Edullinen vinkki – Essence Cover Stick

*Sisältää mainoslinkin

Moni pitkään blogia seurannut saattaa muistaa addiktioni peitepuikkoja kohtaan. Käytin Maxfactorin Erace -peitepuikkoa vuosia, kunnes tuotteen myynti lopetettiin. Moni kokee peitepuikot vanhanaikaisiksi, ihan turhaan, sillä ne ovat todella näppärä tapa tehdä pikameikki. Olenkin huomannut, että monesta sarjasta peitepuikkojen valmistus on lopetettu, kun tilaa on raivattu monille erillaisille peitevoiteille, joista en itse niin välitä. Varsinkin vapaapäivinä, jos päätän vähän laittautua, haluan, että se on nopeaa ja pienellä vaivalla saan haluamani tuloksen. Peitepuikko kulkee lisäksi nopeasti käsilaukussa ja se on oiva väline korjailla meikkiä päivän aikana.

Kun Max Factor lopetti peitepuikkonsa myymisen, alkoi epätoivoinen metsästys. Mistä korvaaja? Olen vuosien aikana sen jälkeen kokeillut lukemattomia muita tuotteita – edullisia ja arvokkaita. Mikään ei kuitenkaan ole ollut edes lähelle Max Factorin veroinen, joten ne ovat jääneet lopulta käyttämättä. Ollakseen hyvä, peitepuikossa pitää olla omaan makuuni täydellinen koostumus. Monet ovat liian kuivia, eivät peitä tarpeeksi, eivätkä pysy paikoillaan edes puuterin avulla. Käytössäni peitepuikon pitää taipua niin silmien alle tummuutta peittämään kuin peittämään pieniä epäpuhtauksia, sekä esim. nenän pielissä olevaa punaisuutta. Kotipäivinä piristääkseni ilmettä, meikkini on peitepukko ja hiven puuteria.


Myynnissä olevat kokeiltavat vaihtoehdot ovat vähentyneet vähenemistään tänä aikana, kun ole koittanut löytää suosikilleni korvaajaa. Jopa osa jo kokeilemistani on poistunut keskuudestamme. Eräänä päivänä tajusin, että Essenceltähän löytyy myös peitepuikko. Jos tuote olisi huono, alle kahden euron sijoitus ei jäisi kuitenkaan harmittamaan. Olin valmis pettymään jälleen kerran, mutta Essence yllätti.

Ensinnäkin vaalein sävy 10 Naturally Matte on todella lähellä Max Factorista käyttämääni 07 Ivorya. Molemmat ovat neutraaleja ja hyvin vaaleita sävyjä. Peitepuikoissa sävyvalikoima on usein suppea ja monesti värikään ei ole oikein miellyttänyt minua. Liian keltaista tai liian punaista. Näin ei ollut tällä kertaa. Essencen peitepuikon koostumus on pehmeä, ei kuitenkaan aivan niin kermainen kuin Max Factorissa. Levittyy nätisti ja sormella taputtelemalla iho jää näyttämään luonnolliselta. Peittää hyvin punaisuutta, sekä pieniä epäpuhtauksia. Toimii myös silmien alla tummentumien peittämisissä, sillä koostumus ei ole liian kuivaa ja sitten se ei korosta juonteita vaan näyttää todella luonnolliselta. Pysyy puuterilla kevyesti kiinnitettynä koko päivän. Hintaansa nähden loistava tuote. Essence Cover Stick onkin paras Max Factorin jälkeen käyttämäni peitepuikko. Luulen, että jätän etsimisen toistaiseksi tähän, koska en usko, että parempaa on tällä hetkellä markkinoilla. Ei ainakaan niillä ominaisuuksilla, mitä itse toivon peitepuikolta. Toivon silti vieläkin salaa, että Max Factorilla tultaisiin järkiin ja peitepuikko vielä joskus palaisi takaisin kaupan hyllylle.



Käytätkö vielä peitepuikkoa? Onko Essencen meikit tuttuja?

Essence Cover Stickia voi ostaa kolmessa eri sävyssä hintaan 1,95 euroa mm. *TÄÄLTÄ.

  1. Todellakin käytän ja Essenceä vielä. Tämä Essencen peitepuikko on hyvä, samoin kuin Essencen camouflage+ matt concealer, joka on muuten vedenkestävä. Tarhatätinä lähes kaiken pitää olla vedenkestävää :D
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säkin oot tykännyt tästä peitepuikosta. 😍

      Ihanaa uutta viikkoa Outi. ❤️

      Poista
  2. Tuota Essencen puikkoa en ole kokeillutkaan, kuten en myöskään tuota mainitsemaasi Max Factoria.

    Jos puikkomaisiata puhutaan, mulla on jossain Hourglassin vastaava, joka muistaakseni on ihan hyväkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hourglassilla tosiaan taitaa olla puikko tai ainakin on ollut. Tuntuu, että kaikilta häviää nää puikkoversiot, joita mä just rakastan. 😭

      Poista
  3. Onkohan mulla peitepuikkoja olemassa...ei ehkä muuta kuin neutraloijia. Kaikki on kyllä nestemäistä nykyään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mikä on sääli, koska puikko on jotenkin tosi paljon nopeampi ja helpompi. 😄

      Poista
  4. Mä en ennen tätä sun postausta ollut edes tajunnut, että tosiaan nykyäänhän ei mitään peitepuikkoja pahemmin enää myydä vaan peiteaineet on pääasiassa nestemäisiä. Vichyn jonkun peitepuikon heitin just menemään, kun se oli jo todella vanha enkä sitä käyttänyt. Täytyy pitää tää essence mielessä! Essenceltä löytyy muutamia ihan loistotuotteita ja näitä voi onneksi sen puoleen aika huoletta testailla, kun rahallinen menetys ei tosiaan ole kovinkaan suuri, jos joku ei miellytäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennenhän lähes jokaisella meikkisarjalla oli oma peitepuikko, nyt vaan nestemäisiä ja vähitellen puikot on kadonneet. Sääli, koska arkena pikameikkiä tehdessä puikko on nopeampi ja helpompi. 😍

      Poista
  5. Tykkään, näillä niin helppo sutia ja pitää vaikka käsilaukussa mukana. Tätä en ole testannut, kiitos vinkistä Jonna ja hei toivottavasti Max Factorin puikko tulee takaisin.

    Kivaa viikonloppua Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max Factor myy vielä Pan Stickia, mut Eracen poistivat myynnistä. 😭

      Ihanaa alkavaa viikkoa Tiia. ❤️

      Poista
    2. Ai kauheeta, vieläkö se Pan Stick tosiaan on myynnissä? Sehän on ihan iankaikkisen vanha tuote. Muistan kun joskus 13-vuotiaana ostin sellaisen, jostain Espoon keskuksen myymälästä kun olin tätini luona Karhusuolla ja sinne pyöräilin "ostoksille" :) Heh.

      Poista
    3. Kyllä, sitä myydään edelleen. On ilmeisesti sen verran suosittu, etteivät ole uskaltaneet sitä jättää valikoimista pois. 😄 Siinähän on vähän samanlainen kermaisen vahamainen koostumus kuin peitepuikossa, kokeilin sitä käyttää joskus, kun puikko lopetettiin, mutta ei ajanut samaa asiaa. Sen peitepuikon koostumus oli yksinkertaisesti lyömätön. Se oli aivan ihana peittarina silmien alla. 😍

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives