Näytetään tekstit, joissa on tunniste morphe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste morphe. Näytä kaikki tekstit

Suosikkisiveltimet



Meikkisiveltimet ovat aina olleet minulle kuin kokkiveitset. Niiden pitää olla laadukkaita ja kestäviä. Jos meikkiin käytettävät työvälineet ovat huonoja, koko hommasta tulee kuin tomaatin leikkuuta tylsällä veitsellä – hidasta, vaarallista ja palojenkaan kauneus ei kestä päivänvaloa. Sisällä asuvan pienen perfektionistin luonne ei kestä tämän kaltaista säätöä vaan arvostan sitä, että tekemäni asiat sujuvat mahdollisimman jouhevasti. Meikatessa sujuvuuteen tarvitaan laadukkaiden hyvin toimivien tuotteiden lisäksi tietenkin laadukkaat siveltimet. 

Olen siveltimien kanssa todella uskollinen. Suosikkisiveltimet vaihtuvat harvoin. Joskus innostun kokeilemaan uutta, mutta usein ne päätyvät pois annettavien pinoon. Toisinaan kuitenkin löytyy tuote, joka jää pysyvästi käyttöön. Tällä hetkellä kaikki käytössäni olevat siveltimet yhtä lukuunottamatta ovat synteettisiä. Olen koittanut löytää myös tuolle ainoalle aitokarvaiselle korvaajaa, mutta tuloksetta, mikään ei ole tähän mennessä ollut yhtä hyvä, ei edes lähelle.

Erittäin kosketusherkkä ihoni asettaa todellisia haasteita siveltimien valintaan. Vaikka sivellintä mainostettaisiin kuinka pehmeänä, oma ihoni saattaa olla toista mieltä. Tunnen heti, kun kokeilen sivellintä kasvoilleni, että onko se liian kova ja kannattaako sillä edes lähteä sivelemään yhtään sen enempää. Kukaan ei varmasti halua meikin levityksen jälkeen odotella paria tuntia, että kasvoille liian kovien siveltimien aiheuttama punoitus laskisi. Jostain syystä silmäni kestävät myös tiiviimpiä pehmeitä siveltimiä, mutta kasvoille käytettävien on oltava todella pehmeitä, etteivät ne aiheuta punoitusta tai jopa sellaista ärsytystä, että iholleni nousee näppylöitä. Aina, kun olen puhunut tästä ongelmasta bloggaajakavereiden kanssa, olen kuullut hämmästystä – "ai se sivellin, sehän on ihanan pehmeä". Kasvoni ovat pehmeydestä kuitenkin toista mieltä. Vertaistukea olen saanut, kun olen kirjoittanut aiheesta pari kertaa täällä toisten asioiden yhteydessä. Parikin teistä on kertonut samasta herkkyydestä, kuinka he pystyvät todella harvoja siveltimiä käyttämään. Toivon, että tästä postauksesta on apua teillekin.

Laskin juuri, että tulisin toimeen yhdeksällä siveltimellä, vaikka tässä postauksessa on muutama enemmän. Tämä johtuu siitä, että pariin käyttötarkoitukseen minulla on useampi suosikki. Rajaus- tai huulipunasivellintä en ole koskaan tarvinnut, vaikka minulta sellaiset löytyy. Tiedän, että joku huokaa kauhistuneena. Nämä ovat onneksi makuasioita ja riippuvat myös siitä, millaista meikkiä normaalisti tekee. Itse hoidan rajaukset yleensä kynällä tai tussilla, joten sivellin on turha. Huulipunat levitän suoraan puikosta tai töpöttelen sormin. Kaikkien herkkäihoisten kannattaa muistaa, että usein sormet ovat meikatessa se paras ja hellävaraisin apuväline. Lisäksi täysin ilmainen! Käytänkin sormiani todella paljon meikatessa. Eikä koskaan kannata jumittua ajatukseen siitä, mihin sivellin on alunperin tehty. Käytän sivellintä niihin kohtaan kasvoja, joka itsestä tuntuu toimivalta. Monet peitevoiteen levitykseen tarkoitetut ovatkin mitä parhaimpia luomivärisiveltimiä.

*Siveltimistä muut omia, paitsi Sensai, Claré Blanc, Cailap ja Clinique saatu blogin kautta. Mainoslinkit merkattu *:llä.


Artis Brush Oval 7 – Artisin legendaarinen kasvoharja on ainoa sivellin jota käytän, jos teen meikkipohjan siveltimellä. Jotkut meikkivoiteet yksinkertaisesti levittyvät siveltimellä parhaiten ja silloin Artisin Oval 7 on työkalu paikallaan. Harja on myös ehdottomasti tihein kaikista suosikkisiveltimistäni. Se on kuitenkin niin hyvin tehty ja laadukas, että se on tarpeeksi pehmeä herkällekin iholle. Maksoin siveltimestä 74 euroa, mutta hetkeäkään en ole katunut. Luulen, että tämä tulee kestämään koko elämäni ajan. Artisin kasvoharjasta voit lukea lisää täältä.

Scott Barnes Good Face #67 – Jättimäisin omistamani sivellin. Kasvosiveltimistä tämä on Artisin jälkeen toisiksi tihein. Synteettisille karvoille on koitettua saada vuohenkarvafiilistä ja kun sain siveltimen käsiini, oli pakko myöntää, että tässä on onnistuttu. Kaikista siveltimistä se, joka pääsee pehmeydessään ja taipuisuudessaan edes vähän lähelle omistamaani aitokarvaista suosikkia. Paras aurinkopuuterin levitykseen (johon käytän eniten) ja irtopuuterin kiinnittämiseen. 

Ecotools Tapered Brush – Nimestä voi päätellä, että sivellin on tarkoitettu poskipunalle, mutta minä levitän tällä iholle niin irto- kuin kivipuuteritkin. Kaikista eniten tykkään kuitenkin käyttää tätä Guerlainin meteoriittipuuterin levitykseen silmien alle, leukaan, otsalle ja nenän varteen (kyllä, käytän tätä kikkaa jokaisessa meikissäni). Hieman suippo muoto mahdollistaa sen, että tällä saa mm. nenänpieliin hyvin tuntumaa ja tarkkuutta. Vaikka harjasosa on melko tiheä, tämä on iholla ihanan pehmoinen. Huono puoli on se, että Ecotools uusi siveltimensä ja tätä ei enää saa. Koitan varjella tätä mahdollisimman paljon ja pelkään sitä päivää, kun minun on aika sanoa hyvästit. Henkilökohtaisesti pidin enemmän näistä vanhojen siveltimien varsista, jotka tuntuvat käteen ylellisen painavilta. Uudet ovat makuuni aika kevyet ja heppoiset. 

Sensai Cheek Brush – Joukon ainoa aitokarvainen sivellin. Näitä on enää vaikea löytää mistään, sillä Sensai uusi kaikki siveltimensä jonkin aikaa sitten synteettisiksi. Glitz & Glamin Minna vannoo myös tämän nimiin. On helppo yhtyä hehkutukseen. Maailman pehmein poskipunasivellin. Ihan kuin untuvalla taputtelisi poskiaan, kun tällä levittää poskipunaa. Sivellin ei koskaan nappaa liikaa väriä edes pigmenttisimmistä poskipunista. Kokeilen aina välillä levittää poskipunaa vanhalla suosikillani Real Techniquesin Blush Brushilla, mutta se ei ole yhtä pehmeä ja tuntuu liian isolta, kun olen tottunut käyttämään pienempää Sensaita.

Claré Blanc Angled Shader Brush – Ehkä kaunein siveltimen varsi mitä tiedän. Varsi on valmistettu koivusta. Pehmeä viisto sivellin sopii luomivärin varjostukseen ja häivytykseen. Levittän siveltimellä luomiväriä alaluomelle. Viistolla päällä on helppo työskennellä silmän mukaisesti ja samalla häivyttää väriä utuikseksi. 


Real Techniques Setting Brush – On varmasti joukon tunnetuin yksilö. Monet käyttävät tätä puuterille, jolla kiinnitetään peitevoide silmien alle. Tätä toki voi käyttää mm. poskipunalle, mutta minulle tämä on highlighter-sivellin. Pää on tarpeeksi pieni, joten sillä on helppo kohdentaa highlighter juuri oikeaan kohtaan poskipäätä tai vaikka kulmaluulle. 

Scott Barnes Eye Blender Brush 62 – Terävä ja pyöreäkärkinen sivellin sopii loistavasti luomivaossa työskentelyyn. Terävällä kärjellä saa halutessaan tarkkaa jälkeä luomivaon varjostukseen. Levittää luomivärin kauniisti ja vaivattomasti. 

Real Techniques Expert Concealer Brush ja Cailap Smoky Eyes – Tämä kertoo oikeastaan hyvin sen, etten todellakaan välitä mihin nimensä perusteella sivellin on tehty. Molemmat siveltimet ovat melko tiheitä ja lyhytkarvaisia. Silmäni ovat syvällä olevat ja tämän malliset siveltimet ovat parhaita vaalean luomivärin levitykseen pohjalle koko luomelle. Tiheät siveltimet nappaavat väriä kunnolla ja pohjasävy on levitetty nopeasti. Olen tässä asiassa tapojeni orja, en voisi kuvitellakaan tekeväni silmämeikkiä ennen kuin olen levittänyt koko luomelle vaalean neutraalin sävyn.

Clinique Eye Shader Brush ja Morphe E30 – Kaksi lemppariani häivyttämään luomiväriä luomivaossa. Isot muhkeat ja pulleat siveltimet sopivat todella hyvin, kun luomivako on syvällä ja kulmaluu ulkoneva. Muhkealla siveltimellä on helppo nostaa häivyttäessä tummaa sävyä ylemmäksi kulmaluulle nostamaan katsetta. Morphen sivellin on varmasti epäilyttävin hankintani, enkä uskonut, että se kestäisi niin kauan kuin on kestänyt. Alle kympin hinnalla loisto-ostos, vaikka laadun eron kyllä tuntee välittömästi, jos vertaa sitä esim. Scott Barnesin siveltimiin. Real Techniques on Limited Edition versio, mutta sivellin kuuluu vakiokokoelmaan vain varsi on eri sävyinen. 


Uskallatteko rikkoa rajoja siveltimien käytössä? Mikä on suosikkisiveltimesi?

Ostopaikat:

Lookfantastic Beauty Box maaliskuu 2019


Maaliskuun Lookfantastic Beauty Box* saapui todella ajoissa tässä kuussa ja pääsin jo viikonloppuna hakemaan sen kotiin. Viime kuun kauneusboxin kurkistuksen yhteydessä kerroin, että viime vuotisen maaliskuun huikean boxin jälkeen, odotin kovasti juurikin tätä saapuvaksi. Kurkistetaanpa täyttikö se odotukseni. 

Tämän kuun teemana oli In the Spotlight ja ulkonäkö mukaili tälläkin kertaa kivasti teemaa. Ennen kuin edes avasin laatikon kantta, arvasin jo sieltä tulvivasta voimakkaasta tuoksusta, minkä brändin tuote joukosta ainakin löytyisi...

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.


RITUALS 'THE RITUAL OF SAKURA' SOOTHING HAND BALM – Tiedän, että todella moni suorastaan rakastaa Ritualsia, mutta minulle nämä ovat inhokkeja ja toivoisin, että näitä tulisi harvemmin. Kaikkihan tietävät, etten todellakaan käännä selkääni tuoksuille, sillä rakastan tuoksuja. Kuitenkin siinä vaiheessa kun tuoksu on niin voimakas, että se tulvii erittäin voimakkaana nenääni ennen kuin edes avaat pakkausta. Mennään omaan makuuni jo liiallisuuksiin tuotteissa joiden on tarkoitus jäädä iholle, enkä pysty käyttämään tällaisia koska ne sekoittuvat liiaksi käyttämääni muuhun tuoksuun. Joten valitettavasti tämä lähtee avaamattomana kiertoon. Haluan vielä korostaa, että itselläni on todella tarkka hajuaisti, eivätkä kaikki välttämättä koe Ritualsin tuoksumaailmaa yhtä voimakkaana kuin minä.

MÁDARA SMART ANTI-POLLUTION CHARCOAL AND MUD REPAIR MASK –  Ihanaa, Mádaraa! Olen joskus kertonut, että jos joidenkin tuotteiden teon Mádara osaa niin naamioiden. Brändillä on yksi parhaimpia ja tehokkaimpia naamiovalikoimia mitä tiedän. Kyseinen naamio pääsi syyskuun parhaisiin, joten ei varmaan tarvitse sanoa, että pidän tästä. Olikin todella kiva saada tämä myös matkakokoisena. Naamio sisältää runsaasti andioksidantteja sisältäviä mustaa mutaa ja hiiltä. Puhdistaa iholta ilmansaasteita ja kirkastaa.

EOS LIP BALM VISIBLY SOFT – Muistaako joku mitä mieltä olen näistä? EOS:n ja minun suhteesta löytyy lisää Oho, ei toiminut! -postauksesta. Olen koittanut löytää näiden ihanuutta aina välillä tässä parin vuoden aikana (joskus joistain tuotteista haluaisi saada vaikka väkisin ahaa-elämyksen). On ollut kuitenkin pakko myöntää, että maailma on pullollaan tehokkaampia huulivoiteita kuin nämä.

MORPHE HIGHLIGHTER IN 'SPARK' – Todella kaunis sävy, mutta itselleni liian tumma ja outo highlighteriksi, tulen varmasti käyttämään tätä luomilla. Olisipa tämä sävy ollut vaikka Lit, niin olis saanut omalla iholla iloa myös highlighterina. 

OMOROVICZA CLEANSING FOAM – Merkki joka kiinnostaa aina. Olen nirso geeliputsareiden suhteen, joten otan tämän mielenkiinnolla käyttöön. 

THE ORDINARY HYALURONIC ACID 2% + B5 HYDRATION SUPPORT FORMULA – Tästä tuotteesta vinkattiinkin jo viime kuun boxin yhteydessä ja otin sen ilolla vastaan. Jaksan yhä uudestaan innostua hyaluronihappoa sisältävistä tuotteista.


Fiilikset maaliskuun boxista olivat kahtiajakoiset. Periaatteessa boxin sisältö on täydellinen – paljon erilaisia tuotteita ja vieläpä mielenkiintoisiltakin brändeiltä. Tällä kertaa puolet sisällöstä oli sellaista, jotka eivät omaan makuuni ihan osuneet kohdilleen. Kuitenkin The Ordinary, Omorovicza ja Mádara jaksoivat ilahduttaa. 

Mitä mieltä olitte maaliskuun Beauty Boxista?

Beauty Boxin hinta kuukausi kerrallaan tilattuna on 20 euroa, jos tilaa kolme kuukautta kerralla, jää yhden hinnaksi 18 euroa ja vuodeksi kerralla tilattuna yhdelle laatikolle jää hintaa 15,50 euroa. 

*Tuote PR-näyte saatu blogin kautta.



Meikkipussilla


Sain blogifrendini Souliinan blogista idean kuvata meikkipussini sisällön. Souliinan postausta lukiessa aloin miettimään, että miten ihmeessä en ole tajunnut tätä aihetta itse aiemmin. Sillä tässä postauksessahan konkretisoituu aika selvästikin mitkä niitä omia todellisia meikkisuosikkeja on, mitkä ovat päätyneet laatikoista pussukkaan, jonka sisältöä käytän päivittäin. Katselin ottamiani kuvia ja alkoi ihan hymyilyttämään, kuinka sisältö on jotenkin niin minua ja täynnä tuotteita joita oikeasti kaikkia rakastan! Jättimäiseen pussukkaani mahtuu paljon tavaraa, enkä ala tähän postaukseen todellakaan luettelemaan niitä kaikkia, mutta poimin niistä tähän kivoimmat ja vähän perustelen miksi ne ovat niin hyviä. Haastan muutkin tekemään tämän, sillä ainakin minua kiinnostaa mitä teidän meikkipusseista tai siitä pöydältä käden ulottuvilta löytyy. 

*Kuvissa olevista tuotteista osa on saatu blogin kautta ja osa on omia. 

Meikkipussini itseasiassa ei ole kovin vanha, se on Morphen ja tilattu viime keväänä Beauty Baysta. Halusin jonkun mahdollisimman ison, mutta kuitenkin näppärän kokoisen, koska kaikki omistamani olivat käyneet auttamattomasti liian pieniksi. Pussi osoittautuikin viime kesänä viikon reissulla loistavaksi, koska siihen mahtui niin meikit kuin ihonhoitotuotteetkin ja neliskanttinen muovinen läpinäkyvä pussukka on tosi näppärä pakata matkalaukkuun. Ainoa miinus oli se, että aluksi pussi haisi aluksi ihan "Kiinalta". Hah, en tiedä tajuatteko, mutta Kiinassa valmistetuilla tavaroilla on usein semmoinen oma muovinen halppis hajunsa ja tässä se oli tosi voimakkaana. Jouduin tuulettamaan pussukkaani pari ekaa viikkoa parvekkeella, että sain hajun pois. Se kirjaimellisesti löyhkäsi aluksi koko kämpässä. Pyyhin myös muoviosia puhdistusaineella. Enää se ei haise millekään. 


Suosin arkikäytössä luonnollisia meikkipohjia, joten kaikki paksummat pohjat ovat kaapissa ja pidän esillä niitä kevyimpiä. Tämän hetken ehdoton suosikkini on Giorgio Armanin Crema Nuda, joka on itseasiassa sävyttävä voide. Testauksessa on viime aikoina ollut elevenilta saamani Skin79 Golden Snail Intensive BB Cream, josta olen tykännyt todella paljon. Tämä on peittävämpi kuin Armani, mutta silti luonnollinen. Meikin pohjustukseen käytän tällä hetkellä Estée Lauderin Revitalizing Supreme+ Global Anti-Aging Wake Up Balm -kasvoemulsiota, joka tekee ihosta todella heleän. Tuotetta voi käyttää myös meikin päälle, esim. taputella poskipäille antamaan valoa. T-alueelle ja varsinkin otsaan joka itselläni rasvoittuu helposti, laitan Giorgio Armanin Armani Priman Day-Long Skin Perfector Trouble Zone -pohjustajaa, jonka koostumus on kevyttä maitomaista emulsiota.

Testissä on ollut myös Sensain uusi Highlighter Concealer -peiteväri. Olen tuotteeseen aivan ihastunut, sillä tämä on peitevoiteen ja valokynän rakkauslapsi, juuri sellainen tuote mitä olen jo kauan kaivannut markkinoille. Peittää, mutta näyttää silti heleältä. Mikä parasta tämä ei uppoa juonteisiin. Silmämeikkituotelempparia tuskin on vaikea arvata? Armanin Eye Tintit ovat sen verran suurta rakkautta, että yksikään silmämeikki ei synny ilman näitä. Pidän kaikkia omistamiani sävyjä pussukassa (niitä on kertynyt muutama... khöm), kertoo varmaan aika paljon? Jos teillä on ongelmia luomivärin kestävyyden kanssa, niin nämä eivät liiku koko päivänä mihinkään ja väri pysyy iltaan asti kirkkaana. Luomiväripaleteissa suosin Jane Iredalea, niissä on ihanan helpot koostumukset häivyttää, kauniit neutraalit sävyt ja myös ne pysyvät koko päivän. 

Make up for everin HD Pressed Powder (kuvassa vanha pakkaus) on ollut jo vuosia lempparini kiinnittämään peitevärin silmänalusille, tykkään nimenomaan tästä kiinteästä, en siitä jauheesta. Ostan aina pikkunapin, koska tätä kuluu omaan käyttötarkoitukseeni niin vähän kerralla. Todella ohut ja hienojakoinen puuteri kirkastaa silmänympärysalueen ihon. Tämän kanssa less is more. Guerlainilta arkikäytössä minulla on puristemuodossa olevat Météoriitit, otan isolla siveltimellä ja sudin huolettomasti koko kasvoille. 

Poskipunissa olen ihastunut Jane Iredaleen ja Cliniqueen. Highlighterina toimii Silk Oil Of Moroccon Highlight Trio, jota tykkään käyttää myös silmämeikkiin. Aurinkopuuterina Chanel tai Marc Jacobs. 


Nyt tiedän, että monet blogiani seuraavat siellä jo miettivät, että missäs sen huulipunat on, kun aina kertoo olevansa huulipunaihminen. Itselleni huulipuna on samanlainen fiilisjuttu ja yhtä suuri itsestäänselvyys laittaa kuin tuoksu, joten käyn päivän fiiliksen mukaan varastoista valkkaamassa sen hetkiseen olotilaan sopivan punan. Kuitenkin olen pitänyt kahta neutraalia suosikkiani meikkipussissa. Clarinsin 756 Guavaa ja Sensain 06 Nisemomoiroa, ovat todella helppoja sävyjä, jos en tiedä mitä pistäisin. Molemmat menevät minkä tahansa meikin kanssa. Siveltimiä ja muita tuotteita kuten rajauskyniä, valokyniä, pohjustajia, kulmakyniä säilytän pienessä peltisessä Muumimukissa, se auttaa löytämään tavarat isosta pussista kiireessä paremmin.

Meikinkiinnityssuihkeena olen käyttänyt jo pitkään Urban Decayn Chill:a (taitaa olla ainakin toinen pullo jo menossa). Tuotteessa on todella virkistävä hieman vihreä tuoksu ja se kosteuttaa ihoa. Mukana pyörii tietenkin lisäksi Beautyblender, By Terryn irtopuuteri ja Vero Monan Color Switch. Huulivoidetta on pakko olla aina (tykkään laittaa ennen huulipunaa), tällä kertaa joukkoon näytti eksyneen EOS.


Miltä teidän meikkipussissa näyttää? Oliko kiinnostavaa kurkata minun?

*Osa tuotteista PR-näytteitä, osa omia.




Designed by FlexyCreatives