Mugler Alien Goddess

*Sisältää mainoslinkkejä, tuote saatu 

Muglerin tuoksuista Alien on varmasti ollut minulle aina se mieluisin tuoksu. Varsinkin talviaikaan puisen pehmeä, mutta sopivan voimakas Alien toimii Suomen kylmissä viimoissa täydellisesti kuin lämmin kashmir-peitto.

Syyskuussa Alienista ilmestyi kuitenkin täysin uusi versio – Alien Goddess. Toiset ovat jo ehtineet tyrmäämään, ettei tällä ole mitään tekemistä alkuperäisen Alienin kanssa. Minun mielestäni ei tarvitsekaan, kunhan siinä on edes tietty Alienin tunnistettavuus, se riittää. Itseäni enemmän tuoksumaailmassa ärsyttää se, että tehdään uusia versioita uusien perään, eivätkä ne poikkea juurikaan toisistaan. Siinä ei ole järkeä, mutta kun kyseessä todella omanlaisensa tuoksu, siinä yhtäkkiä onkin. Näin on käynyt Muglerin Alien Goddessin kanssa. Se on uniikki oma itsensä.


Alien Goddess on kukkais-itämainen -tuoksu. Se on huomattavasti valoisampi kuin edeltäjänsä, mutta siinä on silti aimo annos vaniljaista makeutta. Omaan nenääni aistillinen Goddess onkin vaniljainen drinkki, jota voin hyvin kuvitella käyttäväni ympäri vuoden. 

Lämmin, mutta mystinen kukkaistuoksu yhdistelee näkyvästi jasmiinia, bergamottia ja vaniljaa. Jostain syystä omaan nenääni tässä tuoksuu myös hyvin vahvasti heliotrooppi, joka on todella helposti tunnistettava puhtaan saippuaisuutensa vuoksi. Tuoksussa onkin tämän vuoksi aivan aavistus samaa puhtaan puuteista makeutta mitä esim. *Trussardin My Namessa. Alien Goddess on kuitenkin huomattavasti kukkaisempi ja sitruunaisempi. Tuoksussa on lisäksi enemmän itämaista mystisyyttä, kun My Name on taas pelkkää pehmeää vaniljaista puuteria. 

Tuoksun kesto iholla Muglerin tuoksujen tapaan on pitkä, ihollani kymmenisen tuntia. 

Ihastuin Goddessiin. Se on tuoksu, jossa on kaikkea sopivasti. Se ei ole hyökkäävä, eikä liian voimakas, mutta siinä on silti mystistä potkua. Tiedän jo nyt, että tuoksu toimii loistavasti myös lämpimässä ilmastossa ja tekisi niin mieli säästellä tätä seuraavaa lomamatkaa varten, joka toivottavasti tapahtuu ensi vuonna. Tuoksuja rakastavat tietävät, miten tärkeää on valita tuoksu matkalle, koska se pysyy mielessä ikuisesti. ^_^ Jos olet vaniljan ystävä, Goddess vie sydämesi.


Muglerin Alien Goddessia myy Stockmann, Kicks ja Sokos. Lisäksi voit tilata tuoksun *täältä ja *täältä.

Joko olet tuoksutellut Alien Goddessia? Tykkäätkö vaniljatuoksuista?

  1. Tykkään tosi paljon vaniljaisista tuoksuista. Ihka ensimmäinen tuoksuni teininä oli vaniljan tuoksu.
    En ole tätä uutuutta tuoksutellut vielä. Onpa upea tuo pullokin.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että voisit tykätä tästä Outi. :)

      Ihanaa viikkoa sinne!

      Poista
  2. Tässä on mitä kaunein pullo, kuin koru. En ole varma olisiko tämä oma tuoksu, tuo bergamotti tässä voisi keventää ja vanilja on ajoittain aivan ihana. Tästä tulee mieleen sellainen hyggetuoksu. <3

    Kivaa uutta viikkoa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että sä voisit tykätä tästä. Sopivasti raikkautta, eikä liian makea kuitenkaan. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives