Ystävät

Halusin näin joulun alla kirjoittaa kirjeet ystävilleni. Myönnän, että liikutuin kirjeitä kirjoittaessani kyyneliin, kun aloin ajattelemaan, miten mahtavia tyyppejä elämääni kuuluu. Ystäviä ei ole kuin neljä, mutta he ovat sitäkin rakkaampia. Olen aina ollut sitä mieltä, että parempi yksi hyvä ystävä kuin kymmenen huonoa. Minun ystävänäni olo ei varmasti ole ollut se maailman helpoin tehtävä, joten vuosien saatossa jyvät todellakin ovat erottuneet akanoista. En päästä ihmisiä kovinkaan helposti lähelleni, joten ystävystyminen kanssani voi ottaa vuosia, mutta ystäväni ovatkin sellaisia joihin luotan 100%. Introverttinä on oikeastaan hyvä, että kaikki ystäväni asuavat hieman kauempana, ei ole painetta aina tavata, mutta silloin, kun tapaamme, ne tilanteet ovat entistäkin spesiaalimpia. On myös luonnollista, että ystävyys ei aina säily läpi elämän, elämäntilanteet muuttuvat ja elämä vie ihmisiä eri suuntiin, eikä siitä kannata kantaa kaunaa. Näiden ihmisten kanssa minulla on kuitenkin edelleen paljon hyviä yhteisiä muistoja, vaikka ei enää ystäviä ollakaan. 

Viime aikoina olen saanut bloginimaailmasta pari hyvää kaveria, joita melkein voisin alkaa kohta kutsumaan ystävikseni. Ilonalle ja Päiville voin aina laittaa Facebookissa viestin menemään, jos joku ottaa päähän, jotain mukavaa tapahtuu ja haluan heti jakaa asian jonkun kanssa tai minulle tulee yllättävä tarve höpöttää kosmetiikasta. Kaikki eivät ymmärrä outoa huumorintajuani, mutta Ilona ymmärtää. Tuplatkaa Grumpy Cat ja tiedätte miltä näytämme Ilonan kanssa vierekkäin seisoessamme. Ilmettämme ei kuitenkaan kannata säikähtää, emme pure. Päivissä on taas valtavasti sellaista seesteisyyttä ja sydämen kauneutta, mitä ei voi kuin ihailla. Sitten on vielä Nora, johon tutustuin alunperin alkuvuodesta yhteistyön tiimoilta, mutta jonka kanssa jo ensimmäisellä kohtaamisella tunsin suurta sielujen sympatiaa. Olen varma, että Nora on jossain toisessa elämässä ollut minut kaksoissiskoni.

Neljästä ystävästäni yhden olen tuntenut lapsuudestani lähtien ja kolmeen muuhun olen tutustunut vasta aikuisiällä. Silti he kaikki ovat minulle yhtä rakkaita.

Rakas H-L, 

eräs keväinen päivä melkein 30 vuotta sitten ilmestyit kotiovelleni. Sain tietää, että asuit naapurissa ja olit minua kaksi vuotta nuorempi. Muistini mukaan ensimmäisellä tapaamisellamme mummosi ei meinannut saada sinua lähtemään kotiin, koska leikkimme venyivät myöhään iltaan. Tuon tapaamisen jälkeen näimme usean vuoden ajan toisiamme monta kertaa viikossa. Pysyit ystävänäni siitä huolimatta, että juotin sinulle kotileikeissämme kuravettä lääkkeenä. Vähän vartuttuamme parhaiten muistiini ovat jääneet perinteeksi nousseet sunnuntaiset hiihtoretkemme, joille lähdimme aamun valossa ja palasimme illan hämärtyessä, välillä taskulamppua apuna käyttäen. Oli ihan normaalia, että teini-ikää lähestyvät tytöt hiihtelivät omasta tahdostaan 20km:n lenkkejä. Enkä tietenkään voi unohtaa kesäisiä saarireissujamme, jolloin lähdimme kahdestaan seikkailemaan veneellä kohti määränpäätä. Ei ollut kännyköitä ja telttakin saatiin pystyyn ihan itse, vaikka sinä yhtenä yönä tuuli meinasi viedä sen mennessään. Aina tultiin reissun jälkeen hengissä takaisin kotiin, vaikka kerrankin se eräs mies päätti tulla esittelemään meille sukukalleuksiaan pienen tyttärensä läsnäollessa. Entäs ne kerrat, kun katsoimme kesällä telkkarista myöhään illalla mummoni luvalla sormiemme välistä Dracula-leffoja, emmekä saaneet sen jälkeen unta vaan lueskelimme läpi yön Kolmea etsivää. Sinä olit se, jolle kerroin ensimmäiseksi etten halua lapsia ja samalla vannotin, ettet ikinä pyydä minua kummiksi, jos saat lapsia. Vuodet kuluivat ja sinä olit usein se ainoa todellinen ystäväni. Sait ensimmäisen lapsesi ja heti laitokselta kotiuduttuasi soitit minulle, että olisi kummin työtä tarjolla. Tietenkin minä suostuin, tiesithän sinä sen. Hääpäivänäsi laitoin hiuksesi ja valitsin kynsilakan sävysi ja samana päivänä minusta tuli maailman mahtavimman kummipojan kummi. Nykyään näemme harvemmin, mutta joka kerran juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäimme. Vuosien saatossa olen huomannut, että asioita ei tarvitse edes sanoa loppuun, sillä toinen voi täydentää lauseen. Minun on vaikea kuvitella, että mikään tulisi meidän ystävyytemme väliin, sillä minusta tuntuu, että olemme tuntuneet aina ja ystävyytemme tulee jatkumaan ikuisesti.

Rakas P,

On hassua, että olimme ehtineet asua samassa kaupungissa koko lapsuutemme, mutta ystävät meistä tuli paljon myöhemmin, kun törmäsimme niinkin eksoottisessa paikassa kuin Harjavallassa. Kun syksyllä 2006 ystävyytemme oli vain muutaman kuukauden ikäinen, sinä olit se tyyppi, joka soitti minulle sairastuttuani ja kysyi kuulumisia. Olit tuolloin ainoa ihminen, jonka kanssa puhelimessa saattoi kulua aikaa parikin tuntia. Muille en edes vastannut. Sinä olit se, joka tulit hakemaan minut kotoa tuulettumaan, jotta sain elämääni hieman uuttaa perspektiiviä. En koskaan unohda niitä tuhansia kilometrejä, mitä ajoit autolla (välillä käsipaketissakin) vain siksi, että meillä olisi yhdessä hauskaa. Olemme täysin erilaisia, mutta kuitenkin niin samanlaisia. Minun on vaikeaa kuvitella, että sinua lojaalimpaa ja mahtavampaa tyyppiä on edes olemassa. Olet yksi niistä, jonka ansiosta kirjoitan tätä nyt, ilman sinua asiat voisivat olla toisinkin. Lupaan, että halaan sinua tosi lujaa, kun näen sinut tänään pitkästä aikaa.

Rakas H,

Olet ainoa ystäväni, joka pyytää minua meikkaamaan itsensä ja minusta se on vallan ihanaa. En koskaan unohda sitä, kun pyristelin elämäni vaikeimpia hetkiä, tuhersin itkua laivan vessassa, vaikka meillä piti olla hauskaa. Sinä et sanonut mitään, mutta tulit ja halasit. Se oli parasta, mitä sillä hetkellä saatoin toivoa. Oloni muuttui paremmaksi ja illasta tuli lopulta hauska. Olen nauranut kanssasi niin monet naurut, etten jaksa edes laskea. Sinun kanssasi on aina hauskaa, olin sitten surullinen tai iloinen. Sinuun pätee samat sanat kuin P:hen, ilman sinua tuskin kirjoittaisin tätä. Juuri silloin kun ajattelin, että ei ole enää syytä elää, sait aikaan pelkällä läsnäolollasi sen, että löysin heti yhden syyn elää: sinut. Tulen aina arvostamaan sitä, miten sinä jäit, kun monet muut eivät jaksaneet ymmärtää. Mikä parasta, pääsen halaamaan sinua tänään.

Rakas J,

J olet aina ollut se tyyppi, joka on saanut minut nauramaan, silloinkin, kun ei olisi edes naurun aihetta ollut. Kävimme vuosia samalla keskustelufoorumilla, mutta vihdoin melkein kahdeksan vuotta sitten huhuilin itselleni laivaseuraa ja sinä suostuit parin päivän varoitusajalla lähtemään. Meidän ensimmäinen yhteinen iltamme oli aivan hulvaton: vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sain juomaan sinut oluttakin, vaikka kiven kovaan väitit, että sellaista ihmettä ei tule tapahtumaan. Jotenkin jo silloin tiesin, että tästä tulee jotain suurempaa. Sinä jaksoit kesällä 2007 pientä kriiseilyäni, kun olin elämäni taitoskohdassa. Otit yöllä vastaan minun kilometrien pituisia tekstiviestejäni, jossa purin pahaa oloani. Ollaan itketty yhdessä, kun elämä on potkinut päähän, mutta silti naurettu vieläkin enemmän. Ihailen sinun intensiivistä omistautumista tiettyihin asioihin. Eniten kuitenkin ihailen sitä, miten vahva olet. Toivoin sinulle aina kaikista eniten vakaata parisuhdetta ja onneksi sait sen, sillä olet sen todellakin ansainnut. Ps. Muistathan, että Peetu Piiroinen voitti Vancouverin olympialaisissa lumikourun hopeaa. ;)

♥︎♥︎♥︎♥︎♥︎