja pakkasta oli paljon. Nyt siis totisesti rasvailen huulia vähän väliä etteivät mene pahemmiksi.

    Mun makuun Hurrawit voisivat myös pysyä huulilla pidempään, mutta onpa noita huonompiakin nähty, esim. nyt laukussa kulkeva Baby Lips. Tartteis muuten pitää pieni etsintätuokio, mun toinen Hurraw! on ilmeisesti kadonnut jonnekin miehen viime viikkoisen siivoussession jälkeen... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ilmastointi kuivattaa, mulla menee siitä sieraimet heti verille.... Nyt mies sitten tekosistaan vastuulle. :D

      Poista
  14. Nyt tuli mieli saada tuollainen!:D haluttaa niin paljon sitä Earl Grey huulirasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä en olekaan sitä Earl Grey -versiota kokokeillut. =)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown