Näytetään tekstit, joissa on tunniste poskipunat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poskipunat. Näytä kaikki tekstit

Valitse vain yksi! | Meikit

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia


Kiitos taas Lindalle loistavasta postausideasta! Kyseessä on ajatusleikki, että saisin valita vain yhden meikkituotteen eri kategorioista ja niiden kanssa pitäisi sitten pärjätä tilanteessa kuin tilanteessa. Meikkityylini on hyvin luonnollinen. Juhlaan saatan tehdä hivenen syvempää silmämeikkiä, mutta pääsääntöisesti käytän samoja tuotteita tilanteesta riippumatta. Kaiken pohjana on aina kuulas pohja, jossa oma iho saa todellakin näkyä. En tykkää paksuista peittävistä juonteita korostavista pohjista, mutta haluan, että pohja tarvittaessa peittää kuitenkin ihon punakkuutta ja pieniä värivirheitä. Jos tykkäät todella värikkäästä ja peittävästä meikistä, näistä suosikeista tuskin löydä itsellesi uusia suosikkituotteita. En seuraa meikkitrendejä vaan minulle on vuosien aikana muodostunut todella vahva oma tyyli, jonka koen omakseni. Meikkityyliini olen ottanut paljon vaikutteita Kate Mossilta. Voin hyvin kuvitella meikkaavani samalla tavalla vielä 30 vuoden päästä. Arkimeikkiä meikatessa minulla menee yleensä n. 15-20 minuuttia. Eli meikata, mutta näyttää silti suht meikkaamattomalta ei ole mitenkään nopea tyyli meikata. ^_^

Lähdin miettimään kokonaisuuttani siltä kantilta, että tuotteet sopisivat hyvin keskenään ja siten täydentäisivät toisiaan. Kun olin valinnut tuotteet, tajusin, että yksi brändi vastaa täydellisesti toiveisiini. Tuotteista useita olen käyttänyt vuosia ja tulen käyttämään jatkossakin. 


Mielessäni oli myös toinen käyttämäni primer, mutta valitsemani meikkipohjan kanssa tämä heleyttävä primer on paras. Helmiäispigmenttejä sisältävä ja heleyttävä pohjustus tuo iholle tervettä ja luonnollista hehkua. Kosteuttava ohut koostumus soveltuu varsinkin pintakuivalle ja kuivalle iholle. Saa meikin pysymään raikkaan näköisenä. 


Käytössäni on vielä vanha pakkaus, koska tämä tuote kestää ikuisuuden. Hinta hivenen kirpaisee. Uusittuihin pakkauksiin voi onneksi ostaa edelleen täyttöpakkauksia, joten rasiaa ei tarvitse joka kerta ostaa uutta. Puristepohjalla saa hyvin läpikuultavan tai sitten kerrostamalla peittävämmän pohjan. Peittävämpi pohja vaatii ehdottomasti alle heleyttävän primerin, ettei lopputuloksesta tulee omaan makuuni liiankin matta. Pohja on uskomattoman kestävä. Se kesti työpäivän jopa maskin alla liikkumattomana. Olen nyt käyttänyt kesät talvet sävyä Radiant. Koska en ota aurinkoa, enkä vietä aikaa auringossa, kesällä tuleva päivetys on hyvin näennäistä. Tämä on taipunut käyttöön myös silloin. Puristepohja on helppo ottaa mukaan myös matkalle. Niin ja se paras juttu, tämä peittää sen punaisuuden! Suihkutan aina päälle vielä lopuksi jotain kosteuttavaa suihketta, koska se tekee pohjasta vieläkin hehkuvamman näköisen.




En ole ollut enää vuosiin irtopuutereiden ystävä vaan käytän kivipuutereita. Niiden koostumuksissa on tapahtunut melkoinen kehitys sitten 90-luvun, jolloin ne olivat erittäin mattaavia ja jauhoisen oloisia. Puuteri näyttää kuvassa tummemmalta mitä se oikeasti on. Hinta on kova, mutta en voi sille mitään miten paljon rakastan tämän tekemää luonnollista läpinäkyvää ja heleää jälkeä. Sen näkee jo siitäkin, kuinka paljon olen tuotetta käyttänyt. Tämä on nyt varmaan kolmas joka minulla on näitä menossa. Puuteri ei koskaan korosta ihon kuivia kohtia. Sopii täydellisesti myös silmänympärysiholle.


Käsi ylös, kenelle tämä tuli yllätyksenä. :D Tähän ei yksinkertaisesti ollut muita vaihtoehtoja. Käytössäni on sävy HC00 Luminous Ivory. Tykkään siitä, ettei sävy ole liian vaalea, jolloin se menee hyvin myös kesällä. Silti se ei koskaan näytä tunkkaiselta talvellakaan. Sopii loistavasti kaikille, jotka haluavat peittoa, mutta samalla myös heleyttä. Tämä on varsinkin ikääntyvän ihon tuote. Olen sanonut monesti, että peitevoide on valokynän ja peitevoiteen rakkauslapsi, sillä siinä yhdistyy molempien tuotteiden parhaat puolet – peittävyys ja heleys. Tuote tekee erillisen valokynän turhaksi. Silti peittää loistavasti tummat silmänaluset. Ei mene päivän aikana juonteisiin, eikä korosta niitä, koska ei ole kuivattava. 


Helppo valinta. Olen kertonut, että olen karsinut meikkejäni viime aikoina rajusti pois. Miksi pitää kiinni tuotteista joita en tule koskaan käyttämään? Karsintaa suorittaessa tämä oli ainoa yksittäinen highlighter, jonka jätin kokoelmaani. Voidemainen kuultovoide, jolla saa erittäin läpikuultavaa hehkua, mutta kerrostamalla myös voimakkaamman hehkun. Taputtelen yleensä kasvoille lopuksi ihan sormin  – kulmaluille, nenänvarteen ja poskipäille. Joskus taputtelen kuultovoidetta huulten keskiosaan huulipunan päälle, kun haluan pulleamman näköiset huulet. Voi levittää halutessaan myös siveltimellä, mutta tykkään meikata sormin. Jos haluaa todella luonnollisen lopputuloksen, kannattaa laittaa tuote jo meikkipohjan alle. Kesällä upean meikin saa, kun levittää kasvoille vähän aurinkopuuteria, tämän luomille ja huulille punaisen huulipunan. 


Käytän sävyä 03 Taupe Brown. Sävy on todella neutraali monelle sopiva sävy – ei liian kylmä, eikä liian lämmin. Luonnollisessakin meikissä, jota suosin, kulmat ovat tärkeät. Tykkään kulmissa erittäin luonnollisesta ja pehmeästä lopputuloksesta. Yleensä täyttelen vain rakosia, sillä kestovärjään kulmani. Koostumus on täydellinen, ei liian pehmeä, eikä liian kova. Kärjellä saa halutessaan tehtyä tarkkaakin jälkeä. Toisessa päässä on harja, jolla on helppo viimeistellä väri tasaiseksi. Pysyy hyvin koko päivän.


Jos huulipunasta olisi yksi universaali kaikille sopiva sävy, se olisi Jackie. Katsokaa vaikka kuva tuotteesta huulilla täältä, niin tajuatte, mitä tarkoitan. Tuolta näkyy myös hyvin, miltä sävy näyttää eri sävyisillä ihoilla. Sävy on neutraali ruskeaan taittava punainen. Se ei ole tunkkainen vaan täydellinen! Lämpöisen sävyiselle iholleni neutraalit ja nudet ovat yleensä erittäin vaikeita sävyjä ja näytän niissä nopeasti valjulta, mutta Jackiessa on juuri sopivasti punaisuutta, ettei se näytä liian tylsältä. En usko, että on tilaisuutta johon sävy ei sopisi. Triple Luxe punien koostumukset ovat voidemaisen täyteläisiä ja ne pysyvät hyvin huulilla. Eivät kuivata huulia. Eivät mene tällaisen vanhemmankaan huulten juonteisiin, joten voi käyttää ilman rajauskynääkin. Tuoksu on hento – vaniljaisen marjainen.

Tykkään poskilla luonnollisista sävyistä. Kevyen persikkainen sävy antaa "tervettä" sävyä kasvoille. Joe Blascon poskipunat ovat pigmenttisiä ja kestäviä. Sipaisemalla kevyesti saa heleän lopputuloksen, kerrostamalla iltaa sopivan tyylin. Sävy näyttää myös luomilla tosi kivalta.


Totuus on se, etten tee mitään luomiväripaleteilla, joissa on useita sävyjä. Päädyn käyttämään niistä aina ehkä kolmea-neljää sävyä. Tykkään aavistuksen enemmän Jane Iredalen palettien värien koostumuksista, mutta valitettavasti Iredalelta ei löydy yhtä palettia, jossa olisi makuuni sopivasti niin mattoja kuin hohtavia sävyjä. Sen sijaan Natasha Denonan Glam -paletti on täydellinen. Siinä on kaksi mattaa ja kolme hohtavaa sävyä. Todella tummanruskealla matalla sävyllä Seed voi tehdä halutessaan myös rajaukset. Toinen matta Harlow on taas loistava sävy luomen pohjustamiseen. Sävyt pysyvät hyvin luomilla ja ovat pigmenttisiä, mutta kermaisina helposti työstettäviä. Levitän hohtavat sävyt usein ihan vain sormin taputtamalla liikkuvalle luomelle. 


Kaikista Sensain ripsiväreistä tämä on hiipinyt hiljalleen suosikikseni. Kun mietin minkä ostan seuraavaksi, päädyn kuitenkin lopulta tähän. Aloin käyttämään Sensain 38 -ripsivärejä jo alle parikymppisenä sen jälkeen, kun tajusin, että omissa silmissäni kaikki muut mascarat suttaantuvat silmien alle, vaikka en laittaisi ripsiväriä alaripsille. Luottotuote, josta en luovu. Lopputulos on näyttävä ja ripsiväri antaa ripsille runsaasti lisää pituutta ja vähän tuuheutta.

Mitkä tuotteet sinä valitsisit? Oliko joukossa tuttuja tuotteita?







Kevätuutuuksia Jane Iredalelta & upea arvonta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: JANE IREDALE FINLAND / Apellis Oy

Jane Iredale on brändi, joka kehittelee jatkuvasti jotain uutta. Erilaisia uutuustuotteita ilmestyykin tasaisin väliajoin. Tykkään siitä, että vaikka uusia tuotteita tulee, niitä ei tule sen vuoksi, että on pakko keksiä jotain vaan siksi, että kuluttajille olisi tarjolla entistäkin laajempi valikoima erilaisia tuotteita. Tuotteiden laadusta huomaa, että tuotekehitykseen on käytetty paljon aikaa. 

Suuren suosion saavuttaneisiin Beyond Matte Liquid Lipstick -nestemäisiin huulipuniin ilmestyi viisi uutta uniikkia sävyä. Nestemäiset mattapunat tulevat näppärän pienissä tuubeissa, jotka on helppo ottaa laukkuun mukaan. Hyvin muotoiltu, hivenen kaareva aplikaattori takaa helpon levityksen. Terävällä kärjellä saa huuliin myös piirrettyä rajaukset. Tuoksu on hyvin mieto - aavistuksen marjaisen hedelmäinen. Punat kestävät niin syömisen kuin juomisenkin, sekä tietenkin maskin. Parhaiten ne irtoavatkin puhdistusöljyllä päivän päätteeksi. Huulituntuma on miellyttävä, sillä ne eivät kiristä vaan tuntuvat huulilla kuivuttuaankin joustavilta. Jos et tarvitse todella kestävää lopputulosta, voi päälle sipaista huulikiiltoa tuomaan kiiltoa. Uusista sävyistä Infatuation on upea kirkas korallinpunainen kesän juhliin. Jos tiedätte huulipunamakuni, niin ei varmaan tarvitse sanoa, että tässä on tulevan kesän eniten käyttämäni huulipuna. Indulge on kaunis suklaanruskea rohkeille leikittelijöille. Muse on todella klassinen kylmään taittava nudepinkki, kuvailisin tätä vanhaksi roosaksi. Sävy joka näyttää hyvältä kaikilla. Entranced on täydellinen ruskea, jos sinulla on keltapohjainen iho. Itsellä on ollut pitkään etsinnässä ruskea huulipuna, mutta en ole löytänyt sopivan sävyistä. Tämä on omilla huulilla jotenkin lämmin ja sopii siten ihon sävyyni täydellisesti, eikä tee minusta kalpean näköistä. Indulge taas mielestäni sopii paremmin heille, joilla on viileän sävyinen iho. Kuvissa näyttävät todella samoilta, mutta luonnossa Ingulde on selvästi viileämpi ja tummempi, ainakin omilla huulilla.  Captivate on taas luumuisan marjaisa tummanpunainen, jossa on ihan pieni aavistus metallista hohtoa, kun katsoo sävyä tietyssä valossa. Todella kaunis "vampysävy".



Kuvassa ylhäällä vasemmalta oikealle: Captivate, Entranced ja Indulge. Alhaalla vasemmalta oikealle: Infatuation ja Muse.


Voidemaiset tuotteet kuuluvat kesään. Jane Iredalen Glow Time Highlighter Stick -korostuspuikoilla saa kesämeikkiin kuulasta heleyttä. Sävyjä on kolme – shampanjaisena kupliva Solstice, kultaista hehkua antava Eclipse ja helmiäispinkki Cosmos. Puikot sopivat tietenkin käytettäväksi kasvojen lisäksi myös vartalolle. Kyseessä ei ole vain meikkituote vaan Highlighter -puikkoihin on pakattu ihoa hoitavaa jojoban siemenöljyä. Mica tuo heleyttä ja vegaaninen vaha takaa tuotteen kermaisen levittyvyyden. 

Pehmeän kermainen levittyvyys olikin asia, johon kiinnitin puikoissa ensimmäisenä huomiota. Ne tuntuvat iholla lähes samettisilta. Voidemaiset tuotteet sopivat hyvin myös meikin korjailuun päivän aikana. Sillä niitä voi taputella huoletta meikin päälle tuomaan lisähehkua. 


Samaan Glow Time -sarjaan ilmestyi Highlighter Stickien lisäksi myös Glow Time Blush Stick -poskipunapuikot. Sävyjä on viisi, joissa kaikissa on shimmerinen vivahde. Ihastuin kylmän vaalean pinkkiin Mist:iin, jossa on joukon ehkäpä hienovaraisin shimmer. Ethereal on persikkainen sävy kultaisella shimmerillä. Enchanted on kaikille sopiva ruskeaan ja koralliin taittava pehmeä pinkki kultaisella shimmerillä. Poskipunapuikoissa on käytetty samoja raaka-aineita kuin highlightereissakin, joten ne levittyvät kermaisesti ja antavat iholle kesään sopivaa heleyttä. Poskipunapuikot toimivat loistavasti myös huulilla, sillä jojoban siemenöljy kosteuttaa niitä tehokkaasti. Näillä saa loihdittua pikaisen meikin aamulla. 




Vasemmalta oikealle: Highlighter Stick Eclipse ja Cosmos. Blush Stick Ethereal, Mist ja Enchanted

ARVONTA

HUOM! Lue ohjeet huolellisesti, vain ohjeita noudattaneet otetaan huomioon palkintoa arvottaessa!

Arvotaan YKSI tuotepaketti, joka sisältää voittajan itselleen valitsemat sävyt Beyond Matte Liquid Lipstickistä, Glow Time Highlighter Stickistä ja Glow Time Blush Stickistä. Palkinnon arvo on 122,50 euroa.

Beoynd Matte Liquid Lipstick sävyt: TÄÄLTÄ.

Glow Time Highlighter Stick sävyt: TÄÄLTÄ.

Glow Time Blush Stick sävyt: TÄÄLTÄ.

Näin osallistut:

Kerro minulle kommenttilaatikkoon, mitkä sävyt paketin tuotteista haluat voiton osuessa kohdalle. Tämän lisäksi linkkaa linkki kommenttilaatikkoon omasta suosikkituotteestasi tai tuotteesta, jota haluaisit kokeilla Jane Iredalen -verkkosivuilta. Lisää vielä sähköpostiosoitteesi. Jos, et halua sähköpostiasi näkyviin, kerro tarvittavat tiedot sähköpostitse hakusanarakkaus@gmail.com. Laita viestin otsikoksi Jane Iredale -arvonta.

Osallistumisaikaa on vain Ma 3.5. asti, joten toimi nopeasti. Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti sähköpostitse viikolla 18. 

Jane Iredalen tuotteita voi ostaa maahantuojan virallisilta verkkosivuilta, josta aina yli 40 euron tilaukset postikuluitta. Tuotteita myynnissä myös maahantuojan valtuuttamilla jälleenmyyjillä. 

Luonnollinen 40+ arkimeikki Jane Iredalen tuotteilla

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: JANE IREDALE / APELLIS OY


Meikkaan nykyään usein, paljon useammin kuin muutama vuosi takaperin. Tykkään rentoutua meikaten, kun olen lähdössä kodin ulkopuoliseen työhöni. Se on rauhoittavaa omaa aikaa, ennen hektistä työtäni. Kevyt meikki on lisäksi osa työasuani. Rakastan hyvin simppeliä meikkityyliä, joka on lähes verrattavissa no makeup -lookiin. Saankin usein pyyntöjä ruudun siltä puolelta, että olisi kiva nähdä täällä blogissa enemmän meikkijuttuja. 

Jane Iredale on brändi, joka on ollut elämässäni mukana kohta kymmenen vuotta. Kirjoitan usein siitä, miten yksikään meikkini ei synny ilman, että käyttäisin siinä muutamaa heidän tuotettaaan. Jane Iredalen ja oma meikkityylini ovat kohdanneet aina täydellisesti – vähäeleistä ja klassista. Toki tuotteilla saa halutessaan myös dramaattisemman tyylin. 

Ihastuin aikoinaan tuotteisiin ennen kaikkea niiden laadukkuuden ja riittoisuuden vuoksi. Arvostan sitä, että niillä onnistuu meikin teko ihan kaikilta, jopa sellaisilta, jotka eivät ole sen kummemmin meikkauksen saloihin perehtyneet. Värit levittyvät helposti ja kauniisti, joka tekee meikkaamisesta vaivatonta ja nopeaa. Lisäksi luomivärien pysyvyys helposti rasvoittuvilla luomilla on omaa luokkaansa. Jane Iredalen luomivärit eivät ole koskaan löytyneet päivän päätteeksi pakkautuneina luomivakooni. Sävyt eivät himmene päivän aikana vaan ne pysyvät yhtä intensiivisinä aamusta iltaan asti. Lisäksi monista tuotteista löytyy täyttöpakkauksia, jotka säästävät luontoa ja tulevat pitkässä juoksussa edullisiksi.

Tämän vuoksi en voisi olla iloisempi siitä, että saan jakaa tämän vuoden aikana entistäkin enemmän tietoa eteenpäin Jane Iredalen tuotteista ja uutuuksista. Tulen tekemään vuoden aikana brändin kanssa tiiviisti yhteistyötä. Joten jos haluatte nähdä postauksia tietyistä aiheista tai brändin tuotteista, niin sana on vapaa. 


Millainen on 40+ arkimeikki?

Vaikka puhunkin tässä nimenomaan 40+ ikäisten arkimeikistä, niin sama meikki sopii ihan kaikille, jotka pitävät luonnollisesta meikistä, jossa oma iho on pääosassa.

Meikissäni tärkeintä on aina meikkipohja. Haluan, että se peittää punaisuutta, mutta oman ihon pitää näkyä läpi ja näyttää luonnolliselta. Tarkoitus onkin tehdä meikkipohja, joka kaunistaa, mutta ei peitä omaa ihoa. Nopeiten tällaisen pohjan saa toteutettua vegaanisella Jane Iredale PurePressed -puristepohjalla. Pohjassa on mukana pieni suojakerroin, joten se tuo hieman lisäsuojaa iholle. Puuterisen tuotteen koostumus ei missään nimessä ole kuivaa vaan se levittyy iholle lähes kermaisesti. Peittää punaisuutta, mutta antaa oman ihon kuultaa kauniisti läpi. Tuotetta on mahdollista kerrostaa, jos haluaa peittävämmän lopputuloksen. Sivelen pohjan iholle joko Graphite Brush Retractable Handi -puristepohjasiveltimellä, joka sopii pakkauksensa vuoksi loistavasti mukaan laukkuun. Toisinaan saatan käyttää levitykseen myös Brush Kabukia, jos haluan suurpiirteisempää jälkeä ja minulla on kiire. Handin litteällä päällä saa työstettyä esim. nenänpieliä tarkemmin kuin Kabukilla. Naturon-kuidusta valmistetut siveltimet ovat molemmat todella pehmeitä, ei edes kosketusherkkä iho ala punoittamaan, kun työstän pohjaa iholleni. Meikkipohjan alla pohjustukseen käytän usein BeautyPrep -Face Moisturizer kosteusvoidetta, joka on sopivan kevyt ja tekee jopa yksinään hyvän pitävän pohjan puristepohjalle.


Kun pohja on valmis, peitän mahdolliset tummuudet ja loput punoitukset peitevärillä. Enlighten Plus -peiteväri sisältää aurinkosuojan SPF30. Peittävyyden lisäksi, se myös hoitaa silmänympärysihoa. Koostumus on paksuhkoa, mutta pehmeästi levittyvää. Väriä tarvitaan vain nuppineulan kokoinen pisara. Levitän tuotetta ainoastaan silmien sisä- ja ulkonurkkaan, jossa minulla on pienet tummat varjot. Vaikka peiteväri on suunniteltu nimenomaan silmäsympärysiholle, se toimii hyvin muuallakin. Lisään sitä esim. nenänpieliin, jossa punoitus on voimakkaampaa kuin muualla kasvoilla. 

Tykkään arkenakin käyttää silmämeikissä luomiväriä, mutta silmämeikin on synnyttävä nopeasti, ilman turhia kikkailuja. Luomeni on haastavat meikin pysyvyyden kannalta, pohjustaminen on tärkeää. Kaikkihan eivät tätä vaihetta välttämättä tarvitse. Oma lempparini Jane Iredalelta on Smooth Affair for Eyes -pohjustusvoide sävyssä Canvas, jossa on ihan aavistus pigmenttiä, joten se peittää tarvittaessa luomien sinisyyttäkin. Levitän pohjustusvoiteen sormin, sillä sormien lämpö saa levittymään sen erityisen nätisti. Kaikkia pohjustusvoiteita voi käyttää halutessaan ihan yksinään luomilla.

Tämän jälkeen kaivan esiin kaksi suosikki Eye Shadow Kit -luomiväripalettiani – Naturally Matten ja Naturally Glamin. Levitän Naturally Matten isossa napissa olevaan vaaleaa sävyä koko luomelle, joko sormin tai isolla siveltimellä. Tämä auttaa myös muita värejä häivyttymään paremmin. Tämän jälkeen teen luomivakoon siveltimellä varjostuksen saman paletin kahdella keskimmäisellä ruskean sävyllä (Brown ja Eggplant). Sekoitan sävyjä keskenään, jolloin niistä tulee yhdessä tosi kaunis varjostussävy. Lopuksi lisään liikkuvalle luomelle sormella painellen Naturally Glam paletista fiiliksen mukaan joko kultaista Lacea tai ruusukultaista Satinia. Tällä kertaa luomille päätyi Lace. Ripsiväriksi hankalien silmien vuoksi käytän aina jotain 38°C -mascaraa, koska ne ovat ainoita jotka pysyvät suttaamatta koko päivän. Jane Iredalen valikoimista oma suosikkiripsarini on PureLash -ripsiväri, joka on vettähylkivä ja sopii herkille silmille. 

Kulmistani tykkään hyvin luonnollisena. Värjään niitä kestovärillä, joten meikkaamiseksi riittää se, että täytän kulmakynällä harvat paljaat kohdat. Kulmakynässä tärkeintä on se, että sen kärki on terävä ja tarkka. Toisessa päässä saa mielellään harja, jolla saa samalla kammattua kulmat ojennukseen. Jane Iredalelta näihin vaatimuksiin vastaava tuote on Retractable Brow Pencil -kulmakynä, jossa on todella kapea kärki, millä saa tehtyä tarkkoja pieniä vetoja. Sävy jota käytän, on AshBlonde. Lopuksi sivelen kulmat ojennukseen PureBrow -kulmageelillä sävyssä Clear.


Seuraavaksi on highlighterin ja poskipunan vuoro. Varsinkin 40+ iho kaipaa lisähehkua ja näillä kahdella sitä saa, jos jollakin. Tällä kertaa poskille päätyi Jane Iredalen Bronzers -hohdesävy Peaches & Cream. Sekoitin kaikkia sävyjä siveltimellä ja sudin kevyesti poskille. Hohdesävypaletit ovat erittäin pigmenttisiä, joten levityksen kanssa kannattaa ensimmäisellä kerralla olla tarkkana, jotta saa tuntumaa, kuin vahvan lopputuloksen itse haluaa. Hohdesävyjä voi käyttää poskilla, luomilla ja huulilla. Jokaisessa rasiassa on neljä sävyä, joita voi tietenkin käyttää yksittäin, kuten minä tein. Kulmaluulle, poskipäille, leukaan, otsaan ja hivenen nenänvarteen lisäsin Hohdesävy Moonglowsta vaaleanpunertavaa sävyä. Tämän jälkeen saatan tehdä kasvoille toisinaan kevyen varjostuksen aurinkopuuterilla, mutta tällä kertaa jätin vaiheen pois. 

Lopuksi lisäksin huulille Just Kissed -sävyttävää hoidetta huulille ja poskille. Tuote on kuulunut meikkipussini vakiovarusteisiin jo vuosia. Sävyjä on kolme, mutta oma suosikkini on edelleen alkuperäinen Forever Pink, joka muovautuu jokaisen huulilla hivenen eri sävyiseksi. Omilla huulilla sävy on todella herkkä ruusupinkki, joka raikastaa koko olemuksen.

Viimeisen tärkeän silauksen mineraalimeikille antaa tietenkin kosteussuihke, joka sulauttaa puuteripohjan iholle. Varsinkin puristepohjan kanssa eron ennen ja jälkeen huomaa. Meikki muuttuu kosteussuihkeen ansiosta huomattavasti tasaisemmaksi ja heleämmäksi.

Monet sanovat, että meikittömän meikkilookin tekeminen ottaa yllättävästi aikaa. Se on totta, koska lopputuloksessa pyritään erittäin luonnolliseen vaikutelmaan, joten koko ajan on pidettävä mielessä less is more. Häivytä, häivytä ja häivytä ovat ne kolme tärkeintä asiaa, kun meikkiä tekee. Olen huomannut, että puuterinen puristepohja ja sormin työskentely nopeuttavat meikin tekoa. Minulla aikaa kuluu tässä meikissä päivästä riippuen 15-20 minuuttia, joten ei lopulta mikään mahdoton aika.

Nyt kannattaa kirjautua Jane Iredalen virallisen maahantuojan Apellis Oy:n sähköpostilistalle täällä. Skrollaa etusivun näyttöä alaspäin ja jätä sähköpostiosoitteesi. Uutiskirjeen tilaajien kesken arvotaan 1.3.2021 peräti 150 euron arvoinen lahjakortti, jolla pääsee shoppailemaan Jane Iredalen laadukkaita tuotteita. 

Verkkokaupassa on lisäksi aina loistavia vaihtuvia tarjouksia, jotka kannattaa käydä kurkkaamassa. Tietyistä tuotteista saattaa alennus olla jopa -50%!

Seuraa Jane Iredalea myös Facebookissa ja Instagramissa.

Mitä mieltä olet tällaisestä no make up -lookista?






TOP10 Jane Iredale


*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Tänä vuonna joka kuukausi blogissani tulee ilmestymään postaus, jossa esittelen joltain suosikkibrändiltäni kymmenen suosikkituotettani. Vaikka pidän kauneuspainotteista blogia ja sen myötä olen melko hyvin kartalla erilaisista tuotteista, niin tästä huolimatta ainakin itselle uuden brändin ollessa kyseessä, koen vaikeaksi löytää joukosta ne huipputuotteet, mihin kannattaisi panostaa. Tähän ongelmaan olen yleensä löytänyt tietoa parhaiten googlettamalla ja etsimällä tietoa blogikollegoiden blogeista. Tämän vuoksi päätin vuoden aikana kerätä kahdeltatoista suosikkibrändiltäni postauksiin ne omat huipputuotteeni.

Jane Iredalen tuotteita olen käyttänyt vuodesta 2013, joten se kuuluu brändeihin, jotka olen löytänyt vasta myöhemmin ja alunperinkin vasta, kun kirjoitin jo tätä blogia. Vaikka brändi on kuulunut elämäni vasta seitsemän vuoden ajan, se on noussut raketin lailla yhdeksi eniten käyttämistäni, varsinkin silloin kun meikkaan. Kun aloitin kodin ulkopuolisen työni puolisentoista vuotta sitten, ei ole ollut sellaista työpäivää, etten olisi meikissäni käyttänyt jotain Jane Iredalelta. Varsinkin luomivärejä käytän lähes jokaisessa meikissäni. Laadukas, kestävä, helppo – ovat ne kolme syytä, jotka saavat minut tarttumaan tuotteisiin päivästä toiseen. Viimeisin itseäni merkissä viehättävä asia on tuotteiden todella hauskasti keksityt nimet. Ne poikkeavat todella paljon siitä, miten tuotteita yleensä nimetään ja sillä brändi erottuu kyllä edukseen muiden joukosta.


SMOOTH AFFAIR FACIAL PRIMER & BRIGHTENER – On sopivan kevyt ja kosteuttava primer, mutta se silti myös tasoittaa vienosti ihoa. Meikki levittyy kuin itsestään pohjan päälle. Koostumus on geelimäisen kevyen raikasta ja se imeytyy ihoon heti. Meikki levittyy hivenen kuivemmallekin iholle kauniisti.

POWDER-ME SPF30 – Oli ensimmäinen Jane Iredalen tuote, johon rakastuin palavasti. Vuosien aikana olen saanut myös mieheni tuntemaan samoin. En ole tehnyt ainuttakaan Kreikan matkaa ilman, ettei Powder-Me olisi matkalaukussa. Powder-Me on jauhemainen aurinkosuoja iholle. Mieti, että voit levittää kasvoille aurinkosuojaksi puuterista tuotetta ilman, että levittäisit sille voidetta joka kiiltää? En oikein usko, että kukaan kieltäytyisi. Tuotteessa on mukana levityssieni, mutta itse tykkään levittää tämän kasvoille isolla puuterisiveltimellä. Ripottelen vähän tuotetta purkin kanteen, koska se on syvä, siinä on helppo pyöritellä sivellintä. Osaan arvostaa sitä, että tämä ikään kuin toimii myös kevyenä meikkituotteena kasvoilla, samalla kun antaa niille aurinkosuojan, eikä kasvot kiiltele. Puuteria voi käyttää myös rauhoittamaan ihoa, jos se on saanut liikaa aurinkoa. Aurinkosuoja on myös vettähylkivä jopa 40 minuutin ajan. Käytän sävyä Translucent, koska se sulautuu jopa hieman ruskettuneellekin iholle. Jos tiedän, että tulen olemaan paljon ulkona ja kasvot ovat alttiina auringolle pitkään, teen tuplasuojauksen kasvoille. Levitän ensin normaalin voidemaisen aurinkosuojan ja vielä päälle puuterin siveltimellä. En ole näin palanut koskaan, vaikka olen joutunut viettämään pitkiäkin aikoja auringolle altistuen. Tuotteessa on säilyvyyttä kaksi vuotta avaamisesta, mutta en saa itse käytettyä sitä edes siinä ajassa loppuun, joten puhutaan todella riittoisasta puuterista.

BEAUTYPREP FACE MOISTURIZER – Olin aikoinani todella innoissani, kun Jane Iredale alkoi tehdä myös ihonhoitotuotteita. Sarjan hoitotuotteet ovatkin suunniteltu niin, että ne lisäävät meikin pysyvyyttä iholla. Voide poikkeaakin muista voiteista siinä, että tämä nimenomaan on suunniteltu meikin alla käytettäväksi ja sen kyllä huomaa. Jos iho on tosi hyvässä kunnossa, en edes lisää primeriä päälle, koska voide riittää yksinään. Voiteen koostumus on kevyttä, jopa kuohkeaa.  Saa ihohuokoset näyttämään pienemmiltä ja ihon tuntumaan kimmoisalta. Tuoksu on raikas, sillä voiteessa tuoksuu sitruunaruoho. Varsinkin kesällä tämän kevyt ja raikkaan tuntuinen koostumus kasvoilla on lyömätön. Vaikuttavina aineina on käytettyä mm. neljän erilaista orgaanista ruusu-uutetta. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta suosittelen tätä lämpimästi varsinkin myös rasvoittuvalle iholle.

BEAUTYPREP HYALURONIC SERUM – Ihonhoidon uusin tulokas kevyen geelimäinen hyaluronihapposeerumi sitoo kosteuden ihoon ja tekee siitä sileän ja hyvin kosteutetun. En tiedä teistä, mutta itse levitän hyaluronihapposeerumit aina myös huulille, sillä ne tuovat loistavasti kosteutta esim. huulipunan alle. 


POMMISST HYDRATING SPRAY – Jos Jane Iredalen Powder-Me oli sarjasta ensirakkauteni, niin tämä on sitten se toinen. Eco-sertifioitu suihke sisältää granaattiomenan,- rosmariinin- ja valkoisen teen lehtiuutteita. Kosteuttaa, hoitaa ja suojaa kaikkia ihotyyppejä. Tämän tuoksua en voi kuvailla muulla sanalla kuin taivaallinen! Tuoksua ei edes pysty kuvailemaan vaan se pitää itse kokea. Mist kosteuttaa ihoa ja sopii myös käytettäväksi meikin päällä. Pullo on sopivan pieni vain 90 ml:ä, joten sitä on helppo kuljettaa matkoilla ja kesällä virkistyksenä käsilaukussa mukana. 


LIPDRINK LIP BALM SPF15 – Lipdrinkeja saa eri sävyissä, mutta oma suosikkini on täysin väritön versio. Huulivoiteet (myös värilliset) sisältävät fysikaalisen SPF15 -suojan. Kosteuttaa hyvin ja ei kulu heti huulilta pois. "Maku" on kaikissa sama sitruuna. 


JUSTKISSED LIP & CHEEK STAIN FOREVER PINK – Kuka meistä ei haluaisi huulia, jotka näyttävät siltä kuin olisimme juuri olleet pussailemassa nurkan takana: punertavat, purtut ja hieman kuumottavat? Just Kissed Lip and Cheek Stain on huuli -ja poskipuna samassa tuotteessa. Sävy on pitkäkestoinen.  Puna itsessään näyttää sävyltään puikossa kovin valjulta, mutta juju onkin siinä, miten se reagoi yksilöllisesti jokaisen käyttäjän ihon pigmenttien kanssa, saaden esiin huulten oman hehkusi. Tuote sisältää oliivi -ja avokadovoita, jotka rauhoittava ja pehmentävät huulia. Ruusunkukka -ja mehiläisvaha ravitsevat ja kosteuttavat. Tuoksuu aivan hedelmäkarkille ja levittyy huulille yhtä pehmeästi kuin huulirasva. Saa huulet tuntumaan välittömästi kosteutetuilta. Sävyjä on saatavana tänä päivänä kolmea erilaista, mutta tämä alkuperäinen Forever Pink on yhä se paras itselleni.

PUREPRESSED POWDER BLUSH FLAWLESS – Poskipuna sävynä oli aikoinaan itselleni aluksi hämmentävä. Minulla ei ollut aikaisemmin ollut mitään tämän sävyistä poskipunaa. En itseasiassa olisi edes tullut ajatelleeksi, että ostaisin, saatika sitä, että olisin ajatellut sävyn sopivan minulle. Flawless on niin neutraali, että se on poskilla melkein huomaamaton, se kuitenkin on siellä, kun katsoo. Olen tykännyt käyttää tätä niin, että levitän Flawlessia kunnolla poskelle ja sitten posken korkeimpaan kohtaan sipaisen aavistuksen jotain persikkaista tai pinkkiä sävyä. Esim. Jane Iredalen Clearly Pink tai Whisper sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti. Lopputulos on kaunis ja luonnollinen. Hyvää sävyssä on se, että tämä toimii loistavasti myös luomivärinä. Joinakin päivinä olen levittänyt Flawlessia yksinään koko luomelle, jossa se toimii pikameikkinä loistavasti. Flawless on ylimmässä kuvassa poskilla.

TRIPLE LUXE LONG LASTING MOIST LIPSTICK JACKIE – Olen ihon sävyltäni lämmin ja ihoni on jopa selkeästi kellertävä. Tämän sävyiselle iholle ei ole mikään helppo juttu löytää kauniita nudeja huulipunia vain todella harvat näyttävät siltä, että peilistä katsoessani olen WAU. Luonnollisissa sävyissä yleensä taikasana on valita jotain persikkaista, jolloin sävy istuu yhteen ihon sävyni kanssa. Sävy Jackie on hyvin luonnollinen ja persikkainen nude, mutta siinä on ihan pieni ripaus myös pinkkiä. Valmistaja kuvaileekin itse sitä sanoilla peachy pink. Kermaisen koostumuksen omaava puna levittyy pehmeästi huulille ja pysyy hyvin. Ruokailun jälkeen sitä on kuitenkin korjattava ja lisäiltävä. Ei kuivata.


EYE SHADOW KIT NATURALLY MATTE – Matkalle meikkejä mukaan pakatessani, en edes enää ajattele ottavani mitään muuta mukaani kuin jonkin Jane Iredalen luomiväripaleteista tai vaikka kaksi. Paletit ovat super litteitä ja kevyitä, joten ne mahtuvat pieneenkin tilaan. Litteän ruusukultaisen rasian sisältä löytyy myös iso peili. Tykkään palettien väriasettelusta, isoin pyörä nappi sisältää aina vaalean sävyn. Sävy joka on tarkoitettu luomen pohjustukseen ja sitä kuluu eniten. Joten arvostan, että asia on otettu huomioon, että paletti kuluisi mahdollisimman tasaisesti. Kaikkien palettien värien koostumukset ovat kermaisia ja todella pehmeitä. Luomivärit ovat todella helppoja hieman tumpelommankin meikkaajan levittää, sillä ne liukuvat unelman pehmeästi luomella, joten häivyttäminen käy kuin tanssi. Kaikista Jane Iredalen paleteistani kuitenkin käytetyimmäksi on noussut Naturally Matte. Tiesin heti lähes neljä vuotta sitten, kun sain ensimmäisen paletin käsiini, että me kuulutaan yhteen. Paletilla saa tehtyä juuri niitä luonnollisia arkipäivän "no make up" -lookeja, joita rakastan. Parasta on se, että luomivärit pysyvät luomilla himmentymättä tai kerääntymättä juonteisiin pitkän ja aktiivisenkin työpäivän. Ylimpänä olevassa kuvassa koko silmämeikki tehty juurikin tällä paletilla. Sitten jos haluan jotain juhlavampaa tai vähän blingiä, teen ensin pohjustuksen ja varjostukset Naturally Mattella, sen jälkeen käyn "varkaissa" Naturally Glam -paletilla, josta levitän paletin joko kuparikultaista tai ruusukultaista hohtavaa sävyä liikkuvalle luomelle. Tällä kikalla saa arkimeikin muutettua kesken päivän nopeasti iltameikiksi tarvittaessa.


Onko Jane Iredale tuttu. Suosikkituotteita?

Suomen päässä Jane Iredale palasi jokin aika sitten takaisin vanhalle maahantuojalle, joten suomenkielinen sivusto ei ole vielä toiminnassa. On kyllä tulossa! Tuotetiedustelut: apellis@apellis.fi. Jane Iredalen löytää myös Facebookista. Lisäksi tuotteista voi käydä lukemassa lisää täältä.




Parhaat – heinäkuu'19

*Sisältää mainoslinkkejä. Patyka oma, muut tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.

On aika heittää hyvästit heinäkuulle ja toivottaa elokuu tervetulleeksi. Elokuusta on aikuisena tullut yksi lempikuukausistani. Lapsena inhosin sitä, koska se tiesi kouluun paluuta, kouluun jossa en oikein ikinä viihtynyt. Kouluaika ei ole niitä aikoja elämässäni joita muistelisin lämmöllä. 

" Ihonhoitoni on ollut koko kesän hyvin simppeliä ja käytössä on paljon kevyitä, mutta silti runsaasti iholle kosteutta tuovia tuotteita. Meikissä pääosassa on ollut lämpö ja hehku."

Kuukauden vaihtuminen elokuuksi tietenkin tietää sitä, että on aika katsastaa heinäkuussa ihastusta herättäneet eniten käyttämäni suosikkituotteeni. Ihonhoitoni on ollut koko kesän hyvin simppeliä ja käytössä on paljon kevyitä, mutta silti runsaasti iholle kosteutta tuovia tuotteita. Meikissä pääosassa on ollut lämpö ja hehku.


*L'Oreal Melon Dollar Baby -poskipuna – Vesimelonilta tuoksuva korallinen hehkua antava poskipuna, on täydellinen kesäpuna. Se antaa sopivasti hehkua ja luonnollista sävyä. Tuoksu on herkullinen, mutta se ei jää leijailemaan nenään levityksen jälkeen, vaikka pannussa tuoksu onkin voimakas. Melon Dollar Babyssa on sopivasti pigmenttiä ja se pysyy jopa hikoillessa hyvin iholla. Litteä ja kevyt pakkaus on helppo kuljettaa mukana.

*Kjaer Weis -huulipuna sävy Love – Olen rakastanut Kjaer Weisin huulipuniin. Koostumus on aika jämäkkää, levittyy silti hyvin huulille. Väri on pigmenttistä ja peittävää, puikosta suoraan levitettynä lopputulos on lähes matta. Tällöin myös sävy on intensiivisempi ja kirkkaampi. Olenkin tykännyt tehdä niin, että päivisin taputtelen punaa sormella huulille ohuen kerroksen, jolloin se ei ole ihan niin räväkkä, vaikka väripilkku onkin. Iltaan taas lisään väriä suoraan puikosta, joka saa heti huulet meikin keskipisteeksi. Omistan useita Kjaer Weisin huulipunia, mutta sävy Love on suosikkini. Se on kaunis kirkas punainen, joka taittaa hivenen koralliin. Sopii myös heille, jotka yleensä vierastavat oransseja/koralleja huulipunia.

*Patyka Advanced Plumping Serum kiinteyttävä hyaluronihapposeerumi – En edes muista monesko pullo minulla on tätä menossa, mutta olen käyttänyt tätä siitä asti, kun se tuli markkinoille muistaakseni pari vuotta sitten. Varsinkin kesäaikaan geelimäinen läpinäkyvä seerumi on ihanan viilentävä ja raikas kasvoilla. Tästä huolimatta Plumping Serum on melkoinen kosteuspommi. Se sitoo kosteutta ihoon ja tekee siitä kimmoisamman näköisen sekä pehmeän. Varsinkin yöksi levitettynä aamulla ihan huomaa eron ihon kimmoisuudessa. 


*Kora Organics Blancing Rose Mist – Tasapainottava ruusuinen kasvosuihke on ollut helteellä ihana. Tykkään tästä ruusuversiosta jopa enemmän kuin sarjan Citrus Mististä joka sekin on ihana. Suihketta voi käyttää kolmella tapaa – kasvovetenä, meikin päälle luomaan kuulautta sekä virkistykseksi päivän aikana. Balancing Rose Mist kirkastaa ja tasapainottaa ihoa. Sisältää paljon andioksidantteja, jotka suojaavat ihoa ulkoisilta rasituksilta. Tulehdusta lievittävä pelargoniauute rauhoittaa. Mieto ruusuntuoksu rauhoittaa mielen.

Boho Green Highlighter 01 Sunrise Glow – Ensiksi huonoihin uutisiin. Kyseessä on kausisävy, jota kuitenkin onneksi löytyy vielä. Sävy on upea ja se sopii niin kesään kuin talveenkin, ainakin omalle lämpimän sävyiselle iholle. Aavistuksen kultainen, mutta hyvin neutraalilla tavalla, minulle tulee sävystä mieleen vähän legendaarinen Kevyn Aucoinin Candlelight. Sunrise Glow on ehkä aavistuksen kultaisempi, mutta silti kauniin luonnollinen. Pakkaus on ainoa asia, josta on pakko antaa vähän miinusta, vaikka kierrätettävä pahvipakkaus on ihana idea, se ei valitettavasti toimi käytännössä. Tämä ei ole matkalle mukaan meikkilaukkuun heitettävä tuote. Kansi löystyy nopeasti käytössä ja lähtee irti omia aikojaan. Tässä olisi pieni tuotekehittelyn paikka, koska ainakin minä haluan meikkituotteiden olevan sellaisia, ettei niiden tarvitse pelätä rikkoutuvan meikkipussissa. 


Oliko joukossa tuttuja tai kiinnostavia tuotteita? Mikä oli heinäkuun suosikkituotteesi?


Kevään kaunein poskipuna – Sisley Highlighter Blush L'Orchidée Corail


Vielä parikymppisenä en meikatessani juurikaan kiinnittänyt huomiota poskipuniin. Saatoin toisinaan sipaista niitä poskilleni, jos siltä tuntui. Usein kuitenkin jätin poskipunan välistä kokonaan. Ehkä kaksikymmentä vuotta sitten oli vielä nuoruuden hehkua omasta takaa, ettei poskipunaa tarvittu...

"En edes muista milloin olisin tehnyt meikin viimeksi ilman poskipunaa."

Reilut kymmenen vuotta sitten kolmekymppisestä lähtien, poskipunista tulikin yhtäkkiä luottotuotteitani. En edes muista milloin olisin tehnyt viimeksi meikin ilman poskipunaa. Sillä saa kirkastettua hetkessä ilmettä, poskipäitä koholle sekä terveen heleyden hetkessä kasvoille. Olen huomannut, että suurin muutos meikkiin syntyy juuri sillä hetkellä, kun lisään poskipunan. Ilman sitä, meikki näyttää jotenkin valjulta. 

Poskipunainnostukseni vuoksi voisi kuvitella, että minulla olisi lipasto täynnä poskipunia. Ehei, olen todella uskollinen ja suosin päivästä toiseen niitä muutamia suosikkejani. Tuohon joukkoon ei ole lainkaan helppo tunkeutua. Tykkään eniten korallisista punista, mutta joukkoon mahtuu myös raikkaita pinkkejä sekä muutama neutraali yksilö. En kavahda myöskään hehkua tai pientä glitteriä. Ainoastaan hyvin kylmät lilat kierrän kaukaa, koska ne eivät vain yksinkertaisesti mielestäni sovi minulle. 

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta. 


En juurikaan ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota Sisleyn poskipuniin, kunnes pari vuotta takaperin törmäsin muutaman ison tubettajan kehuvan Sisleyn Highlighter Blush L'Orchidée Rosea. Sävy on kaunis vaaleanpunainen. Sopii hyvin todella vaalealle iholle, mutta itselläni se näyttää parhaalta hieman päivettyneellä iholle. Ihastuin poskipunan laatuun ja levittyvyyteen niin paljon, että ostin itselleni elämäni arvokkaimman poskipunan. (palaan tuotteen hintaan myöhemmin) Enkä ole katunut päivääkään. Rosen sävy on kuitenkin pinkki, jonka vuoksi käyttö on ollut aika rajattua, mikä on vähän harmittanut minua. Markkinoilla  on myös lämpimän sävyinen L' Orchidée, jossa on kaipaamaani korallista hehkuakin, mutta ei tarpeeksi. Enemmänkin tämä tuo kasvoille lämpöä kuin sellaista kuulasta hehkua. Olinkin kaipaillut kahden rinnalla lisää sävyjä.

"Sävy on sellainen, että se sopii loistavasti niin kalpealle kuin päivettyneellekin iholle."

Sain viime kuussa maahantuojalta testattavaksi uusimman tulokkaan L'Orchidee Corailin. Heti kun avasin pakkauksen, tiesin, että nyt loksahti sävyn osalta omalla kohdallani kaikki kohdilleen. Corailin eloisat heleät korallin sävyt saavat poskille kauniin raikkaan hehkun. Sävy on sellainen, että se sopii loistavasti niin kalpealle kuin päivettyneellekin iholle. Mukana on myös ihan aavistus pinkkiä, mistä pidän. Tuotteella voi muotoilla halutessaan myös kasvoja, joten rohkeasti vain sutimaan muuallekin kuin poskille esim. ohimoille, otsaan tai kaulaan. Varovainen kannattaa olla, sillä tuote on todella pigmenttinen. Kestää poskilla koko päivän kulumatta.

Puuteria koristaa upea orkidea - Sisleyn tunnuskukka. Sisältää talkkia, joka luo sille pehmeän koostumuksen. Esteri- ja silikoniyhdiste auttaa tuotetta sulautumaan ihoon, kun taas helmiäis- silikoniyhdiste antaa heleyttä ja auttaa puuteria kiinnittymään. Ihoa pehmittävänä aineisosana on käytetty valkoliljauutetta.


"En tiedä, tutkiiko joku muukin kosmetiikkatuotteista niiden grammahintoja?"

Sisleyn tuotteista puhuttaessa, monelle nieleskelyn aihe on hinta. Se on selvää, että näin arvokkaita ostoksia on harkittava tarkkaan, niin minäkin tein ensimmäisen L'Orchidée poskipunani kanssa. En tiedä, tutkiiko joku muukin kosmetiikkatuotteista niiden grammahintoja? Minä tutkin. Niitä tutkiessa minun oli aikoinaan helppo perustella päätös ostaa sata euroa maksava poskipuna. Arvaako joku jo miksi?

Sisleyn poskipunissa on aivan käsittämätön koko poskipunaksi. Tuotetta on peräti 15 grammaa. Luit oikein 15 grammaa! Rasia käy melkein itsesuojeluvälineenä käsilaukussa. ^_^ Tämän gramman hinnaksi tuotetta tulee hyvin kohtuulliset 6,66 euroa. Otetaan vertailuksi muita selektiivisen-, luonnon- ja markettikosmetiikan poskipunia. Sensain poskipunat maksavat 47 euroa, niissä on tuotetta 4 grammaa, grammahinnaksi tulee 11,75 euroa. Lancômen Blush Subtilissa tuotetta on 5,5 grammaa ja hintaa 45 euroa, jolloin grammahinnaksi tulee 8,18 euroa. Max Factor Creme Puff Powder Blushissa on vain 1,5 grammaa, hinta 13,90 euroa, jolloin grammahinnaksi tulee 9,26 euroa. Tulisiko heti mieleen, että maksat Max Factorista enemmän kuin Sisleysta? Zuiin lempparini painaa 3 grammaa ja maksaa 24,80 euroa, jolloin grammaa kohti hintaa tulee 8,26 euroa. Itseasiassa Sisleyn grammahinta on täysin sama kuin Narsin poskipunissa, joka ei enää kuulostakaan ollenkaan yhtä pahalta.

Sitä en tiedä tuleeko näin järkälemäistä poskipunaa käytettyä ikinä loppuun kovallakaan käytöllä, voin pitää teille vaikka tämän poskipunan tiimoilta tilannekatsauksen vuoden päästä. Silti pidän aina kosmetiikan hintoja vertaillessa (varsinkin meikkien osalta) tärkeänä sitä, että koitan muistaa sen, ettei se tuotteen lopullinen hinta kerro koko totuutta sisällä olevan tuotteen arvosta. 


Oletteko kokeilleet Sisleyn poskipunia? Vertailetteko grammahintoja?

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.

Sisleyn tuotteita myyvät mm. Stockmann ja Sokos.





Parhaat – helmikuu'19

°Sisältää mainoslinkkejä

On helppo huomata, että helmikuussa on vähemmän päiviä, sillä tuntuu, että tämä on suorastaan mennyt kiitämällä ohi. Aloin alkuviikosta ihan laskemaan, että onko oikeasti jo kuukauden parhaiden aika. Huomenna on maaliskuun ensimmäinen päivä, joten tänään on hyvä päivä vetää yhteen helmikuussa eniten käyttämäni ja ihastuttaneet tuotteet. 

Muutama aurinkoinen päivä sai minut fiilistelemään jo kesää ja sehän tiesi sitä, että otin kaapista esiin yhden kesäkauden suosikeistani. Tata Harper vei mukanaan, tuotteista tulen kirjoittelemaan kattavan postauksen myöhemmin. Löysin kaapin perukoilta todella vanhan suosikkini, jonka olin unohtanut ja elelin helmikuun todella yksinkertaisen silmämeikin kanssa.

*Muut tuotteet omia, Laura Geller PR-näyte saatu blogin kautta. Mainoslinkit merkattu °-merkillä. Niiden klikkauksista en saa rahaa, mutta niiden kautta tehdyistä ostoista saan pienen komission. 


Tata Harper Soin Illuminating Moisturizer – Voin heti kertoa, että tässä on tuote, jota joko rakastaa tai inhoaa. Mattaa haluavien kannattaa pysyä tästä kaukana, mutta jos rakastatte tapaani hehkua, niin tässäpä uusi luottotuotteenne. Kyseessä on kosteusvoide, mutta itse luettelisin tämän jopa osin meikkituotteeksi ihonhoidollisilla vaikutuksilla. Lämpimän sävyinen hohtava voide antaa kasvoille highlighter-efektin, ensin mietin, että näytänkö jopa liikaa Tin Manilta, mutta meikin alla käytettynä voide tuo iholla todella kauniin luonnollisen hehkun. Tuotetta voi taputella myös meikin päälle kohtiin joihin haluaa lisähehkua. Hehku tulee voiteen sisältämästä timanttipölystä ja mineraaleista. Tämän lisäksi kevyt voide kosteuttaa ihoa tehokkaasti hyaluronihapon, bambun fermenttien, saflorin olesomien voimin. Aloe vera -pohjaan tehty voide rauhoittaa lempeästi aamuisin ihoa. Tata Harperin tuotteissa on kautta linjan hyvin tunnistettava raikkaan vihreä tuoksu, niin tässäkin. Ilman meikkiä yksinään iholla en voidetta käyttäisi, sillä se on jopa omaan makuuni liian hehkuva, sen sijaan olen sekoittanut sitä muutaman tipan muun voiteen joukkoon tuomaan sopivasti heleyttä meikittöminä päivinä.

Tata Harperia myy mm. Skincity.


Smashbox Cali Palette – Ostin paljon hehkutetun paletin jo syksyllä. Se seisoi kauan käyttämättömänä, enkä ollut oikein ihastunut siihen kaikesta hypestä huolimatta. Kyseessä on siis kasvopaletti, missä on kaksi highlighteria, kaksi poskipunaa ja kaksi varjostussävyä. Highlighterit eivät ole lainkaan sellaisia, joita itse käyttäisin ja vaaleampi sävy, mikä on sopivampi iholleni, ei mielestäni oli tarpeeksi hehkuva vaan lopputulos on hivenen pliisu ja jopa tunkkainen. Lisäksi ainoastaan toinen poskipunasävyistä on sellainen, josta todella pidän. Varjostukset hoidan aurinkopuuterilla ja niinpä paletti jatkoi meikkilaatikkoni kaunistusta käyttömättömänä siihen asti, kunnes tajusin alkaa käyttämään sitä silmämeikissä. 

Jos loppuvuosi meni ColourPopin Yes, please! -paletin kimpussa, niin tämä vuosi on mennyt tehdessä silmämeikkejä Calilla. Olenkin suorastaan elänyt nudeille silmämeikeille mitä tällä saa tehtyä. Päivästä riippuen teen varjostussävyillä joko lämpimän tai kylmän version, vaaleinta highlighteria käytän kulmaluulla, silmien sisänurkissa ja liikkuvalla luomella. Liikkuvalle luomelle sopii myös loistavasti paletin tummempi highlighter, jos haluan syvemmän lookin. Koska pannut ovat isoja, voin vain kuvitella kuinka kauan tämä kestää silmämeikkejä tehdessä... todellista säästöä siis! 

Cali Palettea myy Kicks°.


Laura Geller Gilded Honey – Tämähän tuli luokseni marraskuun Lookfantasticin Beauty Boxissa, jonka sain blogin kautta. Kyseessä on kulttituote, mutta heti kun näin tuotteen livenä, tiesin, että tämä on makuuni liian kultainen highlighteriksi. Se ei kuitenkaan ole estänyt tuotteen käyttöä, sillä jos olen halunnut tehdä Calin kanssa astetta juhlavamman meikin, olen laittanut sormella Gilded Honeyta liikkuvalle luomelle, aivan mielettömän kaunis hehkuva kulta, joka toimii loistavasti luomilla. 

Gilded Honeyta myy mm. Escentual.


Dior Rosy Glow – Lisää kulttituotteita. Muistan ikuisesti kun jokaisen iholle yksilöllisesti sointuva poskipuna tuli vuosia sitten myyntiin. Punasta kohisivat silloin kaikki, nyt vuosienkin jälkeen aina silloin tällöin törmään blogeissa tähän, enkä ihmettele miksi. Olin varmaan vuoden päivät käyttämättä omaani, kunnes pitkän persikkaisen kauden jälkeen kaipasin poskille jotain vielä rakkaampaa ja muistin, että minultahan löytyy Rosy Glow. Olen laittanut tämän aikoinaan täällä blogissa TOP5 -poskipuniini ja kyllä tämä edelleen on siellä paikkansa pitänyt. Jos haluaa raikkaan ja luonnollisen poskipunan, niin räväkästä väristään huolimatta, tämä on juuri sellainen. 

Rosy Glowta myy Kicks°.

Sensai Bronzing Gel – Mitäpä olisi oma kevät ja kesä ilman Sensain Bronzing Geliä. Sensain sävyttävä geeli sisältää peräti 70% vettä, joten sen koostumus on kasvoilla ihastuttavan kevyttä ja ohutta. Tuotteessa on todella mieto sensaimaisen tyylikäs puhdas tuoksu, ihan tuoksuttomaksi en voi tätä sanoa, vaikka tuoksua onkin vain aavistus. Väri on kaunis neutraali ruskea, joka pukee varmasti kaikkia. Lopputulos on läpikuultava ja iho tuntuu levityksen jälkeen kosteutetulta. Sisältää myös pienen aurinkosuojan, mikä on kiva juttu. Sekoitan tuotetta usein meikkivoiteeseen nokareen tuomaan sävyä sekä kuulautta ja raikkautta pohjameikkiin. Tuotetta voi jopa sutia skunkilla meikkivoiteen päälle aurinkopuuterin tapaan halutessaan. 

Bronzing Geliä myy mm. Hajuvesi.fi°.

Oliko joukossa tuttuja tuotteita? Mikä oli sinun helmikuun suosikkisi?


Designed by FlexyCreatives