Silmänympärysvoide – Turha tuote?

*Sisältää mainoslinkkejä

Silmänympärysvoide – aihe, josta olen jo pitkään halunnut kirjoittaa. 

Olen monesti kertonut, miten viime vuosien aikana suhtautumiseni ihonhoitoon ja ihonhoitotuotteisiin on muuttunut hyvinkin radikaalisti. Mitä enemmän olen imenyt tietoa, sitä kriittisemmäksi olen tullut useiden tuotteiden suhteen. Olen valittanut ystävilleni sitä, että mitä enemmän tietoa kerään, sitä enemmän tieto lisää tuskaa. Tiedon lisääntyminen on omalla kohdalla aiheuttanut sen, että ihonhoitoni on koko ajan muuttunut yhä yksinkertaisemmaksi, kuitenkin niin, ettei tehokkuudesta tingitä. 

Yksi yleisimmin käytetyistä tuotteista, jonka olen alkanut kokemaan melko turhaksi tuotteeksi on silmänympärysvoide. Minun on myös hyvin vaikea suositella enää tuon tuoteryhmän tuotteita täällä blogissa oman ajatusmaailman muuttumisen vuoksi. Jos jotain suosittelen, siihen on aina hyvä syy. 

Toki oma tilanteeni on helppo. Minulle ei ole silmäpusseja, ei tummia silmänalusia vain pikkaisen hienoja iän tuomia naurujuonteita, sekä löysempää ihoa. 


Tilanne on nykyisin omalla kohdallani se, että käytän silmänympärysvoiteita hyvin harkiten. Valitsen muut ihonhoitotuotteeni niin, että niitä voi aina levittää huoletta ohuemmalle silmänympärysiholle. Joten hoidan kyllä tietenkin tuotakin aluetta, mutta en juurikaan eri tuotteilla. On kuitenkin pari poikkeusta ja niistä lisää myöhemmin.

Kosmetiikan markkinoinnissahan on tarkoitus myydä meille mahdollisimman monta erilaista tuotetta, vaikka emme todellakaan tarvitsisi niitä kaikkia. Monet haluavat koko "tuoteperheen" hemmotellakseen ihoaan, näin minäkin ennen tein ja se onkin ok. Eri asia sitten on, tarvitsetko oikeasti niitä kaikkia eri tuotteita. Et. 

Minun oli aluksi vaikeaa päästä eroon ajatuksesta, etten oikeasti tarvitse erillistä silmänympärysvoidetta. Minähän opin käyttämään niitä vihdoin kolmekymppisenä ja olin monta vuotta sitä mieltä, että se oli paras juttu mitä minulle on ihonhoidossa tapahtunut. Markkinointikoneistot ovat jauhaneet ovelasti nuoruudestani lähtien, miten tärkeää niiden käyttö on. Nyt tuo menneisyys hivenen hymyilyttää. 

Usein silmänympärysvoitteet saattavat olla lähes kopioita isommissa purkeissa myytävistä voiteista. Toki niihin tehdään hivenen erilaisia koostumuksia, eri raaka-ainepitoisuuksilla, mutta usein sisältö voi olla hyvinkin samankaltainen. Niitä valitessa kannattaakin kiinnittää huomiota sisältöön. Sisältääkö se mitään sellaista ainesosaa, mitä kasvovoiteesi ei sisällä? Lisäksi ovelaa ihohoidon markkinoinnissa on se, että harvoja kasvovoiteita suositellaan myös silmänympärysiholle, vaikka oikeasti suurin osa kasvoille laitettavista voiteista sopii levitettäväksi koko kasvoille. Muistat vain tarkistaa, ettei tuotteeseen ole laitettu helposti ärsyttäviä ainesosia (happoja yms.) ja myös hajusteita kannattaa välttää. Vasta viime aikoina olen yhä suuremmissa määrin törmännyt siihen, että kasvovoiteen valmistaja kertoo rehellisesti sen sopivan myös silmänympärysiholle, mikä on virkistävää. Silläkin uhalla, että sarjan silmänympärysvoide jäisi näin myymättä. 

Onko silmänympärysvoide turha tuote?

Vastaus on: on ja ei. 

Jos sinulla ei ole alueella mitään ongelmia, et todellakaan tarvitse erillistä tuotetta. Riittää kun levität kasvovoiteen, joka sopii myös sy-iholle. Tärkeintä on kosteuttaa aluetta, kuten muutakin kasvojen ihoa.

Tummat silmänaluset saa aina parhaiten peittoon peitevoiteella. Jos et meikkaa, silloin kirkastavia pigmenttejä sisältävä silmänympärysvoide voi olla paikallaan, jos haluat kuitenkin tummia silmänalusia häivyttää. Laveralta löytyy tähän tarkoitukseen valoa tuova *Illuminating Eye Cream. Toki samankaltaisia tuotteita löytyy myös kasvovoiteista. 

Silmäpusseihin ja turvotuksen laskemiseen voi käyttää kofeiinia sisältäviä tuotteita, jotka vilkastuttavat aineenvaihduntaa ja siten voivat vähentää turvotusta. The Inkey List:lla on hyvä kofeiinia sisältävä Caffeine Eye Cream. Laveran edellä mainittu sy-voide sisältää myös kofeiinia. Saman asian tosin ajaa jääkaapissa säilytetty lusikka. 

Sitten silmänympärystuotteisiin, joita käytän. Kun aloin käyttämään säännöllisesti retinolia iltaisin, tiesin, että kasvoille käytettävät retinol-tuotteet ovat usein liian voimakkaita silmänympärysiholle. Tällöin erillinen voide tulee tarpeelliseksi, jos haluat alueelle yhtä tehokasta hoitoa kuin muualle kasvoille. Silmänympärysiholle vartavasten suunnitellut retinol-tuotteet, sisältävät voimakasta ainesosaa pienempänä pitoisuutena ja siten ne sopivat hyvin anti-aging -tuotteeksi ikääntyvälle iholle. Laitan muutamana iltana viikossa iltaisin retinolia sisältävän silmänympärysvoiteen. Muina päivinä kosteutan alueen kosteusvoiteella. Omia suosikkani ovat La Roche-Posayn Redermic Anti-Wrinkle Retinol Treatment Eye Cream, jossa on kofeiinia ja lisäksi vain 0.1% retinolia. Lisäksi suosikkeihini lukeutuu Exuviancen Retinol Eye Cream, sekä Dermalogican *Age Reversal Eye Complex. Itselleni on nykyään tärkeintä, etteivät sy-iholle levitettävät tuotteet sisällä lisättyjä hajusteita. 

En ole asiassa ehdoton. Silmänympärystuotteissa on minullakin oma guilty pleasure, nimittäin silmänympäryslaput. Tarvitaanko niitä? Ei. Haluanko käyttää niitä? Kyllä. Ihonhoidossa onkin lopulta kyse itsensä hemmottelusta ja hyvästä olosta. Asioista mihin juuri sinä haluat panostaa. Ei ole millään tavalla väärin rakastaa tuotetta, jota joku muu pitää täysin turhana. Minulle silmänympäryslaput ovat yksinkertaisesti ihanasti virkistävä tuote huonosti nukutun yön jälkeen tai muuten väsyneenä. Ne virkistävätkin ennen kaikkea mieltä, jo yksistään se on hyvä syy käyttää niitä. Silmänympäryslapuista ahkerassa käytössä ovat Sensain *Extra Intensive 10 Minute Revitalising Pads ja Verso Skincaren *Reviving Eye Mask.


Käytätkö silmänympärysvoiteita? Mitä ajattelet niistä?

Kuvat:Pexels


 


  1. En ole vuosiin käyttänyt silmänympärysvoidetta. Kasvovoiteet ovat sopineet hyvin eikä minulla ole erityisiä ongelmia iholla. Sen sijaan parikymppisenä käytin koko ajan, koska käytin rasvoittuvan ihon voiteita ja ne ei riittäneet mitenkään silmänympärysiholle. Joskus olen kokeillut turvotusta laskevia geelimäsiä tuotteita, mutta en ole havainnut niillä juurikaan vaikutusta. Nykyään kosteuttavat kasvovedet ja seerumit ajavat saman asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, etteivät rasvoittuvan ihon voiteet ole välttämättä riittäneet sy-iholle, tuo on myös yksi hyvä syy käyttää erillistä voidetta. Tosin mähän kerrostan esim. hoitoveden ja seerumit myös sy-iholle, joten silloin myös kevyempi kasvovoide tekee tehtävänsä. Tosin rasvoittuvan ihon voiteissa saattaa olla ainesosia joita en ihan sy-iholle itsekään suosittelisi. :)

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  2. En oikeastaan käytä. Välillä innostun jotain kokeilemaan, koska minähän kärsin sekä silmäpussukoista että myös tummista silmänalusista, mutta en ole niiden huomannut tekevän mitään muutosta, vaikka olisin käyttänyt tuotetta pidempäänkin.
    Kivaa loppuviikkoa sulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkastavat sy-voiteet tosiaan vain kirkastavat yleensä ihon pigmenttien avulla, kun kasvot pesee, tummuus on takaisin. Lisätummumista kannattaa estää hyvällä aurinkosuojalla.

      Ihanaa viikonloppua Outi. <3

      Poista
  3. On ongelmia ja silmäluomet eivät pärjää ilman. Ihonhoitotuotteet ei yleensä ihan riitä ja jos niissä on tuoksu, niin en ole voinut testata. Sulta olen saanut parhaat silmänvoidevinkit, silloin kun luomet oli ihan haavoilla, Clinique ja Kiehl's kurkku.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun luomille ei tosiaan tuoksullisia pidä pistää missään nimessä, kun ovat muutenkin kuivat ja ärtyneet. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives