Estée Lauder Double Wear Cushion BB – Vihdoin Double Wear joka toimii pintakuivalla iholla!




Aluksi on pakko tunnustaa, että olen ollut huono kauneusbloggaaja. Minulta oli mennyt täysin ohi tuote, josta olisin varmasti hihkuen innostunut heti, jos olisin edes tiennyt sen olemassaolosta. Huomasin tuotteen kuitenkin vasta pari viikkoa sitten selatessani Sokoksen alennusmyyntiä, josta poimin sen lopulta kotiin.

Perinteisestä Estée Lauderin Double Wearista tähän vuodenaikaan sopivin sävy minulle on 2N1 Desert Beige, samoin Double Wear Nude Cushion Stick-meikkivoiteestaDouble Wear Cushion BB All Day Wear Liquid Compact -tyynymeikkivoiteesta oli kuitenkin tarjolla sävy 1W2 Sand, mutta hetken aikaa asiaa googleteltuani, uskalsin ottaa tuotteen, sillä olen tällä hetkellä melko kalpea ja oma ihoni on hivenen keltapohjainen, joten sille soveltuvat oikeastaan neutraalit ja lämminpohjaiset sävyt, ainoastaan punapohjaiset sävyt ovat ehdoton ei. Joten uskalsin huoletta tilata sen sokkona, kokeilematta sitä livenä. Tuote on edelleen tätä kirjoittaessa tarjouksessa Sokoksen verkkokaupassa hintaan 21,07 euroa. Sävy osoittautui ihan nappivalinnaksi ja luulen, että kun tulee ajankohtaiseksi ostaa uusi pullo perinteistä, ostan siitäkin tämän 1W2 -sävyn.

Käytän normi Double Wearia ainoastaan silloin, kun haluan enemmän peittoa ja on tilanne, jossa meikkivoiteen tarvitsee kestää pitkän päivän. Muuten se on makuuni liian peittävä. Silloinkin sekoitan siihen yhden tipan öljyä, jotta se ei takertuisi niin helposti pintakuivan ihoni kuiviin kohtiin. Loppupäivästä saattaa silti olla niin, että meikkivoide lähtee hieman lohkeilemaan kasvojeni kuivimmasta kohtaa esim. leuan alueelta ja näyttää hivenen laikukkaalta. Double Wear Nude olisi taas ohuemman koostumuksen puolesta enemmän makuuni, mutta se ei ole ideaalein meikkivoide iholleni. Jostain syystä se tahtoo primereistä ja pohjustuksesta huolimatta upota päivän aikana ihohuokosiin ja kuluu rasvoittuvalta alueelta esim. otsasta päivän mittaan pois.

Teille varmaan on ollut pidemmän aikaa selvää jo se, että RAKASTAN Cushion-meikkivoiteita. Olen käyttänyt jo vuosia Lancômen Miracle Cushionia ja uusin löytöni oli hieman peittävämpi Clarinsin Everlasting Cushion. Itsehän panostan meikissä juurikin kauniiseen pohjaan ja se vie itseltäni aina kauiten aikaa koko meikissä. Sen vuoksi arvostan hyviä tyynymeikkivoiteita, sillä ne nopeuttavat pohjan tekoa varsinkin aamuisin huimasti.



Double Wear Cushion BB on pakattu kultaan ja tummansiniseen, jotka ovat Estée Lauderin tunnusomaiset sävyt. Sopii kaikille ihotyypeille. Suojakerroin on korkea SPF 50. Meikkivoidetyyny jolla tuotetta levitetään on samanlainen "kumimainen" kuin kahdessa muussakin suosikissani, minusta ne toimivat tämän tyylisissä meikkivoiteissa parhaiten. Kevyen oloinen jopa vesimäinen tuote levittyy iholle todella kauniisti ja peittää täysin punaisuuden yhdellä kerroksella, jos on mojovampi näppy, taputtelee päälle toisen kerroksen, niin sekin on melkein kadonnut. Täysin peittävä tämä ei mielestäni ole, kerrostamalla lopputulos on jotain täysin peittävän ja puolipeittävän väliltä, yhdellä kerroksella kuvailisin tulosta puolipeittäväksi. Koostumus on huomattavasti "vesimäisempi" kuin Clarinsin Everlastingissa. Koostumuksesta ei ikinä uskoisi, että tämä tekee niin peittävää jälkeä kuin tekee. Varsinkin huokoset tämä häivyttää ehkä paremmin kuin yksikään aiemmin kokeilemani meikkivoide, olematta silti paksuhkon tai tunkkaisen näköinen. Samaan aikaan raikkautta ja peittoa! 

Heti levityksen jälkeen ihon pinta on kaunis ja kuulas, "dewy"-sana kuvaa lopputulosta ehdottomasti parhaiten. Puuteria päälle lisäämällä lopputuloksesta saa halutessaan täysin matan. Lisään puuteria otsaan ja nenään, ovat itselläni alueita, jotka alkavat helpoitin päivän mittaan kiiltelemään. Meikkivoiteen luvataan kestävän muuttumattomana kahdeksan tunnin ajan. Omalla pintakuivalla sekaiholla meikkivoide pysyy tuon ajan leikitin, aavistuksen nenänpää alkaa päivän aikana kiiltelemään, mutta sitä on helppo korjailla puuterilla tai lisäämällä cushionia. 


Kun laitoin tuotetta ensimmäisen kerran iholle, tykkäsin todella paljon miltä se näytti livenä. Iho on kuulas, mutta kaikki ihon pikkuvirheet ovat peitossa ja huokoset blurrattuina. Koko totuus tuotteen hyvyydestä kuitenkin valkeni vasta myöhemmin, kun otin tätä postausta varten kuvia, miltä tuote näyttää kasvoilla. Kuvia koneelle ladatessani ja katsoessani ihoani kuvissa, pääsi suustani pieni hiljainen "wau". En oikeasti tiedä onko ihoni näyttänyt kuvissa koskaan näin hyvältä. Itsellänihän on ihan kiva iho muutenkin, mutta meikkivoide teki siitä oikeastaan täydellisen. En yhtään ihmettele, että monet vloggaajat rakastavat käyttää perinteistä Double Wearia kuvatessaan, sillä niin mielettömän näköiseksi valokuvissa tekee ihon tämä Double Wear Cushion BB:kin.

Muuten jos joku kiinnostui kuvassa olevasta huulipunastani, siitä juttua tulossa ensi viikolla. ^_^ Kuvassa myös hyvä esimerkki siitä, kun puhun miten ripsivärit suttaavat minulla. Eli väri tarttuu silmänalusiini. Erikoisenhan tästä tekee se, että yläluomella ei koskaan ole suttua, vaikka kuvassakin ripset osuvat juuri ylös vaan värisotku laskeutuu aina alaluomelle. Kuvauspäivänä oli testissä uusi ripsiväri ja tuona hetkenä se ei ollut edes tuntia silmissä, joten ei jatkoon...

Ingredients: Titanium Dioxide 7.6%; Zinc Oxide 5.1%Ingredients: Water\Aqua\Eau; Dimethicone; Butyloctyl Salicylate; Isononyl Isononanoate; Octyldodecyl Neopentanoate; Butylene Glycol; Phenyl Trimethicone; Lauryl Peg-9 Polydimethylsiloxyethyl Dimethicone; Diethylhexyl Succinate; Methyl Trimethicone; Silica; Dimethicone Silylate; Tocopheryl Acetate; Dipentaerythrityl Tri-Polyhydroxystearate; Magnesium Sulfate; Porphyra Yezoensis (Algae) Extract; Laminaria Saccharina Extract; Lens Esculenta (Lentil) Fruit Extract; Silk Powder\Serica\Poudre De Soie; Litchi Chinensis Seed Extract; Palmaria Palmata Extract; Pyrus Malus (Apple) Fruit Extract; Citrullus Vulgaris (Watermelon) Fruit Extract; Acetyl Hexapeptide-8; Caffeine; Caprylyl Methicone; Tourmaline; Sodium Lactate; Thermus Thermophillus Ferment; Cetyl Peg/Ppg-10/1 Dimethicone; Ascorbyl Glucoside; Glycerin; Hydrolyzed Wheat Protein/Pvp Crosspolymer; Triethoxycaprylylsilane; Caprylyl Glycol; Sodium Pca; Polyhydroxystearic Acid; Sodium Hyaluronate; Dimethicone Crosspolymer-3; Dipropylene Glycol; Laureth-4; Dimethicone/Peg-10/15 Crosspolymer; Dextrin; Sodium Benzoate; Citric Acid; Pentylene Glycol; Phenoxyethanol; Chlorphenesin; [+/- Mica; Titanium Dioxide (Ci 77891); Iron Oxides (Ci 77492); Iron Oxides (Ci 77491); Iron Oxides (Ci 77499)] <ILN42860>

Mikä on teidän luottomeikkivoide?







  1. Omalle rasvoittuvalle iholle ei cushion meikkivoiteet ole ollenkaan toimineet :( Muutamaa olen kokeillut ja iho on rasvoittunut todella nopeasti. Niiden konsepti on tosi jännä ja haluaisin käyttää niitä, mutta ne eivät vain omalla iholla toimi! Oma luottomeikkivoide on ehdottomasti L'oréalin Infallible 24h-Matte meikkivoide :) Jos jotain hieman vähemmän mattapintaista haluan käyttää niin sitten käytän Lumenen CC:tä tai L'oréalin True Match- meikkivoidetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis vaikka tääkin sopii kaikille ihotyypeille, niin tosiaan haluaisin ihan nähdä pysyykö tää muttumattomana 8h rasvoittavalla iholla... Tää kyllä tarttuu ihoon aika erituntuisesti kuin mun muut käyttämättä Cushionit, niin olis kiva nähdä, onko tuolla ominaisuudella vaikutusta kestävyyteen rasvoittuvalla iholla. :)

      Olen kuullut tosta L´Orealin meikkivoiteesta paljon hyvää!

      Poista
  2. Todella kaunis ja luonnollinen lopputulos<3 En ole itse koskaan kokeillut cushion-meikkivoiteita oikeastaan vain siksi, etten tykkää levittää meikkivoidetta millään läpykällä. Varsinainen first world problem siis;) Mun suosikkeja ovat Revlon Colorstay ja Rimmel Lasting Finish. Ne on takuuvarmoja ja riittävän peittäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Sari mäkin luulin aluksi, että multa jää Cushionit käyttämättä, mutta sitten pari kertaa kokeiltuani tajusin kuinka paljon nopeampaa se on, joten pääsin yli asiasta. :D :D :D Joten hei, samoja mietteitä täällä. LOL

      Poista
  3. ohitan varsinaisen tuotteen nyt ja tuun purnaamaan ripsariongelmasta! Mulla on toi sama juttu, ja nyt kun luottoripsari lopetettiin, oon testannut kymmenen ainakin epätoimivaa.Argh. ps. kaunis iho ja todella kaunis Jonna kuvassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, et joku muukin, joten voidaan sitten varmaan jakaa ripsasuositukset toistemme kanssa! :D <3 Sensain 38 pysyy, ei tee tota, mutta välistä olis kiva löytää nopeammin poistettavia ja Max Factorilta olen muutaman hyvän löytänyt, mutta testaan koko ajan uusi ja lopputulos on yleensä 99,9% toi. :/

      Poista
  4. Voi vitsi, onpas hyvän hintainen! Pitäisiköhän sitä vihdoin menettää cushion neitsyys? :D Tuo linkki muuten vie Prisman nettisivuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokoksen nettikaupassa on muutenkin ihan älyttömän hyvät alet, sieltä saa selektiivistä markettihinnalla. Ostin mm. Armanin kulmakynän 12 eurolla. :D

      Poista
  5. Onpa todella kaunis pohja! Saanko udella mikä primer sinulla on tässä alla?

    -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin saa! T-alueella ensiksi Giorgio Armanin ArmaniPrima day-long skin perfector, (tälle hyvä marketti vaihtoehto on Max Factorin Facefinity All Day Prime) ja sitten koko kasvoilla Giorgio Armanin Luminessence bright revelator universal greige BB fluid (tuote tuo lähinnä iholle hehkua, ei peittoa). :) Olen viime aikoina hurahtanut tohon comboon.

      Poista
  6. Double Wear on oma lemppari, mutta tuo cushion look näyttää vielä heleämmältä. Olet niin kaunis tuossa kuvassa, hehkut ja säteilet. <3 Tämä cushion nyt kyllä kiinnostaa enemmän, kuin yksikään cushion meikkivoide aiemmin.

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan varma Tiia, että pitäisit tästä! Varsinkin kesäaikaan sellainen kevyempi, saa silti peittoakin. ^_^

      Ihanaa sunnuntaita! <3

      Poista
  7. Todella kaunis, hehkeä nainen! Säteily päälle ; D
    Ja on meikkikin, iho on ihmeen tasaisen värinen. Kamera kun nappaa joka ikisen virheen, jota ei peilissä edes näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi!

      Niin nappaa, otan aina ilman salamaa kuvat luonnonvalossa, koska se vaan näyttää aina musta kivoimmalta. Salama on just se "virheiden# napsija. :D

      Poista
  8. Näyttää mielenkiintoiselta tuotteelta.Näytät kuvassa ihan mielettömän hyvältä. Iho oikein hehkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on loistava, taisi tulla uusi lemppari silloin kun tarvin enemmän peittoa tai vaikka juhlameikin pohjan. :)

      Poista
  9. Minä sanoin ääneen täällä, että wau mikä iho ja mies kysyi että kenellä :D
    Siis ihana lopputulos ja luonnollisen näköinen. Olet hurjan kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mies parka ihan sekaisin. X-D Voi kiitos Outi. <3

      Poista
  10. On kyllä todella täydellisen näköinen iho sinulla tässä <3 Ja siis argh, niin tiedän tuon tunteen suttaavien ripsivärien kanssa, nimenomaan alaluomilla. Nyt pitkästä aikaa löysin oikeasti täysin sotkemattoman maskaran, ja se on muistaakseni myös sinun suosittelemasi Maybellinen Lash Sensational. Ihana! Ollut mulla nyt joka päivä käytössä parin viikon ajan, ja täähän kestää päiväunista lähtien kaiken <3 (ja mä en tosiaan ole se rauhallisin nukkuja :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo mulla on aika harvoin ripsiväripostauksia, mutta hihkaisen aina täällä, jos löydän jonkun joka edes siedettävästi pysyy mulla. Koska 99% varmasti se pysyy sitten muillakin, kenellä on ongelmia. Kukaan ei voi edes uskoa kuinka paljon testaan ripsareita kuukausittain täällä taustoissa, mutta kun aina käy noin niin ei ole oikein omasta puolesta mitään sanottavaa. :D Turhauttavaa. En lopeta silti etsimistä.

      Poista
  11. Näytät kyllä niin raikkaalta ja heleältä! Mua on kiinnostanut se Double Wear meikkivoide, jota kaikki kehuu superkestäväksi, mutta tämä cushion olisi tosi edullinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, koska se on just se mitä tavoittele, kun teen pohjameikkiä. :) Se Double Wear perusmeikkivoide on todella kestävä, harmi, että se hivenen liian matta mun makuun.

      Poista
  12. No niin, luin tän aamulla niin nopeasti että enhän mä hoksannut, että se sun vakiosävy oli nyt se, minkä pistin tilaten :D Täytyy toivoa, että tähän olisi saatavilla täyttöpakkauksiakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meni säkällä nappiin, mä luulen, että se on kans sulle hyvä! :D

      Poista
  13. Näyttää tosi hyvältä sun iholla! Kiinnostaisi tosi paljon mutta en tajua mitään Estee Lauderin sävynumeroinneista! Miksi tuossa sävyssä on kaksi numeroa? Häh, en keksi logiikkaa. :P Muuten olen tykännyt myös talvisin Lancomen Miracle cushionista mutta kun se kuluu loppuun niin nopeasti. :( Sikäli hyvä kyllä, että muuten en saa koskaan meikkivoiteita loppumaan, koska vaihtelunhalu yllättää aina ensin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ymmärtääkseni se eka numero kertoo sävyasteen eli 1 on Light 2 Medium ja 3 Deep. Sitten kirjain tietenkin pohjasävyn kylmä, lämmin vai neuraali ja sitten toi toinen numero kertoo sitten sen kuinka tumma siinä omassa sävyasteessa sävy on esim. 1W1 on vaalein sävy ja samasta kategoriasta seuraavaksi vaalein sävy on sitten 1W2. :D Joo tiedän, hankalaa, mutta näin olen asian ymmärtänyt. :D Miracle Cushion ei tosiaan joka päivä käytettynä paria kuukautta kauempaa kestä, mutta toisaalta hyvä että kuluu, koska Cushioneiden säilyvyys ei ole hirmu hyvä.

      Poista
    2. Kiitos selvennyksestä!:) Jotenkin tohon suuntaan sen itsekin hahmottelin mutta kyyyllä tuntuu melko hankalalta sävynumeroinnilta noin niinkuin muihin merkkeihin verrattuna. :D Ei ollut muuten Sokoksen nettipuodissa kuin kaksi sävyä tarjolla, oho. Tarvii varmaan mennä johonkin livenä testailemaan.

      Poista
    3. No onhan se hankalaa ja aiheuttaa sen, että useampikin sävy voi olla sopiva. :D On tainneet mennä hyvin kaupaksi oli sen verran hyvä ale, tosin näitä Cushioita ei muutenkaan ole kovin montaa sävyä tarjolla ainakaan meillä. :)

      Poista
  14. Tää kuulostaa tosi hyvältä, arvaa vaan tekeekö mieli ostaa kokeiluun! Olen alkuperäistäkin halunnut kokeilla jo ties kuinka kauan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on hyvä tai ei hyvä vaan loistava, oon ihan rakastanut tähän. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives