Essie Fiji


Essien Fiji on varmasti yksi ikonisimpia Essie-sävyjä. Itselläni on lakkaan viha-rakkaussuhde. Rakastan Fijiä sävynä yli kaiken, se on yksi lakoista, jota ostan aina pullon varastoon, kun entinen loppuu. Se on kermainen vaalea pastelli, joka taittaa hieman vaaleanpunaiseen. Minulle se on varsinkin kesälakka, koska se vaan nyt näyttää ihan älyttömän hyvältä hieman päivettynyttä ihoa vasten. Kynsilakassa on tietynlaista klassista eleetöntä tyylikkyyttä, mihin en vain ole vuosien aikana vielä kyllästynyt.


Se miksi sitten vihaan Fijiä, on sen koostumus, se on kinkkinen. Sen konstikkuutta ei voi kieltää, jokainen Fijiä käyttänyt tietää, että nyt ei välttämättä puhuta siitä hyvin helposti levittyvästä Essie-laadusta. Tosin levitys hieman helpottui, kun saatiin lakkoihin leveämpi sivellin, sillä ilmeisesti vieläkin jenkeissä käytössä olevalla (?) kapealla siveltimellä tämän lakan levitys vaati aikoinaan lehmän hermoja. 

Lakka periaatteessa peittää kahdella kerroksella, mutta täydellisen lopputuloksen saa vasta kolmella. Kuvassa kaksi kerrosta, koska ajattelin kiireessä tällä kertaa katsella lopputulosta hieman läpi sormien. Ensimmäinen kerros lakkaa kuultaa läpi ja näyttää todella epätasaiselta. Toisen kerroksen jos laittaa hivenen paksumman, saa lakan toimimaan periaatteessa kahdella kerroksella, mutta levityksen kanssa pitää ollaa äärimmäisen varovainen, sillä jos vetelet siveltimellä useita kertoja kynnen pintaa Fiji jää raidalliseksi. Varsinkin nimettömässä näkyy kuvassa tuo tekemäni virhe, sitä ei edes tasoita edes päällyslakka, jota olen kuvassakin käyttänyt. Jos kärsivällisyyttä riittää, kolmella kerroksella Fijiä saa täydellisen tyttömäisen lopputuloksen. 


Käytän nykyään kaikkien lakkojen päällä Essien Gel Couturen Top Coatia. Se tekee upean kiillon ja pidentää lakkojen pysyvyyttä. Omat kynnet ovat sen avulla viikon verran huoltovapaat, mikä on kiva juttu. 

Löytyykö teiltä Fijiä? Onko teillä viha-rakkaussuhdetta johonkin kynsilakkaan?

*Lakat omia.



  1. Lumenen lakoissa pysyvyys on heikko, mutta ihania sävyjä niissä on. Essien lakkoja en ole koskaan kokeillut.
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa Essien Top Coatia päälle, niin kestävät paremmin. :) Mukavaa tiistaita Outi! <3

      Poista
  2. Täydellinen ja kiitos kun oot vinkannut mulle tämän, koska jos yksi lakkasävy pitäisi valita, niin tuolla voisi elää loppuelämän. Ennen en käyttänyt muunlaista sävyä ja jopa klassinen punainen oli silloin meikäläiseltä repäisy. ;)

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vaan kerran yhtäkkiä mieleen, että jos mikä olisi kyllä niin sun sävy! <3

      Ihanaa päivää Tiia!

      Poista
  3. Superkaunis sävy, tosiaan kesälakka parhaimmillaan. Olen itse siirtynyt käyttämään lähes pelkästään Kure Bazaarin lakkoja, niiden sävyvalikoima saa joka kerta pään ihanasti sekaisin... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kure Bazaarilla on tosi kauniita sävyjä. <3 Itsellä lähinnä käytössä OPI, Essie ja Zoya. :)

      Poista
  4. Ihana sävy, sopii kaikille ja on aina tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, tää on todellakin kaikille sopiva sävy ja ajaton. :)

      Poista
  5. Tuo on kaunis sävy, ja nimenomaiseti päivettyneellä iholla aivan ihana <3
    Minä toivoisin myös että lakka peittäisi kahdella kerroksella tarpeeksi, mutta löytyy minultakin muutamia lakkoja joihin tarvitaan se kolme kerrosta, jotta peittävyys on täydellinen. Itse kyllä huomaan, että niitä lakkoja tulee käytettyä hieman vähemmän, joita täytyy laittaa se kolme kerrosta.
    Toisaalta jos väri on täydellinen niin se saa anteeksi paljon ;)

    Ihanaa viikkoa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans tykkään tästä just päivettyneellä iholla, ihan talvivalkoisella on vähän pliisu. Kateeksi käy ihmisiä joilla on tummempi iho luonnostaan, sillä tää näyttää heillä todella hyvältä aina. :)

      Ihanaa viikkoa S! <3

      Poista
  6. Nyt kun on vähän väriä käsissä niin tää lakka on varmasti tosi kaunis 😊 En omista tätä ja mulla ei oo kärsivällisyyttä tuhertaa kolmea kerrosta 🙁 Top coatin mahdan ostaa kokeiluun, vielä on haussa hyvä päälilakka. Muuten tykkään Isadoran ja Lumenen kynsilakoista, uusimmassa Bette Boxissa oli ihanan kirpeän pehmeä Lumenen lakka sävyssä jotain-kehrä 💅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä nimenomaan niin kesälakka. Talvikalpealla iholla ei musta toimi niin hyvin, olen kyllä kokeillut, mutta en ole niin ihastunut tähän silloin kuin kesäisin. Suosittelen tuota Gel Couturen top coatia, se on oikeasti paras, lisäksi siinä on hiukan pikakuivattajan "vikaa", lakat kuivuu normaalia hieman nopeammin sen kanssa. :)

      Poista
  7. Sain yhtäkkiä muistikuvan, että tämä olisi joskus kauan sitten tullut Livboxista. Pitää etsiä olisiko pullo vielä tallessa. Kaunis ja elegantti sävy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, äkkiä tarkistaan, tän lakan käyttöaika on nimittäin just nyt. <3

      Poista
  8. Löytyyhän se, todella haasteellinen saada kauniisti kynsille. Mulla kahdenkin kerroksen jälkeen kuultaa kynnen "uurteet". Ei siis mikään pika-aamujen lakka, mutta sävynä sellainen, johon ei vaan kyllästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole, mutta toisille sävyille on valmis antamaan vähän enemmän anteeksi kuin toisille. ^_^

      Poista
  9. Ei ole:) Mutta olenkin aika innokas kokeilemaan kaikkia uutuuksia, niin kunhann värit ovat itselle mieluisia. Hankalinta on juuri nuo tosi vaaleat lakat saada kauniisti.
    Kauniita nuo Essien lakat kyllä on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleissa on kieltämättä usein aika konstikas koostumus, kun esim. punaiset levittyy oikeastaan aina nätisti.

      Poista
  10. Tosi kaunis sävy, mutta mulla on jo tässä iässä uriutuneet mummokynnet niin en tiedä, olisiko liian haastava koostumus mun kynsille 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että kolmella peittää uratkin, on melko paksu koostumus kerrostaessa. :D

      Poista
  11. Mulla on muutamia Essien lakkoja mutta pysyvyyden suhteen tykkään eniten Sally Hansenin ja Mavalan lakoista. Tuo vaalea sävy on ihana ruskettuneella iholla.

    Tiian kautta tänne eksyin - ihana blogi sulla. Ryhdyin heti lukijaksi <3 Kesäiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleat sävyt tosiaan näyttävät hieman päivettyneellä iholla parhailta. Tässä muuten tosi hyvin huomaa, miten kynsilakat käyttäytyy ihmisten kynsillä eri tavalla, itselläni Mavalat ja Sally Hansenit ei pysy edes 1-2 päivää nätteinä, kun taas Essiet, OPI:t ja Zoyat pysyy viikon. :)

      Voi kiitos, kiva kuulla! <3 Tervetuloa lukijaksi! Kesäiloa sinnekin.

      Poista
  12. Ärsyttävän harvoin vaaleet mut pigmenttiset lakat levittyy ongelmitta :| Mulle täydellinen lakka on sellanen joka näyttää virheettömältä yhellä kerroksella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja usein niitä tarvitaan useampi kuin kaksi kerrosta. :/ Mulle on tullut vastaan tasan kaksi lakkaa, jotka täyttävät mun kriteerit yhdellä kerroksella. :p Kaikki muut vaatii kaksi kerrosta, että on mun makuun täydelliset. :D

      Poista
  13. Niin kaunis lakka ♡ Se on ihan superärsyttävää, kun kynsilakka on vaikeasti levittyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, joka kertaa menee hermot, toisille sävyille sen on valmis antamaan anteeksi. :D

      Poista
  14. Essien ja Opin lakat on niin ihania, siis parhaita lakkoja mitä tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, tykkään lisäksi myös Zoyan lakoista, China Glazet olisi muuten kivoja, mutta inhoan niiden kapeita siveltimiä. :/

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives