Lääketieteellistä ihonhoitoa BIODROGA MD


Tulossa on pitkä postaus, joten varatkaa aikaa ja käykää jääkaapilla, ettei nälkä yllätä kesken matkan. Suosittelen kuitenkin lukemaan loppuun asti, sillä tänään esiin pääsee tuotesarja, jolla jopa oma melko hyväkuntoinen iho sai näkyviä tuloksia kuukauden käytön aikana. Sarjaan olikin tämän vuoksi helppo ihastua.

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta.

Saan firmoilta yhteydenottoja, jossa he tiedustelevat halujani testata heidän tuotteitaan. Toisinaan vastaan ei kiitos, koska minulla ei ole aikaa testata tuotteita tai ne eivät vain muuten kiinnosta minua. Joskus voin pyytää pari mielenkiintoista tuotetta testattavaksi, mutta sitten joskus tulee sellainen olo, että tutustuakseni brändiin kunnolla, haluan testata sitä siten, etten kuukauden aikana käytä mitään muita ihonhoitotuotteita. Tänä aikana usein kirjaan ylös kokemuksiani tuotteista ja tuo kuukausi antaa hyvin aikaa korjata jotain rutiinia, jos se ei toimikaan ihollani. Tällaiset postaukset ovat arvatenkin työläitä toteuttaa ja vievät testauksineen paljon aikaa, tämän vuoksi olen viime aikoina tehnyt näitä vähemmän, vaikka tykkään ajanjaksosta uusien tuotteiden parissa ja pidän ehkä kaikkein eniten lukea muiden blogeista juuri tämän kaltaisia postauksia. 

Kun minuun otettiin vuoden alussa yhteyttä ja kysyttiin halukkuuttani testata BIODROGA MD -tuotesarjaa, tiesin heti, että tämä sarja olisi koettava kokonaisvaltaisesti. Ajattelin, että yhdestä kahdesta tuotteesta en saa itselleni täysin uudesta sarjasta kunnollista mielikuvaa, joten halusin tehdä asian pitkän kaavan mukaan. Itselleni täysin uuden sarjan kyseessä ollessa, en koskaan lähde pyytelemään tuotteita summamutikassa vaan annan aina ammattilaisen päättää iholleni sopivat tuotteet. Tälläkin kertaa maahantuojan kanssa kartoitimme aluksi ihoni kunnon ja tuotemieltymykseni, joidenka perusteella minulle valittiin käyttöön yllä näkyvät tuotteet. Arvostan todella paljon tällaisissa jutuissa myös toisen osapuolen työmäärää, sain tälläkin kertaa todella kattavan tietopaketin tuotteista, sekä tarkat ohjeet siitä miten niitä käytetään.  

BIODROGA MD:n filosofia on yksinkertainen. Kaikki perustuu tutkimukseen etsiä ja tutkia viimeisempiä raaka-aineita ja teknologioita. Dermatologia, lääketiede ja kosmetologia kulkevat käsikädessä. Sarja on kehitelty erityisesti erilaisten iho-ongelmien ratkaisuun. Lisäksi sarja välttää parabeeneja, mineraaliöljyjä, emulgaattoreita ja PEG-emulgaattoreita. Ainoina poikkeuksina sarjan CC-voide ja shampoo. Sen sijaan sarja keskittyy tehokkaisiin raaka-aineisiin kuten peptideihin, EGF:n, DMC:n ja BioEcoliaan, varsinkin kuorintahoidot ovat tärkeä osa hoitokonseptia. Brändin erikoisuutena on monivaiheinen kuorinta mekaani-, happo- ja entsyymikuorintoineen. Tavoitteena on aina parantaa ihon kuntoa. Tämän vuoksi tuotteet soveltuvat erittäin hyvin käytettäviksi myös esteettisen kirugian yhteydessä. 

Sarjan tuotteet ovat pakattuina hyvin yksinkertaisiin apteekkimaista luottamusta herättäviin pakkauksiin. Ne eivät koreile ulkonäöllään vaan sisuksellaan.

Kun sain tuotteet testiin, ihoni oli talven vuoksi erittäin pintakuiva, sitä vaivasi myös pieni herkkyys ja voimakas reagointi lämpötilan muutoksiin. Hormooninäppyjä ilmaantui muutamia, mutta muuten iho oli hyvässä kunnossa. 


PUHDISTUSTUOTTEET JA KUORINNAT

Sain ohjeeksi aamulla puhdistaa kasvot puhdistusmaidolla ja raikastaa kasvot kasvovedellä. Tähän oli misellivedellä puhdistajalle totuttautumista. Illalla sitten puhdistus puhdistusmaidolla ja viimeinen silaus kasvovedellä. Tämä jälkeen hoitavan kuorinnan käyttö joka ilta ja 2-3 kertaan viikossa käsittelyä täydennettäisiin mekaanisella kuorinta-aineella. Hikoilutti, käyttää varsinkin mekaanista kuorintaa omalle herkästi reagoivalle iholle, mutta koska kyse on sarjan filosofiasta, lähdin kokeilemaan aluksi ohjeiden mukaan. Valitettavasti jouduin lopettamaan tuon kokeilun alle viikossa, päivittäinen kuorinta oli iholleni liikaa, ihoa kiristi ja pinta muuttui silkkipaperimaisen ohuen näköiseksi, tämä ei tietenkään tullut yllätyksenä ihoni tuntien. Joten vähensin seuraavalla viikolla niin, että käytin hoitavaa kuorintaa pari kertaa viikossa ja mekaanista kerran hoitavan kuorinnan yhteydessä. Ihon kuivuminen loppui välittömästi toisella viikolla, eikä sitä ongelmaa enää testijakson aikana ilmaantunut. Kuorinta on aina asia, josta ei voi tietää, miten kenenkin iho siihen reagoi, itse osasin kokemuksesta aavistella, että ihoni saa hepulit päivittäisestä kuorinnasta, mutta hei joskus on vain kokeiltava vaikkapa vain "for science". ^_^ Kokeilujen kautta löytää kuitenkin varmasti itselleen sopivan rytmin, joka toimii. 

MILD CLEANSING MILK (35,60€) – Puhdistusmaidon vaikka minusta tämä on koostumukseltaan ennemmin jopa voidemainen emulsio, koin todella hellävaraisena puhdistajana, josta ihoni piti kovasti. Granaattiomenauutetta, aloe veraa sekä soija- ja aurinkukkaöljyjä sisältävä puhdistaja piti ihoni pehmeänä. Tuotteessa on hyvin kevyt hivenen vaniljainen pehmeä tuoksu. Puhdisti kevyen meikin hyvin. 

REFRESHING SKIN LOTION (35,60€) – Kasvovesi on tarkoitettu toisen vaiheen puhdistajaksi ja tällä sai viimeiset meikin rippeet pois kasvoilta. Aloe veraa ja granaattiomenauutetta sisältävä kasvovesi jätti ihon puhtaan ja raikkaan tuntuiseksi. Olen huomannut, että ihoni tuntuu tykkäävän erityisesti aloe verasta, joten molemmat puhdistustuotteet tekivät ihostani tasapainoisen tuntuisen. 

SKIN REFINING PEELING (43,80€) – Hoitava kuorinta jonka teho perustuu entsyymeihin ja happoihin. Läpinäkyvä geelimäinen kuorinta ei tuoksu oikeastaan millekään, ehkä sellainen hivenen apteekkimainen hajusteettoman tuotteen tuoksu. Annetaan vaikuttaa 2-3 minuuttia ja huuhdotaan pois haalealla vedellä. Kuorinta on tehokas. Se ei kuitenkaan nipistellyt tai pistellyt ihollani vaikutuksen aikana. Ilmeisesti iho on jo niin tottunut happoja sisältäviin kuorintoihin, joita käytän muutenkin. Kuorinnan jälkeen ihon pinta on todella sileä ja itselläni hieman kireähkö, josta jo yhden käyttökerran jälkeen tiesin, ettei meistä tule jokapäiväisiä kavereita. Tehokas kuorinta sisältää ananas- greippi- ja kärsimyskukkauutteita, sekä glykoli- sitruuna- viini- ja maitohappoja. Pari kertaa viikossa käytettynä omalla iholla aivan ihana tehokas tuote! 

RADIANCE BOOS GEL (40,40€) – Mekaaninen kuorinta, joka laitetaan Skin Refining Peelingin jälkeen samana iltana käytettynä, mutta tuotetta voi käyttää myös yksinään. Vaikka kyseessä on mekaaninen kuorinta, en kokenut tätä liian hankaavana, sillä kuorivia partikkeleita oli sopivan harvakseltaan. Iholle työstäessä kuorinta ikään kuin sulautuu iholle ja tuntuu lopulta jopa hivenen öljyiseltä. Se huuhtoutuu tästä huolimatta helposti vedellä pois. Käytön jälkeen ihon pinta tuntuu pehmeältä ja kosteutetulta, joten on helppo ymmärtää miksi tätä käytetään vasta geelimäisen kuorinnan jälkeen, vaikka se ensin tuntui minusta nurinkuriselta ajatukselta. Tuoksu on hivenen hedelmäinen. Sisältää mm. ihoa kosteuttavia hyaluronihappoa ja skvalaania. 


HYPER SENSITIVE HUULTEN- JA SILMÄNYMPÄRYSIHONHOITO SEKÄ TIIVISTE

RESTRUCTURING CONCENTRATE (82,60€) – Tuoksuton läpinäkyvä kevyen geelimäinen tehotiiviste valittiin iholleni, koska kerroin sen olevan herkkä ja kaipaavan kosteutusta. Tuote oli nappivalinta. Rakastuin tähän heti. Suositellaan käytettäväksi myös akuutteihin ihoärsytyksiin. Tiivistettä suositellaankin esim. laser-hoitojen jälkihoitoon. Imeytyy ihoon heti ja koin, että tämä jotenkin rauhoitti ihoa välittömästi. Sävy tasoittui ja kiristys loppui. Tuotteen teho perustuu suureen määrään rhodopenhaberlea-uutetta.

EYE & LIP CREAM (80,60€) – Tämä oli tuote, jota en malttanut olla paljastamatta teille etukäteen. Hyper Sensitive -sarjan Eye & Lip Cream sopii tiivisteen tavoin laser-hoitojen jälkihoitoon ja akuutteihin ihoärsytyksiin. Melko tuoksuton hivenen shea-voilta tuoksahtava kevyt ohuehko voide pelasti silmänympärysalueeni ihon pakkasilla. Se teki sy-ihosta joustavamman ja vahvisti sitä. Levitin tätä yöksi reilusti myös yläluomelle, joka itsellä on se paikka joka kuivuu helposti, eikä tämä turvottanut. Tämän lisäksi tuote on erinomainen huulivoide. Sipaisu huulille ja kuivat huulet ovat melkein muisto vain. Koska voide jättää hivenen mattaisen pinnan, se antaa hyvän tartuntapinnan myös huulipunalle, joten käytin tätä pakkasilla usein huulipunan alla. Sisältää mm. helokkiöljyä, shea-voita ja E-vitamiina.


VOITEET JA TEHOBOOSTERIT

BOOSTER ADVANCED FORMULA VITAMIN C CONCENTRATE 15 (111,60€) – Kerroin maahantuojalle, että yksi ihonhoitorutiinini kulmakivistä ovat erilaiset tehotuotteet, olin kertonut tykkääväni varsinkin C-vitamiinista ja hyaluronihaposta. Olikin suorastaan hassu sattuma, että sarjasta löytyi tuote, joka sisältää molempia lempiraaka-aineitani. Käytin siis vaihtelevasti ihoani kuulostellen puhdistuksen ja kuorintojen jälkeen joko tätä tai Hyper Sensitive -tiivistettä. Huomasin, että homma toimi parhaiten niin, että kun iho oli "koetuksella" kuorintojen jälkeen Hyper Sensitive tiiviste toimi silloin alla paremmin, mutta muina päivinä kun en kuorinut ihoa, käytin tätä energiacocktailia, joka kosteutti ja kirkasti ihoa todella tehokkaasti. Ehdottomasti yksi suosikkejani kokeilemistani tuotteista. Sisältää stabiloitua C-vitamiinia, jonka vuoksi sen teho ei heikkene valon tai kuumuuden vaikutuksesta.  Käytin boosteria myös aamulla voiteen alla, koska stabiloitu C-vitamiini suojaa ihoa auringon haitallisilta vaikutuksilta. Ohut vesimäinen tehotuote on lähes tuoksuton, hivenen sellaisen C-vitamiinituotteen tuoksun tässä erotan. Te jotka käytätte, tiedätte mitä tarkoitan. 


CALMING CREAM (87,60€) – Anti-Redness Calming Cream valikoitui voiteeksi, koska ihoni punoittaa helposti. Itselläni ei ole couperosaa, mutta tämä on erinomainen voide myös heille, jotka siitä kärsivät. Luulen, että couperosa on monen suomalaisen ongelma. Varsinkin saunan jälkeen ihon punoitus ympäri vuoden on varmasti monille tuttua, itse koin voiteen aivan loistavaksi varsinkin juuri saunan jälkeen käytettynä, sillä se rauhoitti ja tasoitti ihoa välittömästi. Voiteen teho perustuu telangyniin, joka on ihoa rauhoittava tetrapeptidi, joka on kehitetty nimenomaan couperosa-ihon kosmeettiseen käyttöön. Ehkäisee ihon punoitusta, parantaa ihon kimmoisuutta ja elastisuutta. Tuotteen sisältämät lakritsi- ja kamomillauutteet rauhoittavat ihoa, kun taas pajunkuoriuute rahoittaa ihotulehduksia. Arganöljy kiinteyttää ja pehmentää ja oliiviöljy tukee ihon omaa happovaippaa. Helokkiöljy sisältää Omega-6 -rasvahappoja. Ainesosista voisi kuvitella, että voide on koostumukseltaan tuhtia, joten ensimmäinen käyttökokemus oli yllätys. Lähes tuoksuton aavistuksen vihertävä voide on kevyen kermaista, hivenen jopa ilmavan tuntuista. Talvella ihoni suorastaan imi sen hetkessä sisäänsä, jättäen jälkeen pehmeän ei kiiltävän pinnan, johon oli helppo levittää meikki. Koejakson jälkeen olen jatkanut voiteen käyttöä edelleen aina saunan jälkeen, koska olen havainnut sen laskevan punoituksen todella nopeasti. Voide lupaa säännöllisesti käytettynä pienentää ja vaalentaa punoittavia alueita, mutta koska itselläni punoitus ei pysyvää vaan hetkellistä, tähän asiaan en voi ottaa kantaa. 


Kuukausi kului, millaisia mietteitä nyt jo jonkin aikaa kuluneesta testijaksosta minulle jäi?

BIODROGA MD soveltuu sarjana heille, joita kuluttajina kiinnostaa ihonhoito syvällisemmin. He arvostavat hyviä raaka-aineita ja luottavat luonnon ja tieteen yhteistyöhön. Sarja soveltuu loistavasti myös heille, joilla on ihossa jokin ongelma, sillä sarjasta voi kustomoida loputtomiin juuri omalle iholle sopivia tuotteita ja siitä löytyy ratkaisu kaikkiin iho-ongelmiin: couperosaan, herkkyyteen, epäpuhtauksiin, suuriin ihohuokosiin, kuivuuteen, rasvaisuuteen, sekaihoon, pigmenttimuutoksiin, keratoosiin, ikääntyvään ihoon ja stressaantuneeseen ihoon... 

Henkilökohtaisesti pidin myös siitä, että tuoksumaailma on hyvin mieto tai lähes olematon. Tämä on hyvä asia tuoksuherkille, mutta myös tällaisille kaltaisilleni tuoksuja käyttäville, jotka eivät välttämättä halua niitä tuoksuja kasvoilleen vaan ottavat sen mieluummin tuoksupullosta. Koin tuotteet tehokkaina, sillä parista tuotteesta sain helpotusta heti ihoni ongelmiin punoitukseen ja kuivuuteen. Kun jätin kuorinnan vähemmälle, ihoni voi koejakson aikana erinomaisesti ja pienen tauon jälkeen osa tuotteista on palannut takaisin käyttööni, se on ehkä itselleni se isoin merkki sarjan toimivuudesta.

BIODROGA MD -hoitolat ja jälleenmyyjät löydät täältä. Sivuilta näet myös kaikkien tuotteiden raaka-aineet, klikkaamalla auki tuotekohtaisen sivun vasemmasta alalaidasta löytyvää cosmeanalytics-tagia. Brändin Facebook-sivut löydät täältä.

Onko BIODROGA MD tuttu? Koetteko lääketieteeseen perustavan ihonhoidon mielenkiintoiseksi?

*Tuotteet PR-näytteitä saatu blogin kautta. 







  1. Nyt tuli niin mittava infopläjäys, että sitä täytyy hieman sulatella. Biodroga MD:stä olen kuullut, ja uskon itse lääketieteelliseen tutkimukseen perustuvaan ihonhoitoon. Hinnat eivät näytä olevan ihan pilvissä, vaikka varmaan tuotekehittelyyn on panostettu mittavat summat. Se on hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, itse kirjoittaessa mietin, että pitäisikö jakaa kahteen osaan, mutta sitten musta on hyvä, että kaikki on samassa postauksessa, jos joku etsii esim. Googlen kautta tietoa. :) Hinnat tosiaan olisivat voineet olla vieläkin korkeammalla, varsinkin tuote entsyymi-happo kuorinnan hintaa pidän alhaisena, se vastaa aika paljon vuosia käyttämääni Bakelin Pure Peelia, jolla on melkein kaksinkertainen hinta BIODROGA MD:n hintaan verrattuna.

      Poista
  2. Mikä mieletön homma on ollut tehdä tämä postaus ja luin kaikki mielenkiinnolla. Täytyy heti sanoa, että kuorinnat jäisi käyttämättä, sillä oma iho on hyvin herkkä ja couperoottinen ja tässä toisen sarjan vastaavaa kuorintaa käytin, niin posket loimotti tunteja. Mutta Calming Cream olisi ihan oma juttuni. Samoin sy-ja huuliseerumi ja cream. Mielestäni mukavaa, että sama tuote käy sekä huulille, että sy-alueelle.

    Myönnän, että pakkausten ulkonäkö vaikuttaa monesti valintoihin ja näissähän on selkeästi haluttu tavoitella apteekkimaisuutta ja asiallisuutta, kertoen tehoista. Mutta jos tuotteet on ylimaallisen hyviä, ei pakkauksella ole merkitystä ja siltä juuri tämä sarja kuulostaa. :)

    Testijaksot on mielenkiintoisia, mutta on niissä kyllä kova työ, ihanan selkeästi kirjoitit, eli meni ymmärrykseen. Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin tykkään näistä pakkauksista, eihän nämä mitään kaunottaria ole, mutta selkeitä ja simppeleitä. Itselleni eniten ehdoton ei on sellaiset tosi värikkäät mihin on löytyy kuvaa ja tektiä purkit täyteen, niistä tulee pakokauhu. :D

      Niin on ollut, joten kiva kuulla, jos oli mielenkiintoinen! Luulen, että tosi monen suomalaisen suosikkivoide olisi juuri tuo Calming Cream, voisi jopa melkein kuvitella, että se olisi suunniteltu juuri pohjoisessa asuvien iholle.

      Aurinkoista tiistaita Tiia! <3

      Poista
  3. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. Ymmärrän sinua hyvin, yhteen sarjaan keskittyminen vaatii sitoutumista, joka on sitten muualta pois. En voisi kuvitellakaan testaavani tuotteita, jotka eivät herätä kiinnostusta tms. On tehtävä valintoja. BIODROGA MD vaikuttaa hyvältä valinnalta, vaikka sarja onkin minulle täysin tuntematon. Ponteva kasvojen kuoriminen ei minulle sovi, mutta hitaammalla tahdilla voisin jopa ajatella asiaa. Sarja pitää sisällään montakin houkuttelevaa tuotetta, joten laitan tämän korvan taakse muistiin :).

    Ihanaa kevätpäivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään, olisi kyllä väkinäistä touhua testata jotain joka ei herätä kiinnostusta. Mitä ajan tuhlausta! Sitten kun lähtee tällaiseen urakkaan niin on oltava jotain todella mielenkiintoista, ei tähän ihan minkä vaan sarjan kanssa lähde.

      Olen aika monelta kuullut tuote, että ehkä muualta maailmassa tutumpi kasvojen päivittäinen kuoriminen ei oikein istu meidän pohjoisessa asuvien iholle. Se vaan on jotenkin liikaa. Onneksi siitäkin voi löytää sitten sen oman hellävaraisen mutta tehokkaan rytminsä.

      Ihanaa aurinkoista päivää Ninni! <3

      Poista
  4. Ennen käytin iholleni päivittäin raekuorintoja, kunnes hoksasin ettei se ole ehkä hyväksi, mutta nyt suosin konjac-sientä ja happoja, jotka siloittavat ihon. Näistä tuotteista uskoisin tykästyväni C-vitamiinitiivisteeseen, jotta saisin kasvoille hehkua ilman mekaanista kuorintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jonkun paksun, karhean ja samean ihon omaavalle päivittäinen raekuorinta sopii, mutta vaikea uskoa et muille. Itse olen suosinut kanssa happoja, mut silti huomaan, että iho kaipaa mekaanistakin kuorintaa toisinaan. :)

      Poista
  5. Puhdistusmaito ja silmänympärysvoide kuulostavat tuotteilta, joita haluaisin itsekin testata.
    Ihanaa tiistaita sinulle Jonna...jaksoin lukea koko postauksen ilman eväitä :D

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoiselta vaikuttavia tuotteita. Olen miettinyt, että pitäisi ottaa joku anti-redness tuote käyttöön, kun mulla punoittaa iho aina pesun jälkeen. Siitä syystä saattaakin usein vähän turhaankin paklattua naamaa liikaa, vaikka kevyemmälläkin meikkivoiteella varmaan pärjäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa ottaan, ne kuitenkin rauhoittaa ihoa ja vähentää punoitusta. :)

      Poista
  7. Olipas hyvä ja kattava postaus, kiitos :) Tämä on tosi mielenkiintoisen kuuloinen brändi. Tulee mielleyhtymä iS Clinicaliin ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Joo ihan vähän tuli samat fiilikset, kuitenkin jotenkin erilainen. ^_^

      Poista
  8. Mahtava tietopaketti! Kyllä varmasti sopisi osittain myös minulle, mutta varmasti nu kuorinnat olisi mietittävä tarkasti:) Joskus olen käyttänytkin Biodrogan ihonhoitotuotteita ja tykkäsin silloinkin, mutta siitä on jo 20 vuotta, joten ovat varmasti vielä parantaneet tuotteitaan! Tämä oli kivaa luettavaa ja vaikka nämä kuukausikokeilut ovat haastavia,niin varmasti iholle ystävällisempiä kuin joka viikko uutta iholle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin tuo voide olisi sulle napakymppi, mitä olet ihostasi puhunut! :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives