21.9.2017

Emporio Armani Modern Day Love


Alkaessani kirjoittaa tätä postausta Emporio Armanin uudesta tuoksuparista, mieleeni nousi heti aiempi kirjoitukseni tuoksujen markkinoinnista. Tuoksujen markkinoinnissa ei ole mitenkään erikoista tai ennen kuulumatonta, että samaan aikaan julkaistaisiin tällainen tuoksupari. Stonger With You* ja Because It`s You* paria markkinoidaan voimakkaasti nimenomaan pariskunnalle niin kuin mainoksesta voitte huomata. 

En ollut tainnut vuosiin käyttää Emporio Armanin tuoksuja ennen kuin sain nämä tuoksunäytteet jokin aika sitten maahantuojalta. Tähän ei ole oikeastaan mitään syytä, sillä saman valmistajan Night on yksi kaikkien aikojen lempituoksuistani. Harmi, että sen valmistus on lopetettu ja sitä on hyvin vaikeaa enää löytää mistään. 


Because It`s You näyttää pullossa herkulliselta kuohuviiniltä. Tuoksuun on haluttu vangita nuoren naisen luonnollisuutta, leikkisyyttä, intohimoa ja kasvamisen tuskaa. Tuskasta en tiedä, mutta tuoksu onnistuu olemaan samaan aikaan pehmeä, makea ja viettelevä. Tuoksu venyy käytettäväksi mihin aikaan päivästä tahansa mihin vuodenaikaan tahansa. Kolme tuoksunuottia erottuu selvästi: vadelma, vanilja ja ruusu. Niitä pehmentämään on tuotu ripaus myskiä ja nerolia. Parfymöörinä on toiminut Anne Flipo, joka on luonut tuoksuja niin Chloélle, Jo Malonelle kuin Jimmy Choollekin

En oikeastaan olisi uskonut, että innostunun tästä tuoksusta niin paljon kuin lopulta innostuin. Se on helppo tuoksu lämmin ja jotenkin turvallinen. Ei ole liian voimakas, joten siihen on helppo tukeutua arkena. Iltatuoksuksi saattaisin valita jotain hieman "mystisempää". Tuoksu on EdP ja sen kesto iholla on hyvä reilut kahdeksan tuntia. 


Pariskunnan toiselle osapuolelle suunnattu Stronger With You on aistillinen, hurmaava ja luotettavan oloinen tuoksu. Toisen puoliskonsa tapaan tämä soveltuu hyvin mihin aikaan vuorokaudesta tahansa käytettäväksi ja mihin tilanteisiin tahansa. En koe, että tuoksu olisi uniikki, eikä samanlaista olisi ennen tehty, mutta se on tuoksu, joka ei varmasti ärsytä ketään. Joten hyvä valinta, jos ei halua herättää tuoksullaan liikaa huomiota. Itse kyllä tykkään nuuhkia tätä mieheni rinnuksista. ^_^ Tässäkin on kolme selvästi erottuvaa nuottia: pehmeä hasselpähkinä, mielenkiintoa tuova salvia ja potkua antava punapippuri. Näiden rinnalle on tuotu mm. ananasta, vaniljaa ja seetriä. Kesto iholla on n. kahdeksan tuntia. Parfymöörinä on toiminut Cecile Matton, joka tunnetaan ehkä parhaiten Viktor & Rolfin Bonbon-tuoksuista. 

Pullot ovat mielestäni todella kauniit, eleettömät ja tyylikkäät. Korkit vaan ovat hieman konstikkaat. Niitä ei vaan voi painaa kiinni vaan pitää pyöritellä oikea kohta esiin, joka tällaiselle hieman kärsimättömälle persoonalle kuin minä saattaa aamukiireessä olla hieman ärsytystä herättävä seikka. 

Oletteko ehtineet tuoksutella Emporio Armanin uusia tuoksuja? Mitä piditte?

*Tuoksut PR-näytteitä, saatu blogin kautta.



8 kommenttia:

  1. Nämä on ihanat tuoksut. Mies pitää kovasti omastaan ja naisten versio on aivan ihana. Tulee mieleen lämmin versio Bonbon tuoksusta, joten ei ihme että rakastuin tähänkin.

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tykkään tuosta naisten tuoksusta paljon! :)

      Mukavaa torstaita Tiia. <3

      Poista
  2. Tuoksuteltu on. Näissä tykkäsin miehen tuoksusta tosi paljon

    VastaaPoista
  3. Itseasiassa laivalla ollessani taisi parfyymiosaston myyjä antaa minulle tästä tuoksutikun, ja muistan tuoksu tuoksuneen hyvältä :) Mä tosin otin sitten mukaani toisten tuoksujen tuoksutikut, kun en lähtökohtaisesti ollut tästä etukäteen kiinnostunut :D

    Olisi muuten hauska nähdä, kuka tuoksutalo uskaltaa tehdä homo -tai lesbopareille suunnatun tuoksun? :D Tai, ainakin markkinoida tällaisia pariskuntatuoksuja vähän toisella tyylillä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään että toi on sellainen turvallinen joka päivän tuoksu.

      Tosiaan hauska nähdä, sitä odotellessa. Tuoksujen markkinointi on varmastikin ehkä eniten kaavoihin kallistunutta, en tiedä epäileekö, että ihmiset ei olisi valmiita vai mikä siinä mahtaa olla takana. Kuitenkin jo meikkejäkin mainostetaan miehillä, niin ehkä tää tuoksujen markkinointi on sitten seuraava mitä modernisoitaisiin. ^_^

      Poista
  4. Ei liity nyt tähän postaukseen, mutta pakko tulla kertomaan, että joskus vinkkaamasi smashboxin under eye primer on ihan huippu. Sen päälle levittyy peiteaine kuin unelma ja pysyy paremmin poissa juonteista. Kiitos vinkistä siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, kiva olla avuksi. Se on oikeasti ihan loistotuote, multa loppui peiteaineiden juonteisiin meno sen myötä, aiemmin oli iso ongelma, kun vain harva pysyi. ^_^

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown