Alkutalven ihonhoitosuosikit

*Sisältää mainoslinkkejä, tuotteet omia

Voi kai sanoa, että talvi on täällä. Pakkasia on luvattu seuraavat kymmenen päivää eteenpäin, vielä kun saataisiin kunnolla lunta näillekin leveysasteille. Olisi ulkonakin vähän valoisampaa. Pikkupakkaset ovat tietenkin vaikuttaneet siihen, miten hoidan ihoani. Tykkään tähän aikaan vuodesta lisätä ihonhoitorutiiniini hoitavia tuotteita, mutta samalla myös kevyesti kuorivia. Onkin tärkeää pitää mahdollisesti ihon pinnalle kertyvä kuiva ihosolukko poissa, jotta tuotteiden hyvät raaka-aineet pääsevät imeytymään ihoon tehokkaammin.

*CeraVen SA Smoothing Cleanser (8,95 €) on ollut käytössäni vuosia. Aluksi käytin tuotetta lähinnä vain kesäisin, mutta olen laajentanut käytön myös talviaikaan. Hajusteeton, kevyesti vaahtoava ja ihoa salisyylihapon avulla kuoriva puhdistaja kuorii hellävaraisesti ihoa tehden siitä sileän ja raikkaan tuntuisen. Ei kuivata. Jos puhdistajassa on kuorivaa raaka-ainetta, kannattaa pyöritellä sitä hetken aikaa iholla kauemmin kuin puhdistajia yleensä, tällöin kuorivasta vaikutuksesta saa kaiken irti. SA Smoothing Cleanserin käytön jälkeen tuntuu aina, että ihonhoitotuotteet imeytyvät huomattavasti paremmin ihoon. Sopii aamulla ainoaksi puhdistustuotteeksi, mutta toimii loistavasti lisäksi iltaisin toisen vaiheen puhdistajana.

Marraskuu on myös hyvä aika kaivaa esille kosteuttavat seerumit. *SKIN1004 Hyalu-Cica Blue Serum (tarj. 20,40 € norm. 25,50 €) on kevyen geelimäinen seerumi. Se kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Tuotteessa on mieto raikas tuoksu. Ei jätä ihoa tahmeaksi vaan imeytyy heti. Sopii retinolin alla käytettäväksi iltaisin tai aamuisin lisäkosteutta tuomaan. Sisältää rohtosammakonputkea peräti 38 %. Raaka-aine tunnetaan antibakteerisena ja se edistää haavojen paranemista, sekä hoitaa haavaumia ja arpia. Lisäksi seerumiin on pakattu mm. niasiiniamidia, hyaluronihappoa, keramideja ja ruusuvettä... Raaka-aineluettelo on todella vakuuttava tämän hintaiseen tuotteeseen, kuten K-beauty-tuotteissa on tapana. SKIN1004 tuotteet sopivat myös vegaaneille.

Talviaikaan rakastan kosteuttavia voiteita. Kun käytin ensimmäistä kertaa *Dr. Jartin Ceramidin Skin Barrier Moisturizing Creamia (tarj. 33,57 € norm. 39,50 €) se muistutti minua välittömästi jostakin aiemmin käyttämästäni voiteesta, jopa rusehtava väri oli sama. Meni kuitenkin kauan ennen kuin keksin mitä. Vaikka sisällöt ovat hyvin erilaiset, tämä tuoksuu ja osin myös näyttää *Essen Omega Deep Moisturiserilta. Kosteutehot ovat myös yhtä hyvät. Kyseessä on ns. "supercharged"-voide, joka sopii kaikille ihoille kosteuttamaan tehokkaasti. Paksuhkosta koostumuksesta huolimatta, voide levittäytyy ja sulaa iholle, eikä jätä rasvaista pintaa. Lisää ihon elastisuutta ja saa sen näyttämään välittömästi kimmoisammalta. Sisältää mm. keramideja, pantenolia, glyseriiniä ja sheavoita. Loistava voide yhdessä retinolin kanssa, sillä se ehkäisee tehokkaasti mahdollista retinolin kuivattavuutta.

Olen jo pitkään etsinyt retinolia sisältävää tuotetta, jota myös silmänympärysihoni kestäisi. Olen kokeillut sy-iholle tarkoitettuja retinolituotteita jo parin vuoden ajan, mutta kaikki tuntuvat kuivattavan ihoa liiaksi herkältä alueelta. *Elizabeth Ardenin Retinol Ceramidi Line Erasing Eye Creamin (tarj. 40 € norm. 61,95 €) oli ensimmäinen retinolia sisältävä silmänympärysvoide, jota pystyn huoletta laittamaan joka ilta ilman, että iho alkaa alueelta hilseilemään. Luultavasti retinolia on hyvin pieni määrä, mutta silläkin saa ajan kanssa tuloksia. Olen käyttänyt voidetta nyt reilun kuukauden ja iho alueelta on alkanut tuntumaan ja näyttämään kimmoisammalta. Jos käytät voidetta päiväaikaan, lisää päälle aina aurinkosuoja! Persikan sävyisen voiteen koostumus on miellyttävän pehmeää, eikä liian paksua. Heleyttää tummaa silmänympärysihoa. Sisältää kapseloitua retinolia, peptidejä, glyseriiniä, niasiiniamidia ja keramideja.

Talviaikaan lisäkosteutta iholle saa myös kosteuttavalla aurinkosuojalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aurinkosuojan tarvitsisi olla paksua ja rasvaista. *Cliniquen Superdefense SPF 40 -päivävoide (tarj. 40 € norm. 54 €) on koostumukseltaan kevyen geelimäistä, imeytyy heti ja se tekee iholle raikkaan tunteen. Voiteesta ei koskaan uskoisi, että siinä on näinkin korkea suojakerroin. Tuoksuton tuote kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti. Sisältää erilaisia kasvi -ja marjauutteita, sekä kosteuttavaa glyseriiniä. Toimii moitteettomasti meikin alla.


Joko olet vaihtanut ihonhoitotuotteesi hoitavampiin?


HUOM!.Jutussa mainitut hinnat ovat olleet voimassa kirjoitushetkellä, enkä vastaa niiden muutoksista.





  1. Kiitos taas suosituksista, Ardenin sy-voide meni ostoslistalle ja Ceravea pitäisi muistaa ostaa kun apteekissa käy. Tuo cleanser on ihan huippuhyvä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muuten oo käyttänyt aikoihin sy-voidetta, mutta oon koittanut etsiä retinolia sisältävää, koska sillä saisi sitten näkyviä tuloksia pitkässä juoksussa. Arvasin, et tarpeeksi hellävaraista on vaikea löytää, kun kesti kauan ennen kuin mun kasvot alkoi retinolia kestämään. Onneks vihdoin vastaan tuli toimiva tuote, ettei iho heti hilseile. 😄

      Poista
  2. Dr. Jartin tuotteita pidetään yleisesti niin hyvinä, mutta minä en juuri noiden keramidivoiteiden kanssa päässyt sinuiksi ollenkaan. Liian laihaa lirua minun kasvoilleni.

    Tuo Ardenin voide kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, et on liian ohutta, kun mä koen tän tosi kosteuttavaksi, tuubista tullessa meinasin, et on mulle liian paksua, mut sulautuu onneksi iholla tosi pehmeästi. 😄

      Kerrankin hellävarainen retinolia sisältävä voide SY-iholle. 😍

      Poista
  3. Tykkäsin kans tosta Dr. Jartin voiteesta. Tuhtia voidetta❤️. Samoin saman sarjan hoitovesi ja seerumi oli ihanat. Ostaisin lisää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans ja tekisi mieli myös kokeilla noita muita tuotteita. Saman brändin vihreässä pullossa oleva seerumi on myös ihana!

      Poista
  4. Todellakin on pitänyt lisätä öljyseerumia/kasvoöljyä ja tuhdimpia voiteita rutiineihin, säiden viilentymisen huomaa kyllä nykyään ihosta ihan eritavoin kun nuorempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevana viikkona saa kyllä kosteuttaa tässä ihoa enemmän kuin koskaan, sen verran rapeaa säätä luvattu. 😅

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives