Klassikot osa 25 – Elizabeth Arden Ceramide Capsules


Myönnän olevani välillä hieman hämmästynyt siitä, kuinka vähän Elizabeth Ardenin tuotteita pomppaa blogeissa silmiini. En tiedä kokevatko suomalaiset kuluttajat brändin jotenkin vanhanaikaisena, mutta osasyy on varmaan se, että saatavuus ei ole helpoimmasta päästä. Toki tuotteita saa Stockmanneilta ja Kickseistä, mutta ehkä tavallisen kuluttajan silmissä nosteeseen päästäkseen tuotteen pitäisi päästä myyntiin Sokoksilla tai Emotioneissa. Brändinä Elizabeth Arden ei ole sieltä kalleimmasta päästä, sanoisinko keskihintaista selektiivistä kosmetiikkaa. Toki ikääntyvän ihon tuotteet ovat tässäkin sarjassa arvokkaampia niin kuin kaikissa muissakin sarjoissa.

Itselleni Elizabeth Arden ei ole koskaan ollut brändinä vanhanaikainen, päinvastoin, minulle se on edelläkävijä. Olen löytänyt sarjasta vuosien saatossa lempituotteita, joita ostan yhä uudestaan ja uudestaan. Mm. Revitalizing Mask ja Eight Hour Cream ovat ilostuttaneet elämääni melkein parin kymmenen vuoden ajan. Uudempia ihastuksia ovat olleet Color Moisturizing -huulipunat, joita minulta löytyy useissa eri sävyissä sekä Fawless Finish Perfectly Nude -meikkivoide, joka kuuluu luottotuotteisiini. Puhumattakaan Always Red -tuoksuihastuksestani.

Tänään Klassikot-sarjassa tutustutaan kuitenkin keramideihin. Niin kuin monessa muussakin asiassa myös tässä Elizabeth Arden on ollut tiennäyttäjä. Vuonna 1990 se mullisti ihonhoidon esitellessään ensimmäisenä yhden annoksen Ceramide Advanced Time Complex Capsules -kapselit. Keramiditeknologiassa Elizabeth Arden on yhä tänäkin päivänä markkinajohtaja. 


Ceramide Capsules Daily Youth Restoring Serum -kapseleiden teho perustuu CLX-yhdistelmään, joka auttaa ihoa sitomaan kosteutta tukien ihon kosteustasapainoa, auttaen näin vähentämään ikääntymisen merkkejä. Sisältää myös E-vitamiinia sekä kuivaa ihoa rauhoittavaa ja hoitavaa purasruohouutetta. Kapseleissa on käytetty myös tehoaineena kosmetiikkamaailman parasta anti-ageing ainetta retynol palmitatea, joka on retynolin (A-vitamiinin) ja palmitic acidin sekoitus. Retinolilla onkin todistetut vaikutukset ihon nuorentamiseen.

Pehmeitä kultaisena hohtavia kapseleita myydään 30, 60 ja 90 kappaleen pakkauksissa, silmille on myös oma 60 kapselin pakkauksensa.

Tykkään käyttää kapseleita kuuriluontoisesta silloin, kun iho tuntuu kaipaavan jotain spesiaalia. Yleensä talvella, kun oma ihoni huutaa kuivuuttaan tai sitten silloin, kun se on muuten vain ottanut nokkiinsa jostain, sillä kapseleilla saa ihon hyvinkin nopeasti rauhoitettua.  Sopii käytettäväksi myös kuurina ennen tärkeää tilaisuutta, kun haluat ihon olevan parhaimmillaan. Pehmeät kapselit ovat helppo avata. Tuo ohut pää vaan pyöräytetään poikki ja sitten isommasta pyöreästä päästä puristetaan tehoaineet katkaisun myötä muodostuneesta pienestä reiästä ulos. Yksi kapseli riittää yhteen levityskertaan kasvojen ja kaulan iholle. Tuotetta käytetään aamuin ja illoin voiteen alla. Omaan nenääni tuote on miltein tuoksuton. Levityksen jälkeen vaikutus on välitön, iho tuntuu silkkiseltä ja pehmeältä sekä näyttää kiinteämmältä.


"To be beautiful is the birthright of every woman."
Elizabeth Arden

Onko Ceramide-kapselit tai muut Elizabeth Ardenin tuotteet tuttuja? Suosikkeja?

Suositushinnat:
30 kapselia, 53€
60 kapselia, 101€
90 kapselia, 129€

Tuote lehdistönäyte.

  1. Mulla on yksi EA:n huulipuna, joka onkin sitten erittäin tehokkaassa käytössä. Ihonhoitotuotteisiin en jostain syystä ole koskaan osannut kaupassa tarttua. Kapselit kuulostavat ihanilta, rakastan kaikkia erikoistuotteita, joiden parissa voi vähän "askarella" (kapselit, sheet maskit jne.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Color Moisturizing -punat ovat itselleni niin lemppareita, koska niissä on ihan mielettömästi pigmenttiä, tulos on puolimatta, mutta silti ne tuntuvat kosteuttavilta ja leviät huulille tosi pehmeästi. Se kultainen ovi-hylsy nyt vaan on mielettömän upea. ;)

      Elizabeth Ardenilla on tosi hirmuisesti ihonhoitoa, ehkä se laaja valikoimakin on vähän sellainen, ettei tiedä, mistä aloittaisi, mutta suosittelen lämpimästi noita omia lemppareitani. Näissä kapseleissa tosiaan on vähän "askartelua", jos sellaista kaipaa. :) EA:lla on muuten mielestäni todella paljon tuotteita, jotka on olleet myynnissä vuosia, se kertoo itselleni aika paljon.

      Poista
  2. Täytyy myöntää, että EA on mulle hiukan vanhahtava merkki. Mutta mietin mistä se tulee, pakkauksista vai mainoksista? Ainakaan tämän pakkaus ei ole mitenkään mummo, vaan tyylikäs. Mulla on muuten Always Red-tuoksussa vartalovoide ja yllätyin sen makeudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa seurata niiden instatiliä, häviää mummous-käsitys brändistä nopeaan, se on itseasiassa aika nuorekaskin imago mikä heillä on jenkeissä. En tiedä johtuuko se sitten siitä, että vielä 80-90 -luvulla Suomessa brändin imago oli just sellainen "mummomaisempi".

      Se on makea tuoksu, aika tummakin. :)

      Poista
  3. Oon miettiny näitä Ardenin kapseleita,ois niin ihana hemmottelutuote! Ootko kokeillu niitä silmänympäryskapseleita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nää on. Silmänympäryskapseleita en ole kokeillut. :)

      Poista
  4. Tiedän, että kyseessä on loistava sarja. En tiedä miksi, mutta käytin ennen enemmän EA:ta, kiinnostus on hiipunut. Täytyy kurkata EA insta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan, kun on tullut paljon muita. Itsellä taas on niin isoja suosikkeja sarjasta, että se kulkee koko ajan muiden rinnalla. Insta kannattaa ehdottomasti kurkata, tykkään siitä tosi paljon, inspiroiva. :)

      Poista
  5. Mä joskus pidin Ellua vanhanaikaisena, mutta en enää. Ihan huippusarja! Se puhdistusöljy on ihana, samoin silmämeikinpohjustusvoide on ihan PARAS. Pitää mulla peiteaineen paikallaan ja joskus jopa toimittaa sellaisenaan peiteaineen virkaakin :) Toivoisin minäkin kyllä näkeväni Ellua enemmän blogeissa! Ja mulle Ellu edustaa enemmän tuloksellista ihonhoitoa kuin esim. Dior tai Chanel, jotka miellän taas enemmän värikosmetiikkabrändeiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä jännä, koska oikeasti EA on kaikkea muuta kuin vanhanaikainen. Tosi monessa edelläkävijä, lisäksi mun mielestä juuri tuosta tuloksellisesta ihonhoidosta kertoo se, että brändillä on ihan hirveästi tuotteita jotka on olleet myynnissä vuosikausia, todellisia klassikkoja. Tykkään siitä, että ne ei tuo koko ajan hirveästi uutta pihalle vaan ajatuksen kanssa. :) Mut hei kiva kuulla, että mielipidettä brändistä voi muuttaa kokemusten kautta. :D

      Poista
  6. Olen tilaillut Ardenia briteistä ja ihan ok tykännyt, mutta voidemaailmaan en ole koskaan tutustunut ja näyttäähän tuo ihanalta! Mahtavat kuvat taas kerran.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todellakin tutustumaan voidemaailmaan. Koska tykkäät huulikiilloista niin suosittelen myös niitä, varsinkin beautiful color lip glosseja. :)

      Kiitos. <3

      Poista
  7. Oijoi, miten hienot kuvat ja kyllä minä Ardenista olen tykännyt, myös voiteena.
    Kuulostaa hellimistouhulta ja kyllä minullekin kelpais:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M.

      Todellakin ihon hellimistä ja samalla pientä näperrystä, mikä on tällaiselle ihonhoitofriikille aina jees. ;)

      Poista
  8. Totta, Arden on hyvä klassikko ja ansaitsisi enemmän huomiota. Kylläpäs kapselit kuulostavat ja näyttävät houkuttelevilta. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kaipaisi, brändi vaan on ilmeisesti jäänyt usealle etäiseksi. :) Kapselit ovat juuri loistavia aikuisen naisen ihon hemmotteluun.

      Aurinkoista perjantaita!

      Poista
  9. Mä en kestä miten söpöjä nää on :D Houkuttelee kyllä testaamaan, varsinkin kun Ardenin tuotteita en ole tainnut koskaan kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo onhan nää söpöjä! :D Tekevät kyllä ihostakin heti ihan eri tuntuisen. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives