Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus ja suhteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus ja suhteet. Näytä kaikki tekstit
Tinahäät
21.6.2020
10.22
Kymmenen vuotta sitten oli aurinkoinen päivä kuten tänäänkin. Ei mikään todella kuuma, mutta kuitenkin kesäinen. Päivä oli maanantai. Meidän kahden lisäksi asiasta tiesi vain kaksi ystäväämme, jotka olimme kutsuneet todistajiksi. Muille ilmoitimme jälkeenpäin.
Meille oli ollut aina selvää, että juuri tällaiset meidän häät tulisi olemaan – maistraatissa intiimisti. Itselläni oli yhdet "prinsessahäät" takana ja mieheni ei ole mitenkään kovin innostunut olemaan huomion keskipisteenä, joten tämä oli aina meidän juttu. Asia, josta ei tarvinnut keskustella tai tehdä kompromissejä.
Asunani tuona päivänä oli yksinkertainen musta mekko – kyllä, menin mustissa naimisiin. Olin ostanut mekon 20 eurolla alesta. Hiukset olivat poninhännällä, kuten usein muutenkin. Tyyli, jossa tunnen itseni kotoisaksi. Tuoksuna toimi tietenkin Guerlainin L' Instant. Sulhasen asuna olivat farkut ja valkoinen rento kauluspaita.
Itse toimitus kesti varmaan alle viisi minuuttia, todisteena tilanteesta on vähemmän kuin kymmenen valokuvaa. Tämän jälkeen menimme todistajien kanssa syömään ja ilmoitimme perheenjäsenille menneemme naimisiin.
Tuo päivä kymmenen vuotta sitten on edelleen yksi elämäni parhaimpia. Menin naimisiin parhaan ystäväni kanssa, jonka kanssa ei ole koskaan tylsää. Hän ymmärtää oudot vitsini ja jopa nauraa niille. Todellista rakkautta on se, että joku antaa sinulle palan sinua. Sen palan, jota et koskaan tiennyt edes kaipaavasi, mutta vasta sen saatuasi, tajuat olevasi täydellinen.
Ihanaa sunnuntaita kaikille!
Olen salamarakastuja
19.11.2019
18.00
Salamarakkaus.
En tiennyt millaista se on, ennen kuin rakastuin ensimmäisen kerran elämässäni. Naurattaa vieläkin, miten teininä kuvittelin rakastuneeni monia kertoja, mutta vasta ensimmäisen salamarakastumisen tullessa kohdalleni 19-vuotiaana, tajusin, että kaikki ne aikaisemmat olivat pelkkää ihastumista. Olen ollut elämäni aikana kaksi kertaa rakastunut ja molemmat kerrat ovat olleet salamarakkautta. Olen myös mennyt salamarakkauden kohteiden kanssa naimisiin.
Olen molemmilla kerroilla tiennyt ensi hetkestä, että tässä on se tyyppi, jonka kanssa haluan olla. Sitä en usko, että meille olisi olemassa vain yksi ja ainoa oikea. Ihminen saattaa elämänsä varrella muuttua ja aina parisuhde ei vaan pysty muuttumaan mukana, yrityksistä huolimatta. Näin kävi kohdallani ensimmäisellä kerralla. Minusta tuli matkan varrella erilainen ihminen, johon toisen puoliskon oli vaikea sopeutua ja aivan ymmärrettävästi. En ole koskaan katunut ensimmäistä avioliittoani. Tuon aikainen puolisoni oli rinnallani kymmenen vuotta. Hän oli tuona aikana minulle se oikea.
Tiedän, että meitä on erilaisia, toiset haluavat tutustua rauhassa ja olla vuosiakin yhdessä ennen kuin edes muuttavat yhteen. Sitten on meitä salamarakastujia. Olen usein miettinyt miksi olen salamarakastuja, tuleeko se jotenkin alitajuisen luontaisesti? Olen aina ollut ihminen, joka ei halua odotella. Asioiden on tapahduttava heti ja nopeasti. En tykkää peleistä vaan haluan, että kaikki on selvää ensi hetkestä lähtien. Tunnen myös heti ihmisen tavatessa, että onko hän minun tyyppiä vai ei. Toisista vaan tietää heti, että tuosta ei ainakaan kaveria tule. Minulla on myös vahvat mielipiteet asioista nopeastikin. Omaan vahvan intuition, jolla teen myös kaikki isoimmat päätökset elämässäni. Luulen, että kaikki nämä piirteet yhdessä mahdollistavat myös salamarakastumisen.
Uskon vahvasti myös kohtaloon. Tiedän, että kaikki eivät usko, eikä tarvitsekaan. Molempien puolisoiden kohtaamisessa on ollut myös kohtalolla näppinsä pelissä.
"Tiesin heti kun katsoin häntä, että se on nyt siinä."
Ex-puolisoni tapasin laskiaistiistaina. Kämppikseni oli edellisellä viikolla tavannut baarissa mieshenkiön, jonka kanssa hän oli alkanut viettämään aikaa. Olin päättänyt koulusta tullessa, että vietän illan kotona, koska edellisellä viikolla olimme olleet bilettämässä lähes joka ilta. Kämppikseni kuitenkin alkoi houkuttelemaan minua, että lähtisin naapuritaloon istumaan iltaa, jossa sattumalta tuo hänen tapaamansa kundi asui kämppiksensä kanssa. Olivat muuttaneet siihen pari kuukautta sitten. Hangoittelin jonkun aikaa vastaan, mutta päätin lähteä, sillä pääsisihän sieltä nopeasti pois. Kämppikseni tapaama henkilö avasi meille oven ja minä lähdin kiikuttamaan juomia kylmään keittiön jääkaappiin. Keittiön pöydän ääressä istui tuleva puolisoni. Tiesin heti kun katsoin häntä, että se on nyt siinä. Kiitin mielessäni kämppistäni, joka oli houkutellut minut mukaansa. Ennen kuin olin edes sanonut nimeäni hänelle, olin hyvin tietoinen, miten ilta tulee jatkumaan omalla painollaan.
Nykyisen puolisoni kohdatessa kohtalolla oli ensimmäistä kertaa vieläkin isompi merkitys. Olin muuttanut muutamia kuukausia aiemmin yksin asumaan. Sinkkuna olin luonut itselleni profiilin erääseen palveluun. Tuohon aikaan ei ollut Tinderistä tietoakaan. Eräänä iltana ajattelin, että voisin kirjautua sisään palveluun katsomaan, mikä meno siellä on. Kun palveluun kirjautui, niin etusivulla näkyy muutaman viimeksi sisäänkirjautuneen kuvat. Kuvat vaihtuivat pois sitä mukaa, kun uusia kirjautui sisälle. Puolisoni kuva oli juuri sillä hetkellä siinä, kun minä olin kirjautumassa sisään. Se oli melko suuri sattuma tai kohtalo, ihan miten haluaa ajatella.
"Siitä huokui lämpö ja varmuus siitä, että olen kohdannut ihmisen, jonka kanssa haluan viettää elämäni."
Muistan vieläkin mieheni kuvan ja miksi se kiinnitti huomioni. Tiesin heti, kun näin sen, että se on hän. Siitä huokui lämpö ja varmuus siitä, että olen kohdannut ihmisen, jonka kanssa haluan viettää elämäni. Puolen vuoden kuluttua olimme kihloissa.
Salamarakastumista on todella vaikea selittää ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut. Hämmentävintä siinä on se, että itselleni on osunut myös vastapuoli, joka on tuntenut samoin. Miksi sitä sitten on vaikea selittää? Vähän samalla tavalla kuin minulle koittaisi selittää, miksi pitää tapailla pitkään ja antaa tunteiden kasvaa. Kysyisin vain miksi, minkä tunteiden? Koska itse sen vaan on tiennyt HETI. Olen ollut myös rakastunut HETI. Olen kokenut aina itseni jotenkin todella onnekkaaksi, että minulle on suotu tällainen salamarakastujan ominaisuus, koska minua ahdistaa jo ajatuksena kaikenlaiset tapailuvaiheet, missä ei välttämättä tiedä, missä mennään. Tunnestelu ei ole minua varten. Minulle deittailu ajatuksena ei ole hupia ja jännittävää vaan jopa ahdistavaa toimintaa. On niin helppoa, kun toinen on samalla aaltopituudella heti. Voi vaan jatkaa saman tien eteenpäin, sen isompia miettimättä.
Mielenkiintoista on myös se, että salamarakkaudesta syntyy ihan yhtä kestäviä suhteita kuin hitaasti kehittyvistäkin. Salamarakkaus onkin salamarakkautta kestävään rakkauteen johtavan rakkauden muotona. Kun jakaa toisen kanssa arjen heti, ei tule yllätyksiä. Elämä on valintoja. Jos rakkaus tuntuu oikealta ja hyvältä, niin antaa mennä vaan.
Oletko salamarakastuja vai hitaasti etenevä?
Mitä jos katsoisit pintaa syvemmältä?
4.9.2015
11.16
"Sometimes the heart sees what is invisible to the eye."
-H. Jackson Brown, Jr.
Kun laittaa Googleen hakusanaksi ihannemies/nainen, alkaa luettelo: brunetti, vaalea, laiha, muodokas, urheilullinen, vihreäsilmäinen, pitkä... Lista tulevan kumppanin ulkoisista vaatimuksista on loputon ja ne mainitaan tietysti heti ensimmäisenä. Sitten ehkä jossain hännänhuippuna joku saattaa armosta mainita jotain muuta kuin ulkonäköön liittyvää: hauska, huumorintajuinen, luotettava jne. Tuohon ulkonäkövaatimuslistaan, kun vielä lisätään nämä mielestäni todella oudot deittailukuviot, missä on hyvinkin tarkat sääntönsä, ei ihme, että niitä sinkkuja piisaa. Välillä mietin, että mikä ihmisiä oikein vaivaa? Tunnen kyllä todella suurta myötätuntoa heitä kohtaan, jotka tällä hetkellä itselleen kumppania koittavat etsiä.
Tiedän, että toisen ulkonäkö on varmasti tärkeää useimmille kumppania etsiessä, mutta silti tekisi mieli "ärähtää" noille ihmisille, etten yhtään ihmettele, että olet sinkku. ;)
Kerron tähän omasta elämästäni ja siitä, miten olen päässyt, kyllä päässyt naimisiin kahdesti deittailematta kertaakaan. Tiedän, tämä on hyvin epänormaalia, mutta mahdollista. Itselläni on ollut tähän kumppanin hakuun aina aivan erilainen suhtautuminen kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Aloitetaan lapsuudesta. Olen rustannut päiväkirjaani 13-vuotiaana ihannemieheni määritelmän: turvallinen, luotettava, hauska, tekee hommat joita minä en osaa, fiksu, romanttinen, kemioiden pitää toimia ja voisi sillä olla myös kauniit kädet. Kyllä, 13-vuotias tyttö on vinttikammarissa rustannut ihannemiehensä määritelmän noin, olen edelleen samaa mieltä jokaisesta kohdasta, jopa niistä käsistä. Tämä oma määritelmäni antaa tilaa aika monenlaisille kumppaneille, homma ei kaadu heti siihen, että sillä on vaaleat hiukset, mutta kun minä tykkäisin enemmän tummista. Tai siihen, että hitto se on syönyt yhden lenkkimakkaran liikaa, minä kun olisin niin tykännyt siitä kiinteästä six-packista. Tuntuu, että ihmiset eivät tahdo välillä päästä yli noista ulkonäölle asettamista kriteereistään vaan pitävät niistä kynsin hampain viimeiseen asti kiinni.
Kun sitten aikoinaan aloitin hurjan sinkkuelämäni, tajusin, että viisainta on luottaa omaan intuitioon ja lähteä liikkeelle siitä kemioiden kohtaamisesta. Itseasiassa kaikki ihmissuhteet elämässäni perustuvat vahvaan intuitioon, jostain syystä minä vain tiedän heti ensimmäisen kymmenen minuutin aikana uuden ihmisen kohdatessa tuleeko meistä hyvät ystävät, olemmeko vain kavereita vai jääkö meistä vain hyvänpäiväntuttuja. Esimerkiksi terapeuttia itselleni hakiessa, tunsin heti ensimmäisten minuuttien aikana, että tämä on nyt se. En takuulla olisi tuhlannut rahaa suositeltuun kolmeen käyntiin, jos jo ensimmäisellä kerralla ei olisi tullut sitä tunnetta. Olen vuosien saatossa usein törmännyt omassa elämässäni tilanteisiin, jossa olen koittanut muuttaa tuota ensimmäisten hetkien intuitiotani, huonoin tuloksin. Nyt olen vihdoin oppinut luottamaan siihen täysin, koska se vain tuntuu olevan 99,9% oikeassa. Se on ollut oikeassa silloinkin, vaikka kaikki järkiseikat olisivat puhuneet sitä vastaan.
Sinkkuna yökerhoissa ystävien kanssa pyöriessä tästä intuitiostani oli hyötyä. Tiesin heti kannattaako johonkin tuhlata yhtään enempää aikaansa vai lopettaa heti siihen. Itse en jaksa edes kohteliaisuussyistä jatkaa keskustelua ihmisen kanssa, jos juttu on väkinäistä. Sen ajan voi käyttää muuhunkin. Intuitioni myös kertoi, kannattiko mies ottaa matkaan, jos halusi tyydyttää niitä luonnollisia tarpeitaan, vaikka samalla tiesin, että siitä ei mitään sen kummempaa tulisi. ;) Reilun vuoden verran ehdin pitää hauskaa, kunnes tuli se ilta, että tiesin tavanneeni miehen, jonka kanssa tulisin menemään naimisiin. Sitä en tiennyt tulisiko se kestämään ikuisesti, mutta siinä se mun mies nyt oli. Siellä hän istui yhden opiskelijakämpän pöydän ääressä tyhjien pullojen keskellä, kun astelin ovesta sisään ja esittelin itseni. Kun tartuin hänen käteensä, tiesin, että tässä tämä nyt on. Aloin katselemaan uteliaana, että minkäs näköisen tyypin kohtalo on minulle valinnut. Kerroin hänelle itsestäni ensimmäisenä iltana kaiken, koska luotin häneen. Hänen seurassaan oli turvallista. Me ei tapailtu eikä deittailtu vaan olimme yhdessä. Oikeastaan asuimmekin yhdessä siitä ensimmäisestä illasta alkaen, sillä yövyimme aina jommankumman luona yhdessä. Kerroin hänelle myös sen, etten ole tyyppiä joka deittailee. Minun pitää tietää heti, onko hän asian kanssa tosissaan. Se oli ota tai jätä, minä kyllä tiesin, että hän ottaisi, muuten en olisi ehdottanutkaan. ;) Sitä kesti yhdeksän vuotta.
Kun erosin, eniten pelotti se sinkkuelämä, jota olin joutunut seuraamaan läheltä katsellessani ystävieni elämää. Mutta ajattelin, että toimin sitten samanlaisella taktiikalla kuin ensimmäiselläkin kerralla ja luotan siihen intuitioon. Vaikka viihdyn todella hyvin yksin, olen silti parisuhdeihminen. Meni muutama kuukausi ja siinä hän oli, erään treffisaitin etusivulla. Virveli kädessä kalastamassa. En edes katsonut kasvoja, katsoin vain, että hän kalastaa. Näpyttelin nopeasti viestin ja toivon, että hän vastaisi. Vastasihan hän. Chattailimme ensimmäisenä iltana läpi yön aamuun asti. Kun kello löi kuutta aamulla, huomasin, että olin kertonut hänelle kaiken. Sen millaisen suhteen haluan, sen että en halua lapsia, kaikki huonot puoleni ja mitä odotan suhteessa siltä toiselta puoliskolta. Olen tosi yksityinen ihminen, joten tuon kaiken kertominen ei ole ollenkaan luonnollista vaan pohjalla tarvitsee olla luotto. Vaikka se saattaakin kuulostaa huvittavalta, kun sen täällä blogissa ihan julkisesti kerron. Tapaamisen saimme sovittua tuskastuttavasti vasta viikon päähän, mutta kun näin viikon päästä hermostuneena odottelevan hieman epävarman oloisen jännittyneen nuoren miehen Kampissa ja halasin häntä, tiesin, että hän on tuleva mieheni. Siitä päivästä lähtien olemme olleet me ja ollaan vieläkin, kahdeksan vuotta myöhemmin.
Joskus mietin, että minun on täytynyt olla hurjan onnekas tässä pinnallisessa maailmassa. Miten voi olla niin, että olen kohdannut kaksi tyyppiä, joille minä hieman erikoisine toiveineni olen kelvannut, eivätkä he ole juosseet heti ensimmäisenä iltana karkuun. He ovat luottaneet alusta asti suhteeseemme yhtä vahvasti kuin minä. Ei pelejä, ei aikaa vieviä kikkailuja, ei deittailua. Ainoastaan rakkaus. Mikä helpotus!
Olen sitä mieltä, että kumppanin haussa kannattaa unohtaa ne ulkonäkövaatimukset tai ainakin yrittää antaa ensin tilaa niille paljon tärkeimmille asioille. Keskittyä heti ensimmäisellä tapaamisella siihen olennaiseen. Miltä minusta tuntuu tämän ihmisen kanssa? Onko tässä sitä kemiaa? Mitä jos katsoisit pintaa syvemmältä?
Uskotteko intuitioon? Miten tapasitte kumppaninne?
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
