By Terry Hyaluronic Hydra-Powder


By Terry saattaa olla meille suomalaisille toistaiseksi hieman tuntemattomampi brändi, mutta ei varmaan kauan. Brändin takana oleva nainen Terry de Gunzburg on erittäin mieleenkiintoinen persoona. Terry työskenteli aiemmin kansainvälisenä meikkitaiteilijana ja tuotekehittelijänä Yves Saint Laurent Beautèlla ja kehitti mm. kulttituotteeksi nousseen ja myös omiin kosmetiikkalemppareihini lukeutuvan legendaarisen Touche Eclat -valokynän. Vuonna 1998 hän kuitenkin perusti oman tuotemerkkinsä. 

Sarjan kantavana ajatuksena on tarjota meikeissä ja ihonhoidossa yksinkertainen sekä suora, mutta ammattimainen lähestymistapa. 


Varmasti yksi By Terryn tunnetuimpia tuotteita on tällä hetkellä sarjan Hyaluronic Hydra-Powder* irtopuuteri, jonka sain testiin brändiä myyvältä eleveniltä.

Itsehän olen suorastaan tarkkuuden huippu siinä, millaisia kosmetiikkatuotteita laitan kasvoilleni. Meikkipohjaa tehdässä minulle on todella tärkeää se, että vaikka iho on meikattu, se näyttäisi silti meikkaamattomalta. "My skin but better", on ehdottomasti oma sloganini, jota asian suhteen noudatan pilkun tarkasti. Pintakuiva iho asettaa tuohon haasteita, sillä kuivat kohdat ihossa saattavat korostua helposti, jos tuotteet eivät ole juuri oikeanlaisia. 

By Terryn Hyaluronic Hydra-Powder on pakattu melko pieneen rasiaan verrattuna siihen minkä kokoisissa rasioissa olen irtopuutereita tottunut näkemään. Pitkään käyttämässäni Blascossa on tuotetta huikeat 35 grammaa ja monen suosimassa Sensaissakin 20 grammaa. By Terryn rasia sisältää tuotetta sen sijaan 10 grammaa, joten pienempi pakkaus on ihan perusteltu, vältetään turhaa jätettä. Koin ehkä pienen pettymyksen, kun avasin tuotteen kannen ja sen alta ei paljastunutkaan muilla brändeillä käytössä olevaa vippaa, pakkaus näytti jotenkin tyhjältä. Odotin, että tämän hintaiselta tuotteelta vippa löytyisi. Tosin tämä voi olla vain oma henkilökohtainen traumani, sillä tykkään levittää irtopuuterin juurikin vipalla, sillä kosketusherkkä ihoni ei pidä siveltimellä pyörittelystä ja vältän sitä parhaani mukaan. Ammattilainen ei tee varmasti vipalla mitään, mutta tällainen taviskuluttaja jää sitä kyllä kaipaamaan. Lisäksi vippa yleensä estää tehokkaasti puuteria valumasta purkista ulos ja ylimääräinen puuteri tarttuu vippaan. Tätä pakkausta jos erehtyy säilyttämään vinossa niin tuote valuu suoraan kanteen. Ei kovin kätevää, jos tämän haluaisi ottaa mukaan vaikkapa matkalle.


Hyaluronic Hydra-Powderin salaisuus on kuitenkin siinä, että se eroaa muista markkinoilla olevista irtopuutereista paljon. Se ei ole pelkästään puuteri vaan siihen on lisätty myös ihoa hoitavaa hyaluronihappoa. Ihoa kosteuttavan hyaluronihapon lisäksi puuteri sisältää mikrokokoisia mineraaleja. Tämä takaa sen, että kasvojen iho jää edelleen heleäksi, mutta silti kiiltämättömäksi. Puuteri tuntuukin sormissa hypisteltynä jopa hieman "kostealta", ei sellaiselta jauhomaiselta kuin puuterit yleensä. Hyaluronic Hydra-Powder ei kuivata ihoa yhtään ja sen jättämä jälki iholla on kauniin utuista ja luonnollista. Lisäksi tämä on varmasti paras puuteri mitä olen käyttänyt peitevoiteen kiinnitykseen silmien alla. Ei pelkoa jauhoisesta tai paksusta tuloksesta vaan puuteri jopa häivyttää pieniä juonteita, eikä peitevoide kerrykään niihin päivän aikana. Lopputulos on todellakin my skin but better.

Jos hurjaksi ryhtyy, tuotetta voi käyttää myös öisin yövoiteen päällä, koska se tekee iholle ihoa suojaavan hunnun, joka lukitsee kosteuden ihoon, jolloin myös yövoide pääsee vaikuttamaan paremmin. Joten puuteri toimii hieman yönaamion tavoin.


Onko By Terry teille tuttu? Mikä on irtopuutereista suosikkinne?

Hyaluronic Hydra-Powderin hinta on 42,60 euroa ja sitä voi tilata elevenin verkkokaupasta täältä.




*Puuteri PR-näyte. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa niiden klikkauksista rahallista korvausta.







  1. Olen ihastellut By Terry tuotteita, mutta niiden hinta ei sovi omalle budjetille. :P

    VastaaPoista
  2. Tämän juuri eilen toivelistallani mainitsinkin :D

    VastaaPoista
  3. Käytän todella vähän irtopuutereita ja käytössä on tällä hetkellä vain iänikuinen Lumenen Roosanauha transculent mineraali-irtopuuteri. By Terry vaikuttaa ihan kivalta, koska se on pakattu mukavan pieneen pakettiin, niin siitä ei muodostu ikituotetta. Sellaisesta minä tykkään. Tuotteista on kiva päästä eroonkin kohtuuajassa;) By Terryn hintakaan ei ole paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä ei todellakaan tule riippakiveä tai ikuisuustuotetta, mikä on kyllä hyvä, jos on vaihtelunhaluinen. Blascohan riittää aina kyllästymiseen asti. :D

      Poista
  4. Tämä on nimeltä tuttu ja paljon tästä lukenut. Aika mielenkiintoisen kuuloinen tuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mielenkiintoinen, jännä, että jo sormituntuma on tässä täysin eri kuin muissa puutereissa hyaluronihapon vuoksi. :)

      Poista
  5. Tämä on kyllä todella mielenkiintoisen kuuloinen tuote! Täytyy jossain vaiheessa hankkia itselle kun pintakuivuus vaivaa talvisin ja pahasti. Juuri kerkesin ostamaan ensain irtopuuterin joka sekin on ihana.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan loistava puuteri kaikille kuiva- ja pintakuiva ihoisille, koska kuivattamisen sijaan kosteuttaa myös ihoa.

      Poista
  6. Tämä on niin monta kertaa ollut jo tilauskorissa NAPin puolella, mutten ole kuitenkaan raaskinut (hinnan vuoksi), mutta ensi kerralla täytyy uskaltaa tilata tämän tekstin perusteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla uskaltaudut, kyllähän tätä riittää pitkäksi aikaa, vaikka aika pieni pakkaus onkin.

      Poista
  7. Tämä kyllä kiinnostaisi kovasti! Sisältääkö muuten talkkia? Jonkun ulkomaisen verkkokaupan inci-listauksessa oli merkittynä talc, mutta elevenillä ei mainita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan mun puuterin pakkauksesta kopsattu INCI: Silica, Sodium dehydroacetate,P-anisic acid, sodium hyaluronate, aqua/water, joten ei talkkia tuon mukaan. :) Joten elevenin inci-listaus pitää paikkansa, taitaa olla ulkolaisella verkkokaupalla sitten väärää tai vanhaa tietoa.

      Poista
  8. Mulla on tästä minikoko ja I'm in love 💛! Nyt tosin mietin, että ostanko tästä täysikokoisen vai sen Blascon :D ? Tosin talvea vasten täytyy tää varmaan hankkia :)

    VastaaPoista
  9. Mua on kiinnostanut tämä jo jonkun aikaa, joten aion ehdottomasti kokeilla :) Mutta onpa jännä, ettei pakkauksessa ole ollenkaan vippaa. Mäkin olisin sellaista odottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sellainen täältä puuttuu jotain-olo, kun avasi kannen. No käytän sitten toista vippaa levitykseen. Kopautan tuotetta kanteen ja siitä otan, mutta olisi kiva, jos olisi tuon purkin kokoinen vippa, mun kaikki omistamat on isompia. :D Puuteri sen sijaan on aivan ihana, mutta pientä säätöä vaatisi tuo pakkaus.

      Poista
  10. Olen kanssasi samaa mieltä vipasta, vaikka en sillä puuteria levitäkään. Käännän nimittäin Sensain irtopuuterin nurinpäin ja sen jälkeen otan vipasta sopivasti puuteria siveltimeen. By Terryn kanssa ei voi toimia niin, vaan tulee äkkiä ikävä YSL:n kierrettävää annostelijaa. Pieni koko on iso plussa! Muuten puuteri kestää ikuisuuden;)

    Omille vanhoille silmänaluksilleni tämäkin on vähän kuivan tuntuinen jo puoliltapäivin. Muualla keskialueella se toimii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iduneissahan on kanssa tuo kierrettävä annostelija, tähän sellaista kyllä tarvittaisiin, kun ei ole vippaa estämässä puuterin valumista. Jotenkin outo ratkaisu mielestäni.

      Poista
  11. Tää on mun toivelistalla myös ja sun postaus vain vahvisti käsitystä siitä, että tosiaan tarvin tämän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki korppuihoiset ikääntyvät tarvii tän, mullistaa elämän. :)

      Poista
  12. Mulla on nyt käytössä Vichyn Dermablend irtopuuteri, jonka ostin lähinnä sen takia, etä siinä on sisältöä 28 g. Mulla kuluu irtopuuteria tosi paljon, koska puuteroin kasvot aina primerin jälkeen ja toki myös meikkivoiteen viimeistelen huiskauksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, että jos on ahkera käyttäjä voi 10 grammaan tuntua pieneltä määrältä. Mä en edes ihan aina puuteroi, joten välillä tuo käyttämäni Blasco on tuntunut loputtomalta suolta, vaikka siitä pidänkin. :D

      Poista
  13. En kyllä osaisi varmaan tällaista käyttää, ylellisen näköinen paketti kyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytätkö sä puuteria ollenkaan? Vai vain kivipuuteria? :)

      Poista
  14. Ihan tuntematon brändi - ja häpeä tunnustaa, mutta en omista yhtään irtopuuteria, sillä ne muutamat kerrat, kun aikoinaan sitä yritin opetella käyttämään, päättyivät lyhyeen;)
    Ja mitä enemmän näitä ikävuosia on kertynyt, sitä vähemmälle on jäänyt muunkaan puuterin käyttö - käytän ainoastaan puuteripaperia. Kun ei ole mikään meikkaajamestari, korostaa puuteri näitä ryppyjä ihan liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, miten siinä nyt noin kävi? Tää on just loistava puuteri ikääntyvälle iholle ja tämän kanssa ei voi mennä pieleen, periaatteessa tottumatonkaan ei voi annostella tätä liikaa, koska tällä on hyvin vaikeaa saada jauhoisen näköistä tulosta, vaikka kuinka kerrostaisi.

      Poista
  15. Merkkiä olen nyt bongannut paljon Instan puolella. Kiinnostuin, koska alati metsästän sitä parasta puuteria <3

    VastaaPoista
  16. Tämä kuulostaa siltä, että voisin olla valmis kokeilemaan jotain muutakin kuin Sensaita. :)

    Sensain supersilkkinen vippa on ihan paras. Yleensä painelen puuterin sillä, mutta välillä käytän sivellintä. Silloin en pyörittele siveltimellä, vaan samalla tavalla hellästi "taputtelen" niin kuin vipalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin veikkaan, että sä voisit tykätä tästä. Sensai on Blascon kanssa mun oma suosikki, mutta tää on vaan niin erilainen. Vielä kun sais sen vipan. :D Pitää kokeilla sun sivellinvinkkiä. :)

      Poista
  17. Mä puhkoin tuosta suojatarran rei'istä vain osan, niin ei pääse tulemaan liikaa tuotetta ulos.

    Mua vähän häiritsee, että tämä tuntuu joko vaalentavan meikkipohjaa ja/tai vievän pohjasta peittävyyttä pois. Oletko huomannut samaa? En ole vielä saanut aikaiseksi testata yötä myöten, mutta ehkäpä tänään muistan, kiitos muistutuksesta :)

    Kiiltelyä tämä ei myöskään pidä mulla kurissa koko päivää, mutta ei myöskään tosiaan korosta kuivuutta samalla tavalla kuin normipuuteri. Pienempi määrä tuotetta kyllä riittää meikatessa saamaan aikaiseksi mattaisen fiiliksen.

    -Tiltu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole huomannut tuota meikkipohjan vaalennusta, enkä peittävyyden vähenemistä. Voisko olla niin, että jos iho on rasvoittuvampia voi vaikuttaa noin? Itsellä on pintakuiva iho, enkä ole kyllä huomannut mitään tuollaista. :)

      Poista
    2. Mun iho on atooppinen ja kuiva kuin sahara, joten tuskin johtuu siitä. Ehkä mä sitten vain kuvittelen :)
      -Tiltu

      Poista
  18. Mä olen aina luullut, että Terry on mies... :D En siis pahemmin tiedä merkistä mitään. :D Toi irtopuuteri kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Itselläni HG-irtopuuteri on vielä hakusessa.

    Mä muuten haastoin sut mun blogissa vastaamaan muutamaan kyssäriin. Tässä linkki: https://smokyeyecandy.blogspot.fi/2016/10/sweater-weather-tag.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mäkin olisin voinut luulla, jos ei heti ensimmäisessä jutussa, missä törmäsin By Terryn tuotteisiin olisi valotettu, että Terry on nainen. :D

      Kiitos, täytyykin tarttua haasteeseen. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives