Miten ajatukseni ihonhoidosta ovat muuttuneet vuosien varrella?

*Sisältää mainoslinkkejä

Vuosien saatossa olen antanut täällä blogissa erilaisia ohjeita ihonhoitoon, sen hetkisen tietämykseni puitteissa. Monet asiat, mitä kirjoitin vaikkapa seitsemän vuotta sitten, ovat sellaisia, etten ihan allekirjoittaisi niitä tänä päivänä. Kun suhtautuu intohimoisesti johonkin asiaan, on ihan luonnollista, että tiedon lisääntyessä myös oma suhtautuminen aiheeseen muuttuu. Onhan blogikin muuttunut jopa viime aikoina paljon. Moni teistä on saattanut sen huomatakin?

Tietenkin teen edelleen postauksia uutuustuotteista ja testaan niitä, koska niistä moni täältä tietoa etsii. Olen kuitenkin halunnut lisätä yhä enemmän mukaan juttuja, jotka eivät pyöri pelkkien purkkien ympärillä. Tästä syystä aloitin esim. ihonhoidon raaka-aineista kertovat jutut ja olen pyrkinyt tekemään ihonhoitojuttuja erilaisista näkökulmista, kuitenkin niin, että ne toivottavasti kiinnostavat ihonhoidosta kiinnostuneita lukijoitani. 

Haluan vielä sanoa sen, että vaikka omat ajatukseni ovat asioista muuttuneet, en todellakaan halua mitenkään kyseenalaista heidän toimintaansa, jotka tekevät toisin. Ihonhoidossa ei ole koskaan oikeaa eikä väärää tapaa vaan vain yksilölle sopivia tapoja. Jokainen toimii omien mieltymysten mukaan.

Miten ajatukseni ihonhoidosta ovat muuttuneet?


Ihonhoito – Arjen luksusta

Kyllä, ihonhoito on edelleen arjen luksusta, se luksus ei kuitenkaan välttämättä koostu tuotteiden hinnoista vaan enemmän siitä omasta ajasta, rentoutumisesta ja tuotteiden koostumuksista iholla.

Luksustuotteet

Käytän edelleen myös selektiivistä ihonhoitoa, mutta lähinnä vain brändeiltä, joiden osaamisalueena on juurikin ihonhoito. Tällaisia ovat esim. Sensai, Shiseido, Elizabeth Arden, Clarins jne. Siis brändit, jotka nimenomaan ovat aloittaneet toimintansa ihonhoidosta. 

Luonnonkosmetiikka

Muutamia vuosia sitten blogissa alkoi näkymään enenemissä määrin luonnonkosmetiikka. Hurahdin siihen, aivan kuten tuhannet muutkin suomalaiset. Sitten minua alkoi kuitenkin hivenen ärsyttää joidenkin brändien osalta. En enää halua tukea, enkä nostaa blogissani esille niiden brändien tuotteita, jotka nostavat itseään jalustalle toisten dissaamisen kautta. Sen sijaan, että keskittyisivät niihin omiin hyviin juttuihinsa. Valitettavasti varsinkin luonnonkosmetiikan suosioon on vaikuttanut paljon se, miten monet brändit kertovat kilpailijoiden tuotteista totuuksina asioita, joilla ei ole tieteellisesti mitään näyttöä. Lisäksi minua surettaa hivenen Suomen markkinatilanne luonnonkosmetiikan osalta. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että olisi useita pienempiä maahantuojia, jotka sitten perustivat omia verkkokauppojaan ja laajenivat isommiksi vuosien saatossa. Aloin huolestua tilanteesta siinä vaiheessa, kun huomasin, että näitä yrityskauppoja tapahtui ihan vähällä aikaa useita. Ainakin kolme tunnettua luonnoskosmetiikan maahantuojaa siirtyivät kaikki melkein peräkanaa saman isomman yrityksen alle. Lisäksi firma osti vielä yrityskaupassa yhden merkittävän luonnonkosmetiikan brändinkin. Näin ollen tämän yrityksen hallussa on tällä hetkellä oikeastaan iso osa Suomen luonnonkosmetiikan markkinoista. 

Kuorinta

Olin ennen aina sitä mieltä, että ihoa kuin ihoa pitää kuoria. Ei pidä. Tietyt ihotyypit tarvitsevat kuorintaa, mutta voi olla tilanteita, että kuoriminen on täysin turhaa. Vaikea nähdä, että normaalia iho tarvitsisi kuoria. Retinolin käytön myötä pääsin oman ihoni kanssa tilanteeseen, etten ole oikeastaan kuorinut sitä kunnolla kuukausiin. Rajuimmat "kuorinnat" mitä olen käyttänyt, on *Dermalogican,*Sensain ja *Dr. Barbara Sturmin jauhemaiset entsyymikuorinnat. Niitäkään en ole käyttänyt edes viikoittain vaan vain pari kertaa kuussa, jos iho on tuntunut kaipaavan syväpuhdistavampaa pesua. Suosittelen muuten näitä jauhemaisia kuorintoja myös vartalolle, koska purkeista riittää tuotetta pienen ikuisuuden. 

Misellivesi

En ole käyttänyt misellivettä enää aikoihin. Vielä elokuussa käytössäni oli Bioderman lempparini, mutta sitten sen käyttö alkoi käymään niin vähiin, että nostin sen pois peilikaapistani. Eikä se ole tehnyt paluuta sinne sen jälkeen. Aamupuhdistukseen saattaisin sitä edelleen käyttää, mutta CeraVen puhdistuotteet olivat lopulta ne, jotka syrjäyttivät miselliveden ainakin toistaiseksi ihonhoitorutiinistani.

Bakel

Saan paljon kyselyitä siitä, mitä tapahtui ennen niin paljon hehkuttamalleni Bakel-sarjalle. Ei mitään. Suomen maahantuonti loppui ja tuotteiden saatavuus tuli hankalammaksi. Lisäksi valitettavasti tuntuu siltä, että Italian päässä ei oikein osata markkinoida brändiä, vaikka uusia tuotteita kehitellään jatkuvasti. Mikä on valitettavaa, koska kyseessä on todella laadukas selektiivinen ihonhoitosarja. Niche Beautya olen käyttänyt silloin, jos olen kaivannut jotain tuotetta käyttööni. Tuotteet joita edelleen käytän sarjasta, ovat Oxyregen -voide, Thio-C kuuriluontoisesti kerran vuodessa (yksi parhaista C-vitamiinituotteista!) ja toisinaan hyllyyn päätyy myös Lactobionic -seerumi. 

Tuoksut ihonhoidossa

Olen nykyään kriittisempi tuoksuihin ihonhoidossa. Ennen ihana tuoksu oli ensimmäinen vaatimus, jota halusin käyttämältäni tuotteelta. Tuoksuton tuote, ei "tuntunut" miltään. Tänä päivänä käytän entistä enemmän täysin tuoksuttomiakin tuotteita, vähentääkseni tuoksukuormaa ja antaakseni käyttämilleni parfyymeille puhtaan estradin. Toivonkin, että lukijat löytävät tätä kautta yhä enemmän laadukasta tuoksutontakin ihonhoitoa. Käytän silti edelleen myös hajustettua kosmetiikkaa, mutta tuoksu ei ole enää niin tärkeä osa. Lisäksi suosin tällöinkin mahdollisimman mietoa ja puhdasta tuoksumaailmaa. 

Harjaus

Kuivaharjaan kroppaani aina silloin tällöin, mutta suosittelen olemaan asian kanssa varovainen ja erityisen hellävarainen. Sillä liiallisesti harjauksesta voi tulla iho-ongelmia. Sen sijaan nyt on alkanut näkymään enenemissä määrin kasvoille tarkoitettuja kuivaharjoja. Sanon vain ystävällisesti, että älkää hyvät ihmiset menkö tähän mukaan. Kun aikoinaan ostin Clarisonicin, jo silloin minua mietitytti paljon se, miten radikaalilta kasvojen työstäminen harjalta tuntui. Lopulta uteliaisuuteni antoi periksi ja päädyin siihen, että ostin laitteeseeni mahdollisimman pehmoisen cashmir-harjasosan, joka tuntui kasvoilla pehmeältä meikkisiveltimeltä. Olen onnellinen, että päädyin tuohon ratkaisuun, enkä pilannut kasvojeni ihoa liian kovalla harjauksella. Varmaan huomasitte, että Clarisonic lopetti toimintansa viime vuonna aikamoisen kohun saattelemana? Varmasti osasyy oli koronassa, kuten firma itse kertoi, mutta isoin syy oli varmasti se, miten eri tavalla me kuluttajat ajattelemme ihonhoidosta nyt kuin vielä muutamia vuosia sitten. Tällä hetkellä vallalla on ihon hemmottelu, ei sen fyysinen rankaiseminen. Siksi olinkin vähän ihmeissäni, kun huomasin, että näitä ei elektronisia kasvoharjoja, joista osa on hyvinkin kovan näköisiä, alkoi ilmestymään. Ensimmäinen reaktioni oli – ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET KÄYTTÄKÖ NIITÄ KASVOIHIN! :D Kannattaa pysytellä Konjac-sienessä, pesuliinassa/kintaassa ja Foreossa.



Miten sinun ajatuksesi ihonhoidosta on muuttunut vuosien varrella?

 

  1. no just nuo kasvoharjat, miksi? Pelottaa ajatuskin että sillä pitäisi hieroa valmiiksi herkkää couperosaa! Omat ajatukset ovat muuttuneet paljonkin, tuotteet ovat muuttuneet mitä käytän, mutta on hyvä että on vaihtoehtoja joista jokainen voi poimia omansa. Miselliveteen olen ihan koukussa, ehkä sen takia kun ripsienpidennysten kanssa naamaa ei voi pestä kokonaan vaan pieniä osa-alueita on putsattava erikseen, siihen misellivesi on paras kun en ole muutakaan keksinyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, mä toivoin, ettei ihmiset ala oikeasti raapimaan ja pilaamaan niillä ihoaan. :o Kropan iho kestää, kun on hivenen paksumpaa (silti ei sovi kaikille ja eikä kannata siinäkään liiallisuuksiin mennä), mut kasvot, huh huh.

      Mä olin myös pitkään miselliveteen aivan koukussa, siksi on jotenkin yllättävää, että se vaan jäi pois. Johtuu varmaan oman ihotyypin muutoksesta, miksi en sitä enää niin kaipaa. Kyllä mä esim. suosittelisin sitä vielä tietyille ihoille. Mähän puhdistin misellivedellä tosi paljon silmämeikkiä ja sit tein aamupesut sen kanssa.

      Poista
  2. Vuosien varrella olen monet tuotteet kokeillut, ja joistakin olen luopunut jo siksikin, että oma iho on muuttunut ( vanhentunut ). Viimeiset kymmenen vuotta ykkösenä on ollut kosteutus. Seerumit ovat yksi, jotka ovat pysyneet mukana ihonhoidossa samoin naamioit. Kuorinta on jäänyt aika vähälle, johtuen juuri ihon vanhenemisesta. Kuorin oikeastaan vain vartalon ihoa ja yleensä keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iho tosiaan muuttuu nopeillakin sykleillä. Ne tuotteet mitkä toimi viime vuonna, ei välttämättä toimi nyt. Huomaan kanssa, että mitä enemmän tulee ikää, sen tärkeämmäksi kosteutus on tullut.

      Poista
  3. Omissa tottumuksissa on tullut muutoksia puhdistuksen ja kostutuksen suhteen. Olen saanut seurakseni todella pintakuivan ihon ja kaikki öljyiset kosteuttajat ovat nyt niin in. Rakastan myös naamioita ja olenkin löytänyt muutamia suosikkeja, joitka ovat sopineet iholleni hyvin.
    Ihanaa tiistaita sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kans yhteen aikaan tosi pintakuiva iho ja se on todella haasteellinen hoitaa. Kesäaikaan yleensä lähes poistuu, mutta syksy tuo sen heti tullessaan.

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  4. Kasvoharjojen suosio on yllättänyt mutkin. Tekee välillä oikeesti pahaa lukea, kuinka porukka käyttää sellaisia ihan päivittäinkin ja samaan syssyyn hehkutetaan, miten hyvää se iholle tekee! Joo no paha sanoa kenenkään muun ihon puolesta, mutta voisin kuvitella mitä oma ihoni vastaavasta toiminnasta sanoisi..

    Luonnonkosmetiikan suhteen mulla on vähän samansuuntaisia ajatuksia kuin sulla. Harmittaa ja ärsyttää joidenkin brändien tapa markkinoida tuotteitaan synteettistä kosmetiikkaa lyttäämällä. Eikä asiaa auta yhtään se, kuinka netistä saa jatkuvasti lukea myös kuluttajien jopa hysteeristä kommentointia siitä, kuinka synteettistä kosmetiikkaa käyttävä tunkee kasvoilleen lähestulkoon myrkkyjä. Mutta ainakin nämä brändit ovat tässä kohtaa saavuttaneet tavoitteensa, kun on kuluttajatkin saatu uskomaan näihin väittämiin! Jokainen käyttäköön mitä haluaa ja käytän itsekin paljon luonnonkosmetiikaa, mutta yhtä lailla myös sitä synteettistä. En vain pysty ymmärtämään, että jos se oma brändi ja tuotteet on niin loistavia, miksi markkinoinnissa pitää keskittyä muiden haukkumiseen? Eikö niissä omissa tuotteissa olekaan sitten riittävästi hyvää, jotta voisi keskittyä korostamaan niitä ja jättää muunlainen kosmetiikka kokonaan huomioimatta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin suorastaan järkyttynyt, että juurin kun Clarisonic lopettaa, niin sitten tuodaan nämä manuaaliset, joilla on vielä helmpompi pilata iho. Olen vieläkin ihan, että apua. :D

      Juuri tuo, että jos sulla on hyvä tuote, riittää kyllä markkinointiin riittää se, että kerrot miksi se sun tuote on hyvä. Ei siinä tarvitse dissata muita. Se olisi sama kuin alkaisin kertomaan, miksi mun blogi on parempi kuin toisen ja lyttäämään niin kolleegoitani. Ihan absurdi ajatuskin. :o

      Poista
  5. Mielenkiintoinen postaus, joka sai minutkin miettimään, miten oma suhtautuminen ja mielipiteetkin ovat muuttuneet tässä vuosien varrella. Muistan sellaisenkin ajan, kun iholle levitettiin jotain ananasnaamiota ja sen kaveriksi asperiinia, koska varsinaisia happokuorintoja ei oikein ollut kuluttajien saatavilla. Aika paljon on vettä virrannut Vantaassa sen jälkeen:D

    Kasvoharjahypeen en ikinä mennyt, se tuntui musta jo silloin käsittämättömältä ihon kurittamiselta. Ymmärrän, että puhdistus on tärkeää, mutta tiedän kokeilemattakin, ettei oma ihoni olisi sietänyt sitä. Foreota testasin sillä pikkuisella ns kertakäyttömallilla, enkä nähnyt siitä olevan mitään hyötyä.

    Tykkään tästä nykyisestä ajattelusta, että ihonhoito on itseensä panostamista, omaa laatuaikaa ja ihanaa hemmottelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvässä muistissa on itselläkin noin ajat, ei niistä kovin montaa vuotta ole. Nyt lähinnä naurattaa. Olen itsekin jakanut täällä DIY-naamio ohjeita, joissa ei onneksi ole ollut mitään haitallista kuitenkaan, mutta en jakaisi enää. :D En silti halua poistaa noita postauksia, vaikka välillä on käynyt mielessä...

      Olit fiksu, kun et lähtenyt siihen hypeen. Olen onnellinen, et otin sen kashmir-harjan, sehän tuntui iholla samalta kuin meikkisiveltimet, jotka toki osa niistäkin ärsyttää mun kosketusherkkää ihoa. :D

      Poista
  6. Hmm todellakin on muuttunut! Mulla on aika harvinainen ihotyyppi, eli todella herkasti tukkiutuva - eli ei varsinaista aknea (enää), mutta "sticky-skin-cells" eli kuorintaa on pakko käyttää, tai naama ja rintakehä alkaa näyttää aknelta. Itsella tätä nykyä todella simppeli ihonhoito, eli päin vastoin kaikkea nykyistä markkinointia/somegurua (tuplapuhdistus, foreo, hellät bha-hapot, kosteutus). Jos sulla Jonna on suositella ketaan saman ihotyypin omaavaa somelähettilästa, niin ottaisin vinkkiä mieluusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuttunut ja paljon. Sen näkee jopa blogeissa, kun lukee.

      Mä luulen, että Cassandra Bankson youtubessa voisi olla sellainen, jolla voisi olla sun iholle sopivia tuotevinkkejä. On kärsinyt aikoinaan aknesta. Juuri jokin aika teki videon, jossa kertoi, mitä tuotteita ostaa, joten siitä voisi saada vinkkiä, mitkä voisi sopia sunkin iholle. https://www.youtube.com/user/DiamondsAndHeels14

      Aurinkoista helmikuuta sinne!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives