Enemmänkin kaipaan sitä aikaa, millaista silloin oli. Tietyissä jutuissa minusta on tullut se "vanhus", joka on sitä mieltä, että jotkin asiat olivat yksinkertaisesti ennen paremmin. Olen usein miettinyt, että jos saisin aikamatkustaa yhden päivän ajan, valitsisin varmaan kohteeksi päivän, kun täytin kymmenen vuotta. Tuolloin oli jo tarpeeksi vanha ymmärtämään asioita, mutta silti sitä sai olla lapsi ilman aikuisten murheita. Viattomuutta ja huolettomuutta ei saa takaisin, kun ne kerran menettää. Saisin tavata myös kaikki ne ihmiset, joita ei enää ole.
Tässä iässä sitä elää itselleen. Ei tarvitse enää välittää toisten mielipiteistä. Istuin viikolla ystäväni sohvalla ja siinä samalla tuli kerrattua hivenen menneitä. Tajusin, mistä kaikesta sitä on tullut selvittyä tähän astisen elämän aikana. Monesti nuorempana ajattelin, että olin valmis ihmisenä. Varsinkin parikymppisenä sitä luulee tietävänsä kaiken. Vuodet kuitenkin opettavat, että et ole ikinä valmis. Eletty elämä saa näkemään asioita eri näkökulmista. En ole enää yhtä ehdoton kuin nuorempana. Silloin kaikki oli usein mustaa tai valkoista. Nykyisin on helpompi kuunnella ja ymmärtää niidenkin mielipiteitä, jotka eivät ole välttämättä kanssani samaa mieltä. Oletteko muuten huomanneet, että tämä ominaisuus on monilta kadonnut viimeisten parin vuoden aikana? Monella on vain yksi ainoa ehdoton totuus ja se on tietenkin se oma. Ei edes suostuta näkemään saatika kuuntelemaan erilaisia mielipiteitä, mitä se oma on.
Muutenkin maailma on muuttunut/muuttumassa kummalliseksi paikaksi ja valehtelisin, jos sanoisin, etten seuraisi tilannetta hivenen huolestuneena. Ihmiset tuntuvat vain toistavan omia virheitään vuodesta toiseen. Se on saanut minut haaveilemaan yhä enemmän yksinkertaisemmasta elämästä, johon olenkin ottanut askeleita vähitellen, mutta haluan sen myös jatkuvan. Olen myös vuosien aikana tajunnut, että elämässä on paljon muutakin kuin työ. Sitä tehdään juuri sen verran, että saa rahaa elämiseen, mutta en tarvitse yhtään enempää. Se ei tarkoita silti sitä, että tarvitsisi tinkiä mistään, kunhan vain priorisoi asioita. Kaikki ei tapahdu hetkessä, mutta katsotaan, josko viiden vuoden päästä olisin vielä lähempänä tavoitettani.
Paljon onnea Jonna! Täytän itse ensi vuonna 30 ja jotenkin välillä ajatuskin kauhistuttaa, vaikka tiedän ettei mikään muutu siinä vaiheessa ja se on vaan luku - ei mitään muuta.
VastaaPoistaMulla on valitettavasti lähipiirissä juuri tollasia ihmisiä, jotka eivät halua edes yrittää ymmärtää toisten näkökantaa tiettyihin asioihin. Oon näille henkilöille monesti koittanut sanoa, että heidän olisi ehkä itselläkin helpompi olla, jos koittaisivat tajuta että mielipiteitä ja näkökulmia mahtuu maailmaan myös muita kuin ne heidän omansa. Nyt he lähinnä ärsyyntyvät törmätessään näihin "toisinajattelijoihin" ja uskoisin heidänkin pääsevän paljon helpommalla, jos ei tarvitsisi joka kerta ärsyyntyä ja aloittaa sitä paasaamista kuinka he eivät ymmärrä kyseisiä henkilöitä/ajatuksia. Vielä ei oo muutosta tapahtunut :D
Kiitos. ❤️ Varmasti tosi raskasta, jos lähipiiristä löytyy mainitsemiani ihmisiä. 😐
PoistaMinä olen nyt 54v, ja jossain mielessä eläminen ja oleminen on paljon helpompaa kuin nuorena, jota aikaa en varmasti haluaisi enää takaisin.
VastaaPoistaToiselta puolen fyysisiä vaivoja alkaa olemaan jo haitaksi asti, ja samaan aikaan olen hetkittäin ihan äärettömän väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen.
Fysiikassa kyllä huomaa ikääntymisen helposti. Liikkumisesta pitää pitää huolta, vaikka sitten vähän päivässä. ❤️
PoistaOikein paljon onnea Jonna <3 Minä olen sitä mieltä, että kun 40 pläjähti täyteen, alkoi ihan uudenlainen elämä. Se on totta, että yhä vähemmän välittää muiden mielipiteistä, nyt tekee asioita itselleen ja tietysti myös puolisolleen. On aika taas olla hyvällä tavalla itsekäs <3
VastaaPoistaKiitos Outi. ❤️
PoistaHurjan paljon onnea! Voi että, 45 on vielä niin nuori 🤗! Itse jo 54 eikä oikeastaan tunnu miltään muulta kuin että alkaa paikat hyytyä, jos liian pitkäksi aikaa unohtuu paikalleen 😁. Mutta totuuden nimissä, kyllä minä tiedostan, että reilusti vähemmän on vuosia edessä kuin takana.
VastaaPoistaJuu, kyllä me ihmiset ollaan muututtu aika surulliseen suuntaan. Vaan onneksi tämä ei päde kaikkiin!
Paikallaan olon kyllä huomaa helposti. 😅🙈 Ei ihan niin ripeää kuin 20 vuotta takaperin. 😅
PoistaOnnea vielä Jonna ja pahoittelut, että itse juhlapäivänä Rovaniemeltä kotiin matkustaessa (lue ihan tööt) unohtui onnitella.
VastaaPoistaNiin ihanat kuvat susta ja sinä ja sun mummi. <3
Itse ehkä ajattelen, että nelikymppisenä oli ihan hirmu hyvä olla ja elää, viiskymppisenä alkoi krempat, mutta nelikymppisenä en ollut nuori, enkä vanha. Hirmu hyvä elämänvaihe, ei kriisejä, lapset oli vielä suht nuoria ja jaksoin ihan eri tavalla mitä tahansa kuin nyt.
Aurinkoista kevätviikkoa. <3
Paljon onnea Jonna! Itse olen 48 ja tàytyy sanoa ettà ikààntyminen on omalla kohdallani tuonut lisàà ahdistusta, omat vanhemmat vanhenee ja heistà on jatkuva huoli. 45 ikàvuoden jàlkeen on tullut lisàà terveysongelmia, sekà ikààntyminen on alkanut nàkyà kasvoissa. Kuoleman ja sairastumisen pelko on lisààntynyt sekà itseà, ettà làheisià kohtaan. Nuorena sità oli huolettomampi. Anne
VastaaPoista