16.2.2017

Primereiden aatelia – ArmaniPrima Glow-on Moisturizing Balm


Sain maahantuojalta viime vuoden lopulla testattavaksi Giorgio Armanin ArmaniPrima -sarjan tuotteita. Pari tuotetta nousi joukosta välittömästi esiin: Refreshing Make-up Fix, joka pääsi kuukauden parhaisiin ja sitten oli tämä toinen glow-on moisturizing balm*, josta halusin tehdä aivan oman postauksen, koska tämä nyt sattuu olemaan paras pohjustaja/primer mitä olen koskaan tähän mennessä käyttänyt. 

Alku ei suinkaan ollut ruusuinen, sillä olin hyvin skeptinen tämän suhteen. Yleensä tämän tyyppiset tuotteet eivät toimi lainkaan pintakuivalla ihollani. Olin aika varma, että tämän kokeilusta ei välttämättä itseni osalta jää paljoakaan blogiin kerrottavaa, mutta kuinka väärässä olinkaan.


Giorgio Armanin ArmaniPrima on edistyksellinen tuotesarja, joka on kehitetty nimenomaan käytettäväksi meikin alla. Siten saada tuotteiden päälle levitetty meikki pysymään kauniin kuulaana koko päivän. 

Se miksi epäilin glow-on moisturizing balmin toimimista omalla ihollani, on se, että jo purkin avatessa tajusin, että nyt puhutaan todella silikonisesta tuotteesta. Tämän tyyliset eivät normaalisti toimi ihollani ollenkaan, kun taas rasvoittuva iho kiittää. Pintakuivan ihon hyvin silikoniset pohjustajat saavat näyttämään entistä kuivemmalta, meikin tarraamaan kaikkiin ihon kuiviin kohtiin entistä tiukemmin ja tehokkaammin kiinni ja loppuhuipennuksena ne usein lähtevät meikkivoidetta levittäessä  helposti rullaamaan ihollani. Joten näistä lähtökohdista en todellakaan ollut toiveikas, vaikka tuotetta voi käyttää myös normaalin kosteusvoiteen tapaan.

Tuotteen koostumus on nimensä mukaisesti balmimaista, sellaista, että siitä saa lohkottua spaattelilla purkista pienen nokareen. Herneen kokoinen nokare riittää koko kasvoille. Tuoksu on koukuttavan ylellinen, hieman kukkainen ja raikas. Kasvoille levittäessä koostumus sulaa iholle, joten sitä ei ole vaikea työstää kasvoille. Lopputulos on se, että iho näyttää täyteläiseltä, sileältä ja tasaiselta. Blurratulta, ihan kuin iholla olisi sitä paremmalta näyttämään saava filtteri. Tuote ei tunnu kasvoilla miltään, se on kuin toinen iho. 


Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin balmin vaikutuksen iholle levitettynä, vaikka käteni iholla ei mitään korjattavaa pahemmin ole, silti tulos on selvästi nähtävissä oikean puoleisessa kuvassa. Väri on tasoittunut ja kokonaiskuva on juurikin blurrattu. Tuo kädellä oleva pieni nokare oli koko kämmenselälle melkein liikaa tuotteen riittoisuuden vuoksi. Laitan alle aina pelkästään seerumin, se on riittänyt hyvin, koska tämä toimii myös kosteusvoiteena. Olen testannut tuotteen päälle monia erilaisia meikkivoiteita, kaikki ovat levittyneet tämän päälle kuin unelma, jopa mattaisemmat meikkivoiteet, jotka yleensä saavat ihoni näyttämään kuivalta, näyttävät tämän päällä hyvältä ihollani. Tuotteen käyttö laajentaa kummasti meikkivoiteiden kirjoa, joita voin tulevaisuudessa käyttää. Se missä vaiheessa lopullisesti tajusin kuinka hyvä tämä on, oli se hetki, kun ajattelin pitää tästä hetken taukoa, primer kuin primer, mietin. Kaivoin kaapista esiin aikaisemmin suosikkini Guerlainin L`Orin, levitin päälle meikkivoiteen ja ero siihen, valitettavasti huonompaan suuntaan, että glow-on olisi ollut alla, oli niin selkeä, että melkein säikähdin. En oikein uskonut, että primereillä voisi olla ihan näin paljon eroa. Tuli todistettua sekin, että on niillä. Meikki on pysynyt jokaisella kerralla moitteettomana koko päivä, tykkään siitä, että tämä ei kuitenkaan saa näyttämään kasvoja täysin matalta, vaan kasvoille on jäänyt edelleen sopivasti hehkua.

Mitä glow-on moisturizing balm sitten sisältää? Koska tuote toimii myös primerinä ja sillä on huomattava ihoa pinnalta silottava vaikutus, joten se sisältää myös ainesosia, mitä toiset karttavat, itse en liiemmin. Eli erilaisia silikoneja ja parafiinia, syy minkä vuoksi en silti tätä kosteusvoiteena käyttäisi vaan ainaostaan primerin virassa. Tämä tekee meikin alla kuitenkin kosteusvoiteen tarpeettomaksi. Voiteessa on myös ihoa kosteuttavaa glyseriiniä sekä hyaluronihappoa, joidenka uskon olevan se syy, miksi tämä toimii ihollani. Sileän pinnan tekevien ominaisuuksien lisäksi, tämä kuitenkin aidosti osaksi kosteuttaa ihoa, jonka vuoksi ne kuivat kohdat eivät korostu.


Suositushinta:
Giorgio Armani ArmaniPrima glow-on moisturizing balm, 50ml 85€

ArmaniPriman tuotteita voi ostaa Sokokselta ja Stockmannilta. Tuotetta voi tilata Sokoksen verkkokaupasta. 

Mikä on teidän suosikki pohjustukseen? 

PS. Muistakaa käydä osallistumassa Korres -arvontaan. Osallistumisaikaa La 18.2. klo 23.59 asti. Osallistumisohjeet löydät täältä.


*Tuote PR-näyte, saatu maahantuojalta blogin kautta. 



18 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuote. Olis kyllä kiva testata näytettä ennen kuin ostaa, koska onhan tällä hintaa ja sitten vielä purkkiin pakattu, ei mun favorite pakkaustapa. Mutta jos se tekis mullakin saman kuin sulla, olis ehkä sen arvoinen.

    Primerit on vielä mulle vähän outoa maastoa. Olen aika monia kokeillut, mutta en vieläkään ymmärrä, mikä niiden idea on ts. en ole ollut vaikuttunut. Tiedätkö olisko joku kirjoittanut 'manuaalin' eri tyyppisistä primereista ja kenelle / mihin tarkoitukseen ne sopii? Tai tekisitkö sinä? :) Hajanaista tietoa tietty saa ja voi lukea tuotekuvauksia, mutta en mä silti ole tullut valaistuneeksi. Kuivaihoinen olen joo ja nimenomaan silikoniprimereita ymmärrän vähiten, vaikka koen vähän ihohuokosten blurraamista. Mutta tuntuu että ei nyt meikki niillä ainakaan pysy paremmin. Mulla on laatikossa kyllä Lumenen kosteuttava primeri, joten ehkä avaan sen, mutta se on odottanut siellä jo jonkin aikaa, mikä kertonee mun 'luottamuksesta' primerkategoriaan :D

    No, on mulla kyllä ajatus, millainen se mulle vois olla: kosteuttava korkealla suojakertoimella ja antaisi sellaisen pinnan, että siihen meikki tarraa ja tasoittuu hyvin ja että se olisi koostumukseltaan sellainen, että voisi levittää riittävän paljon että se antaisi yksinään tarvittavan aurinkosuojan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska tämä on purkissa (ei todellakaan myöskään oma suosikki pakkaustapa!), luulen, että tätä saa hyvin pieneen purkkiin näytteen mukaan, että pääsee testaamaan. Varsinkin kun kyse on tämän hintaisesta tuotteesta. Tämä normi kasvovoiteen kokoinen purkkihan kestää sitten kyllä pienen ikuisuuden käytössä. :D

      Ei tule mieleen olisiko kukaan tuttu bloggaaja tehnyt, itseasiassa hyvä postausidea, jonka voisin toteuttaa. Kuivalle ja pintakuivalle iholle nämä silikoniset kovasti blurraavat ja kiiltoa estävät tuotteet ovat aika no, koska ne eivät vaan toimi. Pitäisi juurikin olla fluidimaisia ja kosteuttavia primereitä. Armanilla on muuten ohut suojakertoimella varustettu primer, joka on kuin tehty kuivaihoiselle. http://keyword-love.blogspot.fi/2016/08/giorgio-armani-maestro-uv-primer.html Mielestäni se ei ole meikin alla kuitenkaan yhtä hyvä kuin tämä ArmaniPrima -sarjan primer, joka ei valitettavasti suojakerrointa sisällä.

      Poista
  2. Olen kuullut paljon kehuja Armanin tuotteista, ja kiva kuulla kokemuksia tästäkin tuotteesta.

    Tämä menee kyllä ehdottomasti niihin tuotteisiin, joita voisin kokeilla.
    Kivaa viikkoa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Armanilta löytyy monia omia lemppareita, mutta on siellä hutejakin, niin kuin kaikissa sarjoissa.

      Aurinkoista keskiviikkoa S! <3

      Poista
  3. Purkissa olevat primerit eivät ole mun suosikkeja, koska tosiaan pitäisi olla spaatteli että käyttö olisi hygieenisempää. Mutta muuten tuntuu, että purkkiprimerit ovat kiinteämpiä ja peittävämpiä kuin voidemaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarvi, varsinkin kun tämä on sellaista kovahkoa, niin ei tätä saa edes sormella kaivattua, tiedän, että jotkut ronkkii kynsin, itse en. :D Tää on selkeästi blurraavampi kuin mikään aiemmin käyttämäni, ei silti kuivata, eikä tunnu iholla silikoniselta, vaikak siinä sitä onkin.

      Poista
  4. Täällä tykätään silikonisista pohjustajista,mikään ei oo parempaa ku häivyttyneet ihohuokoset ja tasasesti levittyvä pohjameikki♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän laittamalla pohjalle, saa kyllä ihan täydellisen lopputuloksen. :)

      Poista
  5. Kuulostaapa unelmalata:) Aika hintava on ja mietin, että kuinkahan kauan se sitten oikeasri säilyy, jos se vaikka kestää ikuisuuden:) Clarinsilla on samantyylinen paksuhko iholle sulava primer, mutta en tietysti voi sanoa, että se olisi parmepi tai samanvertainen testaamatta. Ainakin toimii clarinsin meikkivoiteen kanssa hienosti. Minulla tuo meikkivoide katoaa ihmeellisesti nenältä ja leuasta, vaikka miten pakkeloisi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sen 12kk avaamisesta, mutta tällaisissa ei luonnollisissa tuotteissa oikein säilytettynä aika on kyllä tota pidempi aina. Itseltä kans häipyy nenän pielistä helpoiten, varsinkin jos ei ole pohjustajaa.

      Poista
  6. Olisi kiva joskus päästä testaamaan tällaista luksusmerkin primeria 😊 Kun löysin primerit niin en enää meikkaa ilman niitä. Vaikka mulla ei ole juurikaan peitettävää (asia josta olen ikuisesti kiitollinen ❤) niin haluan parantaa silti ihon ulkonäköä ja tuoda sen kauneutta ja terveyttä esille meikkivoiteen ja muiden tuotteiden alta, se on mun mielestä primerin tehtävä. Kuivan ihon omaavana paras primeri mulle on Zuiin valkoinen purkki, sen ostan aina uudelleen ja uudelleen. Mieliteko/ hutiostoksia tulee tehtyä vähemmän kun saa lukea hyviä arvioita tuotteista oikean kuluttajan näkökulmasta 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, ei sen jälkeen, kun aloin käyttämään muutama vuosi sitten primereitä niin en ole voinut kuvitellakaan tekeväni meikkiä ilman, vaikuttaa niin paljon kestoon ja siihen, miltä meikkivoide näyttää iholla. Zuii on kans yksi lemppareistani, se toimii varsinkin luonnonkosmetiikan bb-voiteiden alla parhaiten.

      Poista
  7. Aijaijai, tää on tuote, jonka hankkiminen kuumottaisi! Varsinkin nyt kun näin incin, jee ei alkoholia! Eli uskoisin tän toimivan omalla ihollani :) Nyt vielä kuumottaa se, että nythän Sokoksella on asiakasomistajapäivät ja lähes kaikesta saa 20 % alen..tosin olen omasta mielestäni käyttänyt jo tän kuun kosmetiikkabudetin, enkä ole aivan varma, saisinko käyttää ensi kuun budejttia jo vähän etukäteen :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AIna saa käyttää etukäteen, varsinkin, jos on alennuksessa. ;) :D Tää on oikeasti niin parasta, hauskinta on löytää toimiva tuote, jonka aluksi on ollut valmis tyrmäämään täysin.

      Poista
  8. Vakuutuin ja pitkä syvä ihastunut huokaus. Primeria käytän joka pv, kun meikkaan, on ihan ehdoton. En tosin omista Armanin primeria. <3 Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan loistava tuote. <3 Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Kiitos tästä(kin) arvostelusta! Tuote kolahti juuri Sokoksen verkkokaupan ostoskoriin, vaikka hinta vähän hirvittikin, mutta pieni alennus teki mielen hyväksi :). Omalla kuivalla iholla on harva primeri toiminut, viimeisin toimiva on Zuiin kukkaisprimeri, joka on kyllä miellyttävä, muttei paljoakaan blurraa. Toiveet ovat Armanin suhteen siis aika korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuhan kertomaan, mitä pidit tuotteesta, kun pääset testaamaan. :) Zuiin primeri ei tosiaan pahemmin blurraa, ehkä hieman supistaa ihohuokosia, sehän on tuote joka inci:n puolesta voi käyttää vaikka seerumina. Yksi syy, miksi tykkään siitä itse esim. matkoilla. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown