Contour?


Elämässä on paljon asioita ja toiset niistä ovat rakkaampia kuin toiset. Ehdottomasti niihin rakkaimpiin meikkimaailmassa kuuluu itselläni Jane Iredalen tuotteet, poseeraanhan minä tuossa oikeassa reunassakin sarjan paletin kanssa. Iredale on firma, joka hoitaa tosi kivasti PR:nsä. Uutuuksista tulee tiedotteet hyvissä ajoin sähköpostiin ja samalla tieto, että jotain tulevista uutuuksista on laitettu postissa tulemaan, jotta tuotteita pääsee myös testaamaan, näin kävi tälläkin kertaa. 

Sähköpostiini siis kilahti tiedote talviuutuuksista, jotka tällä kertaa olivat Contour-paletteja* -ja siveltimiä*. Voin ihan suoraan sanoa, että ensin olin, että naah, nyt ei ollut kyllä minun juttuni, mutta ei hätää, arvonpa tuotteet vaikka jollekin lukijalle. Varmaan arvaatte, että makuni contourista on sivellä hieman aurinkopuuterilla varjostuksia kasvoille ja se riittää minulle hyvin. En ole vahvojen varjostusten ystävä. Sen verran vähän olen tutustunut koko aiheeseen, että ajattelin contour-palettien olevan täynnä vaan eri ruskean ja vaalean sävyjä, joille tuskin löytyisi itselleni käyttöä. Mieleni muuttui kuitenkin tyystin, kun avasin tiedotteen. Aloin katselemaan, että mitä ihmettä, palettihan näyttää todella näppärältä ja monikäyttöiseltä. Sellaiselta joka sopii tarpeisiini. Olisihan se pitänyt arvata, koska Iredalen meikkityyli on juuri sellainen hillitty, jota rakastan. 


Paletteja on kaksi Warm (vegaani) ja Cool (ei vegaani). Kuvissa oleva paletti on Warm, joka olikin nappivalinta keltapohjaiselle iholleni. Siveltimiä on myös kaksi, kuvissa oleva leveä ja litteä "contour" -sivellin, jossa on lyhyet ja tiheät harjakset sekä "blending/contouring" -sivellin joka soveltuu häivytyksiin, poskipunalle ja korostuksiin. Molemmat siveltimet ovat synteettistä karvaa ja sopivat vegaaneille. 

Tykkään varjostaa nenääni hieman aurinkopuuterilla, mutta minulla ei oikeastaan ole ollut siihen kunnolla soveltuvaa sivellintä. Olen monta kertaa ollut aikeissa ostaa paljon kehutun Narsin Kabuki Brushin, mutta se on aina jäänyt. Nyt ongelma kuitenkin ratkesi, sillä Jane Iredalen "contour" -sivellin on ihan täydellinen juuri nenän varjostukseen. Litteällä ja napakalla siveltimellä saa kohdennettua varjostuksen juuri oikeisiin kohtiin, toimii myös leukaperien varjostuksessa. Vaikka tuote on napakka ja harjaksia on tiheään, se on yhtä pehmeä iholla kuin Artisin Oval 7, joka on suosikkini meikkipohjan levitykseen. Itselläni kun on kosketusherkkä iho, en ole kovinkaan montaa tiheää sivellintä löytänyt, jotka eivät saisi ihoani punoittamaan. Totuus on, että niitä on tähän mennessä tasan nämä kaksi. 


GreatShape Contour-paletti sisältää kolme sävyä: varjostus, poskipuna ja korostus. Mukana tulee myös ohjeet, miten käyttää sävyjä erilaisille kasvojen muodoille. Korostussävy on vaalea matta shampanja. Tämä on itseasiassa hyvin lähellä ihoni omaa sävyä ja tykkäänkin käyttää tätä todella paljon silmien alla kirkastamaan ilmettä. Tekee heti freshimmän näköisen. Poskipuna on mattainen pehmeä persikka, joka on loistava arkisävy. Varjostussävy on mattainen medium-ruskea, jolla saa kaunista luonnollista jälkeä. Kaikkien sävyjen koostumus on todella kermaisen pehmeä, niitä on helppo työstää ja häivyttää. Ne levittyvät kauniisti iholle ja ovat pitkäkestoisia. Mielestäni paletti sopii erinomaisesti heille, jotka eivät välitä vahvoista instatyylisistä varjostuksista vaan luonnollisesta lopputuloksesta. 

Paletti mukailee Jane Iredale-palettien yhteistä linjaa. Sävyltään ruusukultainen tuote on todella litteä ja kevyt sekä varustettu peilillä, jonka vuoksi se on erinomainen matkakumppani. 

Jane Iredalen suomenkieliset kotisivut ovat uudistumassa, joten jälleemyyjiä voi kysellä vaikkapa Facebook-sivujen kautta.


Contour kyllä vai ei? 

SUOSITUSHINNAT:
GreatShape Contour-paletti 70,45€
Blending/Contouring-sivellin 47,60€
Contour-sivellin 51,15€

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.






  1. Onpa kaunis paletti ja hyvät sävyt! Mä contouraan vain juhliin, ja silloinkin kevyesti aurinkopuuterilla. Olo on liian meikattu vahvemmilla varjostuksilla, vaikken kavahda esim. voimakasta silmämeikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä, tässä ei tavallaan ole ollenkaan turhia sävyjä vaan kaikkia tulee oikeasti käytettyä.:)

      Poista
  2. Kuten minäkin kirjoitin, niin tämä on ihan täydellinen paletti meikkaajalle, joka ei halua instamaisen supervahvoja korostusta, vaan luonnollista tyyliä. Tämä paletti on sisältä ja ulkoa todella kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, olen vähän kaivannut tällaista ja mulle toi poskipuna on piste i:n päälle, koska sille mulla on aina käyttöä. :)

      Poista
  3. Mä kyllä tykkään contourista, kevyt kasvojen muotoilu tuo ryhtiä ilmeeseen jos muu meikki on vahva. Arkimeikissä sutaisen juurikin aurinkopuuteria pienesti muotoilemaan, mutta vahvempaan meikkiin teen contourin "oikeaoppisesti" tosin melko kevyenä versiona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan totta, ett jo sellainen kevyt muotoilu tuo heti ryhtiä, siksi sudin sitä aurinkopuuteria joka meikkiin, mut aika kevyesti. :)

      Poista
  4. No vähän contouria laittelen poskille ja otsalle. Kauhulla ja ihaillen olen tubesta katsonut nuoria, jotka osaavat varjostuksien salat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah sama, onneksi ei tarvi opetella, kun se ei ole mun juttuni. :D

      Poista
  5. Mä ostin vastaavan ja nyt ihmettelen miten käyttää kaikkia neljää sävyä.
    Ovat vaaleita, mutta mulle vierasta laittaa muuta kuin poskipunaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää Iredalen paletti on siitä hyvä, että tässä on just kolme eri tarkoitukseen tarkoitettua sävy, varjostukseen, korostukseen ja poskipuna. :) Ei tule samaa ongelmaa kuin noissa, missä on aika samoja sävyjä. Poskipuna on tän paletin paras juttu, sitä tulee kuitenkin käytettyä päivittäin. ^_^

      Poista
  6. Mä en oikeen hallitse contouria ja highlightingii mut silti sudin onnellisina sävyjä naamaan joka aamu :) Miten rasia ja tuotteet voikin olla noin kauniita kaikessa yksinkertaisuudessaan?? :D Ne vaikuttaa niin helposti lähestyttäviltä, et jopa tällanen tumpelo vois onnistua varjostuksissa ja korostuksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei toi on musta hyvä asenne. <3 Itse kanssa pidän Jane Iredalea helposti lähestyttävänä, nythän sitä voi tilata uudesta Hehku.fi verkkokaupasta https://www.hehku.fi/fi/EUR/Brandit/Jane-Iredale/c/jane%20iredale Lisäksi koostumukset näissä on sellaisia, ettei edes aloittelija voi epäonnistua, häivyttyvät kuin unelma. :)

      Poista
  7. Jane Iredaleen en ole törmännyt Suomessa kuin joissian kasvohoitoloissa tms, vai muistanko ihan omiani? Paletti näyttää tosi sievältä ja kätevältä reissuille, olen tuollaisten kasvopalettien kova ystävä silloin kun koko ei ole aivan valtava. :) Aurinkopuuteri/contour on vähän liian lämmin omaan makuuni, itse olen nimenomaan contourin ystävä ja välttelen taas aurinkopuuteria! Pullaposkeni tarvitsee vähän varjostusta, mutta en taas lämmöstä ja hehkusta niin välitä. Sivellin näyttää mielenkiintoiselta, mutta hinta on suht kova synteettiselle sudille?

    ps. juteltiin aiemmissa kommenteissa Glamlinista, oma tekstini on nyt postattu jos kiinnostaa nähdä mitä oma laatikkoni piti sisällään :)

    xx Laura / Laurantaina Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane Iredalea myydään tosiaan kauneushoitoloissa ja muutamassa valtuutetussa verkkokaupassa, mm. just avattu hehku.fi myy sarjaa netissä. :) https://www.hehku.fi/fi/EUR/Brandit/Jane-Iredale/c/jane%20iredale Jos et tykkää lämpöisestä, se Cool-paletti voisi olla makuusi, siinähän tuo tumma sävy on viileä ja poskipuna pinkki.

      Tuunpa kurkkaamaan sun postauksen. ^_^

      Poista
  8. Hyvännäköinen paletti sellaiseen jokapäiväiseen meikkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin siihen, siksi tähän on helppo tarttua. :)

      Poista
  9. No onpa kyllä kauniit sävyt ja upea sivellin. Contouria tässä muodossa, niin kyllä kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä just omaan makuun toteuttu contour-paletti. Kaikille sävyille on käyttöä. :)

      Poista
  10. Tyylikäs paletti:) Minä "contouraan" aina meikatessa. Siitäkin on tullut ihan vakiojuttu. Kardashianien syytä sekin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatunnosto! Tossa olis tavoitetta itselle, teen kyllä kevyet varjostukset aurinkpuuterilla, mutta ei sitä contouriksi voi kutsua. :D

      Poista
  11. Tää on ihana paletti, kerrankin mattainen ja hillitty. <3

    VastaaPoista
  12. Tää ois kyllä paletti minun makuuni 😍 Tykkään luonnollisesta lopputuloksesta, instameikki ei oo minua varten 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sun kanssa meikin suhteen kyllä ihan sama maku noin muutenkin. Kaunis luonnollinen pohja, punatut huulet jne.. ;)

      Poista
  13. Ilman varjostusta näytän pullataikinalta!Jos budjetti antas periks niin ostasin tän ehdottomasti!

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives