Täysikuuta ja chattailua


Torstai-iltana ei meinannut tulla uni. Ajattelin, että mahanpohjalla saattaisi olla jo odotusta perjantaista, tämän kesän ensimmäisestä hellepäivästä. Koneella sohvannurkassa istuessani tajusin kuitenkin katsoa ulos, vau!

Ikkunasta näkyi ihan mieletön täysikuu. Kuu näytti aivan keltaiselta juustopallolta. Piti käydä äkkiä hakemassa kamera, ennen kuin kuu siirtyisi puun taakse. Ylläolevaa kuvaa parempaa ei omalla putkella saa, alkoi taas vähän harmittamaan vajavainen laitevarustus, mutta parempi tuokin kuin kännykällä otettu sumeahko tuhru taivaalla.

Siinä sitten ihmetellessä ja kuun jo matkatessa sen perhanan puun taakse, chattailin unettomana Facebookissa ihanan Tiian kanssa. Tiiaa vaivasi sama unettomuus ja siinä hetken aikaa höpistiin, kunnes tuli "radiohiljaisuus", Tiia oli nukahtanut. :D Vitsailin seuraavana aamuna, että mun seura on niin unettavaa, että unettomatkin nukahtavat. Joten jos joku kärsii uniongelmista, niin ottakaan yhteyttä minuun. ;)

En tiedä johtuiko Tiian kanssa vietetystä mukavasta chattailu-hetkestä, mutta perjantaista tuli eittämättä tämän kesän mukavin päivä. Miehellä oli vapaata, jota tällaiseen onnistuneeseen kesäpäivään tietenkin tarvitaan. Me vaan olimme ja nautimme helteestä. Kuumana päivänä ainakin minun tekee mieli aina jotain suolaista. Laitoinkin meille lounaaksi parmesaani-kanaa uusien perunoiden ja fetasalaatin kanssa. Illalla saunan jälkeen nautittiin vielä makkarat. Saunan jälkeen oli aivan mahtavaa vilvoitella omalla parvekkeella, lukea kirjaa ja kuunnella, kun pieni tuulenvire rapisutti läheisen puun lehtiä. Oli ihan ensimmäinen kunnon kesäilta tänä vuonna Suomessa. 

Itse huomaan herääväni aivan uudenlaiseen eloon, kun aurinko porottaa taivaalta ja asfaltti kuumenee. Sellaista euforiaa ei saa aikaiseksi talven aikana napsinut D-vitamiinit, eikä mitkään muutkaan pillerit, se on nähty. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi olen, että olen syntynyt ja asun ihan väärillä leveysasteilla, eikä tämä Suomi ole enää henkinen kotini, myös kroppani tuntuu olevan sitä mieltä, että asun väärässä paikassa. Usein ajatuksissa tulee pyöriteltyä ajatusta, mitä jos lähtisi pois, jonnekin, jossa paistaa aina aurinko, mitä jos... Sitten "järki" tulee peliin, ei voi, ei pysty, kun se rahakin. Sitten huomaa taas syksyllä ottavansa vastaan vuodesta toiseen pimeyttä ja harmautta, jonka yli tekisi mieli nukkua kuin karhu konsanaan.

Mitenkäs teidän viikonloppu meni?


  1. Oon monesti sanonu meen äitillekkin, että oon syntynyt ihan väärälle mantereelle :D Mulla ihan sama homma kun sulla tuon arskan kanssa.

    Tiia on ihana <3

    VastaaPoista
  2. Nyt tuli liikutuksen kyynel, uneton meikäläinen pääsi postaukseen. Puolustukseksi sanottakoon että radiohiljaisuus tuli hih n.klo 1:n aikaan ja ehkä siinä taisi pari auttavaakin olla takana Sleepy time tee ja Melatoniini. Seurahan oli mitä ihaninta ja chätit menivät syville urille, sieltä kirposi itsellenikin paljon ajattelemisen aihetta ja taisi toimia molemmille pienenä terapiasessiona.

    Ehkä se tuolla kertaa oli juuri se täysikuu, mitä se on sitten ensi kerralla, kenties siitä taas yöllisissä chäteissä. <3 Senkin ihana Jonna. Täällä tuli nyt niin ihana päivä, sydämessä nytkähti. <3

    Teidän perjantai kuulostaa aivan täydelliseltä mielen nollauspäivältä.

    Olen muuten sitä mieltä, että olen edellisessä ja sitä edellisessä elämässä ollut britti. Halusin pitkään muuttaa Englantiin asumaan ja tuntuu että kaikki mitä siellä on, ovat läpeensä tuttuja. Nyt kas kummaa muuttohaaveissakin onkin Australia, mutta toisaaltahan sehän on brittien kansoittama, joten sekin selittyy sillä. Vanhat luut vaan kaipaavat nykyään tuota aurinkoa, eikä Enkkulan kosteutta. ;)

    Olet ihana ja tuo Marina myös tuolla yllä. <3 <3

    Aurinkoa ja aivan erityisen lämpimiä ajatuksia sinne <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Noilla meni kyllä yllättävän kauan aikaa tehota, mutta tehosivat sitten kuitenkin. ;) Mutta eikös melatoniinissa ollutkin, että pitäisi ottaa n. tuntia ennen nukkumaanmenoa?

      Australiassa olisi kyllä enemmän aurinkoa, siellä voisi saada molemmat britit ja auringon? :D

      Ihanaa päivää ja aurinkoista, jees! <3

      Poista
    2. Juu pitäisi ottaa tuntia ennen, mutta taisi siinä vierähtää tunti jos toinenkin, ennen kuin uni tuli... Kuu varmaan ja hei mielenkiintoiset chätit, kaikkea muuta kuin tylsät. ;)

      Poista
    3. Juu ne saattaa vaikuttaa vasta tosi pitkän ajan päästä, jos vaikuttaa. Kuu kyllä vaikutti itseeni ihan selvästi. :o

      Poista
  3. Hauska kuu, näyttää todellakin juustolta!

    Nyt lomalla olen huomannut taas, miten paljon aurinko vaikuttaa fiilikseen. Vaikka olen päättänyt, että se on puhdas asennoitumiskysymys, niin aurinkoisena päivänä on aamusta alkaen positiivinen olo ja pilvisenä lattea. Asennoidu siinä sitten. Tänään paistaa eikä ole liian kuuma, joten otin heti aamusta kitkemisvaihteen päälle ja kävin pihan kimppuun. Sata nokkosenvartta on jo tuhottu. Huomenna sataa ja siihen olen varautunut matkalla Mäntän taideviikoille nuorison kanssa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minäkin olen yrittänyt tuota asennoitumista miljoona kertaa, ei apua. Joten siksi olen jo päättänyt, että minun ei vaan kuuluisi asua täällä enää. Vaikka kuinka asennoidut, että hyvä päivää tulee, niin pilvinen synkkä päivä menee täysin unessa. Tänään on itseasiassa tosi kiva ilma. Itse en välttämättä aina kaipaa hirveää kuumuutta, kunhan olisi se aurinko. <3

      Itseäni ihan hävettää ja harmittaa, mutta entisenä Mänttäläisenä on noloa myöntää, etten ole käynyt koskaan kuvataideviikoilla, tuo asia pitäisi kyllä koittaa korjata pikimmiten.

      Poista
  4. Unettomuutta oli meilläkin, mulla kuu vaikuttaa ja ihan pirhanan paljon! Nyt vielä lisäbonuksena kuntosalitreenistä kipeytynyt kroppa, nukupa siinä kun kroppaa kolottaa -.-Täytyisi askarrella foliohattu ens täysikuulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vaikuttaa kans, varsinkin talvella se "loimotus" on häiritsevää pimennysverhoista huolimatta. :/ Foliohattua pitää varmaan kokeilla ensi kuussa. :D

      Poista
  5. Voi kunpa se kesä vihdoinkin tulisi, täällä meillä ei oo ollut kuin pari lämmintä päivää, siis noin niinkus kesäisen mittapuun mukaan... Minä myös rakastan lämpöä, tosin läkähdyttävä helle ei tunnu enää hyvältä, mutta silleen sopivasti ja silloin sitä tuntee olevansa elossa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu no ei täälläkään ole virallisia hellepäiviä ollut kuin kaksi pe ja la. Mutta eilen ja tänään oli kuitenkin suht lämmin auringossa. Meillä on aika suojaisa parveke ja siinä sai kyllä hien pintaan molempina päivinä. :D Mutta eihän noi ennusteet taas lämmön suhteen hyvältä näytä, seuraavat 10pvä melko koleaa luvattu. Tuntuu aika kamalalta ajatella, että kun se kymmenen päivää on mennyt, niin tätä heinäkuuta ei ole edes paljon jäljellä. :o Itsellekin sellainen +30 alkaa olla siinä ja siinä, mutta sen alla kun pysytään niin on ihanteellista. :D

      Poista
  6. Voi, yöllinen chattailuhetki kuulostaa niin hyvältä! Yksinäiset yön tunnit ovat kamalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis mulla ollut mieskin hereillä (kirjailija ei koskaan nuku. ;) ), mutta se teki omia juttujaan niin kulutin sitten aikaa Tiian kanssa.

      Poista
  7. Vau mikä kuu! aikamoinen juusto - oltermannin näköinen ;) on ollut aivan ihanat sää, kesäloma alkoi ja elämä on leppoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikea Oltermanni kuu. Talvella kuu on ihan eri värinen, nyt se oli todellakin keltainen. :D

      Poista
  8. Mä olen tiedostamattani kuuhullu...en koskaan seuraa kuunkiertoa, mutta aina joku osaa kertoa unettomuuteni syyn - kuuhan se taas mollottaa.

    Mutta viikonloppu, voi että miten täydellistä! Sitä ei uskokaan, miten lämpöä on kaivannut. Ensimmäinen todellinen kesäviikonloppu mökillä. En kestä, jos tää oli nyt tässä. Ei voi olla. Superkesä lienee nurkan takana... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mollotos on kyllä varsinkin talvella häiritsevää, sen aistii pimennysverhojenkin läpi. :D

      Ei todellakaan saa olla tässä. Kauhulla katsoin seuraavan kymmenen päivän tiedotteita, pelkkää vettä. :/ Tänä aamuna oli yhtä pimeää kuin talvella. :o Vähän kaiholla kaivoin Instassa viime kesänä julkaisemiani kuvia, kun olin ottanut kuvan viikon sää ennusteesta, jossa luvattiin melkein +30°C jokaiseksi päiväksi.... Voisin poistaa maailmasta tuon lounaan-ilmansuunnan, joka on syy näihin tän kesän keleihin, ettei meille pääse noi lämmöt nousemaan. :/

      Poista
  9. Mulla meni viikonloppu muuttohommissa, ja vieläkin tuntuu lihakset kipeiltä :D. Uuden asunnon takia olenkin viime öinä nukkunut vähän heikommin, koska menee varmaan aikaa tottua uuteen ympäristöön. Mutta kesän valoisuuskin vaikuttaa unenlaatuun, ja syksyllä nukun taas sikeämmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uus asunto vaikuttaa varmasti, ainakin itsellä on aina outoa pyörimistä jopa muutama viiikko muuton jälkeen. Vieraissa paikoissa tunnetusti en nuku oikein ollenkaan. Muille hotelliyö on lepoa, mulle se on piina, yleensä nukun pari tuntia ja senkin pätkissä... Viikon lomamatkan huonoin puoli oli se, että en nukkunut yhtään yötä kunnolla. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives