Olen monesti miettinyt itsekseni otsikkoa. Luetteko mieluummin blogeja, joissa jaetaan hyvää mieltä ja kaikki sujuu jouhevasti ilman huolen häivää vai blogeja joissa bloggaaja saattaa toisinaan sanoa valituksen sanan asiasta, jos toisestakin?
Olen usein miettinyt, millaisen kuvan annan täältä itsestäni. Olenko liian negatiivinen? Herättääkö omasta elämästäni kertovat jutut joissakin lukijoissa ahdistusta? Sitä en haluaisi, mutta toisaalta, joka ei niitä halua lukea, hänen ei tarvitse. Voi sitten keskittyä vaikka lukemaan niitä kosmetiikkajuttuja tai etsiä positiivista asennetta ammentavia blogeja muualta.
Aloin eilen miettimään olenko kirjoittanut tänne ikinä mitään inspiroivaa tai sellaista positiivista virettä tuovaa. Inspiroivaa kyllä, mutta positiivista virettä tuovaa, tuskin. Ehkä jotain toivoa herättävää kuitenkin?
En vain ole sellainen ihminen, en livenä, enkä täälläkään. Kuvailisin itseäni realistiksi. Jotenkin tässä vuosien saatossa olen oppinut, että omassa elämässä ne asiat eivät kovista yrityksistä huolimatta aina mene niin kuin olen unelmoinut. Suhtautumalla elämään realistisesti, pidän itseni tasapainossa ja jätän isoillekin pettymyksille tilaa tulla. En pystyisi olemaan täällä mitään muuta kuin olen oikeasti. Se on ollut lähtökohtani alusta asti, kun blogia aloin kirjoittamaan, olla raadollisen rehellinen. Ottakaa tai jättäkää. Lapsuudessani esitin urheampaa kuin olinkaan, työelämässä tehokkaampaa, mitä jaksoin. Enää en jaksa olla muuta kuin olen.
Pidän itseäni perusonnellisena ihmisenä, mutta en tiedä näkyykö se täällä mitenkään. En ole koskaan ollut tsemppaajatyyppi, enkä koe, että minun pitäisi alkaa täälläkään sellaiseksi. Myönnän, että blogin ulkopuolella varmasti valitan paljon asioista, se on perfektionistin vika. Kysykää vaikka mieheltäni. ;) Inhoan kaupan hyllyistä viikoittain löytyviä homeisia hedelmiä, kinkkusiivuja joissa komistelee normaali hinta, mutta päiväys meni pari päivää sitten. Jaksan huokailla leipähyllyssä myytäviä kivikovia paketteja, joilla on päiväys huomenna. Toisaalta saatan kävellessäni kotiin sieltä pilaantuneiden tuotteiden ihmemaasta, katsella puussa kiipeävää oravaa tai tien ylittävää siiliä ja hymyillä leveästi. Tänä aamuna voisin valittaa sitä, kuinka minut herätti nurmikonleikkaaja aivan liian aikaisin. Hyväpuoli oli kuitenkin se, että päätin alkaa kirjoittamaan tätä postausta, kun aikaa oli. Ymmärrykseni ei myöskään riitä Suomen byrokratialle tai sille millaiseen myllyyn mielenterveyskuntoutujat pistetään. Jos haluatte nähdä tämän maan jotain huonoja puolia, suosittelen lämpimästi kokeilemaan mielenterveyskuntoutusta. Silloin tiedätte varmasti, mikä täällä mättää. Toisaalta saatan samaan aikaan olla todella onnellinen ja kiitollinen tämän byrokratian minulle myöntämästä terapeutista, mistä käynneistä Kela maksaa osan. Siitä on todella ollut apua, niin paljon, etten tiedä mitä teen, kun se terapia vajaan vuoden päästä loppuu. Mihin meni kolme vuotta?
Hirveän positiivisen kuvan pitäminen elämästäni blogissa olisi vaikeaa tai miltein mahdotonta siksikin, että minulla on aika usein sellaisia päiviä kuin eilinen. "Suurenmoinen" joskin minulle aika tavanomainen päiväni huipentui siihen, että istuskelin paikallisen museon penkillä ja itkin ahdistustani. Ympärillä kuului vain ilmastointilaitteiden suhina. Itselleni tärkeät Schjerfbeckin taulut jäivät katsomatta ja oli lähdettävä kotiin. Vieressä oleva ihminen kysyi huolestuneena: "Pärjäätkö?" Lohdutusta päivään sain kuitenkin iltakävelystä mieheni kanssa ihanassa elokuisessa illassa. Edellä kerrottu on kuitenkin minun arkeani ja olen oppinut elämään sen kanssa, vaikka välillä tekeekin tiukkaa. En jostain syystä halua kuitenkaan hirveästi kertoa täällä näistä päivistäni. Tulee olo, että valitan.
Saako bloggaaja valittaa?
Muru, mun mielestä bloggaaja saa myös valittaa <3
VastaaPoistaNo hyvä! Jotenkin mediassa on ollut paljon pinnalla se, miten me ollaan liian negatiivisia. Pitäisi ajatella positiivisesti, sillä siitä lähtee hyvinvointi. Lehdet pursuilee neuvoja, miten muuttaa omaa ajatteluaan positiivisempaan suuntaan. Ehkä nämä ovat herättäneet itsessäni sellaista EI-henkeä, miksen muka saa olla tällainen kuin olen? :D
PoistaKyllä, onhan hän kuitenkin ihan tavallinen ihminen niinkuin lukijatkin. Miksei muka saisi? Jos ei jotain kiinnosta lukea, niin ei ole pakko lukea. Itse ainakin poistun sitten sivulta ja palaan takaisin uudemman kerran jos joku teksti nyt ei niin kiinnosta.
VastaaPoistaTeen itse saman, luen jos kiinnostaa. Ehkä joissakin lifestyle-blogeissa esiintyvä elämä on ihanaa -malli, sekä monissa naistenlehdissä viime aikoina olleet neuvot muuttaa omaa ajatteluaan positiiviseksi, saivat minut ajattelemaan, että olen tosi negatiivinen ihminen, sitä kautta sitten mietin, miten se näkyy täällä.
PoistaKyllä saa ja pitää.
VastaaPoistaNo hyvä! Kiitos. ;)
PoistaMinä ainakin pidän enemmän elämänmakuisista blogeista, joissa välillä myös valitetaan. Sehän on selvää, että myös bloggaaja on tavallinen, ajatteleva ja tunteva ihminen, jolla voi olla elämässään vaikka mitä läpikäytävänä. Se on toki oma valinta, mitä blogissaan haluaa jakaa, mutta realistisuudesta voi lukijana ammentaa ihan yhtä lailla vaikka mitä. :) Se, mitä olet täällä kertonut itsestäsi, on mielestäni ollut todella avartavaa ja mielenkiintoista, ei suinkaan "valittamista".
VastaaPoistaKiitos, tämä oli hyvä kuulla! <3
PoistaSaa valittaa! <3 Sun blogin ohjakset on sulla itsellä, joten kirjoitat siitä, mikä susta tuntuu hyvältä. Jos on tarve purkautua, sitten valitat ;) Mä en ole tainnut hirveästi omassa blogissa valittaa, mutta on kyllä monet kerrat tehnyt mieli avautua (tosin kosmetiikan ulkoisista aiheista). Ehkä joskus vielä purkaudun jostain aiheesta oikein sydämeni syövereistä. Aiheita kyllä olisi jo mielessä ;)
VastaaPoistaKyllä, sun ilman muuta pitää avautua jostain, mikä on sydämellä, vaikka sitten siitä, miten väärin jotkin kosmetiikkatuotteet pakataan, jos et muuta halua. ;D Jään odottamaan. :p Viimeisin harmituksen aiheeni oli muuten Aino-jäätelöiden käsittämättömät pakkaukset. Jos minulla on vaikeuksia saada niitä auki, niin reumasormilta jää jäätelöt kyllä syömättä. Ihan hirveitä. Oon kerran jopa lähettänyt niistä vuosia sitten niille palautetta, mikään ei ole muuttunut. :D
PoistaKyllä saa <3 tämäkin teksti oli Jonnaa eikä mitään valitusta. Olet sellainen kuin olet ja ihan täydellinen niin :)
VastaaPoista<3
PoistaSun "Hippu-valitukset" ovat olleet parasta, valituskin voi olla hauskaa, sillä olen nauranut niitä maha kippurassa. :D
Saa. Ei kenenkään elämä ole shampanjaa ja kultaa päivästä toiseen, toisten ei koskaan. Elämässä sattuu ja tapahtuu, aina. Miksi siitä ei voisi puhua?
VastaaPoistaMä en ole koskaan kokenut sun henkilökohtaisia kirjoituksia valituksena. Elämänä, jossa kaikki ei aina ole täydellistä, mutta niistäkin hetkistä joskus voi löytyä se yksi pilkahdus, joka saa katsomaan seuraavaan, parempaan päivään.
Ei varmasti ole, tai no jos on, niin aattelen, että se olisi aika tylsää. ;)
PoistaKiva kuulla, että ne ei ole tuntuneet valituksena, olen kyllä yrittänyt, että ne ei olisi ihan kamalia, koska eihän se tilanne valittamalla muutu.
Mä olen lukenut sun blogia jo aika pitkään (vaikka oonkin onneton kommentoimaan), enkä mä ole ollenkaan mieltänyt blogia negatiiviseksi tai pessimistiseksi! Liian harva kirjottaa niistä oikeasti hankalista asioista elämässä, ja sitäpaitsi ei sun teksteistä tule semmoinen olo, että haluaisit _valittaa_. Minusta sinä rohkeasti ja avoimesti kerrot miten asiat sun kohdalla on, that's all :) Ja toivoa herättävä oli myös hyvä kuvaus. Mun mielestä täällä on ihmeellisen onnistunut tasapaino vaikeiden asioiden käsittelyn ja kosmetiikkailakoinnin välillä. Se on samalla myös se asia joka erottaa sut ja sun blogin "massasta". Ja vastauksena kysymykseesi - totta h*lvetissä saa valittaa. Urputanhan minäkin vähän väliä jostakin. :D
VastaaPoistaKiva kuulla Emma! Kiitos, kun aloin kirjoittamaan tätä mietin kovasti, että voinko oikeasti yhdistää tän mun oudon elämän ja kosmetiikan, veisikö se jotenkin pois uskottavuutta siltä kosmetiikka alueelta, että oon vähän tällainen erilainen. ;) Sitten jotenkin ajattelin, että antaa mennä, se on mun intohimo ja jos mun tilanne syö jotenkin uskottavuutta kosmetiikkapostauksilta niin sitten syö. :D
PoistaEtenkin lifestyleblogit ovat monesti liian siloteltuja ja kaikki on niin auvoisaa, vaikka monesti bloggaaja haluaa tehdä näin ihan tarkoituksella. Monelle blogit ovat pakkopaikka arjesta, jossa kaikki on ihanaa. Mutta tietenkin saa valittaa vaikka kuinka, jos siltä tuntuu, koska se tuo blogiin aitouden fiilistä :)
VastaaPoistaNiin on. Olen myös miettinyt, että mikä positiivisuusvilli iltapäivä- ja naistenlehtiin on iskenyt, koko ajan saa lukea juttuja, joissa opetellaan positiiviseen ajatteluun parantamaan elämänlaatua. Jotenkin kummaa, jos yrittäisin olla muuta kuin oikeasti olen, kokisin sen raskaammaksi kuin valittamisen. :D
PoistaTäytyy sanoa suoraan, että nyt häikäisee! Nimittäin siksi, että jonkin onnen kantamoisen kautta satuin eksymään blogiisi. Esimerkiksi tämän postauksen neljäs kappale on kuin suoraan minunkin kynästäni ja sisimmästä. Niinpä, miksi ihmeessä pitäisi olla jotain mitä ei ole? En minä ainakaan enää viitsi.
VastaaPoistaVastaus otsikon kysymykseen: Kyllä saa ja pitää. Kiiltokuvat on erikseen, heitä en minä ainakaan varsinaisesti arvosta.
Tervetuloa Taru, se olikin sitten kiva onnenkantamoinen ainakin omasta puolestani. :)
PoistaVälillä itse tulee tosiaan mietittyä, että valittaako liikaa. Toisaalta miksi yrittää olla kamalan positiivinen, jos sellainen ei oikeasti vain ole. Aika kuormittavaa olla jotain muuta kuin oma itsensä. Siksi nämä naistenlehtien viimeaikaiset positiivisen ajattelun vinkit hieman hämmentävät itseäni. Ehkä jopa ärsyttävät, pitäiskö niistäkin valittaa? :D
Musta sun blogissa on sellaista normaalia elämää. Positiivisuutta tuo tuotearvostelut ja elämästä kertoo ne vähän synkemmät postaukset. Niistäkin olen kuitenkin löytänyt juuri toivoa ja sellaista (kliseisesti sanottuna) "elämänmakuisuutta", kun osaat niin taitavan analyyttisesti pohtia kokemuksiasi ja tunteitasi. Muakin ärsyttää ainainen "ajattele positiivisesti"-hype, kun eihän tuo lause sinällään mitään auta! Olisko jotain keinoja siihen tai vastaavaa mieluummin kuin ympäripyöreitä kehotuksia.
VastaaPoistaHyvä kuulla Elisa.
PoistaEihän se autakaan, olen samaa mieltä. Ainahan elämässä voi tehdä ratkaisuja, jotka auttavat positiivisuuteen, mutta eivät nekään mikään pelastus ole. :)
Ehdottomasti saa! Tämä on sun internetin nurkka :)
VastaaPoistaNo hyvä ja todellakin on! ;)
PoistaSun blogi on just hyvä kun se on niin aito. Ei moni uskaltais näyttää oikeeta luonnettaan ja elämäänsä samalla tavalla kuin sä. Ja rivien välistä olen lukenut miten onnellinen olet, miten rakastunut mieheesi olet ja muitakin positiivisia asioita. Ja tottakai saa valitttaa jos haluaa, mutta en välttämättä jaksais lukea joka päivä valituspostauksia mutta silloin tällöin on ok tuulettua haha :P
VastaaPoistaMusta tuntuu vieläkin oudolta, kun saatan kertoa uusille tutuille, että kerron blogissani ihan rehellisesti tilanteestani. Että ihanko tosi, näkyykö sun kasvotkin siellä? No kyllä näkyy, kukaan ei silti ole vielä tullut koskaan tempaiseen hihasta ja kertomaan, että hei, sä oot se tyyppi jolla on masennus. Oon niin nobody, haha. :D
PoistaJa kyllä olen rakastanut mieheeni, se varmasti näkyy. ;)
Kyllä saa valittaa aika-ajoin, sillä ei kenenkään elämä ole niin onnelaa, ettei joskus ota päähän. Jos on päättänyt anaa itsestään palasen enemmän, niin mikä ettei. Onhan noita blogeja, jossa nimi enteilee pelkkää positiivisuutta ja sitten sisältö onkin jotain muuta ja enemmän sitä valitusosastoa ja se hieman hämää. Mutta mikäli ei ole allekirjoittaut sääntöä itselleen, että vain iloiset ja onneliset asiat tulee esille, niin tottakai voi valittaa. Itse pyrin säästämään ja varjelemaan perhettäni, joten en pahemmin isoja asioita esittele elämästäni blogissani. En usko, että kaikki edes kiinnostaisi lukijoita. Minun on pakko ajatella lapsiani ja sitä, etten kerro liikaa heille aroista asioista, vaikka asiat koskettaisivatkin vain minua. Tässä minulla on hieman eri tilanne kuin sinulla. Mutta toivotan sinulle täältä haleja ja jaksamista:)
VastaaPoistaMulla on niin helppo, kun oma mies on julkisempi henkilö kuin minä. Sen rajan olen pitänyt, että mitään parisuhdejuttuja en ala täällä ruotimaan, koska se kuuluu vain meille kahdelle. ;) Kaikki muu on sallittua. Eli mullakin on olemassa tietty raja. ;)
PoistaKyllä saa - minä luen mieluummin blogeja, joista löytyy myös se ihminen blogin takaa - erikseen ovat pelkät kuvablogit, joissa vain ihastellaan jotain!
VastaaPoistaJa sinä et ole kyllä valittanut ollenkaan liikaa - olet enemmänkin rohkaissut ja näyttänyt, että elämä on elämisen arvoista ja hyvää myös masennuksesta toipuvalle tai siitä kärsivälle. Ja että masennuksesta voi toipua. Mielenterveyden ongelmista ja sairauksista harvoin täällä kerrotaan rehellisesti muun elämän ohessa. Tosin on tietenkin blogeja, jotka ovat pelkkää sairaskertomusta ja se sairaus on oikeastaan koko blogin sisältö - ja uskon, että niillekin on lukijansa.
Jos välillä harmittaa, annetaan senkin näkyä - onhan minullakin niitä känkkäränkkäpäiviä vaikka blogini tarkoitus onkin enemmän sitä hyvää oloa ja mieltä tuoda! Mutta aina välillä se hymistely unohtuu;)
Toivottavasti pääset vielä Schjerbeckit näkemään toisen kerran - ja sellaisella mielellä, että jaksat niistä ilahtua.
Monia hyviä hetkiä tähänkin viikkoon sinulle <3
Hyvä etten ole! Välillä vaan tuntuu, että meneekö liian rankaksi ja sitten pitää ottaa jotain kevyttä "hömppää" kevennykseksi. :) Varmasti nuo sairaskertomus blogit auttavat, varsinkin sellaisia, jotka eivät ole vielä välttämättä edes käsittäneet omaa tilannettaan.
PoistaMusta on hyvä, että unohdat hymistelyn välillä. ;) En ole koskaan itse millään lailla kokenut toisten tilityspostauksia riippana, paremmin sympatiseeraan. Ja kyllähän valitukset saavat aikaan sellaisia surkuhupaisia kohtauksia ihmisen elämässä, mikä sitten keventää niitä.
Mä yritän käydä katsomassa ne Schjerbeckit vaikka miehen kanssa, kun on parempi päivä. Näyttelyä on vielä jäljellä. Tästä vaan taas oppi sen, että huonona päivänä ne hyvätkään itseäni kiinnostavat asiat eivät vaan onnistu, vaikka kuinka haluaisi. :)
Kyllä saa valittaa, mua ihmetettää tämä joka paikkaan tunkeva "pakkopositiivisuus" - elämä kun on myös monimutkaista eikä kaikki muutu sormia napsauttamalla ruusuiseksi, vaikka kuinka vain (väkisin) positiivisia ja rakkaudellisia ajatuksia ajattelisi. Tämä ei toki tarkoita etteikö elämässä tehdyillä omilla valinnoilla olisi myös väliä.
VastaaPoistaEn ole seurannut sun blogia kovin pitkään, mutta yleensäkin arvostan sitä että ei väkisin yritetä olla jotain. :)
Juu välillä tuntuu, että meistä yritetään tehdä amerikkalaisia, mutta kun me ei olla. Se ei vaan ole tuolla sisimmässä meillä luonnostaan. Ainahan sitä positiivisuutta voi harjoitella, mutta onko sitten oikeasti aitoa positiivisuutta, epäilen. ;) Elämässä tehdyillä valinnoilla on varmasti väliä.
PoistaSaa valittaa. Jos haluaa kertoa itsestään, elämästään ja ajatuksistaan niin siihen kuuluu niin ilot kuin surutkin omalla tyylillä kerrottuna:)
VastaaPoistaSissi noin minäkin asian ajattelen, sitten aina välillä iskee paniikki, kun positiivisuusteema on jotenkin niin valloillaan. Siihen törmää itse milloin missäkin, iskulauseita, aforismeja jne.
PoistaMistähän aloittaisin. Täältä tunnemyrskyni keskeltä. No jos vaikka vastaisin kysymykseesi ihan ensimmäiseksi, eli saa valittaa. Mutta, jos nyt sinun blogistasi puhutaan niin en minäkään ole kokenut täällä mitään valitusta. Ei ainakaan tule mieleen yhtään lukumuistoa valituksesta.
VastaaPoistaPositiivisuudesta sitten. Itse uskon, että positiivisuus auttaa kaikessa elämässä, mutta noi naistenlehtien positiivisuusjutut pitäisi lukea ja suodattaa siten, että ne soveltaa siihen omaan elämäänsä; minä olen positiivinen omalla tavallani, omien voimieni ja kykyjeni mukaan, minä sovellan positiivisuutta sen mukaan mikä sopii omaan elämääni, en sen mukaan mikä _muiden_ mielestä on positiivista ja/tai "oikealla" tavalla positiivisuudeksi miellettyä. Jos tuntuu, että omassa positiivisuudessa/negatiivisuudessa on jotain vialla niin sitten varmaan tekee asialle jotakin, mutta jos homma on itsestä ok niin sittenhän se on ok. :-)
Itse en ole juurikaan omassa blogissani kirjoitellut henkilökohtaisia juttuja vaikka kaikenlaista "avautumisen" aihetta riittäisikin yllin kyllin. Riittäisi myös vaikka mitä ihanaa jaettavaa live-elämästäni, yhtä lailla kuin niitä aika negatiivisia ja kipeitäkin asoita. En vain ole halunnut. Joskus aikaa sitten perustin toisen blogin sillä ajatuksella, että siellä voisin kirjoitella kasvottomana ja enemmän anomuumina elämästä yleensä, mutta ei sinne ole tullut perustamisen jälkeen mitään laitettua. En tiedä mikä mättää. Livenä olen kuitenkin hyvinkin avoin ihminen eikä minulle ole ongelma ääneen kertoa itsestäni, elämästäni, kokemuksistani ja tunteistani. Joskus tuntuu, että olen vähän liiankin avoin. Mielipiteistäni olen kyllä blogissani kirjoittanut, mutta ne on jotenkin astetta neutraalimpia juttuja kuin vaikkapa tuskasta ja ahdistuksesta kirjoittaminen tai oman elämän vaikeuksista avautuminen.
Hattua nostan sinulle ja arvostan kovasti, että jaat blogissasi muutakin elämääsi kuin vain kosmetiikkaa. En tarkoita, että kaikkien pitäisi niin tehdä, jokainen tekee omat valintansa ja hyvä niin. Jatka vain rauhassa samaan malliin kuin tähänkin asti! Minä olen saanut sinun blogistasi irti paljon kaikkea positiivista, älä suotta aliarvioi itseäsi sillä saralla! Kiitos siitä, että kirjoitat juuri itsesi näköistä blogia!
Kiva kuulla Mohn.
PoistaPitääkin alkaa lukea noita naistenlehtien juttuja noin, itsellä vaan on välillä noussut niistä verenpaine. ;)
Varmasti jokainen tekee heti blogin aloittaessa itsensä kanssa päätöksen, mitä tulee blogissa jakamaan. Toki se päätös voi aina muuttua matkan varrella, mutta aina pitää tehdä niin kuin itsestä tuntuu oikealta. Tämä muodostui omaksi tyylikseni heti alusta. Se vaan tuntui hyvältä silloin, enkä ole nähnyt syytä muuttaa, mitä nyt pohdin tuota, että valitanko kamalasti. ;)
Samaa mieltä kuin muutkin, eli saa valittaa! Minäkään en kyllä oo ajatellut sun blogia mitenkään negatiivisena tai valittavana, vaikka vaikeista asioista oot kirjoittanutkin. Mua ei kiinnosta yhtään lukea jotain pintaliitoa hehkuttavia lifestyle -blogeja, paljon mieluummin luen aidosta elämästä <3
VastaaPoistaOon aika samanlainen blogien lukija kuin sinäkin, tykkään lukea pintaliitoakin, mutta haluan myös edes palasen persoonaa pinnan alta. :)
PoistaKyllä ♥ Parasta on kun bloggaaja on rehellinen, myös arkisesta elämästään - ja sinä olet :)
VastaaPoista<3 Vähän liiankin rehellinen ja sanon asioita ääneenkin. ;)
PoistaHöh! Eihän oma elämä ole valitusta, vaan kiinnostavaa, rosoista ja aitoa. Parasta antia, niinkuin täällä muutkin jo sanoivat. Osaat kirjoittaa hyvin, ja taidosta eritellä ja käsitellä omia tuntemuksia on varmasti hyötyä terapiassakin.
VastaaPoistaHieno kuva!
Hyvä ettei ole, alkoi vaan tuntumaan siltä. Ehkä tää ympärillä vallitse positiivisuus-ihanne on päässyt jotenkin ihon alle. ;)
PoistaKiitos! Yritin vähän Andy Warholia.
Aitous on se mikä täällä huokuu <3 On jopa outoa tavata joskus joku ihminen, joka ei ole lainkaan bloginsa näköinen. Sinä olet. <3
VastaaPoistaOn monenlaista valitusta, on nirinää tai sitten on syväluotaavaa itsensä tutkimista, sehän ei oikeastaan ole valitusta laisinkaan.
<3
Voi ei tuo museokäynti...
Halaus <3
Yllättävän harvoin muuten tapaa ihmisiä, jotka eivät sitten ole livenä yhtään bloginsa näköisiä, mutta on niitä jokunen vastaan tullut. Se on aina yhtä hämmentävää. Sitten sitä pohtii, että onko se toinen vaan jotenkin jännittynyt tai jotain, miksi ei sitten todellisuus vastaa sitä blogista saatua kuvaa. Toki voi olla niinkin, että olen lukenut blogia väärin. :)
PoistaMuseokäynti oli from hell. Katsotaan milloin teen uuden yrityksen.
Haleja takas! <3
Minä muuten varmaan saatan olla semmoinen, ainakin aluksi. Siis erinäköinen livenä kuin blogissa. Blogissa olen vapautunut ja sellainen minä joka olen esim. tuttujen kanssa. Sen sijaan vieraiden ihmisten seurassa olen aluksi enimmäkseen tuppisuu ja se vähän syrjäänvetäytyvä tyyppi. Se, joka saattaa vaikuttaa jopa vähän epäkohteliaalta ja epäsosiaaliselta. Mikä ei suinkaan ole tarkoitukseni, minä en vain oikein osaa olla vieraassa porukassa luontevasti.
PoistaKaikki ei osaakaan, mutta yleensä sitten vähän useammalla tapaamisella saa juonesta kiinni, mikä on homman nimi. :) Niin kuin sanoitkin aluksi.
Poistasaa valittaa. sinun blogiasi en ole kyllä koskaan kokenut mitenkään valittavana. ihan päin vastoin. se että kerrot elämäsi surullisemmistakin puolista ei ole valittamista. olet sä aika ihana! <3
VastaaPoistaPauliina, hyvä kuulla! Välillä vaan itsestä tuntuu, että saako täältä sen kuvan, että mulla on asiat ihan hirveän huonosti, enkä iloitse mistään.
Poista<3
En ole koskaan ajatellut, että vakavista aiheista kirjoittamasi tekstit olisivat valittamista. Ehkä se saattaa itsestä sellaiselta tuntua, jos vakavampia aiheita kirjoittaa välillä useammin. Niin ei kuitenkaan ole, joten don't worry! Ja kyllä valittaakin välillä saa, blogissakin. :)
VastaaPoistaIrina, jotenkin mä aattelin, että sä et ajatteliskaan niin. <3
PoistaSaa ja välillä pitääki♡ Ja jos pelkäät et susta tulis jotenki negatiivinen fiilis,päinvastoin,mulle tulee aina ihanan harmoninen olo susta :)
VastaaPoistaHyvä kuulla Nanna! Ai harmoninen, no wau! Pidän ton mielessä. ;)
PoistaLuen blogiasi sen takia, että pidän kirjoitustyylistäsi ja tykkään persoonastasi, vaikka en sinua tunnekaan. Olet oma itsesi ja arvostan sitä todella paljon! Bloggaaja saa itse valita mistä kertoo, ja lukija saa valita mitä lukee. Minä ainakin luen kaiken mitä postaat ja viimeaikoina parhaiten mieleen on jäänyt postaus tädistäsi. Ei tunteissa ole mitään hävettävää.
VastaaPoistaKiva kuulla. Niinhän se menee, turhaan sitä kukaan itselleen huonoa oloa toisen blogista hakemalla hakee, lukee sitten jotain muuta. :)
PoistaIrja oli aivan mieletön tyyppi, jokaisen olisi pitänyt tavata hänet. <3
Kyllä saa valittaa, mieluummin luen realistista blogia, jossa välillä on niitä elämänkuprujakin esillä kuin sellaista ylipirteän teko-onnellista - eihän kenenkään elämä pelkkää onnea ole vaan välillä niitä huonompiakin hetkiä on. Ja sen mitä olen sinun blogiasi seurannut niin en kyllä tosiaankaan ole kiinnittänyt tähän asiaan edes huomiota, en siis missään määrin pidä blogiasi negatiivisena tms. vaan miellyttävänä luettavana. :)
VastaaPoistaHyvä kuulla Miracle. Tämä blogi on itselleni tosi positiivinen asia, joten toivon, että se näkyy täällä ja näyttää se kommenteista päätellen näkyvän, onneksi.
PoistaTottakai sä saat valittaa. Itse mietin tuota asiaa illoin, kun mun pitäisi oikeasti kertoa mun mielipahani (joka ikävä kyllä usein liittyy ruokaan). Muutenhan mä olen peruspositiivinen, mutta välistä sieppaa niin kupolista, kyllä mä olen sitäkin puolta sitten välistä kirjoittanut pois sisimmästäni. Kyllä sä saat sen mielipahan purkaa blogiisi. Se on sitten muiden ongelma, jos ne ei sitä kestä.
VastaaPoistaSä kyllä saatkin siitä ruuasta valittaa, on se ihmeellistä, että erikoisruokavalioisten on niin vaikea saada kunnon ruokaa, maksavat asiakkaat. Perhana! ;)
PoistaSaa valittaa! Kummasti aina helpottaa kun on saanu valituksensa purettua jonnekin :D
VastaaPoistaNiinpä. :D Tosiaan kummasti helpottaa...
PoistaTiätkö, jännä miten mulle ei koskaan ole tullut mieleen, että sun blogisi olisi jotenkin negatiivinen. Ei koskaan, vaikka kirjoitatkin ns. negatiivisista asioista. Mun mielestä olet jotenkin niin aito, että se välittyy tännekin, ja kuten oon ennenkin sanonut, vaikka ollaan tosi erilaisia, tykkään jutuistasi tosi paljon! Niistä välittyy elämä aidosti läpi. <3
VastaaPoistaJa totta munassa saa valittaa! :D :D
Ihana kuulla Taru! Sama, mä tykkään lukea sun juttuja. Oot niitä harvoja "muotibloggareita" (onhan sulla toki muutakin), joita seuraan. <3
PoistaNo tää teksti osui ja upposi. Yhdyn samaan kuin moni edellinenkin kommentaattori: kyllä sananen niistä elämän varjopuolista tuo ihan uutta syvyyttä blogiin. Elämänmakuisuutta, sitä pitää olla :)
VastaaPoistaOlisihan tää aika pinnallista, jos en täällä itsestäni mitään puhuisi. Toisaalta se varmasti sopii jollekin toiselle, mutta itse päätin heti aluksia jakaa täällä myös elämääni, koska se oli mahdollista. :)
PoistaKyllä blogissa myös valittaa tai tuoda esiin elämän eteen heittämiä realiteettejä. Mieluummin luen realistisia kuvauksia kuin ylenpalttista kehumista. Kaikilla on omat murheensa ja huonot päivänsä, harva loppujen lopuksi niistä kertoo. en ole koskaan pitänyt blogiasi negatiivisena vaan todentuntuisena ja aitona. Tsemppiä!
VastaaPoistaHyvä kuulla Belladonna. :)
PoistaIhanaa viikonloppua sinne!
Olen työelämässä tekemisissä erään todella perusnegatiivisen ihmisen kanssa. Alusta saakka huomasin karsastavani hänen seuraansa keksimättä siihen varsinaista syytä. Sitten sen keksin: marttyyrimainen ja jatkuva valitus. Ja miksi se mua niin häiritsi? Tunnistin siitä itseni.
VastaaPoistaTavallaan tämä ihminen on auttanut mua mun työssäni oman itsetuntoni ja -tuntemukseni parantamisessa, olen tajunnut, miten raskasta seuraa sellainen ihminen voi olla ja että kylläpä elämä onkin kurjaa kun mikään ei ole koskaan hyvin.
Tähän mennessä kirjoittamastani tekstistä voisi saada kuvan, että tuomitsisin valituksesi, mutta minä en ole kokenut sinun kirjoituksiasi negatiivisena siinä merkityksessä, jona minä sen itse koen. Sinua ärsyttää asiat, jotka ovat ärsyttäviä. Ja se on ihan hyvä päästä purkamaan välillä ulos. Et tee itsestäsi kuitenkaan marttyyria. Ai että minua ärsyttää marttyyrit :D
Kerrot todenmakuisesti omasta elämästäsi ja tuskin kellään on ihan oikeasti niin auvoinen elämä, ettei mikään olisi koskaan huonosti. Minusta otat asiat sellaisina kuin ne on ja minusta tässä olet pukenut hienosti sanoiksi minullekin tutun ajatusmallin: "Suhtautumalla elämään realistisesti, pidän itseni tasapainossa ja jätän isoillekin pettymyksille tilaa tulla."
Itse teen vielä töitä pyristelläkseni siitä marttyyriudesta pois, siitä ei ole mitään hyöytyä eikä ainakaan paranna oloa :D
Siis varmasti todella raskasta, jos valittaa aivan koko ajan. Itselläni ei taida lähipiiriin kuulua yhtään sellaista ihmistä, mutta olen aiemmin ollut tekemisissä. Itse realistina, käännän sen valituksen niin, että löydän siitä asiasta myös aina sen hyvän puolen, että saa balanssin. Joten koko homma kääntyy lopulta melkein aina positiiviseksi. :D
PoistaTodella hienoa, että olet tunnistanut marttyyriyden itsestäsi ja koitat päästä marttyyriudesta eroon. Tosin kyllä mä silti olen sitä mieltä, että oman kodin sisällä voi joskus olla pikkuisen marttyyrikin joissain asioissa. ;)
Tottakai bloggaaja saa valittaa, äläpä stressaa! :) Se siinä blogissa onkin se ihana vapaus, että vain kirjoittaja sanelee mitä sinne kirjoittaa. Liikaa ei kannata muiden mielipiteitä murehtia, kun juttu pysyy suurinpiirtein siistinä - kyllähän sitä blogia kuitenkin aina pääasiassa itseä varten kirjoitetaan kuitenkin :)
VastaaPoistaSiisteys on aika hyvä sana, siihen olen pyrkinyt. Itseään vartenhan tätä tehdään, tämä on itselleni terapiaa, niin hullulta kuin se kuulostaakin. :)
PoistaEn minäkään ole huomannut että täällä valittaisit! Totuuden kertominen on eri asia. Itsekin haluan välillä valottaa niitä elämän kipeitä asioita blogissa, mutta valitettavasti ne ovat usein niin henk.kohtaisia, ettei niistä vain viitsi julkisesti puhua. Minäkin olen oikeasti vähän peruspessimusti ja blogini on paikka, missä opettelen löytämään myös hyviä asioita elämästäni. Pahoitteluni museoreissustasi ja kiitos, kun olet aito ja rehellinen. Aurinkoa perjantaihin! <3
VastaaPoistaSunhan kohdalla se remppa homma on sellainen, että sen ymmärtää hyvin, että siitä ei voi puhua, ihan salassapitosyistä, kun asiat olivat auki. :) Joskus on aina tuollaisia rajoitteita. Joku ei voi taas työnsä puolesta sanoa kaikkea ääneen.
PoistaIhanaa viikonloppua Katja! <3
Tottakai saa! Ei kenenkään elämä voi olla täydellistä ilman mitään! Itse ainakin jaan blogissa ne innostumiset ja ilot, mutta myös surut ja valittamiset. :)
VastaaPoistaNiin kirjoitat, siksi sun blogi onkin hyvä! Tosin kyllä sä enemmän positiivisena mulle näyttäydyt. <3
PoistaEhdottomasti saa valittaa! Tykkään lukea sinun blogia just sen takia, että olet avoimesti kertonut myös elämäsi kipukohdista. Itselläkin on kaikenlaisia vaikeuksia, joten koen jopa vertaistukena välillä sinun blogisi. Eli jatka vaan samaan malliin <3
VastaaPoistaJohanna tosi ihana kuulla! <3
PoistaMinunkaan mielestäni et valita täällä. Itse miellän valittamisen sellaiseksi turhanpäiväiseksi marinaksi pikkuasioista, mutta sinä kirjoitat elämästä - niistä vaikeammistakin puolista. Suurimmalle osalle ihmisistä elämä on kuitenkin enimmäkseen arkea ja siihen kuuluvia asioita. Ei kaikilla tietenkään masennusta tai vakavia sairauksia, mutta edes pölypalloja nurkissa, väsymystä kellon soidessa, turhautumista lasten tapellessa tai hermojen menetystä pohjaan palaneen ruoan äärellä. Asenteella voi tietenkin vaikuttaa moneen asiaan, mm. siihen onko se ruoan palaminen hermojen menetyksen arvoinen asia, mutta edes maailman positiivisimmalla asenteella ei muuteta joitakin asioita, eikä kaikesta vaan saa hymyilyttävän iloista vaikka miten yrittäisi. Tietenkin niistä asioista voi jättää kirjoittamatta, eihän siinä mitään, mu
VastaaPoistaItse en jaksa lukea blogeja, joissa kaikki kirjoitukset ovat liitelyä sfääreissä, ne eivät anna oikeastaan mitään. Kaikkien elämässä on tietenkin huippuhetkiä ja niistä on mukava kuulla ja lukea, mutta kyllä minä tykkään lukea myös siitä tavallisesta arjesta ja niistä mahdollisista vaikeammistakin jutuista. Joku voi tosiaan ahdistua sellaisen lukemisesta, mutta jos jo lukeminen ahdistaa, niin voi ehkä miettiä että toinen ihminen _elää_ sitä tunnetta ja kauhuskenaariota läpi. Ymmärrän kyllä senkin, että jotkut haluavat lukea pelkkää hyväntuulista hömppää ja se on tietenkin ihan okei, mutta kyllä niitäkin blogeja piisaa. Minä ainakin toivon, että jatkat tällä avoimella tavalla blogin pitämistä. :) -Kaisa
Kiitos kommentistasi Kaisa. :) Hyväntuulista hömppää tosiaan löytyy, jos haluaa lukea. Tykkään itse lukea juurikin sekaisin: hömppää ja vakaavakin mietiskelyä.
PoistaIhanaa ja aurinkoista viikonloppua! <3
Haha! Just julkaisin kohtuu negatiivisen postauksen :D
VastaaPoistaIhmiset hakevat blogeja lukiessaan usein sitä, että se bloggaajan oma persoona näkyy - ja mä en ainakaan jaksa yltiöpositiivisia ihmisiä loputtomiin. Saa valittaa. Koska välillä, valitettavan usein, moni asia elämässä ja maailmassa on ihan päin persettä. :D Minusta niitä ilon hetkiä ei osaa arvostaakaan, jos ei koe myös sitä harmaata puolta. Toki sitä aina välillä toivoisi voivansa vaan syödä jotain nappeja, jotka tasaisivat mielialan tasaisen värittömäksi, mutta sitten taas... Haluaisinko oikeasti? No en. Tänään olin uskomattoman iloinen onnistuneesta hiusväristä. Enkä ihan satavarmaan voisi olla niin iloinen jostain sellaisesta, jos ei koko kesä olisi pitänyt sisällään niin paljon ankeita asioitakin. Seuraavaksi olin iloinen siitä, että poikaystävä oli jättänyt pyykistä kuivumaan paidan, jota en ole ikinä nähnyt sen päällä - ja se oli täydellinen boyfriend shirt. Ja kuulemma vähän liian pieni sille, eikä siksi ole juuri koskaan sen päällä. Omin sen. Nyt voin hengailla kotona paidassa, joka on ihan tasan tarkalleen sellainen, mitä boyfriend shirt -googlauksella löytyy. Ja en varmaan iloitsisi mokomasta, ellei suhteessa olisi ollut viime aikoina vähän hankalaa - nyt tuntuu hyvältä pukeutua toisen paitaan, joten taas tästä noustaan. Todennäköisesti vain pettyäkseni uudelleen, löytäen ylihuomenna itseni itkemästä kurjaa eloa, mutta kai se on se hinta, mikä on maksettava. Minusta asioiden molemmat puolet kokevien ilon hetket vaikuttavat aidommilta ja helpommin samaistuttavilta kuin yltiöpositiivisten blogien "TÄÄ KESÄ ON OLLUT PARAS! MUL ON KAIKKI NIIN HYVIN! TÄNÄÄNKIN OLI NIIN HIENOA!" -hehkutus. Välillä sitä miettii, ovatko sellaiset ihmiset sokeita ympäristölle vai vetävätkö ne jotain psykedeelejä ja stimulantteja päivät pitkät. Vai liekö se sitten terveen ihmisen normaalitila? Jaa-a, mutta en koe sellaista päätöntä, loputonta elämänilon julistusta pitkällä aikavälillä kovin mielenkiintoiseksi lukea.
VastaaPoistaLienee turha korostaa enää erikseen, että kyllä, minustakin on ollut kiva, kun kirjoitat niistä vaikeammistakin asioista, tai ikävistä asioista. Eiköhän se ole aika selvää. :D
Siis itsehän söin monta vuotta nappeja, jotka teki olon tasaisen värittömäksi. En edes tajunnut miten paljon kunnes lopetin. Mieluummin otan sitten ahdistukset isompina vastaan ja koitan käsitellä niitä muuten, jos vaihtoehto on se, että en pysty edes iloitsemaan mistään aidosti. Hymyilin, kun tiesin, että tässä kohtaa pitää hymyillä, aidosti en niin tuntenut. Itkin sinä päivänä, kun parin lääkkeen lopetuksen jälkeen tajusin, että ekaa kertaa vuosiin ihan aidosti iloitsin jostain, enkä siksi, että tiesin, että tässä kohtaa pitäisi. Elämä on välillä täynnä aika kovia valintoja ja päätin pienen oman jaksamisenkin uhalla, että haluan tuntea, koska olen kuitenkin ollut aina ihminen joka elää tunteista. Ei sellainen tasainen tunteeton elämä ollut elämää, mitä vuosia elin. :( Joten juu todellakin, ei kiitos niille napeille, jotka vievät tunteet. ;)
PoistaÄlyttömän hyvä postaus, ei mulla muuta. (Olen itse sairaan huono kommentoimaan.... :/) Saa valittaa, ja pitääkin, kunhan ei valita tavoitteenaan vain levittää huonoa oloa toisiin. Mitä sinä et luonnollisestikaan tee, vaan, kuten tuolla ylempänäkin kommentoitiin, kirjoitat elämästä johon kuuluu myös niitä kipeitä tai kritisoitavia asioita. Sellaisesta minä haluan lukea, en epärealistisesta Halinallet-maailmasta. - Vaikka ymmärrän niitäkin, jotka hakevat blogeista vain sitä puolta.
VastaaPoistaKiitos Sanni! Jokainen kommentti on tärkeä. Huonoja kommentteja ei olekaan! :)
PoistaEt todellakaan ole valittaja. :) Sun blogia oon jäänyt seuraamaan just siksi, että kirjoitat myös elämänmakuisia (arg, mä inhoon tota sanaa, mut menkööt) kirjoituksia kosmetiikkahömpän lisäksi. Tämä blogi on osa sinua ja se saa ja sen kuulukin näkyä, mun mielestä.
VastaaPoistaEi tämä elämä ole ollut itselläkään viime vuosina niin ruusuista, mutta siitä huolimatta ja sen takia on kiva lukea myös aitoja asioita eikä mitään siloiteltua skeidaa. Jatka Jonna samaan malliin - omana itsenäsi. <3
Kiitos Ulpu.<3 Aattelen, että olet ollut täällä lukijana niin kauan mukana, että jos valitan, niin oot oppinut sietämään niitä. :D Mutta kiva kuulla, että sustakin tuntuu tuolta, aitous on tarkoitus pitää jatkossakin, koska teen tätä sillä fiiliksellä, mikä itsestä tuntuu hyvältä.
PoistaHyvä postaus jälleen Jonna :)
VastaaPoistaolen ollut viime aikona todella huono kommentoimaan ja minulta jäi ihan jättämättä viesti siihen sinun upeaan postaukseen ihanasta Irjasta. Luin postauksen kun olin menossa vuositarkastukseen Gynelogille ja kyllä siinä unohtui jänittämiset.... Kiitos sinulle ihanasta kirjoutuksesta <3
ja sitten vielä tähän postaukseen // kyllä saa valittaa ja minusta tämä postaus ei ollut mitään valittamasta vaan sitä meidän joka päiväistä elämää!
Aurikoista viikonloppua sinulle Jonna <3
Eli Irjasta oli apua tälläkin kertaa! ;) Ihana kuulla, ei mitään kaikkein mukavimpia tilanteita nuo.
PoistaAurinkoista sunnuntaita! <3
Sunnuntai ja ajatuksen kanssa luen taas lemppariblogejani, ja aivan kuten tuulanneli ylläni ihastelinsurullisesti hymyillen kirjoitustasi Irjasta, joskus ne parhaat otetaan aivan liian pois. Sitten luin tämän ja jäin miettimään. En ole koskaan kokenut, että olisit valittanut mistään, olet vain ottanut esille kipeitä tai arkoja asioita ja tyylillesi uskollisena ottanut ne esille paljaasti ja rohkeasti.
VastaaPoistaJa jos vaikka elämä olisi sitä ruusuilla tanssimista niin ruusuissakin on piikkinsä, joten jatkathan samaan malliin. Näyttää ainakin lukijoiden palaute siltä, että me kaikki tykkäämme tavastasi kirjoittaa. <3
OutiS
Outi, ei ollenkaan huonopi tapa viettää sunnuntaita. ;)
PoistaIhana kuulla, ettet ole kokenut, että olen "aina valittamassa". Joskus se vaan itsestä tuntuu siltä Toisaalta positiivisuutta haen tuotearvosteluista, en jaksa tulahta kuvaus- ja kirjoitusaikaani tuotteisiin joista en pitänyt. Ruusuissa todellakin on piikit, sain siitä muistutuksen, kun ostin viimeksi ruusuja ja sain sormeeni reiän. :D
Olipas sattuma, että juuri klikkasin tänne sinun blogiisi. Mietin nimittäin eilen ihan samaa asiaa, kun kirjoittelin blogipostausta hieman vakavammasta aiheesta. Ja tulin siihen lopputulokseen, että elämään kuuluu niin paljon muutakin kuin iloa ja positiivisuutta, että parempi on vetää blogiakin koko skaalalla läpi. Ihmisiähän me kaikki ollaan, eikä kenenkään elämä ole pelkää ruusuilla tanssimista...
VastaaPoistaEi ole ei. Itse tykkään lukea juurikin elämänmakuisia blogeja, mutta jos tyypillä ei ole mitään muuta kuin pelkkää negatiivista sanottavaa se voi tuntua raskaalta. :) Tällaisia blogeja tosin ei itselleni kyllä ole pahemmin tullut vastaan, enemmänkin näitä ainaista positiivisuutta henkivää.
PoistaAurinkoista viikkoa Frida!
Saa valittaa, mutten koskaan ole blogistasi löytänyt valitusta. Avautumista ja tunteiden purkamista olen nähnyt. Eniten ärsyttää juuri nämä "hyvää tuulta ja pullantuoksuista päivää"-huokuvat blogit missä eletään vailla huolen häivää. Sinun blogisi on ihanan kepeä ajoittain, mutta realistinen ja aikuisen naisen oman ajan soppi, jonne on helppo tulla rentoutumaan. Moniin juttuihisi olen samaistunut(mutta liian laiska kommentoidakseni näemmä, paitsi nyt)
VastaaPoistaKiva kuulla FunkyMama ja kiitos kommentistasi! ;) Tänään tulee varmaan lisää sitten sitä tunteiden purkamista, oli jotenkin sellainen fiilis, vaikka koitankin ettei tämä blogi olisi ihan täynnä niitä.
Poista