5.2.2017

Päiväkirjan sivuilta


Ihan aluksi varoituksen sana kaikille. Jos sinua ei kiinnosta tirkistely, lopeta lukeminen tähän. 

Olen miettinyt tämän postauksen kirjoittamista juhannuksesta asti. Silloin kotikaupungissa käydessäni, mukaani tarttuivat kotiin viemisiksi päiväkirjani. Olen lukenut niitä tässä kuukausien aikana. Ne ovat tuoneet mieleeni lapsuuteni ja teini-iän. Kun näin vaaleanpunaisella kuulakärkikynällä kirjoitetun tekstin, muistin välittömästi, miltä tuo hajustettu kynä tuoksui, kun sillä kirjoitti. Olen lukenut kirjoituksiani hiki selkää pitkin valuen ja miettinyt, miten isoilta kaikki asiat silloin tuntuivat. Pienikin asia saattoi olla yhtä suuri kuin maailmanloppu nyt, vaikka se, että kaveri ei tullutkaan leikkimään minun kanssani vaan jonkun toisen. Välillä tunnen myötähäpeää nuorempaa itseäni kohtaan, samalla mietin kuinka pitkälle olen tullut. Päällimmäisenä mieleen on tullut kuitenkin se, että kuinka ihanaa on olla melkein nelikymppinen aikuinen. ^_^

En ole ollut kovinkaan säännöllinen kirjoittaja. Välillä tekstiä on tullut päivittäin, välillä on kuukausien ja jopa vuosien taukoja. En myöskään ole selvästikään kokenut kummoistakaan intohimoa asiaa kohtaan, sillä varsinkin nuorempana olen kirjoittanut hyvin vähän mitään ajatuksiani ylös. Merkinnät ovat vain lähinnä luettelo siitä, mitä olen kyseisenä päivänä tehnyt. Ulkonäöllisesti päiväkirjani ovat vaatimattomia, tuntuu siltä, että olen alkanut kirjoittamaan siihen, mikä on käteeni sattunut osumaan. En myöskään ole harrastanut pahemmin piirtelyä, tarrojen liimausta tai muuta koristelua sivuille. Hauskoina yksityiskohtina kuitenkin mainittakoon teipillä kiinnitetyt Italian liirat, joita mummolle oli jäänyt taskun pohjalle Italian matkalta, sekä nippu kauan edesmenneen Tessu-koiran karvoja, jotka olen teipannut sivuun kiinni. Käsiala on vaihtunut vuosien mittaan paljon, muistan, että tuohon aikaan oli juttu kehitellä itselleen joku tunnistettava käsiala ja sitä muokattiin koko ajan, että siitä saatiin mieleinen. :D 

Päiväkirjojen sivuilta paljastuu monia asioita, joista osa oli päässyt melkein unohtumaan. Mm. se, että olin toivottoman onnettoman ihastunut/rakastanut erääseen poikaan yli neljän vuoden ajan, saamatta mitään vastakaikua. Tämän asian kanssa tuskaltelua on monilla sivuilla. Pahinta oli se, että tämä poika seurusteli yhden tuttavani kanssa. Se mitä päiväkirjan sivuilta ei selviä, mutta tämäkin ihastus sai lopulta päätöksensä, aika yllättävän sellaisen. Oli mennyt vuosia ja olin jo täysi-ikäinen, kun törmäsin tähän ihastukseeni, jolta en saanut mitään vastakaikua baarissa. Ilmeisesti parin rohkaisevan jälkeen tämä ex-ihastus tuli juttelemaan ja kertoi, että olin hänen mielestään silloin nuorempana koulun kaunein tyttö ja hän olisi halunnut kovasti tutustua minuun, mutta hän ei uskaltanut, koska pelkäsi tulevansa torjutuksi. Silloin purskahdin nauruun ja kerroin hänelle miten toivottomasti olin häneen silloin ihastunut. Harmi, että en enää tuolloin tuntenut häntä kohtaan mitään, sillä minulla oli jo uusi mies kiikarissa tuohon aikaan. Vielä muutamia vuosia aiemmin olisin antanut mitä vain, että olisin saanut kuulla nuo sanat ihastukseni suusta.

Aloitin päiväkirjan kirjoittamisen 19.12.1986 ollessani 9-vuotias. Viimeisin päiväkirjamerkintäni on kirjattu 25.12.2006, jonka jälkeen en ole enää päiväkirjaa kirjoittanut. 

Sitten siihen mitä te kaikki varmasti olette odottaneet eli suoriin lainauksiin päiväkirjojen sivuilta. Mietin oikeasti todella pitkään pystynkö tätä tekemään, vaikka monissa päivityksissä ei ole mitään ihmeellistä, ne tuntuvat minusta silti jotenkin hirveän intiimeiltä. Ihan kuin ne paljastaessani olisin haavoittuvampi. Ne ovat silloin olleet asioita, joita en ole halunnut kenellekään kertoa, joten olen kirjoittanut ne ylös.  Nimien kohdilla käytän tähtiä, mutta muuten tekstit ovat sanasta sanaan samalla tavalla kuin päiväkirjoissa. Olen tehnyt lainauksien alle huomautuksia, avatakseni asioita enemmän. Kannattaa myös ottaa huomioon se, että siihen aikaan, kun minä olin 9-vuotias, me oikeasti olimme ihan lapsia. Nykyään 12-vuotiaat kulkee meikit kasvoilla ja hengailevat kavereiden kanssa somessa, oma ikäluokka leikki barbeilla. Vasta yläasteella alkoi aikuistuminen.


22.12.1986

"Tänään meille tuodaan joulukuusi sisälle. Mummo kuorii perunoita. Meille tuli vieraita. Lähtivät. Mummo imuroi. Pappa haki postin. Lähden käymään *****."

Tuo joulukuusen sisälle tuonti oli lapsuudessani aina yhtä iso hetki. Se oli itselleni joulun kohokohta, sillä sain koristella kuusen yksin.

12.2.1987

"Mummo on äkäisellä päällä. Minä karjaisen vastaan."

Varmasti yksi eniten naurunpyrskähdyksiä aiheuttanut päivitys. Olimme mummon kanssa välillä kuin kissa ja koira, mutta aina sovittiin.

25.4.1987

"Ei ole enää kuin 13 päivää, kun minulle laitetaan pehmennys. Kohta on synttärini. Minä kutsun sinne *****, *****, *****, ***** ja *****. En tiedä kutsunko muita. Lumet ovat sulaneet."

Permanentin laitto oli iso juttu, olin ruinannut sitä mummolta vuosia, mutta mummo pysyi tiukkana, että pitää täyttää ensin 10, jotta voin käydä laittamassa. 

25.6.1990

"Moi taas päiväkirja. Tässä välissä on tapahtunut vaikka mitä. Irja kuoli aivoverenvuotoon 24.4.1990. Eilen Irjan kuolemasta tuli kaksi kuukautta. Nyt siitä on jotenkin selvinnyt. Mulle ostettiin perjantaina siniset kukikkaat housut. Kuuntelen tässä Jason Donovania. Olin koko juhannuksen Kivikkosalossa ja me nukuttiin teltassa."

Jotenkin selvinnyt... ehkä, koska tuolloin olin alkanut näkemään unia Irjasta, se helpotti. Mm. 30.6.1990 tekstissä mainitsen noista unista. "Mä oon nähnyt nyt kahtena yönä unta Irjasta."

11.7.1990

"Olemme edelleen saaressa. Klo on 22.30 illalla, tulimme kalasta. Kirjoitan tätä teltassa. Nukkuminen jäi vähiin viime yönä, nyt ei kumminkaan nukuta. ***** sanoi, että päiväkirjat ovat likkojen vouhotuksia. En usko sitä, sillä tämä on mulle mieleistä ja ihan viisasta."

Saaressa yöpyminen ja kalastaminen, kaksi rakasta asiaa, jotka liittyivät vahvasti lapsuuden kesiin. Niistä hetkistä on edelleen monet parhaista muistoistani. 

20.8.1992

"Meidän ripari oli mahtava! Oltiin ***** kaa kolme viikkoa Bournemouthissa, siellä oli tosi mahtavaa!"

 Kesä oli kyllä ihan MAHTAVA! Muistini mukaan...

4.8.1994

"Tänään olin taas töissä siivoamassa. Olin aivan puhki. Kävin uimassa töiden jälkeen, teki tosi hyvää, kun on niin kuuma päivä. Helsingin EM-kisoihin on enää kolme yötä. Pidän peukkuja suomalaisille. Toivottavasti pärjäävät edes joten kuten. En ymmärrä itseäni. Miten viitsin rakastaa ***** jo neljättä vuotta, vaikka se ei ole koskaan edes katsonut muhun päin. Mä en vaan pääse siitä eroon. Toivon hartaasti, että oppisin tuntemaan sen joskus paremmin."

Nuoremmalle minälle: VOI MIKSI? :D

29.9.1994

"Oriflame-koulutus oli tosi mukava tilaisuus, sai kaikkia hyviä vinkkejä. Näin ***** tänään, mulla on tunteita sitä kohtaan, mutta en oikein osaa eritellä mitä. Ihanaa, huomenna on perjantai ja tulee viikonloppu, saa makoilla. Ilma on kylmentynyt paljon, talvi tulee."

Oikeasti way to go girl, vihdoin joku uusi ihastus! Harmi, että käsitykseni hyvistä viikonlopuista ei ollut kylillä rilluttelua vaan kotona makaamista. Joten ilmankos poikien kanssa ei oikein lyönyt leiville. Tästä tosin ei mennyt kauaa ja tapasin erään tyypin, jonka kanssa seurustelin muutaman kuukauden. Se tosin päättyi ikävästi.

5.5.1995

"Oon löhöillyt koko päivän ja yrittänyt olla ajattelematta *****. Olen menettänyt kaiken, mitä olin ikinä toivonut. Rakastamani mies on lähtenyt pois. Se ei välitä musta ja se sattuu. Miksi elämä kohtelee mua näin? Mitä oon tehnyt väärin? ***** oli kaikki, mitä olin toivonut huumoria, sharmikkuutta, tunnetta... Tollanen sattuu kohdalle vain kerran elämässä."

Onneksi olin tuossakin asiassa väärässä niin kuin monessa muussakin. Tämän jälkeen kirjoittamiseen tulee pitkä tauko ja seuraava päiväkirjamerkintä on vasta vuodelta 1999. 

25.12.2006

"Joulupäivä. Ensimmäinen jouluni yksin. Muutettiin ***** erilleen lokakuussa. Joulun olen vain ollut katsellut leffoja ja mässäillyt. Ilman itkua ei tosin menty tätäkään päivää. Ikävä kaihertaa sydämessä ja ajatukset ovat ihan sekaisin. Mitä haluan elämältä? Sairaslomalla olen ollut lokakuun alusta asti. En vain kykene töihin. Saan aivan järkyttävän paniikkikohtauksen, jos astun liikkeen sisään. Sairaslomaa on toistaiseksi 7.1.2007 asti. Sitä ennen pitäisi saada psykologin lausunto tilastani. Marraskuun lopusta olen ottanut masennuslääkkeitä, jotka välillä tuntuu helpottavan. Välillä silti kova ahdistus. Toivon, että selviän tästä ja ajatukseni selviävät, mitä haluan."

Oli todella pysäyttävää lukea tuo viimeinen päivitys. Siitä on aikaa reilut kymmenen vuotta. Kyllä, siinä ajassa ajatukseni ovat selkiytyneet, mutta se vei vuosia ja vuosia ja on vaatinut ihan äärettömän paljon töitä. Olen silti onnellinen siitä, että olen tässä ja nyt. 

Oletko kirjoittanut päiväkirjaa? Millaisia tunteita lukeminen myöhemmin herättää?
















32 kommenttia:

  1. Kirjoitin yläasteikäisenä päiväkirjaa joka päivä. Lähinnä raportoin pilkun tarkasti kouluaikaisesta suuresta ihastuksestani, jota palvoin etäisesti. Kirjoitin monta paksua kirjaa vain tästä yhdestä tyypistä. Voi hyvä tavaton sitä tunteiden paloa. Eikä kohde ollut ollenkaan tietoinen koko asiasta;)Taitaa olla tuttu tarina monelle teinille;) Jälkeenpäin kirjoituksia on ollut varsin hauska lukea:D :D Ihailen myös omaa viitseliäisyyttäni, että jaksoin vuodattaa sivutolkulla ko. tyypin ihanuutta. Mutta, kun oli ne tunteet;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että toi pikkutarkka raportointi on aika yleistä ja juuri ihastuksen kohteesta. :D Oot ollut kyllä ahkerana, itse en ihan tollaiseen suoritukseen ole pystynyt. Etäinen palvonta niin tuttua. Hauskaa tosiaan lukea, mutta välillä todella traagista. LOL

      Poista
  2. Aivan ihana kirjoitus, herkisti minutkin ja sai muistelemaan niitä omia kirjoituksia ja nuoruuden haaveita. En ole koskaan ollut mikään säännöllinen kirjoittaja, mutta muistan hyvin selkeitä kausia, jolloin kirjoitin enemmän. Pitääkin kaivaa vanhan päiväkirjat esiin ja lukea ne läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Itsellä ollut myös selkeästi kausia, että juttua on riittänyt joka päivä sitten on paljon taukoja ja todella pitkiäkin. Ihan parasta luettavaa, vaikka välillä nolottaa omasta puolesta. :D

      Poista
  3. Ihana kirjoitus <3 Nuorena asiat ovat mustavalkoisia ja tunteet syviä.

    En kirjoittanut päiväkirjoja, mutta runoja kylläkin. Niin ja äidinkielen opettajan ( kauhuksi ) tajunnanvirta aineita ;) Asia-aineita en ollenkaan, lukiossa siitä tuli tietysti ongelma. Lukion äikän open kanssa olin jatkuvasti riidoissa, omasta mielestäni olin niin lahjakas että sain tehdä mitä halusin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, se musta-valkoisuus noita lukiessa aina jaksaa naurattaa, silloin sitä oli olevinaan niin aikuinen. Huomaan aivan älyttömän henkisen kehityksen itsessä ikävuosien 18 ja 29 välillä, ihan kuin eri ihminen olisi kirjoittamassa. Joten parikymppinen on kyllä vielä ihan lapsi.

      Poista
  4. Ihana postaus <3 olen kirjoittanut mutta heittänyt kaikki roskiin. Kirjoitin päiväkirjaa ehkä johonkin 20-vuotiaaseen asti. Loppui siihen että ex-avopuolisoni meni lukemaan päiväkirjat ja kertoi siitä mulle :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin teki mieli välillä tuikata nää tuleen, niin suurta häpeää osa teksteistä aiheutti. :D No huh, miten joku voi olla noin törkeä?

      Poista
  5. Ihana kirjoitus, koskettavia nuo sinun päiväkirjamerkinnät! <3
    Olen kirjoittanut lapsuudesta lähtien päiväkirjaa, taisin aloittaa 8-vuotiaana. Nykyisin kirjoitan vain sellaista 5 vuoden päiväkirjaa, missä jokaiselle päivälle on varattu muutama rivi. Niitä myy mm. Suomalainen kirjakauppa. Siihen mahtuu lyhyt tiivistelmä päivän tapahtumista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettavia ja noloja, mutta niin kai ne kaikilla tohon aikaan. :D Tuolloin -99 kun aloin kirjoittamaan päiväkirjaa niin siinä on vuoden ajalta aika pitkiäkin tekstejä ja tilityksiä, todella henkilökohtaisia, sellaisia että niitä en halunnut julkaista. Tuollainen mihin mahtuu pari riviä voisi olla näppärä, epäilen, etten muistaisi joka päivä kirjoittaa, kun olen takkuillut sen asian kanssa jo aiemminkin. :D

      Poista
  6. Awwws :) Olen joskus ala-asteella aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen ja jatkanut sitä yläasteaikoihin. En kylläkään ole säästänyt päiväkirjaani, mutta melko samanlaista tekstiä siinäkin oli. Ala-asteella arkipäiväisempiä juttuja, kuten mitä on koulussa tehty ja sitten myöhemmin on pojat tullut kuvioihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Jotenkin ihan mieletöntä, että itsellä on 80-luvulta tallessa jotain tällaista. Siinä alkaa tuntemaan itsensä välillä vanhaksi. :D Itsellä koko 80-luku on lähinnä tuote luettelemista mitä on tehty, 90-luku sitten poikia tai sitä samaa vuosikaudet.

      Poista
  7. Ei mulla muuta kuin että rakastan sun blogia <3

    VastaaPoista
  8. Tämä oli aivan ihana postaus💗
    Ihania kirjoituksia ja mietteitä. Viimeinen oli pysäyttävä 💗
    Olen joskus kirjoitellut teinarin sivuille, mutta varsinaista päiväkirjaa en ole pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :) Jos olisin tota viimeistä päivitystä kirjoittaessa tiennyt kauan tässä menee, niin olisi varmaan lyönyt hanskat tiskiin. Onneksi en tiennyt. Eli tietämättömyys todellakin on joskus autuutta.

      Poista
  9. En voisi lukea omia päiväkirjoja ilman nolostumista! Kirjoitin päiväkirjaa ala- ja yläasteella, ja ne olivat juuri niin täynnä ihastuksista höpöttelyä kuin voi kuvitella :)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, että päätit tehdä tämän <3! Todella ihana postaus ^_^ Hauska tuo mummulle vastaan karjaiseminen! Ja ymmärrän tuon tunteen, omat kirjoitukset ovat tavallaan hyvinkin intiimejä ja niiden paljastaminen mietityttää.

    Mä luulen, että monella päiväkirjojen kirjoittaminen noudattaa samaa kaavaa, minäkin pienenä lapsena selostin päivän kulusta, ja vähän vanhempana mukaan tuli lisää nyansseja. Mä kirjoitin päiväkirjaa muistaakseni vain ala-asteella, yläasteella alkoi ahkera kirjeenvaihtokamujen kanssa kirjoittelu joka korvasi päiväkirjan kirjoittamisen. Mutta jos oikein muistan, se ala-asteen päiväkirja oli nimeltään Pipsa :D Täytyykin kaivaa se esille ja lukea, vaikka nolostuminen on taattua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oikeasti otettiin mummon kanssa yhteen melkein päivittäin, mutta ne sovittiin aina saman tien. Hieman näkemyseroja sanoisinko... :D Ne tuntuvat tosi intiimeiltä, vaikka ei niissä oikeastaan monissa ole edes mitään ihmeellistä, mikä on hassua. Luulen, että yläasteella juuri kirjeenvaihtokamut itselläkin aiheutti sen, että välissä on on pitkiä taukoja, toisin kuin 80-luvun lopussa kirjoitin aika ahkeraan.

      Poista
  11. Nämä ovat ihan parhaita muistoja! Olen kirjoittanut ja vuodattanut sinne niin hurjia tuntoja teinivuosina, että ihan hämmentyneenä olen niitä jälkikäteen lukenut...:D Hyvää uutta viikkoa Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teininä kävi kieltämättä tunteet melkoisella palolla. :D Mukavaa viikkoa Katja!

      Poista
  12. Mulla on kaikki mun päiväkirjat tallessa. Oon niitä lukenu ja jollain lailla ehkä ymmärtää itteensä ees vähä paremmin. En osaa hävetä kirjoituksiani. Sillä lailla sitä on tuntenu sillon. Onneksi kehityksen voi havaita kirjoituksista. :D Onneksi sitä kasvaa ja kypsyy vuosien myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kehityksen haivaitseminen on oikeasti lohduttavaa. :D

      Poista
  13. Miten paljon kaikkia tunteiden kirjoja ja latauksia noihin pvkirjamerkintöihin liittyykään. Oikein riipii sydämestä, koska pystyn aistimaan tuon tuskan, etenkin viimeisen merkinnän. Olisimmepa tunteneet silloin, räydyin itsekin tuolloin syvimmissä vesissä, vuonna 2006 <3 Hieno postaus, mykistävä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten toikin sattui, että samana vuonna rämpimistä ollut. Vuosi 2006 on kyllä sellainen, etten sitä kaiholla kamalasti muistele, vaikka 2007 tapasin mieheni, niin se oli sitten ainoa hyvä juttu sinä vuonna, silloin oli todella rankka vuosi esim heinäkuusta marraskuuhun en muista mitään. Joulun muistan, olin silloin aavistuksen paremmassa kunnossa, nyt mietin, että miten ihmeessä me selvittiin, mutta niin vaan selvittiin, ehkä meistä sen vuoksi tuli sitten vahvempia yhdessä. <3

      Poista
  14. Kirjoitin tosi ahkerasti päiväkirjaa lapsena ja teininä. Mutta voi sitä nolostumista kun niitä tekstejä luki jälkikäteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, oikeasti ihan hirveää. Itsellä sellainen kiusallinen tuskanhiki selässä on ollut noita lukiessa. :D

      Poista
  15. Vuodesta -97. Olin kymmenen kun aloitin, nyt 29. Lapsuuden kirjoissa huomaa mustavalkoisen ajattelun selkeimmin, enemmän arkipäiväisiä asioita. Teinivuosien (ylä-aste) kirjoista paistaa teinin levottomuus, hyväksynnän hakeminen ja sosiaalisuus. Lukiossa kirjoihin kasaantui ahdistuksen, levottomuuden ja turhautumisen pyhä kolminaisuus, jonka vasta jälikäteen tajusin masennuksesi. Kirjoitan edelleen jos mielessä pyörii paljon ajatuksia, tuntuu että paperille kirjoitettuna ne häviävät vaivaamasta mieltä. Jokaista ajanjaksoa lukiessa tulee vaan mieleen että miten väärässä on ollutkaan monenkin asian suhteen. Teini-iän kirjasta saa myötähäpeää, lukioajan kirjasta myötähäpeää sekä helpotusta jos joskus tuntuu että seinät kaatuu. Pistää miettimään että voisi olla huonomminkin. Suunta on ylöspäin vaikka välillä vähän seinät kaatuilee.-Jenni-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvän aikaa ole kirjoittanut. On oikeasti jännä miten myöhemmin noista omista kirjoituksista voi lukea sellaisia asioita, joita ei silloin nähnyt. Itse esimerkiksi voin hyvin lukea 99 vuoden kirjoituksista jo sen, miksi lopulta edellinen avioliittoni ei toiminut, vaikka se kesti yhdeksän vuotta, mutta kaikki merkit oli ilmassa. Tänä päivänä se näkyy tietenkin heti jo lukiessa.

      Poista
  16. Minä olen aloittanut päiväkirjan kirjoittamisen vuonna 1984, ollessani 12-vuotias, päiväkirjani nimi oli Liisa ja sain sen isovanhemmiltani lahjaksi. Jep, kuinkahan moni tämän päivän 12-vuotias nimeäisi päiväkirjansa Liisaksi...tai ylipäätään nimeäisi sen? Tosin aika nopeasti päiväkirjan tekstit tuosta aloituksesta muuttuvat ja lapsekkuus häviää.

    Olen kirjoitellut päiväkirjaani aika harvakseltaan, tuntuu, että tekstit ovat enimmäkseen ikävistä asioista, lapsuuden ja teini-iän osalta isän alkoholismista ja sitten myöhemmin nuorena aikuisena sydänsuruista. Viimeinen merkintä on alkuvuodesta -95 jossa kerron olevani raskaana, se siis kuitenkin varsin positiivinen kirjoitus.

    On siellä seassa myös teiniminän toilailuista ja jonkin verran asiaa ihastuksista ja ihan normaaleistakin arjen asioista. Aika moni teksti on tosin tosiaan sellaisia joita en mielelläni lue, asioista joita en halua muistella. Hävittänyt en sitä kuitenkaan ole, vaikka on monesti käynyt mielessä, että polttaa pitäisi.

    Minulla on myös toinen päiväkirja, johon olen kirjoittanut vain kerran vuodessa, aina synttäreideni aattona. Tosin siinä on useamman vuoden taukoja välillä kun en ole muistanut kirjoittaa, en tänäkään vuonna muistanut. Mutta joskus olen sitten kirjoittanut jälkeenpäin, kun on muistunut mieleen. Sitä on ollut kohtuullisen mukava lueskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi päiväkirjojen nimeäminen on ollut jännä tapa, huomaa, että itse en ollut kovinkaan vihkiytynyt asiaan, sillä omilla päiväkirjoillani ei ollut nimiä. :D

      Itselläkin selvästi ikävistä asioista enemmän, seassa tosin muutamia iloisia juttuja, jotka olivat itselleni kyllä positiivinen yllätys.

      Polttaminen on käynyt täälläkin mielessä, mutta jotenkin en vaan pysty. Ne ovat kuitenkin osa minua.

      Itseasiassa toi synttäreiden aattona kirjoittaminen on tosi kiva idea, jos sen vaan muistaisi. Voisin itse asiassa ajatella tuota, nyt vielä kun tulee tasavuosia, niin olisi hyvä aloittaa. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown