Tammikuu kynsillä


Toivottavasti teidän viikonloppu on sujunut mukavasti. Itselläni on viikonloppu mennyt ensimmäisissä pakettihommissa. ^_^

Olen jo marraskuusta asti pohtinut, että minkähän lakan sitä valitsisi jouluksi kynsille. Olin pyöritellyt mielessäni Rouge Louboutinia, Christmas Gone Plaidia ja Poshia, osaamatta päättää, mihin lopulta päätyisin. Mutta niin kuin aina asioilla on tapana järjestyä. Viikolla minulle saapui jouluinen PR-lähetys Avonilta. Mukana paketissa oli Nailwear Pro+ Birthstones -kynsilakka sävyssä Tammikuu*. Tosin minun mielestäni nimeksi olisi sopinut paremminkin Joulukuu. 

Tammikuu on kaunis tummanpunainen lakka, jossa on hillitysti hieman kultaista hohdetta, kun lakkaa katsoo valoa vasten. Peitti täysin kahdella kerroksella ja levittämisen kanssa ei ollut ongelmia. Kuivui nopeaan. Tuote on pakattu timanttileikattuun pulloon, joka näyttää ylelliseltä. Mainoslauseessa luvataan 12 päivää kestävää väriä, mutta valitettavasti tämä ei omilla kynsillä toteutunut, tosin kokeilen vielä ensi viikolla päällyslakan kanssa. Kuvassa on siis kaksi kerrosta ja lakka on ollut kaksi päivää kynsillä. Havaittavissa on pientä kulumaa kynsien päissä. Kuluman aiheutti yhden illan paketointirumba, josta lakka ja varsinkin kynsien päät ottivat nokkiinsa. Sen jälkeen lakka ei ole kuitenkaan lähtenyt kulumaan enempää, joten eiköhän tämä joulunpyhät hyvin pysy. Tammikuu on kuitenkin sävynä todella kaunis juhlava punainen pienellä twistillä. 


Lakan normaali hinta on 10 euroa, mutta tällä hetkellä se on Avonilla tarjouksessa 2,95 euroa, joka tekee tästä jo löydön.

Joko olette päättäneet joululakan? Mitäs tykkäsitte Tammikuusta?

PS: Lumene-arvontaan ehtii vielä osallistua! Osallistumisohjeet täällä.


*Lakka PR-näyte, saatu blogin kautta. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä.


  1. Joululakkana on China Glazen Ruby Pumps :) tämäkin näyttää ihanalta eikä ole hinnalla pilattu. Avonin lakoista ei enempää kokemusta olekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruby Pumps on kyllä ihana, täydellinen joululakka. :)

      Poista
  2. Onpa tuo lakkapullo kaunis - ei lakkasävyltäänkään kyllä huono ole varsinkaan nyt joulun alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tykkään, että tää sävy on sellainen hieman tummempi, joka tekee tästä tosi juhlavan. :)

      Poista
  3. Kaunis lakka on kynsilläsi :)
    Nuo lakkasävythän perustuu syntymäkiviin, kuukausikiviin.. mikä se oikea nimitys onkaan :D Niin eihän millään tuo punainen voi olla joulukuu :)
    Jostain luin tai joku sanoi, en millään muista mistä/kuka, että lakasta jää hieman tekstuurimainen pinta, huomasitko moista?
    Itse havittelen jouluksi jouluisia kynsiä(tavalla taikka toisella), mutta itseni tuntien ja aikataulut tiedostaen, kynsillä on joko jotkut aiemmin lakatut lakkaukset tai häthätää vedetyt lakat, murrr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiitos tiedosta koskien kiviä! :D

      Itsellä on ainakin tässä lakassa ihan sileä pinta, ilman päällyslakkaakin. :)

      Ei sitä kaikkea voi ehtiä. :D

      Poista
    2. Joo niitä kivijuttuja on kuukausien ja horoskooppien mukaan. Esim. tässä lakkakokoelmassa äidilleni osuisi sininen lakka, ja vaikka hän sinistäkin lakkaa käyttää, niin valitsin hänelle kuitenkin toisen lakan.
      Itselleni valitsin oman kuukauden lakan sillä perusteella, että siinä sitä tekstuuria hieman olisi, höh.
      Juu ei voi kaikkea ehtiä, mutta silti toisinaan vähän aiheuttaa harmitusta vaikka etukäteen tietäisikin :D

      Poista
    3. Katselin, että oma syntymäkuukausi toukokuu olisi vihreä, tykkään vihreästä, joten pitäisiköhän hankkia? :D Oliskohan koostumuksissa eroa? Tämä Tammikuu on ainakin ihan sileä kynsillä.

      Poista
    4. Ehdottomasti pitäisi hankkia :D Ainakin kuvassa tuo toukokuun lakka näyttää upealta vihreältä, ja jos kerran vihreästä pidät, niin... :D
      Löysin sen 'jutun' jossa siitä tekstuurista oli juttua, ja tais siinä olla juuri tuo tammikuun lakka :-o No, kaksi lakkaa itselleni on näistä tulossa, joten saa nähdä kummoinen koostumus on :)

      Poista
    5. No on kyllä jännä, koska itse en tunne omassa lakassani mitään tekstuuria, ihan sileä pinta, toki ei sellainen tosi liukas ja kiiltävä kuten ihan kiiltäväpintaisissa lakoissa, mutta tasainen. :D Tulehan tänne kertomaan, jos huomasit omien lakkojesi koostumuksissa jotain eroa. :)

      Poista
  4. Kaunista, upeaa, juhlavaa! Oikea väri on itselle tärkeä ja kai sen muutkin huomaavat. Oma valintani on tänä vuonna aito joulunpunainen, jota en yleensä harrasta, mutta nyt se näyttää yllättävän raikkaalta ja uudelta. Juuri kun olin hankinut kaksi syvän mustanpunaista talvilakkaa. Lakatut kynnet tuottavat minulle iloa päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellakin on tärkeää, itse huomaan olevani heti vähän epävarma, jos kynsiin on päätynyt lakka, josta en niin pidä. Kesällä päätyi erästä ruskeaa ja teki sormista keltaisen näköiset ja koko ajan teki mieli piilottaa kädet. :D

      Poista
  5. Tosi kaunis lakka! Itse laitan varmaankin The Body Shopin punaista lakkaa. Se on ihanan joulunpunaista! En ole oikein kynsilakkaihmisiä, ja lakkaan tosi harvoin kynsiä, mutta toki jouluksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, itseltä taitaa löytyä myös se, jota tarkoitat! ;) <3

      Poista
  6. Nuo lakat hieman kiinnosteli, kun viimeksi Avonille tein tilausta, mutta jätin kuitenkin tilaamatta. Näyttää kyllä todella hyvältä ja tuo pullon muoto on tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on tosi nätti ja tykkään myös sudista, juuri oikean levyinen, millä levittää. :)

      Poista
  7. Mulla tuli tammikuusta mieleen violetti sävy, mutta se onkin mun synttärikuukausi ja suosikkiväri, joten en tiedä kenen muun mielestä violetti ja tammikuu sopii yhteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä helmikuussa näyttäis olevan todella vaalealila sävynä. Mutta toi on oikeasti totta, jos itse alkaisin miettimään värejä kuukausien mukaan, tulisi varmaan mieleen jokaisesta joku omansa. tästä itseasiassa saisi aika hauskan postausaiheen, voisi valita omasta lakkakokoelmasta sävyt, mitkä kuvaa itsensä mielestä mitäkin kuukautta parhaiten.

      Poista
  8. Kaunis lakka ja kivan näköinen pullo <3 Vielä en ole lakkaa päättänyt, eräs essie kyllä kovasti mieltä kutkuttaa, mutta katsellaan sitä sitten lähempänä aattoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans, pullo on tosi hauska idea, hieman poikkeava. :) Essien talvessa on kyllä muutama kiva lakka jouluksi. ;)

      Poista
  9. Kaunis lakka ja onpas hyvässä tarjouksessa! Mä varmaan lakkaan Bohon viininpunaisella lakalla , siinä ei kestävyys ole se paras mahdollinen, niin täytyy kyllä varoa kynsiä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on todella hyvässä. :) Aatonaattona viime tingassa lakat kynsiin, niin jos olisi sitten aattona ja joulupäivänä edes kuosissa. :D

      Poista
  10. Upeanvärinen lakka! Ja ylellinen tuo pullo näöltään. En ole vielä joululakkaa miettinyt, mutta esittelemäsi Avonin tammikuu voisi olla hyvä valinta. Kaunis punainen jouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin hintaansa paljon ylellisempi ulkonäkö. <3

      Poista
  11. Nyt otan testiin heti tuon pullon ja oikeasti 2,95 wau, todellakin mieletön löytö. <3

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives