Valitse vain yksi! | Meikit

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia


Kiitos taas Lindalle loistavasta postausideasta! Kyseessä on ajatusleikki, että saisin valita vain yhden meikkituotteen eri kategorioista ja niiden kanssa pitäisi sitten pärjätä tilanteessa kuin tilanteessa. Meikkityylini on hyvin luonnollinen. Juhlaan saatan tehdä hivenen syvempää silmämeikkiä, mutta pääsääntöisesti käytän samoja tuotteita tilanteesta riippumatta. Kaiken pohjana on aina kuulas pohja, jossa oma iho saa todellakin näkyä. En tykkää paksuista peittävistä juonteita korostavista pohjista, mutta haluan, että pohja tarvittaessa peittää kuitenkin ihon punakkuutta ja pieniä värivirheitä. Jos tykkäät todella värikkäästä ja peittävästä meikistä, näistä suosikeista tuskin löydä itsellesi uusia suosikkituotteita. En seuraa meikkitrendejä vaan minulle on vuosien aikana muodostunut todella vahva oma tyyli, jonka koen omakseni. Meikkityyliini olen ottanut paljon vaikutteita Kate Mossilta. Voin hyvin kuvitella meikkaavani samalla tavalla vielä 30 vuoden päästä. Arkimeikkiä meikatessa minulla menee yleensä n. 15-20 minuuttia. Eli meikata, mutta näyttää silti suht meikkaamattomalta ei ole mitenkään nopea tyyli meikata. ^_^

Lähdin miettimään kokonaisuuttani siltä kantilta, että tuotteet sopisivat hyvin keskenään ja siten täydentäisivät toisiaan. Kun olin valinnut tuotteet, tajusin, että yksi brändi vastaa täydellisesti toiveisiini. Tuotteista useita olen käyttänyt vuosia ja tulen käyttämään jatkossakin. 


Mielessäni oli myös toinen käyttämäni primer, mutta valitsemani meikkipohjan kanssa tämä heleyttävä primer on paras. Helmiäispigmenttejä sisältävä ja heleyttävä pohjustus tuo iholle tervettä ja luonnollista hehkua. Kosteuttava ohut koostumus soveltuu varsinkin pintakuivalle ja kuivalle iholle. Saa meikin pysymään raikkaan näköisenä. 


Käytössäni on vielä vanha pakkaus, koska tämä tuote kestää ikuisuuden. Hinta hivenen kirpaisee. Uusittuihin pakkauksiin voi onneksi ostaa edelleen täyttöpakkauksia, joten rasiaa ei tarvitse joka kerta ostaa uutta. Puristepohjalla saa hyvin läpikuultavan tai sitten kerrostamalla peittävämmän pohjan. Peittävämpi pohja vaatii ehdottomasti alle heleyttävän primerin, ettei lopputuloksesta tulee omaan makuuni liiankin matta. Pohja on uskomattoman kestävä. Se kesti työpäivän jopa maskin alla liikkumattomana. Olen nyt käyttänyt kesät talvet sävyä Radiant. Koska en ota aurinkoa, enkä vietä aikaa auringossa, kesällä tuleva päivetys on hyvin näennäistä. Tämä on taipunut käyttöön myös silloin. Puristepohja on helppo ottaa mukaan myös matkalle. Niin ja se paras juttu, tämä peittää sen punaisuuden! Suihkutan aina päälle vielä lopuksi jotain kosteuttavaa suihketta, koska se tekee pohjasta vieläkin hehkuvamman näköisen.




En ole ollut enää vuosiin irtopuutereiden ystävä vaan käytän kivipuutereita. Niiden koostumuksissa on tapahtunut melkoinen kehitys sitten 90-luvun, jolloin ne olivat erittäin mattaavia ja jauhoisen oloisia. Puuteri näyttää kuvassa tummemmalta mitä se oikeasti on. Hinta on kova, mutta en voi sille mitään miten paljon rakastan tämän tekemää luonnollista läpinäkyvää ja heleää jälkeä. Sen näkee jo siitäkin, kuinka paljon olen tuotetta käyttänyt. Tämä on nyt varmaan kolmas joka minulla on näitä menossa. Puuteri ei koskaan korosta ihon kuivia kohtia. Sopii täydellisesti myös silmänympärysiholle.


Käsi ylös, kenelle tämä tuli yllätyksenä. :D Tähän ei yksinkertaisesti ollut muita vaihtoehtoja. Käytössäni on sävy HC00 Luminous Ivory. Tykkään siitä, ettei sävy ole liian vaalea, jolloin se menee hyvin myös kesällä. Silti se ei koskaan näytä tunkkaiselta talvellakaan. Sopii loistavasti kaikille, jotka haluavat peittoa, mutta samalla myös heleyttä. Tämä on varsinkin ikääntyvän ihon tuote. Olen sanonut monesti, että peitevoide on valokynän ja peitevoiteen rakkauslapsi, sillä siinä yhdistyy molempien tuotteiden parhaat puolet – peittävyys ja heleys. Tuote tekee erillisen valokynän turhaksi. Silti peittää loistavasti tummat silmänaluset. Ei mene päivän aikana juonteisiin, eikä korosta niitä, koska ei ole kuivattava. 


Helppo valinta. Olen kertonut, että olen karsinut meikkejäni viime aikoina rajusti pois. Miksi pitää kiinni tuotteista joita en tule koskaan käyttämään? Karsintaa suorittaessa tämä oli ainoa yksittäinen highlighter, jonka jätin kokoelmaani. Voidemainen kuultovoide, jolla saa erittäin läpikuultavaa hehkua, mutta kerrostamalla myös voimakkaamman hehkun. Taputtelen yleensä kasvoille lopuksi ihan sormin  – kulmaluille, nenänvarteen ja poskipäille. Joskus taputtelen kuultovoidetta huulten keskiosaan huulipunan päälle, kun haluan pulleamman näköiset huulet. Voi levittää halutessaan myös siveltimellä, mutta tykkään meikata sormin. Jos haluaa todella luonnollisen lopputuloksen, kannattaa laittaa tuote jo meikkipohjan alle. Kesällä upean meikin saa, kun levittää kasvoille vähän aurinkopuuteria, tämän luomille ja huulille punaisen huulipunan. 


Käytän sävyä 03 Taupe Brown. Sävy on todella neutraali monelle sopiva sävy – ei liian kylmä, eikä liian lämmin. Luonnollisessakin meikissä, jota suosin, kulmat ovat tärkeät. Tykkään kulmissa erittäin luonnollisesta ja pehmeästä lopputuloksesta. Yleensä täyttelen vain rakosia, sillä kestovärjään kulmani. Koostumus on täydellinen, ei liian pehmeä, eikä liian kova. Kärjellä saa halutessaan tehtyä tarkkaakin jälkeä. Toisessa päässä on harja, jolla on helppo viimeistellä väri tasaiseksi. Pysyy hyvin koko päivän.


Jos huulipunasta olisi yksi universaali kaikille sopiva sävy, se olisi Jackie. Katsokaa vaikka kuva tuotteesta huulilla täältä, niin tajuatte, mitä tarkoitan. Tuolta näkyy myös hyvin, miltä sävy näyttää eri sävyisillä ihoilla. Sävy on neutraali ruskeaan taittava punainen. Se ei ole tunkkainen vaan täydellinen! Lämpöisen sävyiselle iholleni neutraalit ja nudet ovat yleensä erittäin vaikeita sävyjä ja näytän niissä nopeasti valjulta, mutta Jackiessa on juuri sopivasti punaisuutta, ettei se näytä liian tylsältä. En usko, että on tilaisuutta johon sävy ei sopisi. Triple Luxe punien koostumukset ovat voidemaisen täyteläisiä ja ne pysyvät hyvin huulilla. Eivät kuivata huulia. Eivät mene tällaisen vanhemmankaan huulten juonteisiin, joten voi käyttää ilman rajauskynääkin. Tuoksu on hento – vaniljaisen marjainen.

Tykkään poskilla luonnollisista sävyistä. Kevyen persikkainen sävy antaa "tervettä" sävyä kasvoille. Joe Blascon poskipunat ovat pigmenttisiä ja kestäviä. Sipaisemalla kevyesti saa heleän lopputuloksen, kerrostamalla iltaa sopivan tyylin. Sävy näyttää myös luomilla tosi kivalta.


Totuus on se, etten tee mitään luomiväripaleteilla, joissa on useita sävyjä. Päädyn käyttämään niistä aina ehkä kolmea-neljää sävyä. Tykkään aavistuksen enemmän Jane Iredalen palettien värien koostumuksista, mutta valitettavasti Iredalelta ei löydy yhtä palettia, jossa olisi makuuni sopivasti niin mattoja kuin hohtavia sävyjä. Sen sijaan Natasha Denonan Glam -paletti on täydellinen. Siinä on kaksi mattaa ja kolme hohtavaa sävyä. Todella tummanruskealla matalla sävyllä Seed voi tehdä halutessaan myös rajaukset. Toinen matta Harlow on taas loistava sävy luomen pohjustamiseen. Sävyt pysyvät hyvin luomilla ja ovat pigmenttisiä, mutta kermaisina helposti työstettäviä. Levitän hohtavat sävyt usein ihan vain sormin taputtamalla liikkuvalle luomelle. 


Kaikista Sensain ripsiväreistä tämä on hiipinyt hiljalleen suosikikseni. Kun mietin minkä ostan seuraavaksi, päädyn kuitenkin lopulta tähän. Aloin käyttämään Sensain 38 -ripsivärejä jo alle parikymppisenä sen jälkeen, kun tajusin, että omissa silmissäni kaikki muut mascarat suttaantuvat silmien alle, vaikka en laittaisi ripsiväriä alaripsille. Luottotuote, josta en luovu. Lopputulos on näyttävä ja ripsiväri antaa ripsille runsaasti lisää pituutta ja vähän tuuheutta.

Mitkä tuotteet sinä valitsisit? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?







  1. Sensain ripsiväri on tuttu ja nytkin on meikkipussissani yksi, vaikka joudunkin välillä käyttämään Essencen ripsaria, sillä taannoisen kasvohalvauksen jälkeen toinen silmäni ei tahdo välillä kestää Sensaita (eli nuo haituvat, jotka pesussa irtoavat, ärsyttävät silmää). Tuosta puuterista olen kuullut ylistäviä sanoja muiltakin ja ihastuin nyt tuohon huulipunaan. Ihana sävy - ja saattaa olla, että tulevaisuudessa löytyy minunkin meikkipussistani. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, miksi se saattaa ärsyttää sitä halvauspuolen silmää, sitä joutuu kuitenkin hivenen liottaan lämpimällä vedellä pois. Tosin puhdistusöljyllä ensin pyörittely saa Sensain helpommin irtoamaan. Irtoaa myös silloin helpommin, jos vaan lisää jonkin muun ripsari päälle, jolloin saa sen kestävämmäksi.

      Toi huulipuna on musta upea, sopii ihan kaikille, eikä ole myöskään liian räväkkä, jos sellaisesta ei tykkää.

      Poista
  2. Sensain primeri, peiteaine ja ripsari omiakin suosikkeja. Samoin multa löytyy tuo Jane Iredale meikkipohja. Hankintalistalle menee Blascon poskipuna ja Sensain Highligter, toki ensin vanhat käytetään ensin pois. Helsingin Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että joltain muultakin löytyy useampia Sensai-suosikkeja meikistä. Mä en oikeastaan ole edes ajatellut, et käytän näin paljon Sensain meikkituotteita päivittäin. 😅 Tämä herätti siihen, että tekevät just mun tyyliselle meikkejä.

      Meikkejä karsiessa ne vaan jotenkin jäi, kun monet muut lähti.

      Poista
  3. Oli kiva lukea sun vastaukset! :) Sensai vaikuttaa siis selkeästi kokeilemisen arvoiselta brändiltä meikkienkin osalta ;D ND:n paletti on tosi kaunis, ei ihme että se olisi sun valinta. Samoin toi Jane Iredalen Jackie täytyy pitää mielessä, toi sävyhän on aivan upea! Tripleluxet on muutenkin tosi hyviä huulipunia, yhtiä parhaimpia mitä tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas postausideasta. Ihonhoitoversio tulee tästä olemaan sitten hivenen ehkä kinkkisempi. 😅

      Jackie on täydellinen klassinen hillitty nudepunainen. Sillä ei vaan voi mennä vikaan missään tilanteessa. ❤️

      Poista
  4. Oli joukossa tuttujakin tuotteita. Minulla listalla olisi Essencen peitevoide, Banana Dreams Loose Powder, Sky high ripsari vedenkestävänä, Essencen vedenkestävä eye liner, Clarinsin poskipuna Multi Blush Creme...näillä pääsee jo hyvin vauhtiin :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sky High ripsari tekee kyllä tosi kivaa jälkeä, harmittaa et sekin suttaa itsellä. Lopputulos on kuitenkin tosi nätti.

      Samaa sinne Outi. ❤️

      Poista
  5. Kiva postaus, ND luomivärit on ihania ja superhyviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan sulta tätä samaa postausta. 😝

      Mä tykkään kans, ovat sellaisia kermaisia. Tän lisäksi multa löytyy toinenkin minipaletti näitä. 😄

      Poista
  6. Tuota primeriä olisi kiinnostavaa kokeilla.

    Huulipuna on kivan värinen, mutta onko se todella matta? En oikein osaa käyttää sellaisia, varsinkaan, kun iho on muutenkin kuivan oloinen niin ainakaan mun naamallani ihan matta huulipuna ei ole paras mahdollinen. Minun kaikkien aikojen nudepunasuosikkini tulee Cliniquelta, ja niitä on vähän joka käsilaukussa (mielikuvituksetonta, mutta tosiaankin tuota samaa...): https://dzinninajatuksia.blogspot.com/2013/07/lempihuulipunani.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on loistava puuterimaisen meikkipohjan alla. Nestemäiselle pohjalle tykkään hivenen mattaavammista. Toi tuo vain kosteutta ja hehkua iholle, ei sillä tavalla tasoita ihoa, jota ei puuterisen pohjan kanssa kyllä kaipaakaan.

      Mun huulilla toi puna ei ole niin matta kuin esim. nestemäiset huulipunat, jotka kuivuu huulille. Se on matta, mut ei 100%,ehka sellainen 85% matta. 😅 En meinaten itsekään tykkää täysin matoista, ei tän ikäisenä näytä enää oikein hyvältä...

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives