Näytetään tekstit, joissa on tunniste omorovicza. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omorovicza. Näytä kaikki tekstit
Lookfantastic Beauty Box maaliskuu 2019
5.3.2019
7.30
Maaliskuun Lookfantastic Beauty Box* saapui todella ajoissa tässä kuussa ja pääsin jo viikonloppuna hakemaan sen kotiin. Viime kuun kauneusboxin kurkistuksen yhteydessä kerroin, että viime vuotisen maaliskuun huikean boxin jälkeen, odotin kovasti juurikin tätä saapuvaksi. Kurkistetaanpa täyttikö se odotukseni.
Tämän kuun teemana oli In the Spotlight ja ulkonäkö mukaili tälläkin kertaa kivasti teemaa. Ennen kuin edes avasin laatikon kantta, arvasin jo sieltä tulvivasta voimakkaasta tuoksusta, minkä brändin tuote joukosta ainakin löytyisi...
*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.
RITUALS 'THE RITUAL OF SAKURA' SOOTHING HAND BALM – Tiedän, että todella moni suorastaan rakastaa Ritualsia, mutta minulle nämä ovat inhokkeja ja toivoisin, että näitä tulisi harvemmin. Kaikkihan tietävät, etten todellakaan käännä selkääni tuoksuille, sillä rakastan tuoksuja. Kuitenkin siinä vaiheessa kun tuoksu on niin voimakas, että se tulvii erittäin voimakkaana nenääni ennen kuin edes avaat pakkausta. Mennään omaan makuuni jo liiallisuuksiin tuotteissa joiden on tarkoitus jäädä iholle, enkä pysty käyttämään tällaisia koska ne sekoittuvat liiaksi käyttämääni muuhun tuoksuun. Joten valitettavasti tämä lähtee avaamattomana kiertoon. Haluan vielä korostaa, että itselläni on todella tarkka hajuaisti, eivätkä kaikki välttämättä koe Ritualsin tuoksumaailmaa yhtä voimakkaana kuin minä.
MÁDARA SMART ANTI-POLLUTION CHARCOAL AND MUD REPAIR MASK – Ihanaa, Mádaraa! Olen joskus kertonut, että jos joidenkin tuotteiden teon Mádara osaa niin naamioiden. Brändillä on yksi parhaimpia ja tehokkaimpia naamiovalikoimia mitä tiedän. Kyseinen naamio pääsi syyskuun parhaisiin, joten ei varmaan tarvitse sanoa, että pidän tästä. Olikin todella kiva saada tämä myös matkakokoisena. Naamio sisältää runsaasti andioksidantteja sisältäviä mustaa mutaa ja hiiltä. Puhdistaa iholta ilmansaasteita ja kirkastaa.
EOS LIP BALM VISIBLY SOFT – Muistaako joku mitä mieltä olen näistä? EOS:n ja minun suhteesta löytyy lisää Oho, ei toiminut! -postauksesta. Olen koittanut löytää näiden ihanuutta aina välillä tässä parin vuoden aikana (joskus joistain tuotteista haluaisi saada vaikka väkisin ahaa-elämyksen). On ollut kuitenkin pakko myöntää, että maailma on pullollaan tehokkaampia huulivoiteita kuin nämä.
MORPHE HIGHLIGHTER IN 'SPARK' – Todella kaunis sävy, mutta itselleni liian tumma ja outo highlighteriksi, tulen varmasti käyttämään tätä luomilla. Olisipa tämä sävy ollut vaikka Lit, niin olis saanut omalla iholla iloa myös highlighterina.
OMOROVICZA CLEANSING FOAM – Merkki joka kiinnostaa aina. Olen nirso geeliputsareiden suhteen, joten otan tämän mielenkiinnolla käyttöön.
THE ORDINARY HYALURONIC ACID 2% + B5 HYDRATION SUPPORT FORMULA – Tästä tuotteesta vinkattiinkin jo viime kuun boxin yhteydessä ja otin sen ilolla vastaan. Jaksan yhä uudestaan innostua hyaluronihappoa sisältävistä tuotteista.
Fiilikset maaliskuun boxista olivat kahtiajakoiset. Periaatteessa boxin sisältö on täydellinen – paljon erilaisia tuotteita ja vieläpä mielenkiintoisiltakin brändeiltä. Tällä kertaa puolet sisällöstä oli sellaista, jotka eivät omaan makuuni ihan osuneet kohdilleen. Kuitenkin The Ordinary, Omorovicza ja Mádara jaksoivat ilahduttaa.
Mitä mieltä olitte maaliskuun Beauty Boxista?
Beauty Boxin hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 18 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa.
*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.
Klassikot osa 41 – Omorovicza Queen of Hungary Mist
8.4.2018
8.00
Edellisestä Klassikko-postauksesta on vierähtynyt reilu kuukausi aikaa, joten eiköhän ole aika ottaa käsittelyyn uusi klassikko.
Omorovicza tunnetaan ylellisestä valikoimasta todellisia hi-tech -innovatiivioita. Tuotteet hyödyntävät unkarilaista kivennäisvettä, joka tunnetaan andioksidanteistaan ja ihoa elvyttävästä vaikutuksestaan. Omoroviczan perustajat työskentelevätkin yhdessä Nobel-palkitun unkarilaisen ihotautilaboratorian kanssa kehitellen tuotteita, jotka sisältävät tuota kuuluisaa kivennäisvettä. Kaikki sarjan tuotteet soveltuvat myös vegaaneille.
Brändin varmasti kuuluisin tuote on Queen of Hungary Mist*, joka on kosteussuihkeiden todellinen aatelinen. Se sopii kaikille ihotyypeille, eikä sisällä alkoholia.
*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.
Tuote on pakattuna lasipulloon ja siinä on varmasti hienoimman mistin omaava suutin, mihin olen kosteussuihkeissa ikinä törmännyt. Uskokaa, että olen käyttänyt monia. Miksi ihmeessä kaikissa ei voi olla yhtä hienojakoista suutinta? Sisältö tuleekin kasvoille todella hienojakoisena sumuna. Kosteussuihkeuden tapaan Queen of Hungary Mistia voi suihkautella kasvoille aamuin illoin puhdistuksen jälkeen, mutta se soveltuu loistavasti myös meikin päälle kosteuttamaan ihoa tai muuten vain suihkittavaksi päivän mittaan, jos iho tuntuu kireältä tai kuivalta.
Käytän kosteussuihkeita usein myös savinaamioiden kanssa. Jos ihoni on kuivempi, mutta haluan silti huokoset puhtaaksi, suihkuttelen kosteussuihketta vaikutuksen aikana naamion päälle, jolloin se pysyy koko ajan kosteana, eikä tunnu lainkaan niin kuivattavalta. Naamio puhdistaa tästä huolimatta ihon tehokkaasti, mutta se tuntuu pehmeämmältä kuin että antaisi vain savinaamion kuivaa kasvoille. Kannattaa kokeilla, jos koette savinaamiot liian kuivattavina, mutta silti haluaisitte niitä ihon puhdistukseen käyttää.
Omoroviczan suihkeessa on todella hienostunut raikas hivenen vihreä ja aavistuksen ruusuinen tuoksu. Erotan siitä aivan selkeästi appelsiininkukan, salvian ja ruusun. Tuoksu on virkistävä suihkauttaessa, mutta se ei jää lainkaan leijumaan myöhemmin kasvoille, mikä on hyvä asia. Salvian tuoksu on kuitenkin sellainen, että se varmasti jakaa mielipiteitä.
INCI: Aqua (Hungarian Thermal Water), Rosa Damascena Flower Water, Citrus Aurantium Dulcis (Orange) Flower Water, Salvia Officinalis (Sage) Leaf Water, Polysorbate 20, Phenoxyethanol, Glycerin, Pyrus Malus (Apple) Fruit Extract, Pectin, Chlorella Vulgaris/Lupinus Albus Protein Ferment, Malpighia Punicifolia (Acerola) Fruit Extract, Ethylhexylglycerin, Mannitol, Yeast Extract.
Omoroviczan tuotteita myy Lookfantastic.fi. Koodilla KEVÄT15 saa -15% laajasta valikoimasta tuotteita, koodi koskee mm. Omoroviczan tuotteita. Tuotteen suositushinta on 65 euroa 100ml:ä ja myynnissä on myös 50ml:n Limited Edition, jolla hintaa on 35,45 euroa.
Onko Omorovicza tuttu? Käytättekö kosteussuihkeita?
*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta. Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä hyödy niiden klikkaamisesta rahallisesti.
Lookfantastic Beauty Box maaliskuu 2018
18.3.2018
8.00
Oletteko huomanneet, että Suomi on saanut vihdoin Lookfantastic-verkkokaupalle oman maakohtaisen verkkosivuston? Suomenkielinen sivusto houkuttaa varmasti sellaisiakin tilaamaan, jotka ovat sitä englanninkielisestä empineet. Brändit ovat aivan samat kuin alkuperäisessäkin kaupassa, paketit tulevat Englannista. Tilattavissa on tietenkin myös Lookfantasticin oma Beauty Box*. Hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 17 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa.
Lookfantasticilta oltiin rohkeasti yhteydessä minuun ja tiedusteltiin haluaisinko kokeilla heidän Beauty Boxiaan. Rohkeaa siksi, että tehän tiedätte historiani kauneusboxien parissa. Tälläkin kertaa täysin rehellinen mielipiteeni niin kuin aina kaikista tuotteista täällä. Epäilevästi boxeihin suhtautuvana olin kuitenkin utelias, koska Lookfantasticin laatikossa olisi mielikuvieni mukaan varmasti tuotteita, joita en olisi aiemmin käyttänyt tai itselleni entuudestaan tuntemattomia brändejä.
Oli todella vaikeaa odotella omaa boxia ja koittaa vältellä muiden tekemiä postauksia siitä, koska halusin, että sisältö olisi yllätys. Ensimmäistä aitoa reaktiota itseltä on vaikea saada, jos näkee sisällön etukäteen.
Beauty Boxin ulkonäkö jossa tuotteet tulevat, vaihtelee kuukausittain, tällä kertaa ulkonäkö oli upean maalauksellinen ja pidin siitä kovasti. Aluksi kantta raotettuani, sisältä paljastui complimentary copy Elle UK:n maaliskuun numerosta. Hihkaisin suorastaan innosta, koska rakastan lukea muoti/kauneuslehtiä. Lehden arvo on £4,40 eli n. 5,30 euroa.
*Beauty Box PR-näyte saatu blogin kautta.
Sitten maaliskuun boxin sisältöön, joka ensivilkaisulla näytti vaikuttavalta.
SKIMONO FOOT MASK 16ML 11,95€
Itselleni entuudestaan tuntemattoman Skimonon jalkanaamio. Kuulostaa juuri siltä, mitä omat jalat kaipaavat talven jälkeen. Sukkanaamio on valmistettu bioselluloosasta. Tuote lupaa pehmentää, kosteuttaa ja virkistää jalat. Ehdottomasti testiin!
STYLONDON OVAL FACE BRUSH (?)
Kauneusboxin vähiten kiinnostavin tuote itselle. Heppoisen ja muovisen oloinen leikkikalulta tuntuva harja, jota tuskin tulen käyttäneeksi. Meikkivoiteen levitykseen liian pieni, ehkä jotain peitevoidetta voisi kokeilla levittää? Ei missään nimessä suosikkini Artisin haastajaksi.
DOUCCE FREEMATIC EYE SHADOW DUO 78 KATE & 81 TENLEY 17€
Kaksi sinkkunappia joilla voi luoda itselleen kustomoidun paletin. Valmistajan sivuilla yksi tällainen nappi näyttäisi maksavan 10 dollaria. Kaksi kaunista ja helppokäyttöistä ruskean sävyä, en innostunut näistäkään hirveästi, koska samantyylisiä sävyjä on monissa muissa omistamissani paleteissa, joten sinällään sävyt osuivat nappiin. ^_^
SKINCHEMIST ROSE QUARZT YOUTH DEFENCE LIP PLUMP 8ML 113,80€
Kun avasin paketin, tämä oli varmasti tuote, jolta odotin eniten, sillä minua on aina kiinnostanut nämä huulet mahdollisesti täyteläisemmän näköiseksi tekevät tuotteet. Olin hivenen hämmentynyt tämän hinnasta, Googlesta pääsi vielä Lookfasticin sivuille, jossa tämän hinta oli 52,95€, mutta brändin omilla sivuilla on tuo yllämainittu arvo, joten laitettakoon se nyt totena tähän.
Sanon ihan suoraan, että tuolla hinnalla pitäisi saada melkein uudet huulet. :D Se missä olen valmis satsaamaan ihonhoitoon ja ostamaan jopa 60 euron huulipunan, niin kyllä reilu satanen tällaisestä tuotteesta on itselleni liikaa. Siksipä olikin tosi kiva, että tuote oli boxista, koska muuten en olisi tätä koskaan kokeillut. Lip Plump sisältää E-vitamiinia, joka kosteuttaa ja rauhoittaa huulia. Piparminttuöljyä, joka pistää veren kiertämään ja saa sen hivenen pullistavan efektin aikaan sekä hyaluronihappoa joka täyteläistää huulia sitomalla niihin kosteutta. Huultenpullistajassa on hyvin hento sävy, mutta huulilla se on miltein läpikuultava. Tuntuu aavistuksen kihelmöivältä ja viileältä. Sen aikaa kun pieni kihelmöinti kestää ehkä n. 30 minuuttia, näyttävät myös huulet hivenen täyteläisemmiltä, mutta tämän jälkeen vaikutus katoaa niin kuin yleensä tällaisten tuotteiden kanssa. Tuntuma huulilla on mukavan pehmeä. Tuoksu on kummallinen eikä todellakaan miellyttävä, haisee aivan seinämaalilta tai petsiltä. Valitettavasti minulle ei todellakaan hintansa arvoinen tuote, en ostaisi vaikka maksaisi kympin, sillä en nähnyt huulissani mitään sen suurempaa eroa kuin hetkellisesti.
RENU ADVANCED ANTI-AGEING FLASH RELAX MASK 30ML N. 12,30€
Naamio, kyllä kiitos! Jälleen tuntematon brändi itselle. Kirkastava ja kosteuttava naamio sopii kuivalle ja varttuneelle iholle. Naamion annetaan vaikuttaa 10 minuuttia, jonka jälkeen se poistetaan vedellä kostutetulla vanulapulla tai sienellä. Menee ehdottomasti testiin!
OMOROVICZA BLANCING MOISTURISER 30ML N. 61,20€
Paketin helmi, jota suorastaan odotan, että pääsen testaamaan. Olen halunnut kokeilla Omoroviczan tuotteita jo pitkään ja nyt sain siihen tilaisuuden. Hieman eräs asia epäilyttää. Kun boxin avasi, tämä tuote tuoksui jo siinä vaiheessa todella voimakkaasti ja tuotteen haistaa, kun muovikorkin nostaa päältä, vaikka en ole pumppaustakaan vielä painanut, eikä purkki vuoda. Joten vaikuttaa, että kyseessä on tuote, jossa on todella voimakas tuoksu, toivon, että se ei kuitenkaan jää iholle leijumaan pitkäksi aikaa, koska siinä tapauksessa tuote jää itseltäni käyttämättä. Mutta palaan tähän, kun saan testattua. Tähän menee kuitenkin hetki aikaa, sillä voide on koostumukseltaan kevyttä ja se on parhaimmillaan seka- ja rasvoittuvalla iholla, joten otan tämän käyttöön varmaan vasta kesällä. Voide toimii meikin alla primerin tapaan, sillä se lupaa supistaa ihohuokosia ja kirkastaa ihoa.
Beauty Boxin arvoksi tuli lehtineen n. 221,55 euroa + kasvoharja. Aika mieletöntä! Jos joku väittää ettei saa rahoilleen vastinetta, niin on väärässä. Vaikka kaikki tuotteet eivät kolahtaneet ja yhden ehdin todeta jo sudeksi, niin ne itseäni kiinnostavat tuotteetkin ylittivät 20 euron arvon moninkertaisesti, joten olin kokonaisuudessaan hyvin tyytyväinen sisältöön. Parasta on se, että pääsen tutustumaan moniin entuudestaan tuntemattomiin brändeihin. Luulen, että niin kaikille kuluttajille kuin myös kauneusbloggaajalle tällä Lookfantasticin Beauty Boxilla on enemmän annettavaa kuin monella muulla, juurikin todella laajan brändivalikoiman vuoksi.
Oletteko tilanneet Lookfantasticin Beauty Boxia? Mikä maaliskuun tuotteista oli kiinnostavin?
*Beauty Box PR-näyte saatu blogin kautta.








