Joskus kaikki on täyttä p*skaa

Otsikko kuullostaa rajulta, mutta sen kirjoittaminen jotenkin helpotti, joten päätin jättää sen. Sillä viimeinen viikko on kirjaimellisesti ollut sitä. Se varmaan on valitettavasti varmaan näkynyt vähän tänne bloginkin puolelle. Onneksi on ollut tekstejä jonkun verran varastoon kirjoitettuna, muuten olisi varmaan ollut aika hiljaista. Ei siksi, etten haluaisi kirjoittaa, eikä olisi ideoita vaan siksi, että tekisi mieli vetää peitto korviin ja toivoa, että joku herättää pahasta unesta sitten, kun tämä kaikki on ohi.

Olen ollut koko kevään väsynyt. En saa nukutuksi öisin kunnolla valoisuuden takia ja se tietenkin näkyy masennusta sairastavalle ihmiselle jatkuvana ärtymyksenä ja vielä normaalia suurempana väsymyksenä. Pari kertaa viikossa vedän sitten unta kaaliin nukahtamislääkkeiden avulla, että saan edes hieman nukutuksi. Olen jatkuvan väsymyksen ja ärsytyneisyyden vuoksi varmasti maailman paskin aviovaimo tällä hetkellä. Väsyneenä sitä sitten tulee pyöriteltyä niitä elämää suurempia kysymyksiä: Mikä on elämän merkitys? Mitä minä haluan elämältäni? Miten minun pitäisi olla parempi ihminen? Miksi olen sellainen kuin olen? Senpä takia odotinkin kevään ajan kovasti erästä asiaa...

...matkaa, joka sitten peruuntui. Syyt peruuntumiseen olivat hyvät, mutta kyllähän se koville ottaa, kun jotain pitkään odottaa. Pari tuntia itkeä tihrustin matkan peruuntumista sohvan nurkassa, tuntien itseni asian takia hyvin itsekkääksi. Miten naurettavasta asiasta tein taas kärpäsestä härkäsen. Odotin, että saisin pitkästä aikaa olla viikon täydellisesti toisten ihmisten hoivissa ilman huolen häivää. Nauttia merestä, uimisesta, auringosta, lukemisesta, iltakävelyistä, puolison seurasta ilman arkisia rutiineja ja hyvästä ruuasta. No, nyt joku sanoo, että voithan sinä tehdä niitä asioita kotonakin. Voin, voin, mutta se ei ole vain sama asia, kun tehdä niitä edes joskus aivan muissa maisemissa kuin kotona. Varsinkin, kun tässä typerässä kaupungissa ei ole kävely/pyöräilymatkan etäisyydellä minkäänlaista uimarantaa, ainoastaan maauimala, joka ei minua vedä millään tavalla puoleensa. Iltakävelyllä puolison kanssa olemme käyneet kesäisin niin ahkeraan, että osaan joka ikisen kolonkin asfaltissa ulkoa. Oma typerä mieleni vaatii, että on käytävä haistelemassa ilmaa muualla, että osaa katsoa uusin silmin sitä vanhaa tuttua koloa siinä asfaltissa. Typerää, tiedän.

Oman kodin parveke on ihan kiva, vaikka taloyhtiö saisikin pikkuhiljaa alkaa suunnitella julkisivuremonttia, jota ei ole varmastikaan tulossa ennen vuotta 2017. Valitettavasti parvekkeestakin nauttimisen pilaa ketjupolttava naapuri. Voin aistia miten ihanan "raikas" ilma virtaa nenääni siinä istuessa. YÖK!

Kolmanneksi kaiken kruunaa se, että sain tietää verikokeideni tulokset ja niissä minulla mitattiin ensimmäistä kertaa kolestroliarvot. Voitte arvata, että kolestroli oli muuten normaali, mutta se huono kolestroli oli koholla... Lääkärin neuvot: pasta, riisi ja peruna vähiin, jäätelö vähiin (kesällä? hei haloo?!? Ei tule onnistumaan!), suklaakin pitäisi vaihtaa tummaan, mutta kun minä vihaan tummaa suklaata. Juustollakin saisi vain joskus herkutella. Olen normaalipainoinen ja voitte uskoa, miten minua masentaa ajatus, että joudun alkaa vahtimaan syömisiäni tuon takia. Suoraan sanottuna tämä ruuan vahtiminen oli itselleni tässä tilanteessa se viimeinen tikki, joka tuntui katkaisseen kamelin selän ja sai aikaan, että tämä postaus tänne blogiin tuli. Sanoinkin miehelleni, että tulen lisäämään kasviksien ja marjojen määrää ruokavaliossani, mutta en todellakaan aio jättää satunnaista herkuttelua pois. Elän mieluummin herkutellen 70-vuotiaaksi kuin jokaista suupalaa vahtien 90-vuotiaaksi.

Jotta tämä postaus ei menisi kokonaan valittamiseksi, on minulle tapahtunut muutama mukavakin asia:

- Kävimme miehen kanssa iltakävelyllä kuvailemassa ja samalla sain otettua oravasta todella hyviä valokuvia. Valokuvaus antaa elämään onnistumisen hetkiä. Kyseinen orava pääsi myös söpöstelemään muuten tätä hieman mollivoittoista postausta.
- Kävin rentoutumassa kampaajalla ja sain kesäksi uutta loistetta hiuksiini kulahtaneen värin tilalle.
- Löysin täydellisen valkoisen luomivärin.
- Söin kesän ensimmäisen pehmiksen. (shh... ei kerrota tästä sille lääkärille.)
- Minun ei ole tarvinnut imuroida tällä viikolla, sillä mies on tarttunut imuriin puolestani.

Mutta nyt otan fillarin alle ja polkaisen sillä keskustaan ennenkuin iltapäivälle luvattu sade ehtii tänne. Sain houkuteltua miehenkin mukaan. Mukavaa päivää kaikille!